Olen seurannut nyt noin puoli vuotta tätä Marokko-palstaa ja kovasti pitänyt Sinun Kalevi.S. kirjoituksista. Niitä on kiva lukea. Me, vaimoni kanssa, vasta suunnittelemme ensimmäistä Marokon matkaamme. Tarkoitus on lähteä tuleva syksynä eli marraskuun alussa Aurinkomatkojen matkalle Agadiriin.
Mutta haluaisimme tietää miten pitkä suhde Sinulla on Marokon kanssa? Milloin teit ensimmäisen Marokon matkasi? Olet tehnyt aika monta matkaa Marokkoon.
Kiitos vielä kerran hyvistä kirjoituksistasi ja hyvää kevättä Sinulle. Luultavasti olet innostanut aika monta matkailijaa Marokkoon
Vielä
3
1024
Vastaukset 3
9.4.08 vastasin "Kalevi kuule" kirjoitttajalle näistä minun matkoistani Marokon Kuningaskuntaan. Olen hyvin iloinen jos olen omalta osaltani voinut edes vähäsen poistaa niitä, jossain määrin luutuneitakin, käsityksiä Marokosta ja islamilaisesta maailmasta.MInun mielestäni Marokko on hyvin mielenkiintoinen maa, mutta on aivan selvää että toisenlaistakin mielipidettä edustetaan.Marokossa voit nauttia palveluista kahviloissa, ravintoloissa ym. Itse käyn joka kerta myöskin parturissa.Joku aika sitten hyvät ystäväni Arja ja Ritva kirjoittivat kampaamoista ym tyttöjen asioista.MIkiäli suinkin mahdollista niin käykää Marokon matkanne yhteydessä myöskin Marrakechissä.Sieltä löytyy mm. Sadunkertojien tori eli Djema El Fna. Suomalaisten matkianjärjestäjien kausi alkaa 9.10.2008. MUkavaa kevättä ja kesaa. Kalevi
- maisisko
Olen käynyt Marrakeschissa joskus n. 20 vuotta sitten. Menetin ko kaupungille sydämeni.
Jostain syystä ei ole tullut mentyä uudelleen.
Vieläkö se kaupunki on meidän ajanlaskustamme jäljessä sen 2000 vuotta? Vieläkö tosiaan on sadunkertojat torilla? Vieläkö hammaslääkärit ja "tekareiden" kauppiaat?
Olen haaveillut, että jos pääsisi sellaiselle matkalle, jossa olisin viikon Marrakeschissa ja toisen Viikon Agadirissa. Tekeeköhän kukaan matkoja pelkästään Marrakeschiin?
Saako tällainen yksinäinen, vanha naisihminen olla Marokossa rauhassa? Tunisiassa oli aina joku telläytymässä seuraksi. Olin siellä 3 viikkoa tänä keväänä. maisisko kirjoitti:
Olen käynyt Marrakeschissa joskus n. 20 vuotta sitten. Menetin ko kaupungille sydämeni.
Jostain syystä ei ole tullut mentyä uudelleen.
Vieläkö se kaupunki on meidän ajanlaskustamme jäljessä sen 2000 vuotta? Vieläkö tosiaan on sadunkertojat torilla? Vieläkö hammaslääkärit ja "tekareiden" kauppiaat?
Olen haaveillut, että jos pääsisi sellaiselle matkalle, jossa olisin viikon Marrakeschissa ja toisen Viikon Agadirissa. Tekeeköhän kukaan matkoja pelkästään Marrakeschiin?
Saako tällainen yksinäinen, vanha naisihminen olla Marokossa rauhassa? Tunisiassa oli aina joku telläytymässä seuraksi. Olin siellä 3 viikkoa tänä keväänä.Marrakech on ainakin Medinan eli vanhankaupungin ja siellä soukin ja Sadunkertojien torin osalta kutakuinkin entisellään. Tosin jotain pientä muutosta on tietysti tapahtunut. Tarinan kertojat ovat paikallaan, "hammaslääkäri" myös, joten "tekarien" ostokin on mahdollista.Joskus aikoinaan oli poiskiskottujen hampaiden pöydällä myöskin lasipurkki, ja sinnä purkissa vettä sekä meikäläistä iilimatoa muistuttavia olioita.Kai ne iilimatoja olivat nekin. Viime käynneillä en ole niita enää nähnyt.Kirjureita on myöskin paikoillaan isojen aurinkovarjojensa alla.
Toisenlainen Marrakech löytyy myös, ja se on uudessa kaupunginosassa Gelizissä. Siellä on leveitä bulevardeja upeine liikkeineen ja katukahviloineen.Koutobian moskeijan ympärillä on kaunis puutarha, jonne nyt on päässyt. Moskeijat ovat tietysti suljettuna ei muslimeilta.
En ole aivan varma, mutta Tjäreborgilla taitaa olla yhdistettyjä Agadir Marrakech matkoja.Kannattaa kysyä ko matkanjärjestäjältä.
Kieltämättä kyllä Marokossakin on seuraan pyrkijöitä, mutta näihin ei kannata millään tavalla reagoida. Kyllä siellä rauhassa saa olla. Ketään ei varmasti väkisin mihinkään viedä.
Hyvää kesää. Kalevi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202482Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401682Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6651102- 1081022
- 71982
- 98936
- 48895
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk85780Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33746- 90732