Itsepetoksesta

Dag

Hei! Minulla on eräs ystävä, noin 30-vuotias, jota olen epäillyt jo pidemmän aikaa lespoksi. Hän ei tiedä mitään epäilyistäni ja pitää itseään umpiheterona. Eräs hänen läheisensä kerran vihjaili hänelle lespouden mahdollisuudesta, josta tämä ystäväni suorastaan raivostui ja kielsi asian jyrkästi.

Hän on täysin kykenemätön solmimaan rakkaussuhdetta mieheen, hänellä on ollut kymmeniä miehiä, yhdenillanjuttuja lähinnä ja epätoivoisia suhteita miehiin, jotka eivät ole vakavaa suhdetta vailla. Hänen ystävyyssuhteensa naisiin taasen muistuttavat rakkaussuhteita. Hän hullaantuu, ei näe eikä kuule muita kuin juuri sen naisen, tätä kestää ehkäpä puoli vuotta ja sitten hän yleensä kääntää kelkkansa eikä enää edes muista ko. naista.Ikäänkuin ensi huuman laantuessa, hän hyppää uuteen erittäin tiiviiseen naisystävyyssuhteeseen. Niin ja vielä; yksi hänen lempileikkinsä on esittää naisparia. Tätä tapahtuu esim. ravintolassa, kun joku mies tulee vokottelemaan.

Mitä mieltä olette, voisiko hän olla lesbo vai olenko keksinyt koko jutun omasta päästäni. Voiko ihminen todella kieltää totuuden jopa itseltään ja uskoa olevansa hetero vaikka olisi lesbo. Tuntuu todella pahalta hänen puolestaan, jos hän elää koko elämänsä itsepetoksessa ja on aina vain hirvittävän onneton, sillä sitä hän on nyt. Hän on erittäin rakas ihminen minulle ja haluaisin jotenkin voida auttaa häntä löytämään itsensä. Mitä minä voisin tehdä?

8

879

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jennifer

      Ei voi muuta sanoa;)

      Mutta jospa hän on bi. Hän on sen puolisen vuotta tiiviissä naissuhteessaan ja silloin on onnellinen, vaikka siinä ei varsinaista seksiä olisikaan. Naisen kehittävät keskinäistä eroottista latausta, vaikka eivät koskaan päädy yhteiseen sänkyyn. Ei kai se niin välttämätöntä ole. Itsekin olen joskus harkinnut seksitöntä suhdetta. En enää oikeastaan muista miksi..;D

      Ei kai tuossa oikeastaan mitään voi tehdä, jos hän vielä suuttuukin, kun hänelle vihjailee lesboudesta. Toisaalta hän kyllä itsekin sitä vihjailee, jos leikkii naisparia ravintolassa.

      Toki voi kokeilla jättää hänen nähtäväkseen alan kirjallisuutta, leffoja ja viedä hänet sekabileisiin. Tutustuttaa lesboihin jne..

      Loppu on sitten hänestä itsestään kiinni..:)

    • justme

      Heipähei Dag!

      Ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu. Itse voisin sanoa olevani kuin tämä ystäväsi, josta puhuit. Minä olin samassa tilanteessa. Ystäväni vihjailivat, mutta itselleni en myöntänyt. Se on toisen suusta aika kova väite. Taisin pariin kertaan jopa loukkaantua. :) Mutta, jos hän on sitä mitä luulet, anna hänen itse tulla ulos ja kertoa asiasta. Se on helpointa. Kukin kyllä tietää itse milloin pettää itseään. Jotkut eivät sitä koskaan suostu hyväksymään ja se on myös meidän hyväksyttävä.

      • peppi

        joo samaa mieltä olen. Anna olla jos ei toinen halua kertoa tai ei ehkä ole edes myöntänyt vielä itselleen. Mihin on kiire?

      • Dag
        peppi kirjoitti:

        joo samaa mieltä olen. Anna olla jos ei toinen halua kertoa tai ei ehkä ole edes myöntänyt vielä itselleen. Mihin on kiire?

        Hirvittävää katsella vierestä miten toinen hajottaa itseään. Hän kärsii jonkinasteisesta depressiostakin. Kiitos nyt kuitenkin.

      • Sini
        Dag kirjoitti:

        Hirvittävää katsella vierestä miten toinen hajottaa itseään. Hän kärsii jonkinasteisesta depressiostakin. Kiitos nyt kuitenkin.

        Olin itse aikanani samantapaisessa tilanteessa kuin ystäväsi: miessuhteista ei tullut mitään ja ihastumisia naisiin oli useita, olin onneton ja aina vähän "väärällä planeetalla"... Onneksi toi kupla puhkesi kun ihastuin yhteen naiseen niin palavasti että kerroin ystävälleni tästä... tosin aika takellellen ;) Ystäväni oli tarkkanäköisenä tajunnut asian jo aikaisemmin ja alkoi puhua minulle että tietää mun olevan lesbo... ensin suutuin tästä, mutta myöhemmin ajattelin asiaa rauhassa ja pystyin juttelemaan asiasta ystäväni kanssa ja tajusin kuinka hukassa olin ollu. Ystäväni vei minut myös "alan mestoihin" ja olin siellä kuin kotonani. Oli todella suuri helpotus VIHDOIN tajuta mikä mua "vaivasi"!!! Tästä olen todella kiitollinen ystävälleni, vaikka se aluksi oli vaikeeta.

        Voisit kokeilla viedä ystävääsi vaikka noihin "sekabileisiin", jossa hänelle voisi valjeta asioita... mutta itse hänen on asia oivallettava. Ehkä hän saattaa tarvita aikaa...

      • Dag
        Sini kirjoitti:

        Olen itsekin ajatellut, että hänet pitäisi muina miehinä viedä johonkin alanpaikkaan. Se vain on hivenen hankalaa, koska itse olen hetero ja seurustelen niin en oikein keksi mitään luontevaa selitystä sille miksi menisimme johonkin alanpaikkaan. Oletan muuten, että tarkoitat alanpaikalla homo/lesboravintolaa. Olen kyllä itse joskus ko. paikassa käynyt (täällä kotikaupungissamme), mutta eri ystävien kanssa. Muutenkin kun harvoin käyn missään viihteellä, niin tuntuisi vähän kömpelöltä haluta yht'äkkiä mennä juuri sinne. Jos käyttäisin uteliaisuutta tekosyynä niin olisiko se epäkorrektia ravintolan oikeita asiakkaita kohtaan, ikäänkuin mennä tsekkaamaan paikka?

        ..epäkorrektia minusta mennä tsekkaamaan homoravintolaan.

        Ihan hyvä idea, kunhan tosiaan löytää järkevän selityksen käynnille;)

      • Sini
        Jennifer kirjoitti:

        ..epäkorrektia minusta mennä tsekkaamaan homoravintolaan.

        Ihan hyvä idea, kunhan tosiaan löytää järkevän selityksen käynnille;)

        Myös mun ystävä oli hetero, mutten ajatellut että siinä olis ollu mitään "taka-ajatuksia" kun siinä paikassa oli hyvää musiikkia ja yleensä valitsemme biletys-paikan musiikin takia. Tietysti täällä pk-seudulla taitaa olla eri meininki... mutta kyllä mun mielestä "uteliaisuus" voisi olla luonnollisen oloinen selitys jos ystäväsi ihmettelee. Mielikuvitusta vain peliin ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6134
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4812
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3065
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      2873
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1526
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      336
      1081
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1049
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe