Kaipaisin hieman neuvoja/mielipiteitä tilanteeseeni, kun parhaillaan pohdin, mikä ratkaisu tässä olisi järkevin. Eli minulla tyttö 4,5kk ja allergiaoireita ollut jo jonkun aikaa. Allergialääkärin valvonnassa olen ollut maidotta sekä käyttänyt vauvalla maitoallergisen korviketta(osittaisimetän) sekä ruokavaliostani olen jättänyt pois kaikki yleisesti allergisoivat ruoka-aineet, jotka lääkäri listasi. Oireet helpottuivat hiukan, mutta kuitenkin häiritsevät edelleen ja suurin ongelma on, että ne häiritsevät lapsen unta sekä päivällä että yöllä.Muutoin lapsi on päivisin tyytyväinen.Olen myös yrittänyt selvittää pidemmän aikaa, mikä aiheuttaa allergian, mutta en ole sitä saanut ruokavaliotani seuraamalla selville. Nyt lääkäri vihjaili, että viisainta ehkä lopettaa imetys, koska oman allergisuuteni vuoksi lapsi saattaa saada oireet minun kauttani.
Haluaisin vielä todella jatkaa imetystä ja olen todella pettynyt ja surullinen, jos sen joudun lopettamaan.Etenkin yöimetys on lapselle todella tärkeä. Toisaalta kuitenkin lapsen uni ja hyvinvointi on tässä tärkeintä. Mitä tekisitte minun asemassani? Onko kohtalotovereita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rekisteröidypä www.histamiini.com -keskustelupalstalle! Löydät vertaistukea vaikka kuinka, ja sieltä löytyy paljon kokemusta tuosta imetysdieettaamisestakin.