kun on seurannut tv-ohjelmia subilta näistä Amerikan julkkiksista ja katsellut ja lukenut lööppejä ja kansikuvia meidän lehdistä on tullut kyllä vahva tunne siitä että nämä kyseiset mediat toimivat kuin koulu kiusaajat.Keksitään kaikenlaisia nimiä, nimityksiä ihmetellään ja arvostellaan pukeutumista ja levitellään huhuja,keksitään asioita tai vääristellään muuten vaan ja vaaditaan "todisteita" että onko näin tapahtunut vai ei. Koulu kiusausta pyritään karsimaan,mutta onko kiusaus sitten edessä kun siirtyy aikuisten elämään oli sitten julkkis tai tavan pulliainen ?
vaikuttaa että
onko näin
1155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiusaamiselta, herjaamiselta ja joukkohöykytykseltähän tuo peli todella nykyisin vaikuttaa. Ja kuten edellinen kommentoi, vaikutetaan taustalla, miten tulisi ajatella, miten enemmistötuomio jaetaan vaikka syyttömille.
Kuitenkin on olemassa hyviä arvoja ja aatteita, joiden suosiminen on yhteiskuntaa ja yhteisöä säilyttävää.
Kuitenkin jonkin elokuva-arvostelun tulisi erottaa aihe ja toteutustapa ja tyylilaji. esim. Taru sormusten herrasta ei ole komediallinen filmatisointi, Englantilainen potilas ei ole keskiaikaistyyppinen fantasiaelokuva jne.
Soisi melkein, että lajityyppiin perehtynyt arvioisi (vain) sen lajityypin elokuvat, sillä ihmisetkin hakevat eri katselukerroilla eri asioita.
Itse ainakin harrastan hyvin erityyppisiä musiikin lajeja, kotihommista teen neulekäsitöistä teknisiin töihin mielelläni monia juttuja. Erilaiset kuntoilulajit kiinnostavat, monipuoliset kirjallisuudenlajit käyvät. Kaikki ei ole niin yksiselitteistä.