pohjanpystykorva

moro!haluaasin tietoa tälläsestä rodusta,jos vaikka joku tietääs.ei ilmeesetikkää kauhian yleenen rotu oo.minkälaanen on luonteeltansa ja kuinka pärjää mettällä?jos joku joka tietää niin viittiis vastata.kiitos.
2682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on tänään tasan vuoden ollut pohjanpystykorvauros. Harrastan metsästystä ja se oli yksi syy, ei kylläkään ainoa syy laittaa koira. Pohjanpystykorvaan olin tutustunut kaverin kautta. Olen todella tyytyväinen.
Koira on olemukseltaan ja luonteeltaan passeli. Asustaa tarhassaan mutta paljon on myös sisällä, jokaisena päivänä on käynyt vähintään kerran sisällä sen jälkeen kun tarhaan laitettiin. Ei hauku liikaa. Ei ollut haukkunut edes ensimmäisenä tarhapäivänäänkään, naapuri kertoi. Lintuja haukkui jo muutaman kuukauden ikäisenä.
Jos vaan saat tuollaisen hankittua ja pystyt koiraa pitämään, se vaatii luonnollisesti aikaa, liikuntaa.
Ainakin tuo on ollut oppivainen, mm. oppi kiellettäessä olemaan ottamatta herkkupalan kuonon edestä 3 kuukauden ikäisenä, ja melkein eka kerralla.
"Sikasiistikin" se on, ei tehnyt koskaan muutamaa pissaa kummenpaa sisälle, eikä tee tarpeitaan tarhaansa. Siispä se pitää viedä aamuin illoin maastoon tarpeillensa. Tuo varmaankin tottumuskysymyskin. Mukavahan se on kun tarha pysyy siistinä, vaikkakin olin valmistautunut pitämään sen siistinä.

Koiruus on nyt vajaat 14 kk ja ehkä vielä pentumainen joissakin asioissa.
Se tottelee ja ei tottele, ehkä se näkee milloin on syytä totella ja milloin ei niin väliksi.
Syksyllä eka metsäreissuilla se tuli luo pillillä kutsuen, niin porojen perästä kuin hirvien perään lähtiessäänkin.
Lintuja haki ja haukkui kun tilaisuus tuli.

Tuolta löytyy samaisesta koirasta juttuja mm. sepedeus-nimimerkillä ja tietysti muiden juttuja myös muista pohjiksista:

http://www.pystykorva.info/viewforum.php?f=11&sid=fdf738faf7d7d500e4ac332841a65404

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metsastaja89 kirjoitti:

moro!haluaasin tietoa tälläsestä rodusta,jos vaikka joku tietääs.ei ilmeesetikkää kauhian yleenen rotu oo.minkälaanen on luonteeltansa ja kuinka pärjää mettällä?jos joku joka tietää niin viittiis vastata.kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu