Spirulinasta jännä olo??

Ape_22

Eli kaksi kertaa käynyt nyt näin...toisaalta olen käyttänytkin tuotetta vain kaksi kertaa, joten otanta on aika pieni.

Elikkä siis ensimmäinen tabletti Spirulina Diet 100 viime tiistaina: noin kymmenisen tuntia yhden ainoan tabletin ottamisen jälkeen (niitä voi ottaa ohjeenkin mukaan 5 päivässä) tulee jännä olo "henkisesti". Sellainen hieman poissaoleva tai "epätodellinen" ja muutenkin kaikenkaikkiaan lievästi epämiellyttävä olo. Muuten pää tai vatsa ei ole kipeä tms.

Tuona päivänä siis ainoa normaalista poikkeava asia oli tuon spirulina-tabletin ottaminen. Silloin ajattelin, että voisihan tuo kyseisestä tabletista johtuakin, mutta pidin kuitenkin epätodennäköisenä. En viitsinyt kuitenkaan ottaa seuraavana päivänä uutta tablettia, vaan ajattelin odottaa viikonloppuun, jotta voisi kokeilla uudelleen.

Ja tänään tuli siis taas otettua yksi tabletti aamupalan yhteydessä. Ja taas kymmenisen tuntia myöhemmin tällainen vähän ihmeellinen olo :P. Jotenkin tuntuu, ettei kyseessä voi olla enää sattuma...

Haluaisin vaan tietää, onkohan kenelläkään muulla ollut samanlaisia tuntemuksia kys. aineesta? Tai yleensä spirulinasta? Mainittakoon, että muut luontaistuotteet, joita käytän, ovat Molkosan (yksi ruokalusikallinen veteen sekoitettuna aamulla tyhjään mahaan) ja lisäksi jossain kohtaa päivää A. Vogelin Vitaforce (yksi ruokalusikallinen juomaan sekoittettuna ruokailun yhteydessä). Tätä kirjoittaessa ehkä hieman jo normaalimpi olo, mutta joku puoli tuntia sitten oli tosiaan selvästi erikoinen olo. Joku tunnin kesti edellisellä kerralla..toivottavasti ei enempää tälläkään kerralla :P

76

38577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pieni haku

      Spirulinasta ei ole hyväasoisia tutkimuksia lainkaan. Sen yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa ei ole tutkittu. Se sisältää fenyylianaliinin lähteen, mutta tuskin sinulla on fenyyliketonuriaa.

      Jotkut voivat olla spirulinalle allergisia. Tavallisimpia ilmoitettuja haittavaikutuksia ovat päänsärky, lihaskivut, hikoilu, keskittymisvaikeudet. Lisäksi on tullut ihottumaa. Tällaisia oireita on tullut yhden gramman vuorokausiannoksilla. Lisäksi jotkut ovat saaneet maksavaurioita tai raskasmetallimyrkytyksiä alkuperältään epämääräisistä levistä. Jos sinusta tuntuu, että spirulina aiheuttaa oireesi, niin olisi asiallista tehdä haittailmoitus. Jos tuntuu että et viitsi ilmoitella viranomaisille, niin voit arvata että muutkaan käyttäjät eivät niin tee.

      • Olli Lind

        medlinesta löytyi spirulinasta 677 tutkimusta.
        Seuraavassa on tohtori.fi -sivustolta kertomus spirulina nimisestä rohdoksesta:

           ROHDOSLUETTELO
           
        Spirulina maxima ja S. platensis

        Rohdoskasvi
        Vaikuttavat aineet ja vaikutukset
        Käyttötarkoitus
        Haittavaikutukset ja vastasyyt
        Käyttötapa ja annostus
        Valmisteita, jotka sisältävät spirulinaa

        Rohdoskasvi

        Spirulina-suku kuuluu sinilevien Cyanophyta-kaareen ja sinivihreiden levien Oscillatoriaceae heimoon. Spirulina-sukuun kuuluu suuri joukko lajeja, joista erityisesti kahta lajia käytetään ja tuotetaan kaupallisiin tarkoituksiin. Nämä lajit ovat S. maxima jota viljellään Meksikossa ja S. platensis, jota viljellään sekä Thaimaassa että Kaliforniassa.

        Siniviherlevät ovat pieniä mikroleviä, jotka viihtyvät alkaalisessa ympäristössä. Tavallisesti spirulinaa tuotetaan trooppisilla alueilla altaissa, jossa veden pH on selvästi emäksisellä puolella.

        Vaikuttavat aineosat ja vaikutukset

        Spirulinaa arvostetaan suuresti sen ravintoainesisällön perusteella. Levässä on 60-70% helposti imeytyvää proteiinia, sisältäen kaikkia essentiaaleja aminohappoja. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että spirulina yksin riittää proteiinilähteeksi. Hiilihydraatteja levässä on 16-20%, mutta rasvoja vain 2-3%. Primaarimetaboliittien lisäksi levämassassa on runsaasti (5-8%) mineraaleja mm. sinkkiä, rautaa, magnesiumia, kalsiumia, kuparia, mangaania, fosforia, natriumia ja kaliumia. Lisäksi levässä on runsaasti beeta-karoteenia (110-200 mg/100 g), klorofyllia (1-2%), ksantofylliä (0,15-0,2%) sekä eräitä B-vitamiineja mm. B1, B6 ja B12 sekä E- ja K-vitamiineja. Spirulinan tumman sinivihreä väri johtuu fykosyaniini nimisestä polypeptidistä. Sen on todettu vaikuttavan luuytimen tyvisoluihin ja tehostavan veren muodostusta, jäljittelemällä erytropoietiini hormonin vaikutusta. Kiinalaisten tiedemiesten mukaan fykosyaniini säätelisi myös veren valkosolutuotantoa ja jopa silloinkin kun luuytimen tyvisolut ovat tuhoutuneet esimerkiksi kemikaalien tai säteilyn vaikutuksesta.

        Spirulina-levän poikkeuksellisen korkeasta ravintoarvosta huolimatta nykyään lääketieteen tutkijat ovat kinnostuneempia spirulinasta kuin ravinto-oppineet. Tämä johtunee siitä, että viime vuosina on julkaistu muutamia tutkimuksia, jotka ovat vasta olleet alustavia, ovat antaneet tuloksia, joissa spirulina on estänyt virusten lisääntymisen, vahvistanut immuuni-puolustusjärjestelmää ja aiheuttanut syövän hoidossa regressiota tai jopa estänyt syövän kasvua.

        Vuonna 1996 eräät amerikkalaiset tutkijat ilmoittivat meneillään olevien tutkimusten osoittaneen, että Spirulina platensis -vesiuute estää HIV-1:n lisääntymisen ihmisen T-solu-lijoissa. Toinen tutkijaryhmä tutki erästä Spirulina-vesiuute fraktiota ja nimesi jakeen kalsium-spirulinaksi. Tämä todettiin koostuvan sokeripolymeeristä, jonka rakenteessa on sekä rikkiä että kalsiumia. Sen todettiin in vitro kokeissa estävän HIV-1:n, Herpes simplexn, ihmisen sytomegalo-viruksen (HCM), influenssavirus A:n, sikotautiviruksen ja tuhkarokkoviruksen lisääntymistä.

        Tukimuksissa, joita suoritettiin hiirillä, hamstereilla, kanoilla, kalkkunoilla, kissoilla ja kaloilla, todettiin, että Spirulina tehostaa immuunijärjestelmän toimintoja. Lääketieteen tutkijat ovat todenneet, että Spirulina ei vain tehosta immuunijärjestelmää vaan itse asiassa ylläpitää kehon kykyä tuottaa uusia soluja.

        Käyttötarkoitus

        Toipilaille ja muille henkilöille, jotka haluavat huolehtia elimistön immuunivasteen ylläpitämisestä ja tehostamisesta.

        Haittavaikutukset ja vastasyyt

        Ei tunneta.

        Käyttötapa ja annostus

        Jauheena tai tabletteina pakkausten annostusohjeiden mukaisesti.

      • vai "totuus"
        Olli Lind kirjoitti:

        "medlinesta löytyi spirulinasta 677 tutkimusta"

        Et kuitenkaan ole lukenut niistä yhtään.

        "Haittavaikutukset ja vastasyyt:
        Ei tunneta."

        Miksi menit kopiomaan tämän virheen, kun jo edellä on kerrottu muutama Medlinestä löytyvä haittavaikutus?

        "B12"

        Levässä on hieman b12-vitamiineja, mutta myytävissä spirulinapuristeissa on lähinnä pseudovitamiini b12:a. Koulutettuna luontaiskauppiaana varmaan ymmärrät, miksi tämä on vaarallista etenkin vegaaniasiakkaittesi terveydelle.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        vai "totuus" kirjoitti:

        Ei se ole vaarallista sinänsä, ei sitä spirulinaa pidä pitääkään minään B-vitamiinin AINOANA lähteenä

    • jälleen

      En osaa sanoa tuohon muuta kuin että oireesi viittaa siihen että sinulla on jotain bakteereja, ja toi spirulina vahvisti immuunipuolustuksen toimintaa, ja osa noista bakteereista sai kyytiä. Itse olen saanut samanlaisia oireita alfalipoiinihapolla, enkä voi sietää vieläkään koko annosta (100 mg) kerralla. Prosessi on tosiaan hidas, kestää varmaan vuoden verran ennen kuin kaikista noista bakteereista pääsee eroon. Kannattaa kokeilla myös jotain muuta kuten isoja annoksia C vitamiinia ja katsoa mitä tapahtuu.

      • myrkkyä

        Jos jostain valmisteesta tuleva huono olo kestää vuoden, niin kyse ei todellakaan ole siitä, että se jotenkin vahvistaisi immuunipuolustusta tai jotenkin tappaisi bakteereja. Järki käteen. Tuote voi oikeasti olla sellainen ettei se sovi elimistöllesi.

      • Ape_22

        teoria ainakin, tuo bakteerijuttu. Ei ihan ensimmäiseksi itellä ois tullut mieleen. Lähinnä joku allerginen reaktio, mitä onkin jo ehdotettu täällä. Mutta allergisen reaktion ollessa kyseessä luulisi, että oireet tulisivat vähän nopeammin. Imeytyyhän tuo spirulina verenkiertoon kuitenkin paljon nopeammin, kuin kymmenen tunnin viiveellä.

        Toisaalta illalla immuunipuolustus voi olla jotenkin heikompi ja siksi oireet alkavat näkyä vasta silloin...? Mutta täytyy tässä vielä kokeilla tuota spirulinaa ja kattoa miten äijän käy :)

      • bakteeriteoria
        Ape_22 kirjoitti:

        Mielenkiintoinen tarkoittaa, että henkilöllä ei ole hajuakaan elimistön toiminnasta.

        Allergiselta reaktiolta tuo kuulostaa tai sitten sinun spirulinasi sattuu olemaan saastunutta erää. Jos saat oireet vielä toistettua, niin palauta tökötti myyjälle.

      • sentään
        myrkkyä kirjoitti:

        Jos jostain valmisteesta tuleva huono olo kestää vuoden, niin kyse ei todellakaan ole siitä, että se jotenkin vahvistaisi immuunipuolustusta tai jotenkin tappaisi bakteereja. Järki käteen. Tuote voi oikeasti olla sellainen ettei se sovi elimistöllesi.

        Testasin esim. tuota alfalipoiinihappoa useilla muillakin henkilöillä, eikä mitään reaktiota. Siis vika ei ole tuotteessa, vaan MINUSSA. Jos järjen tosiaan ottaa käteen, niin ymmärtää että vian ei aina tarvitse olla tuotteessa. Vikaa on myös muualla, mm. typerässä terveysjärjestelmässämme.
        Ja miten niin ei sovi? Elimistö osaa valmistaa itsekin alfalipoiinihappoa pienemmissä määrissä. Paljon luonnollisempaa se on kun on syödä mitään lääkkeitä.

        Noi reaktiot on ihan tyypillisiä, jos on noita bakteereja sattunut kertymään. Itselläni on lisäksi ollut noin 1.5 vuoden kestävä vaahtoava syljeneritys. Sama juttu C vitamiinista. On typerää lopettaa sellaisten tuotteiden käyttämistä joista on hyötyä (=hyöty ei aina tarkoita hyvää oloa). Oikeasti oloni sen kun paranee (esim. näkö on terävöitynyt huomattavasti, ihottumat hävinneet, ja muisti parantunut), ja olo huononee vain silloin kun noita bakteereja kuolee, mikä on täysin odotettua.

      • selvennys
        Ape_22 kirjoitti:

        teoria ainakin, tuo bakteerijuttu. Ei ihan ensimmäiseksi itellä ois tullut mieleen. Lähinnä joku allerginen reaktio, mitä onkin jo ehdotettu täällä. Mutta allergisen reaktion ollessa kyseessä luulisi, että oireet tulisivat vähän nopeammin. Imeytyyhän tuo spirulina verenkiertoon kuitenkin paljon nopeammin, kuin kymmenen tunnin viiveellä.

        Toisaalta illalla immuunipuolustus voi olla jotenkin heikompi ja siksi oireet alkavat näkyä vasta silloin...? Mutta täytyy tässä vielä kokeilla tuota spirulinaa ja kattoa miten äijän käy :)

        Ei se ihan noin mene. Siis toi spirulina vahvistaa omaa immuunipuolustustasi (tästä on jotain papereita julkaistukin), ja yleensä iltaa kohti immuunipuolustuksen toiminta -vahvistuu- muutenkin (ainakin minulle), kortisolin laskusta johtuen, koska kortisoli on immuunosuppressiivinen. Immuunipuolustus toimii huonommin aamulla kun kortisoliarvot ovat korkeimmillaan.

        Ei se meidän immuunipuolustus ole mikään ideaalisti toimiva kellokoneisto, siinä on miehen mentäviä aukkoja, ja toiminta vaihtelee kelloajan ja stressin mukaan. Senpä takia immuunipuolustusta kannattaa stimuloida ja hieman tarkastella sen vastetta silloin tällöin. Bakteerit kun eivät itsessään anna mitään oireita (ennen kun niitä on todella, todella paljon), vaan se on se immunipuolustus joka sinulle esim. nostattaa kuumeen, ja tekee kipuja ympäri kehoa.

      • ...........
        selvennys kirjoitti:

        Kerrotko vielä, mitkä bakteerit ovat kyseessä.

      • Bakteerit????

        Siis mitkä ihmeen bakteerit.

        Kyllä tuo oire on allerginen.

        Tuote imeytyy suolistosta aikansa ja kulkeutuu ties minne kroppaan ja sitten alkaa allergiset oireet.

        Itse jättäisin syömättä.

      • bakteerit
        Bakteerit???? kirjoitti:

        Siis mitkä ihmeen bakteerit.

        Kyllä tuo oire on allerginen.

        Tuote imeytyy suolistosta aikansa ja kulkeutuu ties minne kroppaan ja sitten alkaa allergiset oireet.

        Itse jättäisin syömättä.

        Ei se oire ole allerginen, enkä jättäisi syömättä. Mistä päätellen noi henkiset oireet ovat allergisia??

        Useampikin on saanut näitä "jänniä" aivo-oireita myös alfalipoiinihaposta, kuten minä.

        Jotta oikeasti saisi tietää mitä bakteereja on kyseessä, niin pitäisi olla pätevämpiä testejä, kuin mitä Suomesta saa. PCR-testejä ei saa Suomesta, jolloin niinkin helpot bakteerit kuin krooniset mykoplasmat infektiot voivat jäädä havaitsematta. Ei se paljoakaan sitten lohduta vaikka niitä havaittaisiinkin, kun kroonisiin tulehduksiin ei puututa.

        PCR testitkään eivät paljasta vielä hankalampia tapauksia kuten jotkut nanobakteerit, tai L-muodot (L-forms). Mykoplasmat kuulunevat osittain myös näihin nanobakteereihin, kun niillä ei ole soluseinää, ja jotkut lajit ovat tarpeeksi pieniä.

        Suositeltavin teos näistä bakteereista on "Cell Wall Deficient Forms: Stealth Pathogens", Third Edition by Lida H. Mattman 2001.

      • ihan ystävällisesti
        bakteerit kirjoitti:

        Pelimies pitää jänniä aivo-oireina näyttönä mömmön parantavasta vaikutuksesta.

      • juupas
        ihan ystävällisesti kirjoitti:

        Pelimies pitää jänniä aivo-oireina näyttönä mömmön parantavasta vaikutuksesta.

        Kyllä se mitä sanoin pitää edelleen paikkaansa. Samantyyppisiä oireita voi tulla esim. antibioottien käytöstä, joita löytyy dokumentoituna alla. Erityisesti myös mikäli sattuu syömään lääkkeitä joilla on sivuvaikutuksia immuunijärjestelmään.

        ---------------------------------------------------------
        http://www.marshallprotocol.com/forum32/4972.html

        "What is neurological immunopathology?

        Inflammation from intracellular bacteria can affect many areas of the brain. Dr. Brian Fallon's borreliosis study (yet to be published) found from SPECT data that the main metabolic changes in the brain were in the region of the parahippocampal gyrus. This area is responsible for receiving sensory input from the outside world, integrating it, and projecting it onto the hippocampus (memory) and Amygdala (fear, aggression, mood).

        "Another thing doctors should understand is that in the case of nearly every patient, immunopathology occurs in the brain. This means that during much of the treatment, patients are not thinking properly and have psychological issues. These mental reactions should not cause doctors to question the stability of the patient, but instead it should be understood that every patient will experience a certain level of confusion, anxiety and neurological symptoms while on the MP." ~Greg Blaney, MD

        Stimulation of the brain by the increased inflammation of immunopathology can cause many of the neurological symptoms that are so bothersome to folks with Th1 inflammation.

        Neurological symptoms may include:
        seizures
        depression
        irritability
        aggressiveness
        vivid dreams
        compulsions
        disturbing thoughts
        obsessing
        lack of concentration
        ‘brain fog’
        loss of memory
        poor judgement
        confusion
        anger (Lyme rage)
        mood swings
        inattentiveness
        poor problem-solving
        fear
        anxiety
        depressive disorders
        psychosis
        insomnia
        "
        ---------------------------------------------------------

        Jos tässä maassa *olisi* joitain päteviä lääkäreitä, ja että heidän järjestelmässään olisi kiinnostusta tähän bakteeriasiaan, niin he kyllä osaisivat selvittää että vaste tosiaan tulee immuunijärjestelmästä, sillä ylläolevien oireiden lisäksi on havaittavissa tulehdussytokiineja ym. verenkierrossa.

        http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tnf.html
        Tohtori Tolonen:

        "Kaikki krooniset sairaudet – masennuksesta syöpään – ovat pohjimmiltaan tulehdustauteja. Se voidaan osoittaa käytännössä mittaamalla potilaan veren ja syljen tulehdussytokiineja, jotka ovat koholla."

        Mene muualle, vaikka lääkepalstalle tarjoilemaan niitä oireita lievittäviä lääkkeitä, jos et muuta osaa. Ei noita oireita tarvi pelätä, ja varsinkaan -niitä ei voi välttää- mikäli haluaa päästä eroon noista bakteereista. Pelottelu tästä on pelkkää propagandaa.

      • pätevä vai ei
        juupas kirjoitti:

        Ensin vaadit päteviä lääkäreitä ja sitten lainaat heti pilsukauppiaan myyntisivua. Tohtorin tutkimukset ovat 70-luvulta ja käsittelivät ihan eri alaa kuin millä nyt psnestä tehdään.

      • perusteluja?
        pätevä vai ei kirjoitti:

        Ensin vaadit päteviä lääkäreitä ja sitten lainaat heti pilsukauppiaan myyntisivua. Tohtorin tutkimukset ovat 70-luvulta ja käsittelivät ihan eri alaa kuin millä nyt psnestä tehdään.

        Se ei ollut mikään myyntisivu, vaan katsaus. Eikä tuo katsaus ollut 70-luvulta, vaan siinä viitattiin 2000-luvulla oleviin tutkimuksiin. Jos näet jotain epäkohtia Tolosen artikkelissa, voisit täsmälleen sanoa mikä siinä mättää, eli jotain perusteluita pitäisi olla.

        On toki sanottava etten ole samaa mieltä Tolosen kanssa tiettyjen lisäravinteiden käytöstä (esim. kalaöljy), mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä että kaikki mitä Tolonen kirjoittaa on roskaa.

        Itse olin lähinnä kiinnostunut vain hänen toteamuksestaan että kaikki krooniset taudit ovat perimmältään tulehdustauteja. Se väite on helppo osoittaa todeksi, kun voidaan mitata tulehdussytokiinejä verestä ja syljestä (jos viitsitään). Ja niillä joilla on jokin krooninen tauti, ne ovat aina koholla. Jos noita bakteereja sitten ruvetaan tappamaan urakalla (esim. sopivilla laajakirjoisilla antibiooteilla), niin tulehdussytokiinit nousevat vielä siitä hetkellisesti. Mitä tässä sitten enää odotetaan? Oikea hoito kaikissa kroonisissa taudeissa on sopivat antibiootit, kuten tetrasykliinit. Lisälääkityksenä voidaan lisäksi käyttää immuunipuolustusta stimuloivaa lääkitystä, joka tekee antibiootin vaikutuksen vieläkin voimakkaammaksi.

        Lievemmissä tapauksissa, pelkkien ravintolisien käytöllä voidaan tilanne myös korjata. Esim. itse olen havainnut että alfalipoiinihappo toimii hyvin.

      • --------
        perusteluja? kirjoitti:

        Pölönen vääristää joka uutisen tukemaan hänen pilsukauppaansa. Kaikki tietävät esim, että kakkostyypin diabeteksen takana on liikkumattomuus ja ylipaino. Yksi seuraus siitä on tulehdustila. Sairaus ei kuitenkaan parane sitä tulehdusta pilsuilla hoitamalla vaan opettelemalla järkevät elintavat.

      • jkjfkdjfkd

        Itsellä krooninen masennus. Tulehdustestejä tehty silloin ja tällöin - ei löytynyt mitään.

        Tiedän, että testejä on erilaisia. Mutta mainitsemasi Tolonen sanoo ihan pelkän CRP:n olevan koholla, jos on inflammatoorinen tulehdus. Eipä ole ollut koholla, mutta masennus on ja jatkuu.

      • luotettavia
        jkjfkdjfkd kirjoitti:

        Itsellä krooninen masennus. Tulehdustestejä tehty silloin ja tällöin - ei löytynyt mitään.

        Tiedän, että testejä on erilaisia. Mutta mainitsemasi Tolonen sanoo ihan pelkän CRP:n olevan koholla, jos on inflammatoorinen tulehdus. Eipä ole ollut koholla, mutta masennus on ja jatkuu.

        diagnostisia kokeita ei ole olemassa tällaisen tulehduksen toteamiseksi. CRP kohoaa esim. sydän & verisuonitaudeissa vain heikosti, ja koska sydän & verisuonitaudit liittyvät ainakin miehillä usein masennukseen, niin CRP:n kohoaminen tulee usein tästä. Kaikilla ei kuitenkaan tule sydän & verisuonitauteja, vaikka masennusta olisikin, varsinkaan naisille.

        Mutta kannattaa silti kokeilla esim. jodia tai alfalipoiinihappoa, reaktiot niihin ovat usein aika paljastavia.

      • Kokemus molemmista
        -------- kirjoitti:

        Pölönen vääristää joka uutisen tukemaan hänen pilsukauppaansa. Kaikki tietävät esim, että kakkostyypin diabeteksen takana on liikkumattomuus ja ylipaino. Yksi seuraus siitä on tulehdustila. Sairaus ei kuitenkaan parane sitä tulehdusta pilsuilla hoitamalla vaan opettelemalla järkevät elintavat.

        Jokainen myös tietää, että kakkostyypin diabetesta esiintyy myös normaalipainoisilla ja urheilevilla ihmisillä. Raskauden aikainen diabetes (joka siis on hormonaalista ja lakkaa siinä paikassa kun lapsi on syntynyt) on myös yleistynyt ja tätäkin esiintyy normaalipainoisilla liikkuvilla ihmisillä.

      • dr3dg3
        sentään kirjoitti:

        Testasin esim. tuota alfalipoiinihappoa useilla muillakin henkilöillä, eikä mitään reaktiota. Siis vika ei ole tuotteessa, vaan MINUSSA. Jos järjen tosiaan ottaa käteen, niin ymmärtää että vian ei aina tarvitse olla tuotteessa. Vikaa on myös muualla, mm. typerässä terveysjärjestelmässämme.
        Ja miten niin ei sovi? Elimistö osaa valmistaa itsekin alfalipoiinihappoa pienemmissä määrissä. Paljon luonnollisempaa se on kun on syödä mitään lääkkeitä.

        Noi reaktiot on ihan tyypillisiä, jos on noita bakteereja sattunut kertymään. Itselläni on lisäksi ollut noin 1.5 vuoden kestävä vaahtoava syljeneritys. Sama juttu C vitamiinista. On typerää lopettaa sellaisten tuotteiden käyttämistä joista on hyötyä (=hyöty ei aina tarkoita hyvää oloa). Oikeasti oloni sen kun paranee (esim. näkö on terävöitynyt huomattavasti, ihottumat hävinneet, ja muisti parantunut), ja olo huononee vain silloin kun noita bakteereja kuolee, mikä on täysin odotettua.

        Tarkoitatkohan bakteerien sijaan raskasmetalleja ja niiden detox efektejä?

        Levätuotteita, erityisesti chlorellaa käytetään elimistön puhdistamiseen erilaisista jäämistä, mm. elohopea, lyijy jne...

    • Allerginen reaktio

      Voit olla allerginen kyseiselle tuotteelle.

      Lopeta käyttö ja yritä saada rahasi takasin, jos et saa tuotetta myytyä jollekkin muulle.

      Monista luontaistuotteista tulee allergisia reagtioita.

      Niissä on monesti sellaisia ainesosia, mihin ihmisen elimistö ei ole tottunut, eikä ole koskaa elimistössä sellaista ainetta ollut.

      • ----------

        Lukisit nyt ne linkkisi, niin tajuaisit, millaisten urpojen tekstiä kopioit:

        Luontaistuotteissa on paljon valmisteita jotka sopivat erinomaisesti lapsille. Erityisen suositeltavia ovat luonnon vitamiini- ja rasvahappovalmisteet sekä homeopaattiset tuotteet.

        Kuinka vastuutonta on suositella sokerirakeita laspen sairauteen.

    • paikat?

      Unohdin kysyä, onko sinulla Ape_22 amalgaamipaikkoja? Niistä vapautuu sen verran elohopeahöyryä (joka vaikuttaa haitallisesti immuunipuolustuksen toimintaan), että niillä on ihan mahdollista saada bakteeritulehdus aikaiseksi, tai pahentaa jo olemassa olevaa tulehdusta.

      • Ape_22

        paikkoja ollenkaan hampaissa. Nyt en olekaan ottanut tuota spirulinaa hetkeen...voisi tuossa viikonloppuna taas kokeilla, että tuleeko mitään sivuvaikutuksia..

      • Spacek
        Ape_22 kirjoitti:

        paikkoja ollenkaan hampaissa. Nyt en olekaan ottanut tuota spirulinaa hetkeen...voisi tuossa viikonloppuna taas kokeilla, että tuleeko mitään sivuvaikutuksia..

        Spirulinan aikaansaamat negatiivisilta tuntuvat oireet saattavat johtua siitä, että Spirulina laittaa elimistöön kertyneet raskasmetallit liikkeelle, ja puhdistaa elimistöä niistä.

    • mäkelä

      nobodyyy

    • SNU27

      samat oireet: Söin puoli purkkia bioteekin elinvoima-viherjauhetta(jauheessa osana spirulinaa) tässä puolivuotta sitten ja oli tosi poissaoleva tunne ja epätodellinen, semmoinen ihmeellinen pökkyrä-tila.Kävin äidillä kylässä ja se kysy että mikä sulla on? en heti hoksannut että voisi johtua viherjauheesta.Ajattelin että mikä mulla oikein on? kunnes lopetin jauheen käytön ja oloni tuli normaaliksi!

    • Alabaim

      Sain ystävältä lahjaksi spirulina-tabletteja ja ensimmäiset kolme-neljä päivää tunsin jonkun sorttista sekavuutta/maailman avartumista, mutta oireet menivät ohi kun elimistöni tottui kyseiseen tuotteeseen. Mutta jos oireet jatkuu pidempään niin ehkä kyse on sitten jostain muusta kuin elimistön totuttelusta uuteen asiaan.

      • Marjastaja53

        Muistelen jostain lukeneeni että jos on kilpirauhasongelmaa ei spirulina tai levät sovi, pitäneekö paikkansa?

    • sunking54363
    • oi743653

      Spirulina ja chlorelle lisää sytokiini/tulehdusreaktioarvoja huomattavasti joka vaurioittaa elimistöä.

      Itselle näitä tuotteita puoskaroi ortomolekuläärisen lääketieteen edustaja ja olen nyt kuolemassa sydämen pettämiseen kun verenkiertoelimistä ei pelitä enää kunnolla.

      Spirulinaa ja muita vastaavia kannattaa välttää viimeiseen asti samoin kuin yrttejä. Järkeviä tuotteita ovat esim. jotkut mineraalit, sekä hedelmistä ja marjoista tehdyt valmisteet jotkut maitotuotteet (perusternimaito ilman mitään virityksiä), muuten suurin osa luontaistuotekaupan tuotteista on täyttä humpuukia.

      • mutustelija palstal

        hauska läppä! Edustaja on voinut kuolla ihan johonkin muuhun

    • Onko spirulina hyvä

      Nyt kokeilussa spirulina ja huomasin, että siitä tuli ensimmäisen viikon ajan aika vilkas olotila, nyt on hieman tasaantunut.

      • terveellistä vai ei?

        Sama juttu. Aika ylipirteä olo mutta tasaantuu hyvin. Käytän 500mg päivittäin tablettina.

    • RiiSi68

      Itselleni tulee raju pahoinvointi ja ripuli Spiruliinasta, jopa ihan pienestä määrästä. Joskus parikymppisenä, yli 20-vuotta sitten, otin sitä itseään puristeina ja oksensin ja p..sin kaksi päivää. En hölmönä osannut yhdistää sitä silloin näihin tabuihin, vaan parin viikon päästä otin toisen satsin. Sitten pisteet yhdistyivät. Sen jälkeen olen epähuomiossa syönyt/juonut 3 kertaa jotain missä sitä on hyppysellisiä ja oireet on joka kerta olleet ihan samat, paitsi hieman heikommat, mutta vain hieman. Viimeksi ostin jonkun Omena-kiiwi-smoothien ja oksensin kaksi päivää.

    • pallo43235

      Kuten joku jo totesikin niin spirulina ja chlorella lisää TNF-a ja muita tulehdyssytokiineja pysyvästi joten jos et halua pysyvää korkeaa tulehdusreaktiota itsellesti (huono maksalle jne) niin vältä näitä. (TNF-a levels in blood) aiheuttaa diabetestä ja vaikka mitä.

    • plmb

      Spirulina on hyvin hyödyllinen levä, koska sillä voi puhdistaa vesiä, se kerää raskasmetalleja kuten kuparia, elohopeaa ja lyjyiä, ja lisäksi sitä vois sitten myydä terveystuotteeksi ja se on hyvä kasvuinen.
      http://www.thaiscience.info/Article for ThaiScience/Article/2/Ts-2 accumulation of copper, mercury & lead in spirulina platensis studied in zarrouks medium.pdf

    • wrrwwrrwrw

      itse aloitin viimekesänä innoissani syömän spirulinaa ja chorellaa. Alussa koin saavani piristystä näistä ja palautumista liikunnan jälkeen mutta sitten huomasin kuinka mielialat alkoi heittelemään ja en ollut oma itseni. Hengittäminen oli jotenkin raskasta vaikkei suoranaista hengenahdistusta ollut.

      Itselleni chlorella oli "pahinta myrkkyä" sillä se teki ihan hulluksi ja mielialat ym. heitteli. Olen aika todennäköisesti allerginen näille leville kuten olen esim. pakurikäävälle.

    • fsffsfsffs
    • minä justiinsa

      HUOM. SPIRULINA ON VAHVA TUOTE. sillä on lääkevaikutus. se puhdistaa voimakkaasti. eli jos on syönyt schaibaa elämässään viimeiset 10-15 v niin ei ole ihme jos tulee yrjö-vaikutus. se puhdistaa maksaa.

      lehtivihreän syöminen lääkkeksi on jo raamatussa. " jos ootte sairaita menkää kedoille ja syökää ruohoa kuin lehmät."

      kun koira on sairas se syö ruohoa ja oksentaa.

      lisäksi puristetuissa tuotteissa on täyteaneita.
      ostakaa spirulina aina luomuna ja lasipurkissa.

      koskaan ei ole tullut mitään oireita. en ole koskaan syönyt prosessoitua ns. ruokaa.

      • koekaniini

        Eilenä aloitettiin spirulina tbl. Reaktiona miehelläni alkoi ilmwstyä polttavia nokkosen pistoksen kaltaisista kutinaa ja näppylöitä. Vatsa meni sekaisin. Pakara oli kuulemma puutunut siitä kohdasta jossa punoitus alkoi. Itselleni tuli vähän outo olo, mahassa velloi ja olin aika hermostuneen oloinen..sellainen rauhaton ja kuitenkin painava olo. Mieheni uni oli todella syvää ja herätessään oli tokkurainen. Ei koskaan aiemmin ole ollut. Vastasi humalatilaa. Voiko olla puhditus oireita? Käykö aivoihin jotenkin? Otetaankohan tätä kuureina?

      • Näinkin

        Ja etenkin epäpuhtaana voi aiheuttaa maksavaurioita. Kuten chorellakin.

    • miten on?

      Voisiko tuo jännä olo johtua spirulina tabletin sidosaineista, jos syynä on tuo spirulina? Kun jauheessa näitä sidosaineita ei ole.
      Entä muut elämän tapahtumat, stressi?

      "Depersonalisaatioksi kutsutaan tilaa, jossa henkilön käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta hämärtyy. Hänestä saattaa tuntua, että hänen kehonsa on epätodellinen, muuttuu tai katoaa, tai että hän tarkkailee itseään oman kehonsa ulkopuolelta. Henkilö on kuitenkin tietoinen siitä, ettei kokemus ole "totta"; hänen todellisuudentajunsa pysyy kokemuksen aikana hyvänä.

      Suurin osa ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa kokenut depersonalisaatioelämyksen; sen voivat laukaista esimerkiksi tietyt lääkkeet tai fyysinen sairaus, henkisesti kuormittava tilanne tai univaje. Depersonalisaatiokokemukset ovat tavallisia myös erilaisissa psyykkisissä ongelmissa. Itse depersonalisaatiohäiriö voidaan diagnosoida, kun depersonalisaatiokokemus on jatkuva tai usein toistuva, se aiheuttaa henkilölle hankaluuksia ja ahdistusta, eikä toinen (psykkinen tai ruumiillinen) sairaus selitä depersonalisaatio-oireita."

      Minulle ilmeni yllättäen epätodellinen olo ja ylläolevia kokemuksia stressaavien ja traumaattisten tapahtumien myötä, sekä masentuneisuutta.

      Muutin ruokavaliota niin, että aloin juomaan vihreää teetä, rooibos ja muita yrttijuomia, lisäsin syksyn tuoreet omenat ruokavalioon sekä spirulina jauheen, jotta ravitsemuspuoli tukisi fyysistä kehoa, kun henkinen puoli oli murtunut.

      Olo on kohentunut ja elinvoimaisempi. Ehkä se johtui kaikkien yhteisvaikutuksesta, mutta epätodellinen olo on lieventynyt paljon ja voin elää taas normaalisti. Traumat laukaisivat ehkä aivoni johonkin 'selviytymis tilaan, kun mieli ei voinut käsittää kaikkea tapahtunutta niin koin kaiken ihan teatterina ja epätodellisena. Nyt on muuttunut asiat, eli meni päinvastoin kuin aloittajalla. Ravinteet auttoivat palautumaan epätodellisesta olosta ja olo sekä tyytyväisyys, energisyys koheni.

      Mutta mene ja tiedä sitten mikä syy-seuraus suhde johtuu mistäkin.. :D

      • iherb_alekoodi_mop737

        Tunge ne sidosaineet anaaliperseeseen. Kyse on nimenomaan pääraaka-aineesta, joka on voinut saastua esimerkiksi muille levillä, kuin spirulinalla.

    • Kokemusta on

      Kannattaa ottaa selvää. Englanniksi tietoa löytyy enemmän kuin suomeksi.

      Itse erehdyin kokeilemaan spirulinaa, ihan ohjeen mukaisella annostuksella. Sainkin ihan kivan määrän haittaoireita, joita löytyy englanniksi kyllä, suomeksi ei juuri lainkaan. Tässä kohtaa ei ole erehytmisen mahdollisuutta siinä, mikä oireet aiheutti.

      Näihin kuuluvat mm. kuume, lämpöily, ripuli, ummetus, vatsakrampit, vaikeat ilmavaivat, lihassäryt, päänsärky, depersonalisaatio, hallusinaatiot (harvoin), ihoreaktiot yms.

      Noilta sivuilta löytyi myös tietoa sairauksista, joita sairastavien ei missään nimessä pitäisi käyttää spirulinaa. Nämä ovat järjestäen autoimmuunisairauksia kuten MS. Vastaan tuli tosin myös tapauskertomuksia, joissa spirulina oli pahentanut astma- ja allergiaoireita - nämähän ovat myös viime kädessä autoimmuunireaktioita.

      Traumaattisten kokemusten jälkeen depersonalisaatio on normaalia, mutta usein siitä toipuu hiljalleen ihan itsekseenkin. Tämä liittyy laajemmin kriisiin ja mitä vaiheita siihen liittyy.

    • Vasta aloittanut

      Ostaessani spirulinaa mulle sanottiin, että kannattaa aloittaa varovaisesti käyttö. Suositus on 1tl spirulinaa päivässä, minulle ehdotettiin alkuun puolta teelusikkaa.

      Jos spirulinaa ottaa "yliannostuksen", voi kuulemma tulla pahoinvointia ja samantapainen kuin paaston aikana eli tunne kun keho puhdistuu.

      • justniinjoo

        Tullin pistotarkastuksissa n.puolet tarkastetuista spirulina-eristä on hylätty mm. liiallisen säteilytyksen, puutteellisten pakkausmerkintöjen yms. takia.

        Joitakin vuosia sitten vastaavasta AGA-levästä nousi kohu, kun paljastui, että tämä Klamath-järvestä kerätty levä aiheutti maksavaurioita, joihin osa jopa kuoli.

        Spirulinaa ei ole käytetty tuhansia vuosia, vaan sitä on käytetty hyvin paikallisesti historiassa. Jukatanilla sitä on mm. leivottu leipään, ja nykyään Chad-järven rannalla sitä keitetään esim. kasviskeiton osana ennen syömistä. Pelkkää kuivatettua jauhetta ei siis ole käytetty ihmisen historiassa, paitsi nykyään. Näin ollen vaikutuksista ei ole kunnon tutkimustietoa olemassa.

        Koska kyseessä ei ole lääke, haittavaikutuksia ei myöskään systemaattisesti tilastoida. Niistä ei siis oikeasti ole kunnon tietoa.

        Jos tuote aiheuttaa pahoinvointia, oksentelua, ihottumaa, kuumetta jne, niin se ei sovi tai siinä on yleisemmin jotain haitallista.

        Mistä muuten tiedetään, että pahoinvointi, päänsärky tms. on puhdistusoire eikä esim. allergiaoire, myrkytysoire tms? Oireet kun monesti samoja...

    • huhuh

      Kävin juuri tänään ostamassa tätä Spirulinaa tabletteina.. Uskaltaako sitä nyt edes sitten ottaa ettei mene joulu pilalle, huomenna hirveästi puuhaa. Siivota täytyy ja lahjat pakata joten kunnon unet tarvitaan ja puhtia huomiseen päivään. Taidampa jättää spirulinat ottamatta...

      • spiru

        olympia-tason urheilijat käyttävät spirulina ja chlorellaa palautumiseen ja immuni-järjestemän parantamiseen. Esimerkiksi yhdysvalloissa lääkärit suosittelevat marjoja, kasviksia, spirulinaa ja muita vihreitä. En ole kuullut että kukaan olisi kuollut siihen että olisi syönyt terveellisesti. Rasvaiseen ja epäterveelliseen roskaruokaan on aika moni sen sijaan kuollut.

      • ysvaan
        spiru kirjoitti:

        Ja tieto amerikkalaisista urheilijoista perustuu mihin?

    • superia

      Aloitin spirulinajauheen käytön noin viikko sitten hyvin pienellä annoksella, 0,5 tl päivässä. Tänään otin jo 1 tli eikä mitään negatiivisa oireita ole tullut. Olo on kyllä pirteämpi!

      • ysvaan

        Aikaisella keväällä ja rusingon valolla ei mitään tekemistä asian kanssa? Eikä voi olla placeboakaan?

    • aksan08

      Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät voivat käyttää spirulina tabletteja (jauhetta), sillä niissä on jodia. Kokeiltava varmaan pienellä annoksella.
      Onko jollain kokemusta. Itse palelen, väsyttää ja kynnet murenee.

      • Sinilevää.

        Ihminen ei tarvitse ko. levää yhtään mihinkään.

    • 1234567890+123456789

      itse olen nyt käyttänyt puhdistamon spirulinaa 5päivää enkä ole huomannut mitään negatiivisia vaikutuksia.

      • Tiedän :)

        Puhdistamo onkin ylivoimaisesti laadukkain merkki noissa viherjauheissa / superfoodeissa!

      • Tarkoitus ?
        Tiedän :) kirjoitti:

        Puhdistamo onkin ylivoimaisesti laadukkain merkki noissa viherjauheissa / superfoodeissa!

        Minkä tyyppiseen vaivaan tätä levää syödään ?

      • Lewää
        Tarkoitus ? kirjoitti:

        Minkä tyyppiseen vaivaan tätä levää syödään ?

        Ei syödä varsinaisesti vaivaan, vaan ehkäistäkseen niitä :) Eli yksinkertaisesti noissa viherjauheissa on uskomaton määrä ravinteita ihmiselle oikeessa muodossa. Ei ole synteettista moskaa..

      • Verkostoravinteet.
        Lewää kirjoitti:

        Ei syödä varsinaisesti vaivaan, vaan ehkäistäkseen niitä :) Eli yksinkertaisesti noissa viherjauheissa on uskomaton määrä ravinteita ihmiselle oikeessa muodossa. Ei ole synteettista moskaa..

        --viherjauheissa on uskomaton määrä ravinteita --

        No nyt kun tässä pillerissä on aivan uskomaton määrä ravinteita niin miksi sen lisäksi täytyy syödä vielä kourallinen muita lisäravinteita ?

      • Allerginenko

        Itse kokeilin tuota Puhdistamon Spiruliinaa.
        Otin sitä illalla ja yö oli kuin painajaisesta. Oksensin ja pas***n koko yön. Lämpöäkin tidennäköisesti oli ja hikoilu aivan järkyttävää. Sydämentykytyksistä puhumattakaan. Olin aivan varma, että kuolen siihen. Seuraavan päivän kärsin vielä päänsärystä ja maksan alue on todella kipeä.
        Oliko siis puhdistautuminen, allerginen reaktio vai myrkytys?

        En uskalla kokeilla enää koskaan!

      • Anonyymi

        Kokeilin vielä toisenkin kerran tätä ”superfoodia”, koska ajattelin, että josko olinkin ottanut ensimmäisellä kerralla liian suuren annoksen sitä tai jos olin vain saanut muuten jonkinlaisen mahataudin tuon ottamisen kanssa samaan aikaan.
        Otin siis äärimmäisen pienen annoksen.
        Jälleen pari tuntia ottamisesta aloin oksentamaan todella rajusti. Tällä kertaa oireet olivat jopa pahemmat kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt ulostin jo lopulta pelkkää vettä!!
        Jälleen järkyttävä päänsärky ja kunto suorastaan romahti.
        Miten tällaisesta ei missään kerrota?!
        Mikäli ottaisin tuota enää koskaan uudestaan tarkoittaisi se omalla kohdallani pelkkää loppumatonta oksentamista ja työkyvyttömyyttä.
        En voi kyllä suositella tätä tuotetta kenellekään!

    • ravinnetiheää_

      Itse otan ruokalusikallisen tai kaksi spirulinajauhetta n. puoleen litraan vettä sekoitettuna. Siitä tulee vain kevyt ja kylläinen olo välittömästi. Korvaan spirulinalla yleensä yhden aterian tai ainakin välipalan päivässä. Sen ravinteikkuus on kiistaton. Myös lääketiede on alkanut kiinnostua tästä levästä eikä sitä varmaan turhaan astronauteillekaan syötetä.

      Joku tunnin kestävä outo olon kymmenen tuntia yhden puristeen ottamisesta kuulostaa hyvin kaukaa haetulta ja yhteys spirulinaan kuvitellulta.

      Monia "lisiä" olen kokeillut, mutta spirulinasta, raakakaakaosta (ostan kokonaisia papujakin) ja hampunsiemenistä en luovu.

      • Puhdistavaa

        Olen käyttänyt spirulinaa noin viikon. Alussa vatsan toiminta vilkastui ja pirteys lisääntyi huomattavasti. Käytän puhdistamon jauhetta. Aloitin ihan teelusikan kärjellisellä koska minulla on huono kokemus puhdistavien yrttien käytöstä vuosia sitten. Siihen aikaan ruokavalioni oli paljon huonompi ja kehon reaktio oli varsin voimakas monessa mielessä. Sain silloin ehkä liikaa asioita liikkeelle kropassani. No, kysymys oli kyllä eri tuotteesta.
        Spiruliinasta on vain hyvää sanottavaa tällä kokemuksella. Olo on pirteämpi ja hoikempi, johtuisiko aineenvaihdunnan nopeutumisesta vai myrkkyjen poistumisesta. Voihan olla kysymys vain ravintoaunepitoisuudesta. Nyt otan noin teelusikallisen päivään, veteen sekoitettuna. Ei kovin hyvän makuista. Laitan paljon vettä, jopa 1,5L ja sitruunaaja hunajaa tms peittämään levän makua.

      • Anonyymi
        Puhdistavaa kirjoitti:

        Appelsiini peittää hyvin maun. Käytän jauhetta sekoitettuna tuoremehuun jossa on yhtenä ainesosana appelsiinia. Laitan myös vähän vettä mukaan

    • Anonyymi

      Itselläni täysin sama kokemus. Pelottavankin epätodellinen olo tuli kolme päivää spirulinatablettien aloittamisesta (otin kaksi aamuisin). Olin varma että minulla oli tullut jonkinlaisia aivoverenkiertohäiriöitä, ennen kuin yhdistin oireet leväkuuriin. Nyt pari päivää kulunut kun lopetin ja olo on melkein normalisoitunut. Kaikki vaan ei sovi kaikille. Uskon että joku saa tuotteesta hyödyn, yhtälailla kun oma kokemus on minulle todellinen.

      • Anonyymi

        Mulle ei ole tullut, yleensä on ollut ok, oireet on tulleet henkisesti jostain ihan muualta. Kuulostaa joltain yliannokselta tai allergialta. Osalle ei sovi ollenkaan. Se on tavallaan henkisesti avaava, osittain. Vihreä väri (sydänchakra ja kurkkuchakra) ja puriste. Tosiaan sen alkuperästäkin riippuu. Harmi ettei sitä Hawaiji versiota saanut enää, mielestäni en saanut siitä vatsaoireita. Aasialainen on toisenlainen hieman.

    • Anonyymi

      Olet varmaan allerginen jollekin aineelle. Ei siitä pitäisi tulla mitään olotilatuntemuksia. Vain nimi on "jännä" ja saa kokeiluhaluiset tuhlaamaan rahojaan.

    • Anonyymi

      ユース固有

    • Anonyymi

      Spirulinassa on raskasmetalleja ja runsaasti A-vitamiinia, jota suomalaiset saavat muutenkin aivan liikaa.

    • Anonyymi

      Annos voi olla liian suuri. Sitä pitäisi ottaa hyvin vähän. Mielellään jos ruokavalio on kunnossa. Jos on huonolla ruoalla ja juo nesteitä, voi tulla kiire posliinialtaalle - kuten mulle kävi. Osalle se ei ehkä sovi. Joillakin se auttaa silti selkeyttämään päätä, unet vaikka osalla se voi tuntua taas "hassulta". Älä ota jos tuntuu siltä ettei hyvä. Ja onko päiväys vielä voimassa, onko hyvää. Entä mikä alkuperä, osa on ok ja osa ehkä ei. Liian suurta pilleriä ei kannata niellä, pureminen ja vesi tai joku tabletin puolittaja.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe