mitäs sitten

lähtee sen yksinhuoltajan luota austelemaan omaan kämppään?
Täytyiskö myös sen joka oli viimeksi se lähihuoltaja maksaa myös ns. elatusmaksua, lapselle kun on määrätty oikein oikeussalissa 350 elatusmaksua joka sitten on jaettu epäkristillisesti vanhempien kesken. minun tapauksessani on niin, että viimeisin lähi ei maksa omaa osuuttaan lapsesta, eikä anna ku pienen osan etän osuudesta lapselle. Minun järkeni mukaan sen lapsen kuuluisi saada se 350 niinkuin viisas käräjätuomari asian tuomitsi.
mitäs nyt. Lapsi täyttää vasta ensi vuonna 18.
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkoitatko, että elatusmaksu pitäsi antaa suoraan lapselle? Eikö se ole tarkoitettu elämiseen ja eiköhän se lähi siellä ruokakaupassa käy ja perheensä laskut maksa. Tietysti, jos lapsi elää itsenäisesti kotona ostaen ruuat, vaatteet, osansa sähkö ym laskuista, on oikein antaa elatusmaksu lapselle. Mutta monessako taloudessa on näin?
Juuri tänä aamuna juteltiin asiasta 17 vuotiaani kanssa, joka on hankkimassa kesätöitä toisesta kaupungista ja voisi siellä asua sukulaisella. Sanoin, että annan hänelle sitten elatusmaksun ja myös oman osuuteni, jolla voi maksaa ruokansa, hieman vuokraa ym. kulut. Kesätyöhän ei alenna elatusmaksua.

Äänestä
  • Kirjoitin, että kun 17v muuttaa omaan kämppään pois kenenkään huoltajan katon alta. Asuu siis eri osoitteessa kun kumpikaan huoltajista etä tai lähi. ok. eli enää ei siis ole etää ja lähiä vaan kaksi etää.
    Ja elatustarpeeksi on nimetty 350Euroa per kuukausi.
    Ajattelin että jos jollakulla on asiasta kokemusta tai mitä pitäs tehdä, lapsi ei sitä viimeisintä etäänsä käräjillekään haasta. Sossu sanoo vaan että kyllä äiti antaa lapselle mitä se tarvii, niin viisas on sossuntäti.

    Äänestä

  • kun 17v kirjoitti:

    Kirjoitin, että kun 17v muuttaa omaan kämppään pois kenenkään huoltajan katon alta. Asuu siis eri osoitteessa kun kumpikaan huoltajista etä tai lähi. ok. eli enää ei siis ole etää ja lähiä vaan kaksi etää.
    Ja elatustarpeeksi on nimetty 350Euroa per kuukausi.
    Ajattelin että jos jollakulla on asiasta kokemusta tai mitä pitäs tehdä, lapsi ei sitä viimeisintä etäänsä käräjillekään haasta. Sossu sanoo vaan että kyllä äiti antaa lapselle mitä se tarvii, niin viisas on sossuntäti.

    Sorry! Luin viestisi huolimattomasti. Mutta viestissäni kerroin kyllä myös, mitä itse olen ajatellut tehdä, jos 17-vuotiaani saa töitä toisesta kaupungista ja asuu siis poissa kotoa ja ei myöskään isällään. Annan hänelle elatusmaksut, sekä oman, että isän maksaman. Hän maksaa sillä ruokansa, vuokraa sukulaiselle ja mitä nyt sitten tarvitsee. Palkka kesätyöstä tulee sitten muihin tarpeisiin.

    Eli minusta se on ihan hyvä ajatus, että molemmat maksaa elatusmaksun 17-vuotiaalle, koska ovat elatusvelvollisia.

    Äänestä

  • Nyt ymmärsin kirjoitti:

    ja oikeudenmukaista.
    Mutta kaikilla ei ole niin järkevää ja lastaan huolehtivaa äitiä kuin sinun lapsellasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kun 17v kirjoitti:

lähtee sen yksinhuoltajan luota austelemaan omaan kämppään?
Täytyiskö myös sen joka oli viimeksi se lähihuoltaja maksaa myös ns. elatusmaksua, lapselle kun on määrätty oikein oikeussalissa 350 elatusmaksua joka sitten on jaettu epäkristillisesti vanhempien kesken. minun tapauksessani on niin, että viimeisin lähi ei maksa omaa osuuttaan lapsesta, eikä anna ku pienen osan etän osuudesta lapselle. Minun järkeni mukaan sen lapsen kuuluisi saada se 350 niinkuin viisas käräjätuomari asian tuomitsi.
mitäs nyt. Lapsi täyttää vasta ensi vuonna 18.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu