Heippa...

Ihka ensimmäinen oma koira tulossa n.4vk päästä.
Kerron ja kysyn jos on kokemusta näistä:

Haemme sen lauantaina ja heti maanantaina on jouduttava "vauveli 8vk" jättämään yksin,
mutta omakotitalossa kun asumme niin naapureista ei ole murhetta jos pentu vähän vinkuisi/haukkuisi.
Leluja ja mankkakin jätetään päälle kuten myös aina nykyisinkin kissoillemmekin 3 kissaa.

Jos on vinnkejä esim.yksinjäämiseen muita niin neuvoja otetaan vastaan.

Entä onko alussa hyvä päästää pentu vapaana pissalle/juoksentelemaan vai opetettava alussa pitäen pantaan?Vaikka mahd.olisikin pitää vapaana.

Jännittää myös se kuinka kissamme suvaitsee uuden tulokkaan "laumaansa"?

Paljon vuntsimista...

Harmillisesti heti viikon koiran saavuttua luoksemme tulee viikoksi lapsia,muuten vietämme aikaa kaksin jatkossa.Kuinka koira suhtautuu siihen???
4255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heippa! Onnea tulevasta vauvelista. :)

Meillä meidän vauva on nyt ollut runsaan viikon. ^.^
Koira tottui 2 ensimmäisen päivän aikana jo yksin
olemiseen. Elikkä meillä oli samalla lailla, viikonloppuna koira tuli ja maanantaina joutui jo jäädä yksin, mutta hyvin se on tottunut.
Meillä on 1 kissa ja kyllä se koira siihen on tottunut. Joka ilta ne vetää rallia ympäri taloa.
Kissa edeltä koira perässä ja välissä toisinkin päin. Mutta nyt kun koira tietää, että hän pärjää kissalle paremmin niin se on ruvennut olemaan kissaan kovakourainen. Kissa kyllä vinkuu, kun koira liian kovaa puree, mutta se tässä pelottaa, että jos kissa raapaiseekin koiralta silmän puhki.

Aloitimme kaulapantaan opettelun kolmantena meillä olo päivänä. Laitoimme pannan koiralle, kun päästimme sen pihalle, niin ei se oikein edes pannasta välittänyt, kun oli pihassa muutenkin niin paljon tutkittavaa. Nyt se jo kävelee hyvin hihnassa mitä nyt lukuun ottamatta niitä kertoja, kun se päättää, että enää ei kävellä ja tyssää keskelle tietä. :)

Koira on myös hyvin oppinut tekemään pissut ja kakkat pihalle. Aina juoksee ovelle, kun on hätä, mutta ei sitä aina kerkeä pihalle päästämään, niin silloin tulee pissut tai kakkat sisälle, mutta eihän tuon ikäiseltä pennulta nyt voikkaan vaatia, että kaikki pökäleet ja lammikot pihalle tulisi.

Pidämme koiraa vapaana pihassa. Ei se siitä mihinkään lähde. Korkeitaan vähän käy naapureitten pihassa tutustumassa, mutta onneksi naapurit ovat niin ystävällisiä, että ei se niitä pahemmin haittaa, paremminkin vaan ovat iloisia, kun tuollainen söpö hauvavauva tulee pihaan vierailulle. ;)

Uskon, ettei se mitenkään koiran kehittymiseen vaikuta, vaikka se lapsi olisikin teillä vähän aikaa. :)

Äänestä

en voi muuta sanoa, kuin että tosi hyvä, että tulevat! Ei siis mitenkään harmillista. =))) Päinvastoin! Tuossa iässähän pentu omaksuu kaiken "oudon" normaaliksi tapahtumaksi, joten ei vastaisuudessakaan suhtaudu lapsiin vihamielisesti. Mikäli siis muistatte vahtia, etteivät lapset ymmärtämättömyyttään kiusaa koiraa tai aiheuta muutakaan sellaista, mitä koira myöhemminkin muistelee pelonsekaisin tuntein.
Yksinolo sujuu varmasti hyvin, jos jo sunnuntaina jätätte joksikin aikaa yksin. Ja yksin jättäminenhän tapahtuu ilman sen kummempia "seremonioita", ei siis mitään heippa-juttuja, vaan ihan muina miehinä lähdette pois. Samoin takaisin tulosta ei niin suurta numeroa kannata tehdä.
Kissat yleensä niin "omanarvon tuntevia", etteivät moisesta rääpäleestä ole juurikaan moksiskaan. Osaavat ne eläimet ihan itsekseen hoitaa monia asioita keskenään, me ihmiset vaan monesti panikoidaan. =)))

Onnea uuden vauvelin johdosta!!!

Äänestä
  • Niin sehän on tosi hyvä, että teille tulee se lapsi.
    Tuohan ikä eli 8-12 viikkoisen koirat tottuvat kaikkeen, eli sen aikana kannattaa tutustuttaa koiraa kaikenlaiseen. Ja nyt sitten koira tottuu samalla lapsiin. :)

    Äänestä

  • Jonna^^ kirjoitti:

    Niin sehän on tosi hyvä, että teille tulee se lapsi.
    Tuohan ikä eli 8-12 viikkoisen koirat tottuvat kaikkeen, eli sen aikana kannattaa tutustuttaa koiraa kaikenlaiseen. Ja nyt sitten koira tottuu samalla lapsiin. :)

    kiitoos.Näillä eväillä eteenpäin:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


d.s-08 kirjoitti:

Ihka ensimmäinen oma koira tulossa n.4vk päästä.
Kerron ja kysyn jos on kokemusta näistä:

Haemme sen lauantaina ja heti maanantaina on jouduttava "vauveli 8vk" jättämään yksin,
mutta omakotitalossa kun asumme niin naapureista ei ole murhetta jos pentu vähän vinkuisi/haukkuisi.
Leluja ja mankkakin jätetään päälle kuten myös aina nykyisinkin kissoillemmekin 3 kissaa.

Jos on vinnkejä esim.yksinjäämiseen muita niin neuvoja otetaan vastaan.

Entä onko alussa hyvä päästää pentu vapaana pissalle/juoksentelemaan vai opetettava alussa pitäen pantaan?Vaikka mahd.olisikin pitää vapaana.

Jännittää myös se kuinka kissamme suvaitsee uuden tulokkaan "laumaansa"?

Paljon vuntsimista...

Harmillisesti heti viikon koiran saavuttua luoksemme tulee viikoksi lapsia,muuten vietämme aikaa kaksin jatkossa.Kuinka koira suhtautuu siihen???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu