Jotenkin

että aiheet alkavat loppua. Potilasturva, potilasjärjestöt, kuluttajasuoja ja erilaiset väärinkäytökset, entiset kaltoin kohdellut asiakkaat, heidän huolestuneet omaisensa ovat termeinä mieltäkuohuttavia, mutta niiden toistaminen menettää merkityksensä jos niiden katteeksi ei tule konkreettisia esimerkkejä.

Onko nyt niin, että kyseessä on pelkkä periaatteellinen, maallikkomypnoosin mustamaalaus?

Omaan arvoonsa saavat jäädä nuo aivottomat kakkapuukkojutut
10471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kait he teroittavat sanan miekkaa ja iskevät taas pian...

Äänestä
  • tarkoitit kai heidän hyvin tuntemaansa kakkapuukkoa !

    Äänestä

että juttujen takana on joku mielen pimeän puolen hyvin tunteva ja sen kautta maailmaa katsova kirjoittaja sivupersoonineen.

Varmasti on väärinkäytöksiäkin ja ne on saatettava edesvastuuseen, mutta ihmetyttää summittainen, yliolkainen, perustelematon leimaaminen.

Äänestä

Enemmistö ns. maallikkohypnoosin parissa toimivista ammattilaisista tekevät täysin vilpitöntä ja myös moraalisesti hienoa työtä.
Jos joukkoon mahtuu joku mätämuna, niin sitä ei tarvitse yleistää koko joukkoa koskevaksi ilmiöksi.

Itse olen ollut ns. maallikkohypnoosiporukoissa mukana yli 20 vuotta, ja hyvin läheltä, jopa aitiopaikalta seurannut toimintaa ja tiedän mistä puhun.

Kiintoisa asia on kuitenkin täällä palstalla aloitettu ns. uusien termien käyttöönotto, joista en ole ennen kuullutkaan. Tuntuvat aika tarkoituksenhakuisilta!

Kaunista kevätviikkoa kaikille!

Tapani Henttonen

Äänestä
  • Tapani, kantasi on puoskarilakiin on siis muuttunut: ennen ajoit maallikkoterapiaa kurittavaa puoskarilakia eri virkaportaissa, mutta nyt siis oletkin maallikkohypnoosiporukoiden kannalla? Mikä sai sinut luopumaan maallikkoterapian vastustamisesta ja potilasoikeuksien säätelystä maallikkohoitajien asianajajaksi?

    Äänestä

  • puoskarilakiin? kirjoitti:

    Tapani, kantasi on puoskarilakiin on siis muuttunut: ennen ajoit maallikkoterapiaa kurittavaa puoskarilakia eri virkaportaissa, mutta nyt siis oletkin maallikkohypnoosiporukoiden kannalla? Mikä sai sinut luopumaan maallikkoterapian vastustamisesta ja potilasoikeuksien säätelystä maallikkohoitajien asianajajaksi?

    Ei kantani ko. lakiin ole mitenkään muuttunut. Ja tuskinpa tuleva laki on edes ns. maallikkoteapeutteja kurittava lakiesitys. HUOM!

    Olen kuulunut Hypnoosiliitto ry:oon jo sen perustamisesta lähtein, ja aion kuulua jatkossakin.

    Olisi kiintoisaa kuulla, missä vaiheessa olisin ollut maallikkokollegojeni vastustaja, tuskin koskaan!

    Täytynee nyt taas palauttaa kansan mieleen se tosiasia, että ko laki on vasta valmisteilla STM:ön virkamiesryhmässä, ja sen sisällöstä ei ole mitään tietoa. Ja hyvin luultavaa onkin, että hypnoositoiminnalla siinä tulee olemaan pieni osuus.

    Pajon suurempi ongelma miettien potilasturvaa jne, ovat nuo täysin villeinä rehoittavat terveyskauppiat jne. Ei kukaan itseään kunnioittava ns. maallikkosuggeri kaupitele itseään terveyspalvelujen tuottajana. Vaikka esim. rentoutumisen oppisimella on selvät terveydelliset ja terveyttä ylläpitävät vaikutukset! Mutta ei kyse ole terveyspalvelujen tuottamisesta!!

    Onhan päivänselvää, että potilasturvan ajaminen on kaikkien yhteinen etu!

    Tapani Henttonen

    Äänestä

  • arvoit väärin kirjoitti:

    Vai pitäisikö mielestäsi jokaisen ns. maallikkosuggerin antaa suggestio siitä, ettet vaan millään tavalla anna tämän "hoitosuhteen" vaikuttaa fyysiseen tai psyykkiseen hyvinvointiisi. Sitähän tuolla tarkoitat!

    Hyvää kevättä ja odotellaan rauhassa koska käki kuksii kuusikossa;))

    Tapani Henttonen

    Äänestä

  • edelliseen........ kirjoitti:

    saa antaa terveyttäviä suggestioita, mutta jos on teon suggeri niin ok. sehän on puoskarointia...nauraa kuin hevonen..hoooooo

    Äänestä

  • arvoit väärin kirjoitti:

    Ei kantani ko. lakiin ole mitenkään muuttunut. Ja tuskinpa tuleva laki on edes ns. maallikkoteapeutteja kurittava lakiesitys. HUOM!

    Olen kuulunut Hypnoosiliitto ry:oon jo sen perustamisesta lähtein, ja aion kuulua jatkossakin.

    Olisi kiintoisaa kuulla, missä vaiheessa olisin ollut maallikkokollegojeni vastustaja, tuskin koskaan!

    Täytynee nyt taas palauttaa kansan mieleen se tosiasia, että ko laki on vasta valmisteilla STM:ön virkamiesryhmässä, ja sen sisällöstä ei ole mitään tietoa. Ja hyvin luultavaa onkin, että hypnoositoiminnalla siinä tulee olemaan pieni osuus.

    Pajon suurempi ongelma miettien potilasturvaa jne, ovat nuo täysin villeinä rehoittavat terveyskauppiat jne. Ei kukaan itseään kunnioittava ns. maallikkosuggeri kaupitele itseään terveyspalvelujen tuottajana. Vaikka esim. rentoutumisen oppisimella on selvät terveydelliset ja terveyttä ylläpitävät vaikutukset! Mutta ei kyse ole terveyspalvelujen tuottamisesta!!

    Onhan päivänselvää, että potilasturvan ajaminen on kaikkien yhteinen etu!

    Tapani Henttonen

    Olen vähän hämmentyneenä lukenut kirjoituksiasi, Tapan Henttonen. En tunne liikettäsi, mutta voin vakuuttaa sinulle: valvomattomat vastaanotot ja erilainen maallikkohoito -tapahtuipa se minkä sanojen suojissa tahansa- ei ole potilaan eikä kuluttajan etu. Puoskarilakia kannatetaan potilaspiireissä nimenomaan, että saadaan eri termien alla tapahtuva ammattimainen terveyssektori "kuriin". Kuten viestin aloittajakin kirjoitti.

    t. eräs hypnotiikka-alaanne sivusta seurannut

    Äänestä

  • edelliseen........ kirjoitti:

    Vai pitäisikö mielestäsi jokaisen ns. maallikkosuggerin antaa suggestio siitä, ettet vaan millään tavalla anna tämän "hoitosuhteen" vaikuttaa fyysiseen tai psyykkiseen hyvinvointiisi. Sitähän tuolla tarkoitat!

    Hyvää kevättä ja odotellaan rauhassa koska käki kuksii kuusikossa;))

    Tapani Henttonen

    En tiedä mitä viestin kirjoittaja tarkoitti, mutta jatkoa äskeisen kommenttiin sinulle, Tapani Henttonen: aika monia maallikkosuggereita ja muuta maallikkoterveysbisnesta seuranneista järkyttää sekin, että jopa virallisia hoitajia ja terveysammattilaisia on mukana noissa maallikkohypnokuvioissa. Onko se ihan terveydenhoitoväen omien ammattieettisten sääntöjen mukaistakaan, maallikkopuoskaroinnin suosiminen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuntuu siltä kirjoitti:

että aiheet alkavat loppua. Potilasturva, potilasjärjestöt, kuluttajasuoja ja erilaiset väärinkäytökset, entiset kaltoin kohdellut asiakkaat, heidän huolestuneet omaisensa ovat termeinä mieltäkuohuttavia, mutta niiden toistaminen menettää merkityksensä jos niiden katteeksi ei tule konkreettisia esimerkkejä.

Onko nyt niin, että kyseessä on pelkkä periaatteellinen, maallikkomypnoosin mustamaalaus?

Omaan arvoonsa saavat jäädä nuo aivottomat kakkapuukkojutut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu