Kuunteletteko Anssi Kelaa?
Sillä on ihan hyvät kappaleet ne Kaksi sisarta, Mikan faijan BMW ja Nummela.
Sillä on ihan hyvät kappaleet ne Kaksi sisarta, Mikan faijan BMW ja Nummela.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä niistä tekee hyviä kappaleita?
se junttimainen paatos uppoo hyvin härmäläisiin.
mutta yksi kiistämätön tosiseikka, joka osaltaan tekee Anssin kappaleista hyviä, on se että niissä on kertomuksia eikä vaan jotain riimiin yritettyä saman hömpän toistamista. Ei ihme että miehen mieliartisteihin kuuluvat mm. Neil Young ja Bruce Springsteen. Suosittelen myös tutustumaan Genesiksen tuotantoon, jos haluaa lyriikoilta jotain sisältöäkin. Kuulostaa nuo tähänkin asiaan aiemmin esitetyt mielipiteet imeväisten suusta tulevilta, joten ko. vanhat parrat voivat olla aika tuntemattomia kykyjä...
kelan biiseissä jotain sisältöäkin? ai missä kohdassa? samaa itsesäälissä kieriskelyä, joutavaa melankolista pullamössöö, tulee joku hanhiniemi mieleen. paljon ollaan olevinaan sanomassa mutta pää humisee tyhjää.
kommentoida sanoitusten sisällön mössöyttä tms., kukin ajatelkoon mitä lystää. Pointtini oli että kappaleissa on TARINA, joka kulkee läpi biisin. Ei siis yhden ja saman, mitään tarkoittamattoman pätkän toistelua läpi kappaleen (kertosäkeet toki löytyy). Tällaista ei löydy ihan jokaisen lauluja väkertävän artistin tai itseään sellaiseksi luulevan repertuaarista.
Anssi Kelan suursuosio on minulle ollut koko ajan suuri mysteeri. Itse en jaksaisi kuunnella häntä yhtä kappaletta enempää kerrallaan, enkä aina sitäkään. Minusta hänen laulunsa kuulostavat kaikki samanlaisilta, monotonisilta, ja lisäksi niissä on ankea tunnelma ja synkät sanat. Varsinaista itsemurhamusiikkia!
Kyllä Anssi Kelan levyiltä löytyy muitakin aiheita kuin kuolema. se on vain osa sitä levyä.
Anssilla on hieno kyky tehdä lauluistaa kertomuksia (niinkuin mainittiinkin jo aiemmin). Tämä uusi kappale, joka on soinut radiossa on upea eikä mikään itsemurhamusiikkia (minusta ainakaan). Odotan jännityksellä hänen uutta albumiaan. Hänen musiikilliset esikuvansakin ovat upeita (Boss ja Young).
Täytyy vielä mainita Bono sanoittajana. Hän osaa myös tehdä kauniita ja koskettavia lauluja (kuuntele vaikka one kappaletta tai stay).