yksin

Minua pelottaa ihan hirveesti, vaikka onnellinen olen raskaudesta mutta olen totaalisen yksin. Lapsen isä ei halua lasta ja vanhempia mulla ei ole, asun uudella paikkakunnalla enkä tunne ketään. Miten pärjään yksin pienen lapsen ja 2 koiran kanssa?
9508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On tietysti hyvä, että olet huolehtinut eläimistä. Nyt olisi aika valmistaa kotia lastasi varten. Sinä teet omat ratkaisusi, tuntuu vaan, että koirat !

Seurakunnasta tai MLL:sta voisi löytyä halukkaita "kummeja" sinulle ja pienokaisellesi, tai sossusta tukiperhe.

Äänestä

pärjäät!!!

Olen ollut vastaavassa tilanteessa...Tai oikeastaan olen vieläkin, mitä nyt lapsi on jo 13vuotias...

Isä aikoinaan halusi lasta, mutta kun testi näytti plussaa, niin hänen mieli muuttui ja hän lähti lopulliseti minun ollessani 5kuulla raskaana.

Ei ollut vanhempia auttamassa, eikä muutakaan tukiverkostoa. Eikä ole pahemmin nytkään, vaikka ystäviä on onneksi tullut..
Mutta silloin kun lapseni syntyi olin aivan myytyy...Olin rakastunut omaan pieneen käärööni ja sitä rakkautta vaan riittää, vaikka aina ei niin ihanaa ole ollutkaan...Olen ollut lopen väsynyt ja välillä olisin voinut myydä lapsen vaikka ...hmmm...jollekkin. Niin koskaan en kuitenkaan ole lasta katunut....

Kun vauva on pikkainen, se vaatii paljo..äitinä voit olla äärimmäisen väsynyt...Mutta jossain vaiheessa se helpottaa... Lapsi nukkuu yöt.
Sitten tulee uhmaikä, joka vie voimia, mutta sekin kestää vain rajallisen ajan...

Nyt meillä menneillään murkkuikä ja päätäni olen takonut monet kerrat seinään....mutta tiedän, että tämäkin on vain kasvamisen vaihe.

Olen ylpeä lapsestani!

Ja niin tulet sinäkin olemaan!

Ei kannata kauheasti alkaa etukäteen pelkäämään, vaan ottaa asenne, että pärjätään..

Ja onneksi nykyään on niin paljon ulkopuolistakin apua tarjolla, että rohkeasti vain yhteyttä, jos siltä tuntuu.
Niin sitä taisi silloinkin olla kun mukulani oli syntynyt, mutta käsiittääkseni niistä ei niin paljon mainostettu kuin nyt...

Rauhallista odotus aikaa sinulle ja varmasti tulet nauttimaan lapsestasi ja huomaamaan, että monet pelot oli turhia!

Äänestä

Aivan varmasti pärjäät. Meillä vauva-ajasta on jo muutama vuosi, mutta olen ollut lapseni kanssa aina yksin, ilman suurempia apuja, ja ollaan pärjätty omasta mielestäni hyvin.
Vauva-aikana tosin väsymys oli toisinaan suunnatonta. Mutta kunhan muistaa itse nukkua ja levätä aina kun on mahdollista niin sitten jaksaa fyysisestikin. Ja muutenkin kannattaa tehdä esim. kaikki kotityöt silloin, kun vauva on hereillä ja levätä kun vauvakin nukkuu. Koirien ulkoiluttaminen voi toki tuottaa ongelmia. Mutta voihan silloin, kun vauva nukkuu vaunuissa tehdä samalla koirien kanssa pidemmän lenkin.
Neuvolasta saat varmasti tietoa esim. äiti-lapsi -kerhoista tai vastaavista, jossa voit ystävystyä toisten äitien kanssa. Vauva-aikana kontaktit muihin ihmisiin ovat todella tärkeitä, koska vauva on vielä vain "ottava" osapuoli eikä vielä juttele takaisin.
Itse olen myös ottanut lapsen aina omiin harrastuksiin mukaan, harrastuksia on vain täytynyt muokata lapsen iän ja kehityksen mukaan.
Taloudellisestikin yksin tulee suhtkoht toimeen. Vauvantarvikkeet esim. kannattaa hankkia kirppareilta tai sukulaisilta yms.

Äänestä

Koirat eivät taida settiisi mahtua ja varsinkaan jos haluat saada aikoinaan lastenhoitoapua. Helposti auttamishaluisetkin ajattelevat, että mikä sulle on tärkeintä oma lapsi vai koirat. Eli pahat kielet alkavat ajattelemaan josko käyttäisit energian lapseen etkä koiriin ja lapseen, et tarvitsisi niin paljon apua lapsen hoitoon satunnaisilta auttajilta.

Hanki luffelle ja mustille hyvä koti tai vie piikille. Pienen pieni mahdollisuus on, että löytäisit jonkun eläimistä kiinnostuneen pikkutytön tai pojan naapurustosta, joka ei voi saada omaa koiraa ja haluaisi vakkarihomman ulkoiluttaa koiriasi. Siinä voittaisitte molemmat, ulkoiluttaja ja sinä. Täysin epärealistista ajatella, että lapsen synnyttä tai edes raskauden loppuvaiheissa ulkoiluttaisit koiriasi itse.

Ovatko vanhempasi kuolleet onnettomuudessa vai sairauksiin?

Uusia ystäviä saa monella eri tavalla. Osallistu vaikkapa äitien vertaisryhmiin paikkakunnallasi. Samassa elämäntilanteessa olevien kesken syntyy yllättävän nopeasti kiinteitä tuttavuussuhteita.

Äänestä
  • Sulle on ehkä ratkaisu paeta ongelmia mutta ei minulle, koirat on osa minun perhettä, kyllä mä tiedän että pärjään vaikka raskasta se tulee olemaan mutta jos joku ei sen takia hoida lastani että minulla on koiria niin hän ei ole oikea ihminen minun tarpeisiini. Ei se tarkoita että vaikka puhun koiristani että ne olisivat jotenkin tärkempiä minule kuin tuleva lapseni, mutta minulla ei ole tapana hylätä ketään.

    Äänestä

  • ite2 kirjoitti:

    Sulle on ehkä ratkaisu paeta ongelmia mutta ei minulle, koirat on osa minun perhettä, kyllä mä tiedän että pärjään vaikka raskasta se tulee olemaan mutta jos joku ei sen takia hoida lastani että minulla on koiria niin hän ei ole oikea ihminen minun tarpeisiini. Ei se tarkoita että vaikka puhun koiristani että ne olisivat jotenkin tärkempiä minule kuin tuleva lapseni, mutta minulla ei ole tapana hylätä ketään.

    Alkupräisessä viestissäsi olit huolissasi miten pärjäät yksin lapsen ja koirien kanssa. Nyt vastaat "kyllä mä tiedän että pärjään..." Sittenhän kaikki on hienosti ja varmasti löydät oikeat ihmiset omiin tarpeisiisi...

    Äänestä

  • Ainoa hankala kohta koiran ja vauvan yhdistämisessä oli tuo synnytysajankohta, silloin naapurit kyllä hoitivat koirat. Ihan itse lenkitin koirani vielä rv 42, ja vauvansynnyttyä sitten vaunuiltiin. Mieheni oli silloin toisella paikkakunnalla, viikonlopuiksi kyllä kotiutui, että sikäli tilanne oli eri minulla, mutta kyllä ne kaksi koiraa tuli hoidetuksi. Eli sikäli ei ole täysin epärealistista luulla, että onnistuu.

    Mutta yllättävän moni on valmis auttamaan tällaisissa tilanteissa, ongelma vaan on ehkä löytää ne auttamishaluiset ihmiset. Jos asuisit minun lähelläni, voisin auttaa vauvanhoidossa, ja antaa mahdollisuuden levähdystaukoihin. Olisiko sinulla tällaista mahdollisuutta siellä lähellä? Ja varmaan sosiaalitoimella olisi myös jokin auttamismahdollisuus, kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi.

    Usein se pienikin apu auttaa pahimman ylitse, ja usko pois, meistä moni on valmis sitä antamaan! Ihan pyyteettömästi!

    Äänestä

älä jää yksin: hanki ystäviä tai tarvittaessa sossusta tms tukiperhe tms.

jos kaikki sujuu hyvin, pärjäät. mutta jos vaikka sairastut, tarvitset apua. jonkun täytyy käyttää koirat ulkona, ostaa ruokaa, hoitaa lasta.

neuvolassa voit kysellä näistä asioista jo nyt raskauden aikana.

aika älyttömiä nuo "koirat piikille" -vastaukset. meilllä on koira, ja siitä on vain iloa. koira pakottaa kuntoilemaan ja piristää päivää muutenkin. sinun tapauksessa koirista on seuraa sinulle, mikä ei voi olla paha asia.

tärkeintä on siis nyt heti miettiä auttajat pahan päivän varalle. ehkä voisit muuttaa vanhalle paikkakunnallesi, jos sinulla on siellä paljon ystäviä tai sukulaisia?

Äänestä
  • Johan joku kirjoitti aika mustavalkoisesti, että luovu koirista!!
    Miksi ihmeessä pitäisi koiristaan luopua?
    Nehän ovat perheenjäseniä siinä missä muutkin.
    Ap.vain kyseli, miten pärjää. Ja hän tietää itsekkin, että pärjää, mutta käytännön vinkkejä varmaan kaipailee.
    Tuskin Ap. on ainut yh, jolla on koiria.

    Luulempa, että jos Ap alkaisi toteuttamaan jonkin "älykön"neuvoa, että anna koirat pois, niin hänellä voisi olla suuri riski sairastua masennukseen. Uskon, että koirat pitävät kuitenkin yllä tiettyä rytmiä ja säännöllisyyttä, joka on vain hyväksi.

    Meillä ei ole koiraa, eikä ole koiraa koskaan ollutkaan, mutta tiedän monista ystävistäni, että koira on todellakin ihmisen paras ystävä, ja siitä ei luovuta kuin jostain vanhasta esineestä silloinkaan kun elämäntilanne on erilainen. Siihen vaan täytyy keksiä toisenlaiset ratkaisut.

    Aloittajalla tulee varmasti alussa olemaan vaikeaa miten mahduttaa myös koirien ulkoillutukset päivään, mutta tuskimpa hänellä nyt niin suurta ongelmaa siitä syntyy, kerta on tähänkin asti pärjännyt ja tottunut koiriaan ulkoiluttamaan.

    Joidenkin on vain äärettömän vaikea ymmärtää, että rakkautta riittä lapselle/lapsille sekä lemmikkieläimille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskaana2 kirjoitti:

Minua pelottaa ihan hirveesti, vaikka onnellinen olen raskaudesta mutta olen totaalisen yksin. Lapsen isä ei halua lasta ja vanhempia mulla ei ole, asun uudella paikkakunnalla enkä tunne ketään. Miten pärjään yksin pienen lapsen ja 2 koiran kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu