eli montako päiväsakkoa pitää olla et joutuu istumaan
sakkojenistuminen
löih
4319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ovatko sakkosi tuomioistuimen tuomitsemia, vai poliisin tiedoksiantamia rangaistusmääräyssakkoja.
Sillä ei ole merkitystä kenen tiedoksiantama sakko on. Muistaakseni alle 20 päivän ei enää nykyään muunneta.
Yhteisesti eli samalla kertaa muunnettavien sakkojen määrän tulee jäädä alle 12:n, jotta ei muunneta.
Rangaistusmääräysmenettelyssä tai siihen liittyvässä oikeudenkäynnissä (eli rangaistusvaatimusta vastustettu) tuomittu sakko jää muuntamatta ollessaan alle 20 ps (näin joka tapauksessa eli riippumatta muiden samalla kertaa muunnossa olevien sakkojen määrästä).
Ns. "normaali" tuomioistuinsakko muunnetaan normaalisti ollessaan 12 tai yli.
Mahdollinen tuleva lainmuutos (ks HE 164/2007 vp.) aiheuttaa sen, ettei uhkasakkoja ja rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja sakkoja enää muunneta vankeudeksi.
Edellä olevaan tekstiin täsmennyksenä: rangaistusmääräysmenettelyssä annettu tai vastustettu sakko jätetään muuntamatta ollessaan enintään 20 ps.