- Tässä on murheen pesä, Iiris hymyili ja ojensi älypuhelimen vuoteenlaidalla istuvalle miehelle, jonka jalka oli tuettuna telineeseen vuoteen vierellä. Lounastarjotin odotti valmiina esiin käännetyllä apupöydällä.
- Kiitos, mies sanoi ja alkoi innokkaasti selata puhelinta.
- Taidan jättää sinut kiireisiisi, Iiris totesi istumatta alas.
- Ei, älä mene, mies tuhahti, laski puhelimen tyynylle ja nosti kupua lautasen päältä.
- Jään hetkeksi, Iiris otti tuolin nurkasta. – Mitä salaisuuksia kannat tuossa?
- Lottonumeroita, Kullervo hymyili.
- Lottonumeroita! Vaaransinko lottonumeroiden vuoksi henkeni?
- Tärkeitä numeroita, olen käyttänyt samoja jo kolmekymmentäkaksi vuotta ja viisi kuukautta.
- Ilmeisesti ne sitten ovat tärkeitä. Entä pelkosi että joku löytäisi puhelimen?
- No kuvittele, Kullervo aloitti. – Joku olisi voinut käyttää numeroitani, olisin kuullut ne ja tiennyt voittaneeni, mutta tuo toinen veisi puolet potistani, ehkä enemmän, mikäli jakaisi numeron.
- Aika kaukaa haettua. Miten jalka?
- Hyvin paranee, lääkärin mukaan, ehkä jo jouluna kävelen.
- Jouluna vasta?
- Marraskuussa voin päästä nilkuttelemaan ilman sauvoja.
- Ottaa se aikansa. Ruoka näyttää herkulliselta, Iiris hymyili miehen lappaessa suuhunsa perunamuusia ja mantelikalaa.
- Kaikki näyttää herkulliselta, oudointa tässä on, että kaikki nämä maistuvat samalta, oli kyseessä lihaa tai kalaa, kasvispataa, kaikki maistuu samalta?
- Entä tuo kiisseli, kai se on hyvää, siellähän on mansikoitakin.
- Hyvää? Satuit hyvänä päivänä, tänään on mansikoita, ehkä se jopa maistuu joltain, kiisseliä on joka päivä, sitä löytyy vihreänä, oranssina, keltaisena, punaisena ja värittömänä, kaikki ne tuntuvat samalta suussa, maistumatta millekään.
- Voi raukkaa, pitäisikö tuoda sinulle ruokaa tänne?
- Turhaa, kai näillä hengissä pysyy, kun ei maistele, lappaa vain nieluunsa. – Ota salmiakkia, mies mutisi ja nosti esiin Iiriksen aiemmin tuoman karkkipussin.
- Et pidä enää salmiakista? Iiris ihmetteli.
- En koskaan erityisemmin pitänyt.
- Sinulla oli aina salmiakkia, löysin aina povitaskustasi rasian?
- Sinua varten.
- Mitä, Iiris nauroi. – Minua varten, miten suloista.
- Kiitos, mies sanoi ja alkoi innokkaasti selata puhelinta.
- Taidan jättää sinut kiireisiisi, Iiris totesi istumatta alas.
- Ei, älä mene, mies tuhahti, laski puhelimen tyynylle ja nosti kupua lautasen päältä.
- Jään hetkeksi, Iiris otti tuolin nurkasta. – Mitä salaisuuksia kannat tuossa?
- Lottonumeroita, Kullervo hymyili.
- Lottonumeroita! Vaaransinko lottonumeroiden vuoksi henkeni?
- Tärkeitä numeroita, olen käyttänyt samoja jo kolmekymmentäkaksi vuotta ja viisi kuukautta.
- Ilmeisesti ne sitten ovat tärkeitä. Entä pelkosi että joku löytäisi puhelimen?
- No kuvittele, Kullervo aloitti. – Joku olisi voinut käyttää numeroitani, olisin kuullut ne ja tiennyt voittaneeni, mutta tuo toinen veisi puolet potistani, ehkä enemmän, mikäli jakaisi numeron.
- Aika kaukaa haettua. Miten jalka?
- Hyvin paranee, lääkärin mukaan, ehkä jo jouluna kävelen.
- Jouluna vasta?
- Marraskuussa voin päästä nilkuttelemaan ilman sauvoja.
- Ottaa se aikansa. Ruoka näyttää herkulliselta, Iiris hymyili miehen lappaessa suuhunsa perunamuusia ja mantelikalaa.
- Kaikki näyttää herkulliselta, oudointa tässä on, että kaikki nämä maistuvat samalta, oli kyseessä lihaa tai kalaa, kasvispataa, kaikki maistuu samalta?
- Entä tuo kiisseli, kai se on hyvää, siellähän on mansikoitakin.
- Hyvää? Satuit hyvänä päivänä, tänään on mansikoita, ehkä se jopa maistuu joltain, kiisseliä on joka päivä, sitä löytyy vihreänä, oranssina, keltaisena, punaisena ja värittömänä, kaikki ne tuntuvat samalta suussa, maistumatta millekään.
- Voi raukkaa, pitäisikö tuoda sinulle ruokaa tänne?
- Turhaa, kai näillä hengissä pysyy, kun ei maistele, lappaa vain nieluunsa. – Ota salmiakkia, mies mutisi ja nosti esiin Iiriksen aiemmin tuoman karkkipussin.
- Et pidä enää salmiakista? Iiris ihmetteli.
- En koskaan erityisemmin pitänyt.
- Sinulla oli aina salmiakkia, löysin aina povitaskustasi rasian?
- Sinua varten.
- Mitä, Iiris nauroi. – Minua varten, miten suloista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä teksti on kyllä hyvä.
Tuli ihan mieleeni Kirjailija
Hotakaisen Finnhits.
En osaa kirjoittaa näin napakoita juttuja,
joissa on mukana juju.
... ja nyt älä sitten hermostu, kun
laitan tuonne yhden "runon" johon
lainasin vähän salmiakkia.
tulen tänne tyydyttämään pientä novellihimoani (koska en ole koskaan kuullut 'novellikokoelmista') ja lähden usein pettyneenä pois, mutta kiva huomata että välillä on ihan kivoja pieniä pätkiä, jotka saavat hymyn kasvoille.