Tanssimassa

Olen mies käyn ainoastaan Tanssimassa tarkoituksena saada mahdollisimman monta kaatoa, onpa kiva nostella rintaa kun samalla kertaa kymmenkutakin kaatoa samassa paikassa,, Siis ainoastaan Pesän takia mikähän olisi parempi syy?????Vaikea keksiä
212833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

...erakko jonka elämä rajoittuu vain näppäimistön ja näytön väliin. Jotain olen lapsuudessa jäänyt pahasti paitsi ja traumatisoinut suhdettani naisiin,, Heitä en uskalla lähestyä luonnossa - ainostaan virtuaalisesti netissä.

Tunnen voimakasta kaunaa kaikkia sellaisia henkilöitä kohtaan joilla ei ole ongelmia olla luontevassa kanssakäymisessä naisten kanssa - erityisesti tanssia harrastavia miehiä kohtaan.
Hampaisiini otan naisten keskuudessa suositut tanssijat jotka kirjoittelevat tanssikokemuksistaan nettiin. Se viiltään minua aina syvästi, sillä jos minä itse olen tuomittu epäonnistumaan naisten kanssa ei kukaan muukaan saa heidän seurastaan nauttia,,

Kirjoittelen tälle palstalle runsaasti provoja ja tunnusmerkkinäni on viljellä välimerkkiyhdistelmää ,, Olen vielä suht'koht' nuori mutta tulevaisuuteni on jo kiveen hakattu ja tulen kuolemaan alkoholisoituneena vanhapoikana kokematta ainuttakaan seurustelusuhdetta elämäni aikana,,

Äänestä
  • mutta tuo ,, ei oikein sovi ajattelemaani hlöön.

    Onko täällä muitakin erakkoja ja traumaattisesti naisiin suhtautuvia :))

    Äänestä

  • ..sellainen persoona kuin kuvaatkin. Et oikeasti haluakaan olla vastakkaisen sukupuolen kanssa tekemisissä muutenkaan kuin pelkästään tanssimassa. Suhtautumisessasi seksuaalisuuteenkin lienee jotain vinossa.

    Nuorena itsekin tunsin tai kuvittelin ehkä jotenkin samoin. Oli ujo ja syrjään vetytyvä. Mutta sanonnan mukaan "Luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää". Veto oli niin kovaa että se pani voittamaan ujoudentunteeni ja kaunaisuuteni muita paremmiksi kuvittelemiani kohtaan. Heittäydyin rohkeasti mukaan. Eihän minulla ollut mitään menetettävää. Ja hupsista vaan, olin tuotapikaa tanssiparketeilla kuin kotonani, seurustelusuhteessakin ja niin edelleen.

    Välillä meno oli ehkä liiankin kovaa ennen kuin vakiinnuin. Hauskaa se kuitenkin oli. Mukava niitä aikoja on muistella jälkikäteen. Eikä se vaatinut muuta kuin että lakkasin vatvomasta omia kuvitelmiani ja heittäydyin rohkeasti mukaan. Mitä siitä jos tulikin joskus lunta tupaan. Nurkan takana saattoi odottaa jo seuraava ihastuksen/ yrityksen kohde.

    Äänestä

ei kersku. Kun on itsetunto kunnossa, moiseen kaltaisesi tyyliin ei ole tarvetta. Tulee mieleen sanonta: Siitä puhe mistä puute, köyhät ne rahojaan levittelee ja typerät tyhjästä kerskuu.

Äänestä

läheinen ystäväni Sir Hörhö väitti syistänsä, joita me muut voimme tässä ainoastansa arvailla, nähneensä lähietäisyydeltä, kuinka ne huulet olivat yht’äkkiä alaneet maiskutella mitäilmeisimminkin todella tyytyväisinä ja liikkua ikään kuin jotain sanoakseen ja sieltä oli kuulunut pitkät litaniat jotain täysin käsittämätöntä, käheähköä mökellystä, vaikka sen mökellyksen lopuksi havainnostaan pöllämystynyt Sir tosin oli tuuhea tukkansakin pystyssä kieltämättä kuulevinansa niitten huulien – suoraansanottuna päin hänen jumalaisen komeata naamaansa – sanovan kutakuinkin niin, että: ”suurkiitos, hyvin tehty, ongenkoukkkkuuuaaahhhaaahhhaaah!” Aivan käsittämätön tapaus, vai mitäs sanotte hyvät herrat?

Äänestä
  • Älä taas, ei sua vieläkään kukaan jaksa

    Äänestä

  • aika erikoista, että täysin satunnainen daami yht’äkkiä sillä tavalla kesken ja kaiken rönpsästänsä puhumaan alkaa. Tätä taustaa vasten ajateltuna ei liene ole edes näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä mikään suoranainen yllätys, että sellainen ja sinänsä toki kieltämättä erittäinkin yllättävä mökellys kaikki palstamme melko komeatkin herrat täysin sanattomiksi siitä kysyttäessäkin vetää: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että normaali- sekä nuorten että vanhain tanssiolosuhteessahan jopa kysymättä ja pontevista kielloista huolimatta ainakin jotkut po herroista toki sen daamin lailla kuin aikamiehet ikään rönpsästä ja jopa rönpsistä suut vaahdoissa kilvan ja luvillanne sanottuna aivan ihmeellisiä tarinoitansa haastavat, vaikka heistäkin useimmat ovat sellaisen rönpsän vain kerran elämässänsä ja silloinkin vain vilaukselta ja kaiken kukkuraksi ylösalaisin nähneet: syntyessään.

    No nyt todella useat aidosti noista rönpsäjutuistakin jyvällä olevat sekä nuorten että vanhain tanssivat tahot tuntevat erittäinkin suurta kiusaustansa huomauttaa, että eihän ihminen syntyessään ylösalaisin lennä ja vaikka sen kätilön toimesta hetken lentäisikin, niin eihän hän mitään silti näkisi, koska ihmislapsen kehityskaari on niin laadittu, että sille ei syntyessäkään mitään K-18-juttuja näytellä. Heille on syytä huomauttaa, että tässä ei olekaan tarkastelun alla mikään täysin normaali kehityskaari, minkä havainnon pitäisi olla itsestänsä selvää tarkasteltaessa näitä kaaria myöskinsä myöhemmissä suhteissa sekä nuorten että vanhaintanssillisiin kehitysasteisiin: nythän on taaskin hyvinkin pitkälti niin, että ovathan nuo herrat myöskinsä sekä nuorten- että vanhaintanssillisesti huomattavankin paljon paremmin kehittyneitä kuin heidän nuorten- tahi vanhaintanssi-ikätoverinsa ja heitä vanhemmat ja nuoremmat vastaavat toverit. Tällöin ei ole mikään ihme, että nuo herrat kehittyivät jo siellä kohdussa ollessaan keskimääräistä huomattavasti paremmin ja pidemmälle ja pystyivät siten jo syntyessään syntyessään kaikista muista vähemmän ja suorastansa keskosiksi kehittyneistä ikätovereistaan poiketen myöskinsä näkemään ja mikä tärkeintä - ymmärtämään eli oitis sisäistämään kaikki nuorten- ja vanhaintanssikeisarinleikkaukset tämän tarkastelun ulkopuolelle jättäen juuri siinä näkien kokemansa karvaisen ihmeen.

    Äänestä

  • Vaino Harha kirjoitti:

    aika erikoista, että täysin satunnainen daami yht’äkkiä sillä tavalla kesken ja kaiken rönpsästänsä puhumaan alkaa. Tätä taustaa vasten ajateltuna ei liene ole edes näissä nuorten- ja vanhaintanssipiireissä mikään suoranainen yllätys, että sellainen ja sinänsä toki kieltämättä erittäinkin yllättävä mökellys kaikki palstamme melko komeatkin herrat täysin sanattomiksi siitä kysyttäessäkin vetää: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että normaali- sekä nuorten että vanhain tanssiolosuhteessahan jopa kysymättä ja pontevista kielloista huolimatta ainakin jotkut po herroista toki sen daamin lailla kuin aikamiehet ikään rönpsästä ja jopa rönpsistä suut vaahdoissa kilvan ja luvillanne sanottuna aivan ihmeellisiä tarinoitansa haastavat, vaikka heistäkin useimmat ovat sellaisen rönpsän vain kerran elämässänsä ja silloinkin vain vilaukselta ja kaiken kukkuraksi ylösalaisin nähneet: syntyessään.

    No nyt todella useat aidosti noista rönpsäjutuistakin jyvällä olevat sekä nuorten että vanhain tanssivat tahot tuntevat erittäinkin suurta kiusaustansa huomauttaa, että eihän ihminen syntyessään ylösalaisin lennä ja vaikka sen kätilön toimesta hetken lentäisikin, niin eihän hän mitään silti näkisi, koska ihmislapsen kehityskaari on niin laadittu, että sille ei syntyessäkään mitään K-18-juttuja näytellä. Heille on syytä huomauttaa, että tässä ei olekaan tarkastelun alla mikään täysin normaali kehityskaari, minkä havainnon pitäisi olla itsestänsä selvää tarkasteltaessa näitä kaaria myöskinsä myöhemmissä suhteissa sekä nuorten että vanhaintanssillisiin kehitysasteisiin: nythän on taaskin hyvinkin pitkälti niin, että ovathan nuo herrat myöskinsä sekä nuorten- että vanhaintanssillisesti huomattavankin paljon paremmin kehittyneitä kuin heidän nuorten- tahi vanhaintanssi-ikätoverinsa ja heitä vanhemmat ja nuoremmat vastaavat toverit. Tällöin ei ole mikään ihme, että nuo herrat kehittyivät jo siellä kohdussa ollessaan keskimääräistä huomattavasti paremmin ja pidemmälle ja pystyivät siten jo syntyessään syntyessään kaikista muista vähemmän ja suorastansa keskosiksi kehittyneistä ikätovereistaan poiketen myöskinsä näkemään ja mikä tärkeintä - ymmärtämään eli oitis sisäistämään kaikki nuorten- ja vanhaintanssikeisarinleikkaukset tämän tarkastelun ulkopuolelle jättäen juuri siinä näkien kokemansa karvaisen ihmeen.

    yhtään sen käsitettävänpää ja luvallanne sanoen sökellystä? Ainakaan yhtään sitä vastustavaa protestivanhain- tahi vastaavaa –nuortentanssikirjoitusta sen tiimoilta yksikään taho ei katsonut aiheelliseksi ei omissa eikä kaikkien muittenkaan nimissä julkaista. Voivathan tuohon ylle allekirjoittaneen kiivaimmat arvostelijat keskuudessansa toki hykerrellä, että eipäs julkaistu sitä yhtään kenenkään nimissä puoltavaakaan pro-vanhain- tahi vastaavaa –nuortentanssikirjoitusta, mutta tuossa suhteessa heidän siinä nimenomaisessa nuorten- ja vanhaintanssitilanteessa kieltämättä poikkeuksellisesti täysin aito ilonsa saattoi hyvinkin olla täysin ennenaikaista: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että voivathan jotkin etenkin palstamme komeimmista herroista ja upeimmista daameista salaa vanhaintanssikulisseissa nyökytellä päitään sinä luvallanne sanottuna sökellyksessä esitellyille sekä vanhain että nuorten tanssisidonnaisille näkökohdille ilmaisten myötätuntonsa vaikenemalla todellakin viisaasti eli saattamatta siten itseänsä suoranaisesti altteiksi loputtomille sekä nuorten- että vanhaintanssiväittelyille, koska heidän perimmäisinä tarkoitusperinänsä voidaan verrattaenkin johdonmukaisesti nähdä pyrkimys sekä nuorten että vanhain tanssitunnelmain maksimoimiseen eikä loputon ja hämmästyttävänkin raivoisa yksityiskohdista väittely ja niihin jatkuva ja ainoatakaan nuorten tahi vanhain tanssiaskelta anteeksi saati periksiantamaton takertelu siinäkään mielessä tule heidän mielestänsä edes nuorten ja vanhain tanssiajan kulutusmielessä kuuloonkaan.

    vanhaintanssitunnelmienkaan edistämismielessä lähellekään maksimaalista sen täysin satunnaisenkaan daamin alkaa sillä tavalla rönpsästään puhua? Mene ja tiedä, mutta nyky- myöskinsä vanhaintanssikäsityksen mukaisestihan happy days ja rättärit ovat niin sanottujen synnytysjuttujen ohella kaikkein ja luvillanne mahdollisimman kauniisti ja suoraan sanottuna epämiellyttävintä, mitä helkkarin komea herra vanhaintanssikuuna kullan valkeanansa voisi kuvitella täysin satunnaisesta tahi jokseenkin vakiorönpsästäkin kuulevansa. Tässä mielessä sen mitä ilmeisimminkin todellakin upean daamin rönpsästänsä antama, kaikesta siinä kuullusta päätellen täysin tahaton eli spontaani kommentti hyvinkin saattoi sen helkkarin komean herran kokonaisvallatonta vanhaintanssitunnelmaa entisestään edistää:

    Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että siinähän ei mässäilty yhdelläkään verisellä yksityiskohdalla, jotka toki ovat ominaisia yo juttuja tarkasteltaessa ja joita tarkastellessaan melko komeatkin herrat lähes poikkeuksetta alkavat naamat kalpeina hiljaa haukkoa pastillinraikkaita hengityksiään tuntien kuristavaa pakokauhua, mistä merkkinä sopertelevat he kauhuissaan kaikenlaisia hataria tekosyitänsä, joita keppihevosinansa käytellen yrittävät karauttaa sitä vanhaintanssitilannetta ynpäröivään maisemaan niin pitkälle kuin mahdollista, ettei heitä niistä synnytysjutuistakin yritettäisi jollain tapaa vastuisiin saatella.

    Helkkarin komeita herroja kauhistuttavien ja siten puistattavien synnytysjuttujen lisäksihän näitä herroja yritetään niitten todellakin upeitten daamien toimesta saatella syypäiksi erinäsiin ja sinänsä mitäilmeisimminkin hyvinkin toki viheliäisiin ja siten po herroja inhottaviin hiivajuttuihinkin, joihin daamit keskinänsä etenkin rönpsistänsä haastellessansa antaumuksilla paneutuvat: nythän on hyvinkin pitkälti niin, että useamman kuin yhden noista todella upeista daameista on kuultu kehaisevan, kuinka hänellä sen entisen ja kaikesta kuullusta päätellen jopa sitä edellisen myöskinsä vanhaintanssipartnerin kanssa aina oli riesoinansa hiivatin hiiva, johon eivät mitkään kuurit tehonneet, mutta löydettyänsä tätä edellisen se hiiva kuin ihmeen kaupalla heti seuraavalla hoitokerralla vähäksi aikaa katosi, mutta tuli heti mystillisesti useita kertoja takaisin, kun hän sen herran koreografioihin kyllästyttyään taaskin alkoi etsiskellä uutta vanhaintanssipartneria.

    Tuosta havainnosta ei ole kovin pitkälti siihen havaintoon, jossa nuo huikentelevaiset upeat daamit ne helkkarin komeat hurjastelevat herrat syypäiksi siihenkin julistavat. Juurikin siksi alkaessaan niitä hiivatin hiivajuttujakin lähistöltään kuulla, jokainen terveellä itsesuojeluvaistolla varustettu helkkarin komea onkin olevinansa ja pitäisi näin sivumennen sanottuna melko komeankin herran edes yrittää oitis teeskennellä olevansa joku muu ja juuri keksimällään aika hyvällä tekosyyllä liueta siltä paikalta niin pian kuin suinkin mahdollista, ette ainakaan hänen nimeään siinä hiivatin hiivayhteydessäkin taaskin mainittaisi. Ja mitä tulee niihin muihin yhteyksiin, niin ei niitäkään ainakaan tuohon ylle allekirjoittaneen mielestä yhteensäkään niin montaa millään voi olla, ainakaan mikäli tarkastelemme yksinomaan näitä vanhaintanssipiirejä jättäen siten kaikki muut piirit tämän tarkastelun ulkopuolelle, että niistä tasskin täten täysin suotta pitäisi kenenkään sellaista vanhaintanssinumeroa ryhtyä tekemään.

    että etenkin pahimmat mahdolliset sekä nuorten- että vanhaintanssikielet yrittävät mitäilmeisimminkin täysin tarkoitushakuisesti väännellä näitäkin täysin vanhaintanssillisvilpittömässä mielessä käsiteltyjä rönpsäjuttujakin tuohon ylle allekirjoittaneen kannalta katsoen mahdollisimmankin epäedulliselle mutkalle vihjailemalla pääasiassa siten, että sillä allekirjoittaneella mukamas olisi suoraan sanottuna hävyttömänkin paljon kokemusta lukemattomista kaiken ja etenkin näissä nuorten ja vanhain tanssipiireissä eritoten sanottuna tanssimaailmoittenkin rönpsistä, jolloin ei ole mikään ihme, että hän niitä noin ilmiömäisesti ja tottuneesti käsittelemään pystyy. Siihen allekirjoittaneen mielestä tuollainen vihjailu on täysin sikamaista, sillä oman käsityksensä mukaan on hän näissä rönpsäjutuissakin eräät nuoruutensa ja kaikki sitä myöhemmät hurjastelunsa tämän tarkastelun ulkopuolelle jättäen enneminkin ollut aina hyvin pidättyväinen kuin täysin aloitteellinen: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kaikista pahoista puheista huolimatta vielä kertaakaan kukaan ei ole po allekirjoittanutta syyttänyt siitäkin, että juurikin hän olisi vasiten mennyt jollekulle todella upealle daamille pyrstöään viekoittelevasti heilutellen ripsiään räpsyttelemään, mitä samaa ei kerta kaikkiaan voida ainakaan useimmista noista todella upeista daameista hyvälläkään tahdolla sanoa.

    Etenkin pahimmat mahdolliset ettei tästä ota mitään selvää sekä nuorten- että vanhaintanssikielet yrittävät mitäilmeisimminkin täysin ihan hölynpölyä ja puuta heinää tarkoitushakuisesti väännellä näitäkin täysin vanhaintanssillisvilpittömässä mielessä käsiteltyjä rönpsäjuttujakin römpsää et ole ite saanut varmaankaan ihan ikinä tuohon ylle allekirjoittaneen kannalta katsoen mahdollisimmankin epäedulliselle mutkalle vihjailemalla pääasiassa siten, että sillä allekirjoittaneella mikä muka allekirjoittanut ihan höpelö mukamas olisi suoraan sanottuna hävyttömänkin paljon kokemusta lukemattomista kaiken ja etenkin näissä nuorten ja vanhain tanssipiireissä taidat olla aika kalkkis eritoten sanottuna tanssimaailmoittenkin rönpsistä, jolloin ei ole mikään ihme, että hän niitä noin ilmiömäisesti ja tottuneesti käsittelemään pystyy. Siihen allekirjoittaneen ja kaikkien muiden mielestä olet täysi kaahotin kaakattaja tuollainen vihjailu on täysin sikamaista, sillä oman käsityksensä mukaan on hän näissä rönpsäjutuissakin ja taas näitä römpsäjuttuja, etkö jo lakkaa, et ole kuiteskaan ikänään saanut? eräät nuoruutensa ja kaikki sitä myöhemmät hurjastelunsa tämän tarkastelun ulkopuolelle jättäen enneminkin ollut aina hyvin pidättyväinen kuin täysin aloitteellinen: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että kaikista pahoista puheista huolimatta vielä kertaakaan kukaan ei ole po allekirjoittanutta syyttänyt siitäkin, että juurikin hän olisi vasiten mennyt jollekulle todella upealle daamille pyrstöään viekoittelevasti heilutellen ripsiään räpsyttelemään ripset mä sulle näytän, mitä samaa ei kerta kaikkiaan voida ainakaan useimmista noista todella upeista daameista hyvälläkään tahdolla sanoa. Ei ainakaan upeat daamit jaksa tällaista pitkään.

    sen? Onko oikea sulle hän? Anna Internetin se selvitää,
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000018946424
    kuka mieleesi jää? Ja jos silloin, kun kopio toi, taas sun kunppaniks luikeroi, mene lähinpään tanssimoon, jääköön pois, mikä lie! // Ystävän Laulu

    Erittäinkin ja vallan totisestikin tässä vain itse itseäni komentaen itseni kanssa keskustelen ja omia viestejäni kommentoin kun ei sellaista itsenikin kaltaista vanhaintanssihörhöä vallan näiltä kulmilta helposti löydy joka näitä vanhaintanssihöpinöitä lukea jaksaisi eritotenkin kun kaikilla muilla on parempaakin tekemistä ilmeisesti.

    on sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi.

    oon son sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessaon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. äisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. la tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikuon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiauksellon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. e, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. rssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi on sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. mahdottomuuksiksi. ekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hiton sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirienon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, son sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. iis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätelon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytänon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. nöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. i ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. len masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. aat eton sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat on sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuukon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. le joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. siksi. että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. anpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. ukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. tä nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi. n sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä son sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssilleon sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä l

    Äänestä

  • Vaino Harha kirjoitti:

    on sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi.

    ole täälläkään:
    http://www.geocities.com/vaino.harha/VahaTiedote.htm

    Äänestä

  • Vaino Harha kirjoitti:

    ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いませンストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ん。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。このンストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムンストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムンストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。にも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。が好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。ヤマハドラムインストラクターによる生演奏&楽器紹介、そして実際にドラムに触れることのできる体験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。験会です。生ドラムにも匹敵する、リアルサウンド&リアルリアルサウンド&リアルタッチ。初心者、経験者、全く問いません。とにかくドラムが好きな方ご来店お待ちしております。この機会をお見逃しなく。機会をお見逃しなく。

    Äänestä

  • Vaino Harha kirjoitti:

    on sekä nuorten- että vanhaintanssilliskäytännöllisesti etenkin melko standardissa sekä nuorten että vanhain tanssitilanteessa tarkasteltuna sen orkesteriaition ja niitten hakurivistöjen väleihin sijoittuva hämmästyttävänkin monimutkallinen ongelmavyyhti. Tuollaisessa tilanteessa kaikki sekä hitaat että nopeat ovat näille tanssipuberteetti-ikäisille kieltämättä kirotunkin moisina kantoina siinä joko nuorten tahi vanhain tanssikaskessa: Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että heille hirvittäviä ongelmia tuottavat sekä omien kätten ali että omien jalkain yli ja jonkin muun kätten sivuista tahi alta sekä etenkin jonkun muun jalkain sivusta tanssit ja yksin tanssit sekä sivusta katsotut tanssit, joitten niittenkin vanhaintanssikärryiltä he heti ensimmäisestä hapan-eerosta tahi muusta siihen täysin verrattavissa olevasta sekä nuorten että vanhain standarditanssiaskeleesta parketteihin käsittämättömänkin suuriin ääniinsä sinänsä toki hyvinkin kovaa kohtaloaan protestoiden tipahtelevat, vaatien hyvityksiä ja fyysillisen ja aineellisten vahinkojensa sekä henkisten sekä nuorten- että vanhaintanssikipujensa korvauksia mielestänsä täysin kelvottomilta nuoren ja vanhain tanssikurssien ja tanssien järjestäjiltä ja muilta siinä joko nuorten tahin vanhain tanssitilanteessa ainakin omista mielistään täysin ilman omaa syytään mukana olijoilta.

    Liekö kenellekään vähänkään näistä nuorten ja vanhain tanssiasioistakin jyvällä olevalle taholle tuolla tavalla tarkemmin ajateltuna edes yllättävä, että nuorten ja vanhain sekä varhais- että myöhäistanssipuberteetista ja noitten väliin jäävästä tanssipuberteetista on kehkeytynyt noita puberteetteja ynpäröivien nuorten ja vanhain tanssipiirien paheksutuin joskin kieltämättä samalla em piirejä kenties eniten, siis salaa sitä tanssipuberteettia ynpäröivässä sekä nuorten että vanhain tanssin kulississa huvittava tila. Kaikesta päätellen noissa kulisseissa ajatellaan, ettei ole mitään huvittavanpaa kuin nuorten- ja vanhaintanssillinen näppylänaamaisuus ja sinänsä toki hyvinkin viheliäinen tanssiakne ja se ettei ymmärrä tahi ns kehtaa iloita täysin pieleenkin menneistä koreografioistaan kuin leikkivä ja näin sivumennen sanottuna niistä ihan pieleenkin menneistä leikeistään kokoaja oppiva lapsi ikään eikä ymmärrä ottaa yhtään rennommin jäitä ja lantrinkejakaan.

    Noita sekä nuorten että vanhain tanssinäppylänaamaisia pubertisoijia kaikesta päätellen masentaa sekin, että heidän mentyä ensimmäiselle joko nuorten tahi vanhain tanssikurssille tahi ne yltiöpäisesti sivuuttaen ensimmäiselle ns tositanssipaikkansa pokkaukselle tahi niiaukselle, sitä edeltävät sekä nuorten- että vanhaintanssihaaveet muuttuivat heille silmänräpäyksessä sen jälkeisiksi mahdottomuuksiksi.

    siinä alussahan se kaikesta päätellen todella upea daami meille kaikille kieltämättä siinä alkuvanhaintanssitilanteessa jostain käsittämättömästä syystä arvoituksellisesti mutta siltikin täydellisellä antaumuksellansa puhui jotain ongenkoukusta. Mikäli ajattelemme viimeaikaisia sekä nuorten että vanhain tanssitapahtumia, voimme vain hämmästellä, kuinka täsmällisesti tuon ihanaisen vanhaintanssioraakkelin ongenkoukunmuotoon pukemaa sekä nuorten että vanhain tanssielämän ennustus osui ns vanhaintanssipaidannappiin:

    Nythän on hyvinkin pitkälti niin, että olisihan meidän pitänyt jo silloin ymmärtää, että sen ongenkoukun a) tylsenpi, hirttosilmukoitu pää kuvaa sekä nuorten että vanhain tanssiharrastuksen ankeata arkea, johon eittämättä kuuluvat loputtomat tanssiaskelten, -kenkien, -housujen ja -paitojen sekä -koreografioitten että -hameitten ja kanpausten mallaukset sekä sovitukset ja että b) terävenpi pää kuvaa yksinkertaisesti sekä nuorten että vanhain terävää tanssikärkeä, jonne erinäisten mutkien – niinjuuri, standardiongenkoukussahan on kauhea mutka ja erittäin loiva vastamutka ja vielä väkänen ennen terävää kärkeä – pääsevät siellä todellakin täysin tylsässä silmukkapäässä aikansa kierreltyään kaikki vähänkin joko nuorten- tahi vanhaintanssikynnelle kykeneväiset tahot.

    Eihän se noin voi mennä, protestoivat he, jotka ovat juuttuneet siihen vanhaintanssiongenkoukun hirttosilmukan muotoiseen päähän kiertämään mainitussa silmukassa loputonta sekä nuorten- että vanhaintanssihullunkiertoaan pääsemättä askeltakaan siitä eteen tahi taakse päin. Noin sanoessaan unohtavat, että sitä ennustustahan myöhemmin täysin vanhaintanssikiistatta selitettiin kaikkien vähänkin joko nuorten tahi vanhain tanssikynnelle kykeneväisten eikä heidän kannaltaan: nythän on erittäinkin pitkälti niin, että heille on minkään oraakkelinkaan täysin turha mitään nuorten tahi vanhainkaan tanssiennustuksia laatia, koska heillä ei kaikesta muustakaan kertomastaan päätellen valitettavasti ole minkäänlaista tulevaisuutta po sosiaalisten kanssakäymisten saroilla.

    Lopuksi lienee syytä huomauttaa, että vanhaintanssiongenkoukkumetaforaanhan kuuluu hiton terävä kärki, jonne päästyään sekä nuorten että vanhaintanssija juuttuu siihen tanssikoukkuun käytännöllisesti katsoen lopuksi iäkseen, sillä siinä kärjen tuntumassa oleva väkänen ei päästä vanhaintanssijaa enää irti. No ehkä jos oikein kovasti pyristelee, niin voi päästä vanhaintanssiverta ja hirvittäviä kyyneleitä vuotaen irti, mutta silloin ovat huomattavina vaaroina todella rumat arvet, jotka myöhemmin toki kavaltavat kantajansa kaikkialla, missä hän liikkuu.

    Aidon Vainon digitaalinen allekirjoitus:

    Fast alle Biografen Hitlers weisen auf die enorme Diskrepanz zwischen dessen erster und zweiter Lebenshälfte hin. Bis zu seinem 30. Lebensjahr war er, gemessen an den bürgerlichen Maßstäben seiner Zeit, eine gescheiterte Existenz – ohne Berufsausbildung, ohne nennenswerte Bindungen, nach dem verlorenen Weltkrieg auch als Soldat ohne Perspektive und vor allem ohne erkennbare Eigenschaften, die seinen anschließenden Aufstieg plausibel erklären könnten. Dennoch schwang sich dieser Mann innerhalb weniger Jahre zum Deutschen Reichskanzler und schließlich zum diktatorischen Herrscher über weite Teile Europas auf. Er entfaltete eine zerstörerische Wirkung wie nur wenige vor oder nach ihm.
    Die frühen Jahre
    Um seine Herkunft und sein Leben vor dem Eintritt in die Politik machte Hitler stets ein Geheimnis. „Sie dürfen nicht wissen,“ sagte er 1930 über seine politischen Gegner, „woher ich komme und aus welcher Familie ich stamme.“ (Zitat nach Krockow). Döllersheim und Strones, die Heimatdörfer seiner Eltern und Großeltern, ließ er im Sommer 1938, gleich nach dem Anschluss Österreichs evakuieren und zerstören, um einen Truppenübungsplatz anzulegen (Allentsteig). Krockow, Kershaw und andere Biografen Hitlers vermuten, dass die Gründe dafür in dessen ungeklärter und von Inzest nicht freien Herkunft zu suchen sind. Hitlers eigene Angaben in Mein Kampf zu seinen frühen Jahren dienten vor allem der Selbststilisierung und sind daher wenig vertrauenswürdig.
    Herkunft
    Hauptartikel: Familie Hitler

    Ahnentafel Hitlers
    Hitlers Familie stammte aus dem niederösterreichischen Waldviertel an der Grenze zu Böhmen. Im 19. Jahrhundert schwankte der damals in Österreich nicht unübliche Name der Familie noch zwischen Hüttler, Hiedler, Hittler und Hitler. Die auf Franz Jetzinger zurückgehende Behauptung, der Name sei mit dem tschechischen Hidlar bzw. Hidlarcek verwandt,[2] wurde in der Literatur immer wieder aufgegriffen,[3] wird aber von der jüngeren Forschung eher abgelehnt. Am wahrscheinlichsten ist, dass sich die verschiedenen Namensvarianten, die sich in der dialektalen Aussprache phonetisch kaum unterscheiden, von Hütte ableiten, der Name also so viel bedeutet wie Kleinbauer oder Häusler.[4]
    Der spätere Diktator wurde in der oberösterreichischen Stadt Braunau am Inn geboren – am 20. April 1889 um 18:30 Uhr im Gasthof Pommer, Salzburger Vorstadt 219 (heute Hausnummer 15). Er war das vierte von sechs Kindern des Zollbeamten Alois Hitler und dessen dritter Frau Klara (geb. Pölzl), die zugleich seine Nichte zweiten Grades war. Von den sechs Kindern des Paares erreichten nur Adolf und seine Schwester Paula das Erwachsenenalter. Alois Hitler hatte aber noch einen unehelichen Sohn und eine Tochter von seiner zweiten Frau: Alois junior und Angela. In Mein Kampf schildert Hitler den Vater als streng, autoritär, mitunter auch jähzornig und gewalttätig. Es ist jedoch umstritten, ob Hitlers Erziehung strenger war als zu dieser Zeit üblich.

    Vater: Alois Hitler
    Hitler hielt seinem Vater stets zugute, dass dieser, ein unehelicher Sohn der Bauernmagd Anna Maria Schicklgruber († 1847), seinen Nachnamen im Alter von 38 Jahren in Hitler (Hiedler) hatte ändern lassen. Dies geschah allerdings erst 1876, fast 30 Jahre nach dem Tod der Mutter und anlässlich einer in Aussicht gestellten Erbschaft seines angeblichen Onkels Johann Nepomuk Hiedler (1807–1888). Dieser gab vor dem Ortspfarrer von Döllersheim an, sein 15 Jahre älterer, damals ebenfalls bereits verstorbener Bruder, der Müllerknecht Johann Georg Hiedler sei Alois’ Vater gewesen. Er brachte Zeugen bei, die bestätigten, Johann Georg Hiedler habe sich ihnen gegenüber vor Jahren zu der Vaterschaft bekannt. Offiziell hat er dies zu Lebzeiten jedoch nie getan. Da er aber Anna Schicklgruber später geheiratet hatte, fand sich der Pfarrer bereit, Alois’ Geburtsanzeige von „unehelich“ in „ehelich“ zu ändern.
    In der heutigen Forschung gilt jedoch Johann Nepomuk Hiedler, nicht zuletzt wegen seiner Bemühungen um Alois Schicklgruber, als wahrscheinlichster Kandidat für die Vaterschaft. Damit wäre er gleichzeitig Großvater väterlicherseits und Urgroßvater mütterlicherseits von Adolf Hitler. (→ Stammbaum).
    Hitler wusste also nicht mit letzter Sicherheit, wer sein Großvater war. Dieser Umstand musste für den Propagandisten einer rassistischen Ideologie politisch brisant werden, als er seit Anfang der 1920er Jahre zunehmend bekannter wurde. Politische Gegner haben schon damals immer wieder nachzuweisen versucht, dass der Führer der antisemitischen und extrem nationalistischen NSDAP selbst jüdische oder tschechische Vorfahren hatte. Schon ab Mitte der zwanziger Jahre wurde aufgrund von Hitlers ungeklärten Familienverhältnissen das später von Hans Frank in den Nürnberger Prozessen noch einmal bekräftigte Gerücht kolportiert, Hitlers Großmutter sei mit seinem Vater Alois schwanger geworden, als sie als Dienstmagd im Haushalt eines Grazer Juden namens Frankenberger gearbeitet habe.[5] Dies ist nach neuestem Kenntnisstand sicher falsch, entsprechende Gerüchte konnten widerlegt werden.[6] Für Hitler waren sie und die zum Teil inzestuösen Verhältnisse in seiner Familie aber dennoch Grund genug, seine Herkunft möglichst zu verschleiern.
    Kindheit

    Mutter: Klara Hitler
    Wegen seines Berufs zog Alois Hitler mit seiner Familie häufig um: von Braunau zunächst nach Passau, später nach Lambach und schließlich nach Leonding bei Linz. Auf den verschiedenen Volksschulen, die Adolf Hitler besuchte, war er ein guter Schüler, auf der Realschule in Linz versagte er dagegen völlig. Bereits das erste Jahr dort, 1900/1901, musste er wiederholen, und seine Lehrer bescheinigten ihm „mangelnde Arbeitslust“. Die dritte Klasse in der Realschule in Linz schloss er 1904 erneut mit so mangelhaften Noten ab, dass eine Wiederholung der Klasse drohte. Da sein Vater aber in diesem Jahr gestorben war, bot die Schule Hitlers Mutter an, ihn zu versetzen, allerdings nur unter der Bedingung, dass er die Schule wechselte. Hitler besuchte daher nun die Realschule in Steyr, die als weniger anspruchsvoll galt. Aber auch dort besserten sich seine Leistungen nicht. Er blieb sitzen, schaffte die Wiederholungsprüfung nicht und verließ die Schule sechzehnjährig, im Herbst 1905, ohne Abschluss.
    Hitler stellte dies später als eine Art von Lernstreik gegen den Vater dar, der ihn in eine Beamtenlaufbahn habe drängen wollen, während er selbst den Beruf des Kunstmalers anstrebte. An dieser Darstellung ist insofern etwas Wahres, als Hitler sich zeitlebens als verkannter Künstler sah, mit regelmäßiger Arbeit nicht zurecht kam, und außerdem Egozentrik zu seinen hervorstechendsten Eigenschaften gehörte. Gegen Hitlers Darstellung spricht jedoch, dass sein Vater schon am 3. Januar 1903 im Alter von 65 Jahren gestorben war. Der Erziehungsdruck auf den 13-Jährigen ließ also nach, ohne dass seine Leistungen deshalb besser wurden. Mehr als eine aus verschiedenen Quellen wahllos angelesene Halbbildung hat er in seinem Leben nie erworben.
    Jahre in Wien und München
    Von 1903 an bezog Hitler eine Halbwaisen-Rente. Damit und mit der Unterstützung durch seine Mutter konnte er ab 1905 eine ungebundene Bohème-Existenz führen. Nachdem er 1907 und 1908 wegen mangelnder Begabung von der Wiener Kunstakademie abgelehnt worden war, machte er keine Anstalten mehr, einen Beruf oder auch nur eine Berufsausbildung in Angriff zu nehmen. Er blieb zunächst in Wien, kehrte aber nach Linz zurück, nachdem seine Mutter am 21. Dezember 1907 an Brustkrebs gestorben war. Anders als die Schilderungen seiner Jugendzeit in Mein Kampf suggerieren, konnte Hitler von seiner Waisenrente anfangs relativ gut leben. Sein Einkommen, zusätzlich aufgebessert durch den Verkauf selbst gemalter Bilder und Postkarten, lag über dem Anfangsgehalt eines Lehrers.
    1909, im Alter von 20 Jahren, zog Hitler endgültig nach Wien. Dort kam er mit den pseudowissenschaftlichen und neureligiösen Schriften des Rassenideologen und Antisemiten Jörg Lanz von Liebenfels in Kontakt. Auch die antisemitischen Polemiken von Politikern wie dem Führer der Alldeutschen Bewegung Georg Ritter von Schönerer und dem Wiener Bürgermeister Dr. Karl Lueger nahm er auf. Seine Vorstellung von einer überlegenen arischen sogenannten Herrenrasse dürfte sich damals gebildet haben, seine Vorbilder ließ er aber stets unerwähnt. Mehr als für Politik hat sich Hitler nach Aussagen seines damaligen Freundes August Kubizek für Opern interessiert, insbesondere für die Richard Wagners.
    Nach der zweiten Ablehnung durch den Vorstand der Kunstakademie ging Hitler allmählich das Geld aus. Er landete 1909 im Obdachlosenasyl und Anfang 1910 im Männerwohnheim in der Meldemannstraße. Als Maler von Sehenswürdigkeiten Wiens fand er ein bescheidenes Auskommen. Da er selbst eher kontaktscheu war, übernahm ein Mitbewohner, Reinhold Hanisch, den Verkauf seiner Bilder. Weil er sich bei einem Geschäft von Hanisch betrogen fühlte, übertrug er den Verkauf einem jüdischen Mitbewohner. Es ist daher fraglich, ob Hitlers Antisemitismus damals bereits so ausgeprägt war, wie er in Mein Kampf behauptete. Werner Maser und Joachim Fest gehen davon aus, dass Hitler 30 Jahre später Hanisch, der ein Buch über seine frühen Jahre geschrieben hatte, verhaften und 1937 oder 1938 im Konzentrationslager Buchenwald ermorden ließ.[7] Andere Aussagen über Hanischs Tod reichen von Selbstmord bis zu Herzversagen in der Haft.
    Nachdem Hitler im Mai 1913 das Erbe des Vaters ausgezahlt worden war, zog er von Wien nach München um, wo er bei dem Schneider Josef Popp zur Untermiete wohnte. Der Umzug hatte auch den Zweck, dem Militärdienst in Österreich zu entgehen. In Mein Kampf schrieb er später, er habe sich nach einer „deutschen Stadt“ gesehnt. Hier las er die Schriften des rassistischen Schriftstellers Houston Stewart Chamberlain. Wenn es stimmt, dass dabei seine deutschnationale Gesinnung und eine Abneigung gegen den österreich-ungarischen Vielvölkerstaat eine Rolle spielten, wäre dies eine erste erkennbare politische Entscheidung gewesen. Dass Hitler nicht prinzipiell dem Kriegsdienst aus dem Weg gehen wollte, zeigte sich 1914: Als der Erste Weltkrieg ausbrach, meldete er sich umgehend als Kriegsfreiwilliger.
    Im Ersten Weltkrieg
    Als Gefreiter des 16. Königlich Bayerischen Reserve-Infanterieregiments List verbrachte Hitler fast die gesamte Kriegszeit als Meldegänger an der Westfront. Er trat am 16. August 1914 als Freiwilliger in die Bayerische Armee ein, wurde im Dezember desselben Jahres mit dem Eisernen Kreuz zweiter Klasse ausgezeichnet. In Nordfrankreich wurde Hitler im Oktober 1916 am Bein verwundet. Man schickte ihn kurzzeitig in das Lazarett Beelitz, das ihm mit seinen weißen Betten und sorgenden Krankenschwestern geradezu unwirklich vorkam.[8] Erst Anfang März 1917 kam er wieder an die Front. 1918 wurde er mit dem Eisernen Kreuz erster Klasse ausgezeichnet.
    Hitler galt als korrekter Soldat, der aber bei seinen Kameraden wegen seiner unkritischen Haltung gegenüber den Offizieren eher unbeliebt war. „Den Vorgesetzten achten, niemandem widersprechen, blindlings sich fügen“, so schilderte er selbst seine damalige Haltung während des Putschistenprozesses im Jahr 1924. Seine Außenseiterrolle wird von einer Äußerung eines Regimentskameraden verdeutlicht, die Hitlers erster und zeitgenössischer Biograph Konrad Heiden zitiert: „Wir alle schimpften auf ihn und fanden es unerträglich, dass wir einen weißen Raben unter uns hatten.“
    Am 15. Oktober 1918, kurz vor Kriegsende, wurde Hitler nach einem Gasangriff in das Lazarett der vorpommerschen Stadt Pasewalk eingewiesen. Die vorübergehende Blindheit, wegen der er behandelt wurde, führte er selbst auf eine Augenverletzung in Folge des Gasangriffs zurück. Neuere Forschungen, die auf Krankenakten des Lazaretts beruhen, lassen aber auch den Schluss zu, dass die Blindheit erst eine nachträglich eingetretene, hysterische Reaktion auf die Niederlage Deutschlands gewesen sein könnte. Hitler wurde jedenfalls von einem Militärarzt für Psychiatrie behandelt und von diesem als Psychopath eingestuft, der zu Führungsaufgaben völlig ungeeignet sei.
    Ähnlich hatte sich schon während des Krieges Hitlers Kompanieführer geäußert, der bei Heidens Biographie mit dem Satz zitiert wird: „Diesen Hysteriker mache ich niemals zum Unteroffizier!“ Es hatte also nicht nur mit Hitlers österreichischer Staatsbürgerschaft zu tun, dass er – obwohl mehrfach verwundet und mit dem Eisernen Kreuz beider Klassen sowie weiteren Ehrenzeichen versehen – nie über den Status eines Gefreiten hinauskam. Dennoch sei seine Fronterfahrung laut Sebastian Haffner für Hitler ein Bildungserlebnis gewesen, da er in seinem späteren Leben von militärischen Fragen durchaus etwas verstanden habe. Allerdings nennt Haffner die Fronterfahrung Hitlers auch dessen „einziges Bildungserlebnis“.
    Hitlers Aufstieg
    Politische Anfänge
    Hitler behauptete später, die Empörung über den verlorenen Krieg und den „Verrat der Novemberverbrecher“ habe in ihm den Entschluss reifen lassen, Politiker zu werden. Auch dies darf angezweifelt werden angesichts der unklaren Haltung zu den Zeitereignissen, die er in den ersten Monaten nach Kriegsende erkennen ließ.
    Von politischen Ambitionen Hitlers ist unmittelbar nach dem Krieg nichts festzustellen. Er kehrte in die Kaserne seines Regiments nach München zurück und zeigte zunächst nur das Bestreben, nicht entlassen zu werden. Er ließ sich mehrfach zu einem der Vertrauensleute seines Regiments wählen und war damit eine Art Verbindungsmann zur revolutionären Münchner Räteregierung des sozialistischen bayerischen Ministerpräsidenten Kurt Eisner.
    In den Wirren nach dessen Ermordung ergriff Hitler weder auf Seiten der Räterepublik Partei noch – wie man angesichts seiner späteren Entwicklung hätte erwarten können – auf Seiten ihrer Gegner, der zumeist völkisch und antidemokratisch gesinnten Freikorps. Er scheint sich damals vorsichtig im Hintergrund gehalten zu haben. Ein Film aus dieser Zeit zeigt Hitler im Trauerzug für den ermordeten Eisner, der Jude gewesen war. Hitler trug dabei eine vermutlich rote Armbinde, die auf eine Verbindung mit linken Kräften hindeutet. Auch dies wird von einigen Historikern als Hinweis darauf gewertet, dass Hitlers politische Anschauungen zu dieser Zeit noch nicht so ausgeprägt gewesen sein können, wie er es sechs Jahre später in Mein Kampf darstellen sollte.
    Nach der blutigen Niederwerfung der Räterepublik ließ Hitler sich von der Münchener Reichswehrverwaltung anwerben, die damals den entscheidenden Machtfaktor in Bayern darstellte. Es gibt Hinweise darauf, dass er sich das Wohlwollen der neuen Machthaber erkaufte, indem er Regimentskameraden verriet, die sich auf Seiten der Räteregierung engagiert hatten. Die entscheidenden Männer der sogenannten schwarzen Reichswehr – z. B. der Hauptmann Ernst Röhm – scheinen in dem Gefreiten Hitler bald einen potenziellen Agitator gesehen zu haben, mit dessen Hilfe sich nationalistische Ideen unter Arbeitern verbreiten ließen. Seine Vorgesetzten schickten Hitler zu Schulungen für Propaganda-Redner und beauftragten ihn damit, politische Parteien und Zirkel zu bespitzeln, die im nachrevolutionären München wie Pilze aus dem Boden schossen.

    Hitlers Mitgliedskarte der DAP
    Dazu gehörte auch die von dem Journalisten Karl Harrer und dem Schlosser Anton Drexler gegründete Deutsche Arbeiterpartei (DAP), die fremdenfeindliche, antisemitische und pseudo-sozialistische Ideen propagierte. Am 12. September 1919 besuchte Hitler, aufgrund einer Empfehlung von Hauptmann Karl Mayr aus der völkisch-nationalistischen Vereinigung Eiserne Faust, erstmals eine ihrer Versammlungen. Als dabei ein Redner die Trennung Bayerns vom Reich forderte, widersprach Hitler ihm so energisch wie wortreich und fiel durch sein Rednertalent auf. Erstmals hatten er selbst und andere eine gewisse Begabung an ihm entdeckt: Er konnte Zuhörer fesseln und Emotionen wecken. Drexler meinte angeblich sofort zu Harrer: „Dör hot a Goschn, den kennt ma braucha!“ (Hochdeutsch: „Der hat Rednertalent, den könnten wir brauchen!“) und versuchte, ihn noch am gleichen Abend anzuwerben. Im Auftrag seiner Vorgesetzten trat Hitler am 19. Oktober der DAP bei – als 55. Mitglied, nicht als siebentes, wie er später stets behauptete. Seine Mitgliedsnummer 555 rührte daher, dass die DAP mit der Zählung ab 501 begann, um etwas mehr Größe vorzutäuschen. Zu dieser Zeit kam Hitler auch erstmals mit dem antisemitischen Schriftsteller Dietrich Eckart von der Thule-Gesellschaft in Kontakt. Eckart war auf der Suche nach einem Agitator, der Arbeiter und Angehörige der Unterschichten für rechtsradikale Ideen gewinnen sollte. Als einer der ersten sah er in Hitler diesen Mann und förderte ihn seither mit Rat und Tat. 1920 wurde er Herausgeber von Hitlers Parteiblatt Völkischer Beobachter.[9]
    Da Hitler mit seinen aufputschenden Reden immer mehr Zuhörer und Mitglieder anlockte, wurde er für die kleine DAP bald unentbehrlich. Zunächst war er dort als Werbeobmann tätig und im Frühjahr 1920 an der Ausarbeitung des 25-Punkte-Programms der DAP beteiligt, die sich auf sein Betreiben in Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei (NSDAP) umbenannte. Als er am 31. März 1920 schließlich aus der Armee entlassen wurde, konnte er bereits von seinen Honoraren als Redner leben. Als Agitator war er für die noch wenig beachtete NSDAP unersetzlich. Dies nutzte er aus, als er im Juli 1921 die alte Parteiführung entmachtete und mit einem Ultimatum seine Wahl zum Vorsitzenden der NSDAP erzwang. Hitler war nun eine politische Lokalgröße, die aber außerhalb Bayerns eher Belustigung als Furcht erregte.
    Putsch und Inhaftierung
    Bayern wurde seit der Niederschlagung der Räterepublik von dem nationalistisch und monarchistisch gesinnten Generalstaatskommissar Gustav Ritter von Kahr regiert, der keinen Hehl aus seiner Abneigung gegen die Demokratie und die angebliche „rote Reichsregierung“ machte. Hitler und der frühere Generalquartiermeister der Obersten Heeresleitung (OHL) Erich Ludendorff, der inzwischen zu den Sympathisanten der NSDAP gehörte, sahen in Kahr daher einen Verbündeten in ihrem Plan, nach dem Vorbild von Mussolinis Marsch auf Rom vom Oktober 1922 die Regierung in Berlin gewaltsam zu stürzen. Aufgrund der französischen Ruhrbesetzung, der enormen Inflation und heftiger innerer Unruhen in Deutschland glaubte er, auch bei breiten Bevölkerungsschichten Unterstützung zu finden.
    Am Abend des 8. November 1923 stürmten Hitler und einige Bewaffnete den Münchner Bürgerbräukeller, in dem Kahr eine Rede hielt. Doch nur unter vorgehaltener Waffe ging dieser zum Schein auf Hitlers Angebot ein. Am nächsten Morgen jagte die Polizei den Marsch Hitlers und seiner Anhänger schon an der Feldherrnhalle auseinander. Ludendorff wurde noch am 9. November verhaftet, Hitler einige Tage später. Der Prozess gegen die Teilnehmer am Hitler-Ludendorff-Putsch begann am 26. Februar 1924. Er hätte nach Gesetzeslage mit langen Haftstrafen und zumindest mit der Ausweisung Hitlers enden müssen, der damals noch immer österreichischer Staatsbürger war. Aber wie in der Weimarer Republik üblich wurden die rechtsextremen Täter mit äußerster Milde behandelt. Der Gerichtspräsident nahm es sogar hin, von Hitler wegen seiner jüdischen Herkunft angegriffen zu werden. Ludendorff redete seine Beteiligung an dem damals so genannten Bierkellerputsch möglichst klein und erreichte einen Freispruch. Hitler, der wusste, wie wenig er riskierte, ergriff die Chance, sich selbst als alleinigen Initiator des ganzen Unternehmens darzustellen.
    Die Richter taten sich schwer, Hitler überhaupt zu verurteilen und attestierten ihm, während des Aufstands vom „edelsten selbstlosen Willen geleitet“ worden zu sein. Er wurde wegen Hochverrat zur Mindeststrafe von fünf Jahren Festungshaft verurteilt. Das Gericht verzichtete zudem darauf, den österreichischen Staatsbürger Hitler aus Deutschland auszuweisen, obwohl das Gesetz zum Schutz der Republik dies für straffällig gewordene Ausländer vorsah. Auch von seiner Haftstrafe musste er nur ein Jahr in der Festung Landsberg absitzen. Bereits am 20. Dezember 1924 wurde Hitler entlassen. Er hatte die Haftzeit genutzt, seinem damaligen Sekretär Rudolf Heß den ersten Teil seines Buches Mein Kampf zu diktieren, in dem er offen seine politischen Ziele und die Ideologie des Nationalsozialismus beschrieb.
    Dank der Berichterstattung über den Prozess wurde Hitler nun auch im Norden Deutschlands als der radikalste aller völkischen Politiker bekannt. Seine Stellung in der NSDAP war gefestigter denn je und in der völkischen Bewegung gewann seine Stimme erheblich an Gewicht. Hatte er sich bis dahin eher als Trommler der Bewegung gesehen, der den Weg für einen anderen Retter Deutschlands wie etwa Ludendorff frei machen sollte, so sah er sich nun zunehmend selbst in der Rolle des großen Führers. All das nützte ihm jedoch zunächst wenig. Zwar wurde die NSDAP nach einem anfänglichen Verbot wieder zugelassen, aber die wirtschaftlichen Verhältnisse in der Weimarer Republik stabilisierten sich. Der bis 1929 anhaltende wirtschaftliche Aufschwung bot radikalen Parteien kaum Ansätze für ihre Agitation.
    Neubeginn und Aufstieg der NSDAP
    Nach seiner Haftentlassung begann Hitler damit, die NSDAP unter seine alleinige Kontrolle zu bringen. In Norddeutschland hatte sich unter Gregor Strasser ein starker Parteiflügel gebildet, der Hitlers Anlehnung an die alten, monarchistischen Machteliten nicht mittragen wollte und einen sozialrevolutionären Kurs befürwortete. Hitler gelang es rasch, Strasser und seine Anhänger entweder politisch kaltzustellen oder, wie im Fall Joseph Goebbels, auf seine Seite zu ziehen.
    Aus dem fehlgeschlagenen Putsch hatte er den Schluss gezogen, dass es die Macht im Staat nicht auf revolutionärem, sondern auf legalem Weg zu erobern galt. Ihm ging es darum, die Demokratie mit ihren eigenen Waffen zu schlagen und zu untergraben. Die NSDAP sollte in die Parlamente einziehen, aber ohne dort konstruktiv mitzuarbeiten. Zudem sollte die SA mit spektakulären Aufmärschen, Straßenschlachten und Krawallen die Blicke der Öffentlichkeit auf die Partei und ihren Führer lenken und zugleich die Schwäche des demokratischen Systems offenbaren. Für die späteren Wahlerfolge der Partei waren nicht zuletzt ihre für die damaligen deutschen Verhältnisse völlig neuen Methoden der Werbung und Massenbeeinflussung verantwortlich.
    Eine erste Möglichkeit, in ganz Deutschland propagandistisch tätig zu werden, war das 1929 von NSDAP und DNVP gemeinsam initiierte Volksbegehren gegen den Young-Plan, der eine abschließende Regelung der Reparationsfragen zwischen Deutschland und seinen ehemaligen Kriegsgegnern vorsah. Das Volksbegehren scheiterte zwar, aber Hitler und die NSDAP gewannen in den Reihen des nationalistisch-konservativen Bürgertums erheblich an Zustimmung, was sich bei den Landtagswahlen in Thüringen im Herbst 1929 erstmals in einem deutlichen Zuwachs an Wählerstimmen auszahlte. Vor allem konnte Hitler seither auf die publizistische Unterstützung durch das Presseimperium des DNVP-Vorsitzenden Alfred Hugenberg setzen. Dieser sah – wie zuvor Ludendorff und später Papen – in Hitler und der NSDAP nur willige, lenkbare Instrumente, um den deutschnationalen Kräften zu einer Massenbasis im Volk zu verhelfen.
    Zum Durchbruch auf nationaler Ebene verhalf Hitler aber erst die Weltwirtschaftskrise, die Ende 1929 ausbrach und Deutschland besonders hart traf. Über die Finanzkrise des Reichs brach am 27. März 1930 die Weimarer Koalition auseinander. Hermann Müller (SPD), dem letzten Kanzler, der noch über eine demokratisch gesinnte Reichstagsmehrheit verfügte, folgte das erste Präsidialkabinett des Zentrums-Abgeordneten Heinrich Brüning, das sich allein auf das Vertrauen des Reichspräsidenten Paul von Hindenburg stützen konnte. Bei den Neuwahlen am 14. September steigerte die NSDAP ihren Wähleranteil mit einem Schlag von 2,6 auf 18,3 Prozent. Statt mit 12 Abgeordneten, wie bis dahin, zog sie nun mit 107 in den Reichstag ein. Die staatstragenden, demokratischen Parteien der Mitte hatten keine Mehrheit mehr und Hitler war endgültig zu einem Machtfaktor in der deutschen Politik geworden.
    Hitlers Weg zur Kanzlerschaft

    2. Wahlgang zum Reichspräsidenten
    Den nach freiwilliger Aufgabe der österreichischen Staatsbürgerschaft seit 1925 staatenlosen Hitler machte erst die Anstellung als Regierungsrat beim Landeskultur- und Vermessungsamt des Freistaates Braunschweig mit sofortiger Abordnung an die Braunschweigische Gesandtschaft beim Reichsrat in Berlin Ende Februar 1932 zum deutschen Staatsangehörigen,[10] und damit erfüllte er eine formale Voraussetzung zur Kandidatur bei der Reichspräsidentenwahl im selben Jahr. Nachdem die NSDAP bei den Reichstagswahlen 1932 relativ die stärkste Partei wurde, ernannte Reichspräsident Hindenburg ihn am 30. Januar 1933 zum Reichskanzler.
    Die Kamarilla um Paul von Hindenburg trieb zur Unterstützung einer nationalistisch ausgerichteten Regierung die Ernennung Hitlers zum Reichskanzler voran. Unterstützung suchte Hitler weiterhin bei Großindustrie und Banken. Schon in der Frühphase der NSDAP hatte er antikapitalistische Tendenzen in der Partei klein zu halten versucht und stets darauf bestanden, allein die Juden für die Misere der Wirtschaft verantwortlich zu machen. Bei einer Rede vor dem Düsseldorfer Industriellenclub 1932 hob Hitler die Rolle der Wirtschaftseliten lobend hervor und betonte, dass das deutsche Volk nicht überleben könne, solange die Hälfte der Deutschen „Eigentum als Diebstahl“ betrachtete – eine Anspielung auf das immer noch große Wählerpotential von SPD und KPD. Trotz dieser Bemühungen blieb der Anteil der großindustriellen Spenden an den Finanzen der NSDAP aber gering, was sich unter anderem an der erheblichen Finanznot zeigte, in die die Partei im Herbst 1932 geriet – just zu dem Zeitpunkt, als sich in der berühmten Industrielleneingabe mehrere Bankiers, Agrariern und Industrielle bei Hindenburg für eine Kanzlerschaft Hitlers einsetzten. Größere Bedeutung für den Aufstieg der NSDAP hatte, wie der Historiker Henry A. Turner nachweisen konnte, ihre Selbstfinanzierung durch Mitgliedsbeiträge und Eintrittsgelder bei Redeveranstaltungen.
    Die Befürwortung seiner Ernennung zum Reichskanzler durch die nationalkonservativen Kreise um Franz von Papen sicherte sich Adolf Hitler, indem Papen zum Vizekanzler mit dem Recht, bei allen Vorträgen des Kanzlers beim Reichspräsidenten zugegen zu sein, ernannt wurde und die klassischen Ministerien von Konservativen besetzt wurden. Papen glaubte, Hitler dadurch „einrahmen“ zu können. Das Militär hoffte durch den Reichskanzler Hitler auf den nationalen Aufstieg, eine „Beseitigung“ des Versailler Vertrags und eine Aufrüstung beziehungsweise Aufstockung der Reichswehr. Nationalkonservative aus Wirtschaft und Politik wollten durch Hitler eine Stabilisierung der Regierung und auch eine Neuorientierung der politischen Kultur in Richtung einer autoritären Monarchie erreichen.
    Der Diktator
    Errichtung der Diktatur

    Der SPD-Politiker Otto Wels hielt vor dem Reichstag seine berühmte Rede gegen das Ermächtigungsgesetz
    Nach dem Reichstagsbrand, der den Kommunisten untergeschoben wurde, erreichte Hitler von Hindenburg den Erlass von Notverordnungen nach Art. 48 der Weimarer Verfassung. Mit ihnen war er in der Lage, Grundrechte außer Kraft zu setzen. Diese Notverordnungen hatten jedoch nur eine eng begrenzte Gültigkeitsdauer. An ihre Stelle sollte daher eine dauerhafte Regelung treten, das „Gesetz zu Behebung der Not von Volk und Reich“, das so genannte Ermächtigungsgesetz. Dazu benötigte Hitler eine Zweidrittelmehrheit im Reichstag. Um diese zu erreichen, unterstützte eine Gruppe von Industriellen unter Führung von Gustav Krupp von Bohlen und Halbach den NSDAP-Wahlkampf für die Wahl am 5. März 1933 massiv. Im Geheimtreffen vom 20. Februar 1933 stellten sie 3 Millionen Reichsmark zur Verfügung. Als die Zweidrittelmehrheit dennoch nicht erreicht wurde, hinderten Hitlers SA und die Göring unterstehende preußische Polizei einen Teil der Reichstagsabgeordneten, nämlich alle 81 Angehörigen der KPD-Fraktion und einige Sozialdemokraten verfassungswidrig daran, an der entscheidenden Parlamentssitzung teilzunehmen. Bürgerliche Kreise sollten mit dem Tag von Potsdam beruhigt werden, bei dem sich das neue Regime in die preußische Tradition zu stellen suchte. Das Gesetz wurde gegen die Stimmen der verbliebenen SPD-Abgeordneten verabschiedet, aber mit Zustimmung der bürgerlichen Parteien, darunter das Zentrum und die Liberalen.
    Mit dem Inkrafttreten des Ermächtigungsgesetzes begann die nationalsozialistische Diktatur, in der zeitgenössischen Propaganda als Drittes Reich bezeichnet.
    Am 1. Juni 1933 wurde die so genannte Adolf-Hitler-Spende der deutschen Wirtschaft eingeführt, eine Zwangsabgabe aller Betriebe zugunsten der NSDAP, berechnet nach der Lohn- und Gehaltssumme. Bis 1945 kamen so 700 Millionen Reichsmark an „Spenden“ zusammen. Die NSDAP und Hitler wurden hierdurch auf einen Schlag sämtlicher finanzieller Probleme entledigt. Hitler, angestachelt durch die Röhm-Konkurrenten Reichsführer SS Heinrich Himmler, Hermann Göring und Reinhard Heydrich, nutzte einen angeblichen Putschversuch Ernst Röhms und gab den Befehl zur Nacht der langen Messer (30. Juni 1934), der Ermordung seines Duz-Freundes Röhm. Dabei wurden nicht nur zahlreiche Führer der SA, Generale der Wehrmacht und Personen ermordet, die dem Regime im Weg standen, sondern auch Personen, die zuvor gegen Hitler opponiert hatten. So wurde der ehemalige Reichskanzler und General Kurt von Schleicher zusammen mit seiner Frau in deren Privatwohnung ermordet. Carl Schmitt hat 1934 diese zentral organisierten Gewaltverbrechen nachträglich als „Staatsnotwehr“ legitimiert. Hannah Arendt hat die direkt nach 1933 beginnenden Ungeheuerlichkeiten (so genannte wilde Konzentrationslager, illegale Verhaftungen, Köpenicker Blutwoche) in ihrem Interview mit Günter Gaus von 1964 nur durch die später noch furchtbareren Geschehnisse überblendet gesehen.
    In einer Rede vor dem Reichstag am 13. Juli 1934 erneuerte Hitler seine Zusage an die Reichswehr, sie würde die einzige Waffenträgerin des Staates bleiben. Nach dem Tod des Reichspräsidenten Paul von Hindenburgs, am 2. August 1934, ging der Oberbefehl über die Reichswehr ohne Widerstand auf Hitler über. Dieser ließ das Amt des Reichspräsidenten abschaffen und nannte sich fortan Führer und Reichskanzler[11]. Er demonstrierte damit die Vereinigung der Ämter des Reichspräsidenten und des Reichskanzlers auf seine Person, verwendete jedoch bewusst nicht die Amtsbezeichnung Reichspräsident für sich; diese solle dem verstorbenen Paul von Hindenburg vorbehalten bleiben, so die offizielle Erklärung.[12]. Anstelle eines Eides auf die Verfassung mussten Offiziere, Soldaten, Beamte und auch die Reichsminister nun „vor Gott“ einen persönlichen Eid auf den „Führer des Deutschen Reichs und Volkes Adolf Hitler“ schwören.[13]

    Hitler im November 1935 bei einer Parade des Reichsparteitags
    Im Januar 1938 stürzten der Reichswehrminister Werner von Blomberg und der Oberbefehlshaber des Heeres, Generaloberst Freiherr von Fritsch, über Homosexuellen-Vorwürfe (Fritsch) und Intrigen der SS. Hitler löste die Generäle von der Spitze der Wehrmacht ab und übernahm selbst den Oberbefehl über die Wehrmacht. Als Leitungsorgan trat das Oberkommando der Wehrmacht an die Stelle des Reichswehrministeriums.
    Hitlers Rassen- und Vernichtungspolitik
    Wesentliche Antriebskräfte für Hitlers Politik waren sein auf Ausrottung der Juden zielender Antisemitismus und sein radikaler Sozialdarwinismus. Vom Beginn seines öffentlichen Auftretens bis zu seinem Tod griff Hitler immer wieder die Juden und andere so genannte „rassisch Minderwertige“ an, zu denen er unter anderem „Zigeuner“ (Roma bzw. Sinti), Polen und Russen zählte. Seine sozialdarwinistischen Anschauungen traten vor allem in Äußerungen über kranke Menschen sowie Menschen mit körperlichen und geistigen Behinderungen zutage, deren Existenz er als „lebensunwert“ bezeichnete. Hitler sah in der Weltgeschichte einen permanenten Kampf, in dem die „Starken“ die „Schwachen“, die „höherwertigen“ die „minderwertigen Rassen“ auszumerzen hätten. So sagte er z. B. auf dem Parteitag der NSDAP in Nürnberg 1929: „Würde Deutschland jährlich eine Million Kinder bekommen und 700.000 bis 800.000 der Schwächsten beseitigt, dann würde am Ende das Ergebnis vielleicht sogar eine Kräftesteigerung sein.“
    Der Ablauf der Judenverfolgung
    Der Antisemitismus Hitlers und der Nationalsozialisten zeigte sich zunächst in der offenen Diskriminierung und Entrechtung der Juden und führte während des Zweiten Weltkrieges zum Holocaust. Der so genannten „Endlösung der Judenfrage“, dem von Hitler bereits in „Mein Kampf“ angedeuteten Plan, alle Juden auszurotten, fielen rund sechs Millionen Menschen in ganz Europa zum Opfer.
    Die Diskriminierungen in Deutschland begannen bereits kurz nach der Machtergreifung. Im April 1933 ordnete die neue Regierung einen eintägigen Boykott jüdischer Geschäfte als Antwort auf angebliche „jüdische Gräuelpropaganda“ aus dem Ausland an. Es folgten Verordnungen und Gesetze, die die Rechte der Juden immer weiter einschränkten und sie zu Bürgern 2. Klasse degradierten. Das Gesetz zur Wiederherstellung des Berufsbeamtentums beispielsweise diente der Entlassung jüdischer Beamter aus dem Öffentlichen Dienst. Auch die Ausübung anderer Berufe wurde den Juden im Laufe der Zeit immer weiter erschwert. Jüdische Ärzte oder Rechtsanwälte etwa durften nur noch jüdische Klienten bedienen. Andere Berufe waren ihnen ganz verschlossen.
    Die offen rassistischen „Nürnberger Gesetze“ von 1935 beraubten die Juden endgültig ihrer staatsbürgerlichen Rechte. Unter anderem wurden Ehen zwischen Juden und Nichtjuden verboten und sexuelle Beziehungen zwischen ihnen als so genannte „Rassenschande“ unter Strafe gestellt. Staat und Partei förderten die so genannten Arisierungen, d. h. die Übernahme jüdischer Unternehmen durch Nichtjuden zu – für letztere – äußerst vorteilhaften Bedingungen. Auswanderungswilligen Juden wurde zugleich eine „Reichsfluchtsteuer“ auferlegt, durch die sie die ohnehin geringen Erlöse aus Arisierungen großenteils wieder verloren. Vor dem Krieg fand die Judenverfolgung ihren Höhepunkt in der Pogromnacht vom 9. auf den 10. November 1938. Als angeblich „spontane Äußerungen des Volkszorns“ organisierte Joseph Goebbels im Auftrag Hitlers gewalttätige Ausschreitungen gegen Juden, jüdische Gemeinden, Synagogen und andere Einrichtungen im ganzen Reich.
    Nach Kriegsausbruch ging das Hitler-Regime von der Verdrängung und Vertreibung zur Vernichtung der Juden über. Die Auswanderung war bald nicht mehr möglich, und die Juden in allen von Deutschland kontrollierten Gebieten wurden nun ebenfalls verfolgt. Seit dem 1. September 1941 wurden alle Juden, die älter als 6 Jahre waren, gezwungen, einen Gelben Stern gut sichtbar an ihrer Kleidung zu tragen. Dazu kamen zahllose weitere Diskriminierungen und Schikanen, wie die Verbote, öffentliche Verkehrsmittel zu benutzen sowie Autos, Radios oder Haustiere zu besitzen. Nach und nach wurden die Juden im deutschen Machtbereich in Ghettos oder Konzentrationslager eingewiesen. Von 1942 an wurden im besetzten Polen schließlich mehrere Vernichtungslager wie Auschwitz-Birkenau oder Majdanek eingerichtet, die dem industriell betriebenen Massenmord vor allem an Juden, Sinti und Roma, Russen, aber auch an polnischen Intellektuellen, Jenischen und anderen.
    Hitlers unmittelbare Verantwortung für diese Taten ist nach dem Krieg von Holocaustleugnern und anderen immer wieder mit dem Argument bestritten worden, es gebe kein entsprechendes, von Hitlers eigener Hand unterzeichnetes Dokument zur Judenvernichtung. Dem stehen aber die erwähnten, öffentlichen und klar dokumentierten Äußerungen Hitlers entgegen, die zeigen, dass die von seiner Regierung zu verantwortende Rassenpolitik ganz seinen persönlichen Ansichten und Zielen entsprach. Dies begann nicht erst mit den Äußerungen in „Mein Kampf“ und endete nicht mit seiner Reichstagsrede vom 30. Januar 1939, in der er für den Fall eines Krieges die „Vernichtung der jüdischen Rasse in Europa“ androhte. Spätestens im Frühjahr 1941, auf dem Höhepunkt seiner Macht, und nicht erst als vermeintliche Verzweiflungstat im Spätherbst desselben Jahres, als die militärische Niederlage gegen die Sowjetunion bereits absehbar war, verfügte Hitler laut Heinrich Himmler persönlich die restlose physische Vernichtung der Juden; letzterer äußerte sich im Frühling 1941, noch vor dem Angriff auf die Sowjetunion, gegenüber seinem Leibarzt Felix Kersten dahingehend, dass „die Juden bis Kriegsende bis auf den letzten Menschen ausgerottet werden [müssen]. Das ist der eindeutige Wunsch und Befehl des Führers.“[14] 1943, anlässlich Hitlers Geburtstag, hielt Himmler im polnischen Posen vor den SS-Reichsleitern eine auf Wachsschallplatten aufgezeichnete Rede, in der er die physische Ausrottung der Juden im Klartext schilderte. Beides hätte er ohne ausdrückliche Billigung seines Führers kaum gewagt.
    Darüber hinaus existieren Augenzeugenberichte, die Hitler auch mit den Details des Judenmordes in Verbindung bringen. So sagten sein Kammerdiener Heinz Linge und sein Adjutant Otto Günsche unmittelbar nach dem Ende des Zweiten Weltkrieges in sowjetischer Haft aus, dass sich Hitler „persönlich“ für die Entwicklung von Gaskammern interessiert hätte. Er habe sogar Modelle und Zeichnungen, die ihm Himmler vorlegte, begutachtet und angeordnet, den Konstrukteuren „umfassende Unterstützung“ zu geben.
    Das Euthanasieprogramm
    Anders im Fall des Holocaust lässt sich Hitlers persönliche Verantwortung für die nationalsozialistischen Verbrechen in einem anderen Fall auch mit Dokumenten belegen: Im Oktober 1939 unterschrieb er eigenhändig den Befehl zur später so genannten T4-Aktion.[15] Damit ermöglichte er die „Euthanasie“, d. h. die Ermordung von geistig und körperlich Behinderten, deren Existenz in der ideologischen Sprache des Dritten Reiches als „lebensunwertes Leben“ bezeichnet wurde.
    Mit der Realisierung der T4-Aktion wurde die „Kanzlei des Führers“, unter Reichsleiter Philipp Bouhler beauftragt. Er ließ Nervenheilanstalten, Krankenhäuser und Heilanstalten in Vernichtungsstätten umfunktionieren. Allein im damaligen Reichsgebiet wurden fast 190.000 geistig und körperlich behinderte Menschen ermordet – durch Vergasen, Vergiften, Erschießen oder Verhungernlassen. Die Zahl der Opfer in den besetzten Gebieten ist nur schwer zu ermitteln, jedoch unzweifelhaft sehr hoch.
    Vertreter beider großen Kirchen in Deutschland – beispielsweise der Bischof von Münster, Kardinal von Galen – wandten sich gegen die Mordaktionen. Diese wurden daraufhin im Geheimen weitergeführt. Bei Kriegsende waren etwa die Hälfte aller Anstaltsinsassen getötet worden. Die Ermordung der Behinderten diente den SS-Einsatzkommandos als Experimentierfeld für die späteren Massentötungen an Juden.
    Aufrüstung und expansive Außenpolitik

    Hitler mit Mussolini in der Münchner Ludwigstraße
    Wie schon die demokratischen Politiker der Weimarer Republik, verfolgte auch Hitler außenpolitisch die Revision des Versailler Vertrags. Aber anders als diese war er nicht bereit, dabei nur auf diplomatischem Wege und im Konsens mit den ehemaligen Kriegsgegnern zu handeln, sondern nahm auch einen erneuten militärischen Konflikt in Kauf.
    Dazu kam es zunächst aber nicht, da die übrigen europäischen Mächte Hitler weit entgegen kamen. Großbritannien etwa schloss mit dem Reich das deutsch-britische Flottenabkommen, und Polen vereinbarte mit ihm 1934 einen Nichtangriffspakt. Schon die Erhöhung des Wehretats im März 1934, die Rheinlandbesetzung im März 1936 und die Aufrüstung der Reichswehr weit über das in Versailles festgelegte Maß hinaus stellten zwar glatte Brüche des Friedensvertrags von 1919 dar, wurden von den einstigen Siegermächten aber ebenfalls hingenommen.
    Die bloße Revision von Versailles betrachtete Hitler jedoch nur als Etappenziel. Nach eigenen Aussagen betrachtete er sogar die deutschen Grenzen von 1914 als „unlogisch“ und zu eng. Obwohl Hitler in seinen Reden immer wieder Willen zum Frieden vorgab, lief seine ganze Politik von Beginn an auf Krieg hinaus. Nach dem Tod Hindenburgs 1934 teilte er der Generalität mit, sein Ziel sei es, innerhalb von fünf Jahren die Kriegsbereitschaft Deutschlands herzustellen. Das gleiche Ziel verfolgte Hitler mit der Wiedereinführung der Allgemeinen Wehrpflicht 1935 und mit dem 1936 verkündeten Vierjahresplan.
    Der wirtschaftliche Aufschwung Deutschlands seit 1933 beruhte wesentlich auf der allgemeinen Erholung der Weltkonjunktur sowie auf einem durch teilweise verschleierte Kredite finanzierten Programm staatlicher Arbeitsbeschaffungsmaßnahmen. Dabei spielte der obligatorische Reichsarbeitsdienst ebenso eine Rolle wie die verstärkte Aufrüstung, die ohne ausreichende Deckung durch das Reich über die sogenannten Mefo-Wechsel finanziert wurde.
    Die Entschlossenheit der nationalsozialistischen Außenpolitik zeigte sich bereits im Oktober 1933, als Deutschland Abrüstungsverhandlungen mit Großbritannien und Frankreich abbrach und aus dem Völkerbund austrat. 1934 unterstützte Hitler einen nationalsozialistischen Putschversuch in Wien, bei dem der österreichische Bundeskanzler Engelbert Dollfuß ermordet wurde. Auf der gleichen Linie lag die Unterstützung Francos im Spanischen Bürgerkrieg seit 1936. Der Einsatz der deutschen Legion Condor, die entscheidend zu Francos Sieg beitrug, galt nicht zuletzt der Erprobung der Luftwaffe für einen kommenden Krieg. Am 5. November 1937 weihte Hitler die Generalität in seine weiteren Pläne ein. In der Niederschrift, die der anwesende Oberst Hoßbach von der Geheimkonferenz anfertigte, heißt es, „zur Lösung der deutschen Frage könne es nur den Weg der Gewalt geben“. Zugleich gab Hitler seinen Entschluss bekannt, bei nächster Gelegenheit gegen die Tschechoslowakei und Österreich loszuschlagen.
    Noch im Dezember 1937 genehmigte Hitler den „1. Nachtrag zur Weisung für die einheitliche Kriegsvorbereitung für die Wehrmacht vom 24. Juni 1937“, in dem diese Offensivpläne konkretisiert wurden. So heißt es u. a.: „Hat Deutschland seine volle Kriegsbereitschaft erreicht, so wird die militärische Voraussetzung geschaffen sein, einen Angriffskrieg gegen die Tschechoslowakei (…) auch dann zu einem siegreichen Ende zu führen, wenn die eine oder andere Großmacht gegen uns eingreift.“

    Hitlers Auto wird heute im Canadian War Museum in Ottawa ausgestellt. Es wurde Kanada nach dem Krieg von den USA geschenkt.
    Mit militärischen Drohungen erreichte Hitler im März 1938 den Anschluss Österreichs als Ostmark an das nunmehr „Großdeutsche Reich“ (vgl. Unternehmen Otto), wobei ihm die Begeisterung der österreichischen Bevölkerung stark entgegen kam: Bei seiner Geburtsstadt Braunau überschritt er unter Glockengeläut am 12. März die Grenze und erreichte vier Stunden später Linz. Die Straßen waren von Hunderttausenden gesäumt, die Dörfer mit Blumen geschmückt. Am Abend des 13. März unterzeichnete er im Linzer Hotel Weinzinger das „Gesetz über die Wiedervereinigung Österreichs mit dem Deutschen Reich“. Am 15. März empfing ihn Wien mit ungeheurem Jubel – ein Taumel von Blumen, Freudentränen und verzückten Schreien (so Joachim Fest). Hitler zog von Schloss Schönbrunn her unter Glockengeläut in die Innenstadt. Zweihunderttausend Menschen waren auf den Beinen und bereiteten ihm einen enthusiastischen Empfang. Die Masse auf dem Heldenplatz zu Füßen der Wiener Hofburg war die größte Menschenansammlung, zu der Hitler überhaupt je gesprochen hat. Vom Balkon der Hofburg aus verkündete er die „Vollzugsmeldung meines Lebens“: Den „Eintritt meiner Heimat in das Deutsche Reich.“[16]

    Hitler und Mussolini 1940
    Im Oktober des gleichen Jahres 1938 verlangte er die Abtretung des mehrheitlich von Deutschen bewohnten Sudetenlandes von der Tschechoslowakei an Deutschland. Da die Tschechoslowakei mit Frankreich und Großbritannien verbündet war, drohte schon damals der Ausbruch des Krieges. Auf Vermittlung Mussolinis, der Italien als noch nicht ausreichend gerüstet ansah, kam jedoch in München eine Konferenz mit dem britischen Premier Arthur Neville Chamberlain und dem französischen Ministerpräsidenten Édouard Daladier zustande. Beiden erschienen auch ihre Länder noch nicht kriegsbereit, so dass sie in Fortsetzung ihrer bisherigen Appeasement-Politik Hitlers Forderungen im Münchner Abkommen erfüllten und ihr Bündnis mit der Tschechoslowakei preisgaben. Trotz Hitlers Bestandsgarantie für die „Rest-Tschechei“, wie er sie nannte, erzwang er im März 1939 – wiederum unter Kriegsdrohung – die Errichtung des so genannten Protektorats Böhmen und Mähren, d. h. eines deutschen Vasallenstaats. Die Slowakei bildete nominell einen unabhängigen Staat, der aber de facto gleichfalls völlig von Deutschland abhängig war.
    Unmittelbar nach der völligen Zerschlagung der Tschechoslowakei versicherte Hitler in einer Reichstagsrede, die letzten territorialen Forderungen Deutschlands seien damit erfüllt. Gleichwohl sollte er schon wenige Monate später die Angliederung Danzigs an das Reich fordern und in dem geheimen Zusatzprotokoll zum Hitler-Stalin-Pakt vom August 1939 die Aufteilung Polens und des Baltikums zwischen Deutschland und der Sowjetunion festschreiben lassen. Die Forderungen an Polen lösten schließlich den Zweiten Weltkrieg aus. Auf diesen Krieg war Hitlers Denken und Regierungshandeln seit 1933 fixiert. Alles andere hatte sich dem unterzuordnen. Sein Verhalten während und nach der Sudetenkrise hatten aber in Großbritannien und Frankreich zu einem Umdenken geführt. Den führenden Staatsmännern beider Länder war nun bewusst, dass Hitler nicht vertragsfähig war und dass ein Eingehen auf seine Forderungen nur weitere Forderungen nach sich zog.
    Hitler und der Zweite Weltkrieg
    Neben der Vernichtung der Juden und dem dauerhaften Erhalt nationalsozialistischer Macht in Form einer kontinuierlichen Diktatur verfolgte Hitler nur ein einziges weiteres politisches Ziel, das er ebenfalls schon in „Mein Kampf“ benannte: die Weltmachtstellung Deutschlands. Da beides ohne Gewalt nicht zu erreichen war, arbeitete Hitler seit Beginn seines politischen Wirkens auf den nächsten Krieg hin. Dabei ging es ihm nicht nur um die Revision der Ergebnisse des Ersten Weltkriegs, sondern um die Eroberung eines riesigen Kolonialreichs oder – wie er es nannte – von „Lebensraum im Osten“. Die geplanten Eroberungen richteten sich also im Wesentlichen gegen die Sowjetunion. Dass er diese Politik als „Kampf gegen den Bolschewismus“ darstellen konnte trug dazu bei, dass viele westliche Politiker Nazi-Deutschland als willkommenes Bollwerk gegen die Sowjetunion betrachteten und Hitler lange gewähren ließen. Vor allem aber trug die Appeasementpolitik Chamberlains und Daladiers einer allgemein verbreiteten Haltung der Bevölkerung Großbritanniens und Frankreichs Rechnung, nach der ein neuer Krieg unter allen Umständen zu vermeiden war.
    Erst nach dem Einmarsch der Wehrmacht in Prag erkannten die Regierungen beider Länder, dass ein Krieg gegen Hitler-Deutschland unvermeidlich geworden war. Sie erhöhten ihre Rüstungsausgaben und bemühten sich um die Sowjetunion als natürlichen Verbündeten. Stalin und sein Außenminister Molotow ließen entsprechende Verhandlungen jedoch scheitern, da sie der Meinung waren, Großbritannien und Frankreich benötigten die Hilfe der Sowjetunion dringender als diese die Unterstützung des Westens. Stalin rechnete mit einem langen Stellungskrieg im Westen wie nach 1914 und plante, mit der Roten Armee erst einzugreifen, wenn alle anderen Kriegsparteien erschöpft seien. Zudem benötigte er Zeit, um die während der politischen „Säuberungen“ der vergangenen Jahre geschwächte Rote Armee zu reorganisieren.
    Hitlers Interessen deckten sich teilweise mit denen Stalins. Auch ihm kam es darauf an, Zeit zu gewinnen. Er wollte einen Zweifrontenkrieg wie 1914/18 vermeiden, zunächst Frankreich schlagen, Großbritannien möglichst aus dem Krieg heraus halten und sich erst dann seinem eigentlichen Ziel, Russland, zuwenden. Zur allgemeinen Überraschung unterzeichnete sein Außenminister Joachim von Ribbentrop am 23. August 1939 in Moskau einen Nichtangriffspakt mit der Sowjetunion, der in einem geheimen Zusatzprotokoll die Aufteilung Osteuropas in eine deutsche und eine sowjetische Interessensphäre vorsah. Gedeckt durch den Hitler-Stalin-Pakt, konnte Deutschland nun – von Russland ungehindert – Polen, Frankreich und Großbritannien angreifen.
    Die Entfesselung des Krieges
    Den Abschluss des Pakts verstanden alle europäischen Mächte als Signal für den unmittelbar bevorstehenden Kriegsbeginn. Tatsächlich forderte Hitler von Polen prompt die Abtretung des so genannten Korridors zwischen Hinterpommern und Ostpreußen sowie die Angliederung der freien Stadt Danzig ans Reich. Ebenso prompt verstärkte die von der Regierung kontrollierte deutsche Presse ihre Berichterstattung über angebliche Gräueltaten und Massaker von Polen an „Volksdeutschen“ und forderte ein Einschreiten gegen diese „Provokationen“.
    In der Nacht vom 31. August auf den 1. September 1939 inszenierten in polnische Uniformen gekleidete SS-Männer einen Überfall auf den Sender Gleiwitz in Schlesien. Später wurden die Leichen von KZ-Häftlingen, denen man ebenfalls polnische Uniformen angezogen hatte, als bei dem „Überfall“ angeblich erschossene „Angreifer“ präsentiert. Am 1. September verkündete Hitler vor dem Reichstag, Polen habe Deutschland angegriffen und seit 5.45 Uhr werde nunmehr zurückgeschossen. Bei dieser neuerlichen Lüge stimmte nicht einmal die Uhrzeit. Die Wehrmacht war ohne Kriegserklärung um 4.45 Uhr auf breiter Front in Polen einmarschiert. Anders als bei der Tschechoslowakei im Jahr zuvor – und anders als Hitler erwartet hatte – standen Frankreich und Großbritannien diesmal zu ihren Bündnisverpflichtungen. Damit hatte der Zweite Weltkrieg begonnen.
    Der Kriegsverlauf
    Polen war bereits nach 18 Tagen besiegt, und wie in dem geheimen Zusatzprotokoll des Hitler-Stalin-Pakts festgelegt, marschierte am 17. September die Rote Armee in Ostpolen ein. Kurz darauf befahl Stalin den Angriff auf Finnland. Die empfindlichen Niederlagen, die die Sowjets im Winterkrieg von 1939/40 zunächst hinnehmen musste, bestärkte Hitler später in seiner Annahme, die Rote Armee sei ein leicht zu besiegender Gegner.

    Hitler in Paris
    Seinen größten Triumph feierte Hitler im Frühjahr 1940, als die Wehrmacht in weiteren Blitzkriegen, die kaum zwei Monate dauerten, Dänemark, Norwegen, die Benelux-Staaten und schließlich sogar Frankreich besiegte.
    In Großbritannien war Arthur Neville Chamberlain mittlerweile von Winston Churchill abgelöst worden, der schon seit 1933 ein kompromissloses Auftreten gegenüber Hitler-Deutschland verlangt hatte. Hitler sah in Großbritannien einen möglichen Verbündeten und bot dem Land freie Hand in seinem Kolonialreich an, wenn Großbritannien im Gegenzug Deutschlands Vorherrschaft über den europäischen Kontinent anerkenne. Trotz Großbritanniens ungünstiger Lage lehnte Churchill jede Verständigung mit Hitler ab.
    Im Herbst fügte die Royal Air Force der deutschen Luftwaffe in der Luftschlacht um England die erste bedeutende militärische Niederlage zu. Aufgrund der fehlenden Luftherrschaft und der Tatsache, dass Großbritannien zu diesem Zeitpunkt keine akute Bedrohung darstellte, ließ Hitler im Frühjahr 1941 die Planungen für das Unternehmen Seelöwe, der Invasion Englands, abbrechen. Er wandte sich nun seinem eigentlichen Ziel zu, der Expansion nach Osten.
    Zunächst kam die Wehrmacht im Frühjahr 1941 im Balkankrieg Mussolinis Italien zu Hilfe, dessen Angriff auf Griechenland gescheitert war. Die Eroberung des Balkans sollte aber auch der Sicherung der deutschen Südflanke für den geplanten Überfall auf die Sowjetunion dienen.
    Der Angriff erfolgte unter dem Decknamen Unternehmen Barbarossa – erneut ohne Kriegserklärung – am 22. Juni 1941. Die nationalsozialistische Propaganda verklärte den Krieg als Kampf des Antikommunismus, des Antibolschewismus und der „abendländischen Kultur“ gegen „asiatische Barbarei“ und „jüdischen Bolschewismus“. Tatsächlich handelte es sich – auch nach Hitlers persönlichem Verständnis – von Anfang an um einen Raub- und Vernichtungskrieg. Er diente alleine dem Ziel, „Lebensraum“ für das „arische Herrenvolk“ zu erobern und die Bevölkerung der eroberten Gebiete auf den Status von Sklaven herabzudrücken oder sie wie die Juden zu vernichten. Schon in Mein Kampf hatte Hitler das „Ende der Judenherrschaft“ in Russland mit der Zerstörung der Sowjetunion gleichgesetzt.
    Nach anfänglichen Erfolgen der Wehrmacht blieb ihr Angriff im Dezember 1941 kurz vor Moskau stecken. Am 7. Dezember griff Deutschlands Verbündeter Japan den amerikanischen Flottenstützpunkt Pearl Harbor auf Hawaii an und zog damit die Vereinigten Staaten in den Konflikt, denen Hitler am 11. Dezember 1941 den Krieg erklärte. Am 19. Dezember 1941 übernahm er den Oberbefehl über das Heer. Nachdem die Wehrmacht 1942 noch einmal in die Offensive gegangen war, erlitt sie zu Jahresbeginn 1943 in der Schlacht von Stalingrad ihre bis dahin verlustreichste Niederlage, die allgemein als Wendepunkt des Zweiten Weltkriegs angesehen wird. Verantwortlich für diese schwere Niederlage war Hitler selbst, da er der 6. Armee den Rückzug aus Stalingrad verboten hatte, so lange dies noch operativ möglich gewesen war ohne die Heeresgruppe A zu gefährden.
    Im gleichen Jahr erlangten die alliierten Bomberverbände die Lufthoheit über dem Deutschen Reich. Im Luftkrieg versanken mit der Zeit viele deutsche Städte in Schutt und Asche. Ein Grund dafür war, dass die deutsche Luftfahrtindustrie auf Befehl Hitlers weiter schwere Bomber baute, statt leichter Jagdflugzeuge, die die Angriffe auf die deutschen Städte hätten abwehren oder mindern können.
    Am 6. Juni 1944 eröffneten die Westalliierten mit der Invasion in der Normandie eine zweite Front im Westen. Auch sie wurde wieder begünstigt durch schwere strategische Fehlentscheidungen Hitlers, der sich von der Propaganda weiter als „Größter Feldherr aller Zeiten“ feiern ließ. Trotz aller Niederlagen, trotz immenser Verluste der Zivilbevölkerung aller beteiligten Länder, trotz gewaltiger Zerstörungen und obwohl Hitler selbst schon 1943 geäußert hatte, dass ein militärischer Sieg nicht mehr zu erringen war, ließ er den Krieg noch für zwei volle Jahre weiterführen. Sein persönliches Eingreifen in die Kriegsführung – etwa durch das Verbot, gefährdete Truppenteile frühzeitig zurückzuziehen – hatte massive Verluste auf Seiten der Wehrmacht zur Folge.
    Erst als die Westalliierten an der Elbe standen und die Rote Armee im Stadtzentrum von Berlin und Hitler befürchten musste, für seine Verbrechen persönlich zur Verantwortung gezogen zu werden, entschloss er sich zum Selbstmord. Um seine Ideen zu verwirklichen, hatte Adolf Hitler einen Weltkrieg herbeigeführt, der insgesamt etwa 55 Millionen Menschen das Leben kostete, davon rund 20 Millionen allein in der Sowjetunion. Noch mehr Soldaten und Zivilisten wurden als Folge seiner Politik verwundet – viele mit dauerhaften Schäden bzw. Behinderungen – obdachlos, vertrieben, deportiert oder inhaftiert. Konsequenzen seiner Politik waren die Auflösung des Deutschen Reiches, die Verwüstung weiter Teile Europas, die 40 Jahre währende Hegemonie der Sowjetunion über Osteuropa und die Teilung Deutschlands und Europas in zwei sich feindlich gegenüberstehende Machtblöcke, die erst 1989/1990 überwunden wurde.
    Hitlers Ende im Bunker

    Schlagzeile in Stars and Stripes, der Zeitung der US-Streitkräfte, nach Hitlers Tod
    Hitlers Gesundheitszustand verschlechterte sich im Laufe des Kriegs rapide. So litt er nach heute überwiegender Auffassung an der Parkinsonschen Krankheit im fortgeschrittenen Stadium und an zunehmender Demenz; er behielt aber weiterhin seine von vielen Zeitzeugen beobachtete Suggestionskraft. Am 19. März 1945 gab er den Befehl (Nerobefehl) zur Zerstörung der Infrastruktur im Deutschen Reich beim Rückzug der Wehrmachtsverbände, welcher jedoch von Rüstungsminister Speer nicht mehr in die Tat umgesetzt wurde. Dieser Befehl entsprach ganz seinem Denken in den Gegensätzen „Sieg oder Vernichtung“, denn für den Feind sollte nicht mehr übrig bleiben als „verbrannte Erde“. Die Zukunft gehörte seiner Meinung nach dem Ostvolk, welches sich als das Stärkere erwiesen habe, während die Deutschen ihre Existenzberechtigung mit der Niederlage verwirkt hätten.
    Am 22. April 1945 erlitt Hitler bei der täglichen Lagebesprechung im Führerbunker unter der Reichskanzlei in Berlin einen Nervenzusammenbruch, als er erfuhr, dass der von ihm befohlene Entsatzangriff der Armeegruppe Steiner gar nicht stattgefunden hatte (vgl. Schlacht um Berlin). SS-Obergruppenführer Steiner hatte diesen Angriff angesichts des unmöglichen Kräfteverhältnisses als undurchführbar bezeichnet und den Befehl glattweg verweigert. Hitler äußerte, dass jetzt alles verloren sei und alle ihn verraten hätten, auch die SS. Er entließ Teile seines Stabes und weigerte sich, trotz Bitten von Bormann, Keitel und Göring, Berlin zu verlassen. Er beauftragte seinen Chefadjutanten SS-Obergruppenführer Julius Schaub, alle seine persönlichen Unterlagen und Dokumente aus den Tresoren der Reichskanzlei und des Bunkers zu verbrennen und das Gleiche auch in München und auf dem Obersalzberg zu tun.
    Im Verlaufe der nächsten Tage war das beherrschende Thema im Bunker, wie weit die Russen schon vorgedrungen wären, und welches die sicherste Methode zum Selbstmord sei. Hitler verteilte dabei wiederholt Giftampullen mit Zyankali bzw. Blausäure an seine engste Umgebung. Nachdem er am 29. April um 4:00 Uhr sein politisches Testament und ein neues privates Testament unterzeichnet hatte, heiratete er am selben Tag seine langjährige Lebensgefährtin Eva Braun. Am Tag darauf begingen beide gegen 15:30 Uhr Selbstmord, indem sie Giftampullen zerbissen; Hitler schoss sich gleichzeitig in die Schläfe. Die Leichen wurden von Martin Bormann, Hitlers Kammerdiener Heinz Linge, Hitlers SS-Adjutanten Otto Günsche und einigen Leibwächtern aus dem Führerbegleitkommando im Garten der Reichskanzlei – gemäß Hitlers letzten Verfügungen – verbrannt und die verkohlten Überreste in einem Granattrichter beigesetzt. Durch Entscheidung des Amtsgerichts Berchtesgaden vom 25. Oktober 1956 (II 48/52) ist der Tod „auf den 30. April 1945, 15 Uhr 30 Minuten“ festgestellt worden.
    Die Überreste Hitlers und seiner Frau wurden in den ersten Maitagen von sowjetischen Beauftragten ausgegraben und anhand von Röntgenbildern und Zahnschemata identifiziert. Die UdSSR hielt die Leichenfunde aus politischen Gründen jahrzehntelang geheim. Nach Ende des Kalten Krieges wurde bekannt, dass die Überreste Hitlers und Eva Brauns auf dem Gelände einer sowjetischen Kaserne bei Magdeburg vergraben waren und erst 1970 auf Anweisung von KGB-Chef Andropow vollständig verbrannt und die Asche in einen Fluss verstreut worden waren. Bevor dies bekannt wurde, hatte es immer wieder Verschwörungstheorien über den Verbleib Hitlers gegeben.
    Widerstand gegen Hitler

    Der Hitler-Attentäter Georg Elser auf einer bundesdeutschen Briefmarke

    Claus Schenk Graf von Stauffenberg, der Hitler-Attentäter, auf einer Briefmarke der Deutschen Bundespost
    Bereits vor Beginn des Krieges hatte sich im Untergrund des Deutschen Reichs der zivile, politische und militärische Widerstand gegen den Nationalsozialismus organisiert. Die KPD oder die (auch) von ihr beeinflusste Rote Kapelle versuchten seit 1933 zusammen mit Teilen der SPD den Widerstand im Untergrund zu organisieren. Auch abseits politischer Gruppierungen betätigten sich Bürger im Widerstand. So zum Beispiel die Geschwister Scholl, die in München versuchten, die Bevölkerung mit Plakaten und Flugblättern aufzurütteln. Ende 1942 wurden sie in der Münchner Universität vom Hausmeister an die Gestapo verraten. Die Geschwister und ihre Gesinnungsgenossen von der Weißen Rose wurden in einem kurzen Scheinprozess vor dem berüchtigten „Volksgerichtshof“ unter dem Vorsitz Roland Freislers im Februar 1943 zum Tode verurteilt und noch am gleichen Tag hingerichtet.
    Attentate
    Nach Will Berthold wurden gegen Hitler 42 Attentate geplant oder durchgeführt.[17] Zum Teil waren es unwahrscheinliche Zufälle, die sein Leben retteten. Dies bestärkte ihn in seinem Glauben, von der „Vorsehung“ auserwählt zu sein. Im Jahr 1939 versuchte der Schweizer Maurice Bavaud Hitler zu erschießen, scheiterte jedoch, da er nicht an Hitler herankam. Im selben Jahr explodierte ein von dem Handwerker Georg Elser im Münchener Bürgerbräukeller angebrachter Sprengsatz, wenige Minuten nachdem Hitler, der gegen seine Gewohnheit nur kurz geredet hatte, den Raum verlassen hatte.
    Bei einer Bombe, die Stauffenbergs Mitverschwörer Henning von Tresckow 1943 in Hitlers Flugzeug schmuggelte, versagte die Zündung. Wenige Tage später scheiterte ein geplantes Attentat, bei dem sich Rudolph-Christoph Freiherr von Gersdorff, ein weiterer Mitverschwörer des 20. Juli, bei einer Ausstellung im Berliner Zeughaus mit Hitler zusammen in die Luft sprengen wollte, daran, dass Hitler die Ausstellung schon nach wenigen Minuten wieder verlassen hat.
    Am 20. Juli 1944 scheiterte ein Bombenattentat im Führerhauptquartier Wolfsschanze. Claus Schenk Graf von Stauffenberg, der die Bombe abgelegt und einen Staatsstreich zur Beendigung des Krieges vorbereitet hatte, wurde noch am selben Tag in Berlin zusammen mit einigen Mitstreitern verhaftet und hingerichtet.
    Die britische Zeitung Times berichtete im Januar 2007 über ein weiteres geplantes Attentat. Zuvor hatte der britische Geheimdienst MI5 alte Dokumente freigegeben. Daraus gehe hervor, der britische Doppelagent Eddie Chapman habe 1944 dem MI5 angeboten, Hitler bei einer Veranstaltung mit einer Bombe zu töten und sein eigenes Leben dabei zu riskieren. Der britische Geheimdienst habe Chapman davon abgehalten. Chapman wurde in das Deutsche Reich geschickt. Er erhielt von Geheimdienstchef Oberst Tommy Robertson die ausdrückliche Weisung „keinerlei wilde Unternehmungen zu starten“.[18][19]
    Hitler aus zeitgenössischer Sicht

    Äänestä

Poikanen ja keskenkasvuinen olet sinä.
Tuskin olet saanut edes kertaakaan.
Saati sitten useammin.
Paitsi tietysti masturbointi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tanssitaidetta kirjoitti:

Olen mies käyn ainoastaan Tanssimassa tarkoituksena saada mahdollisimman monta kaatoa, onpa kiva nostella rintaa kun samalla kertaa kymmenkutakin kaatoa samassa paikassa,, Siis ainoastaan Pesän takia mikähän olisi parempi syy?????Vaikea keksiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu