Olen suunnittelemassa eroa avo-miehestäni. Meillä on melkein 2-vuotias lapsi. Itse olen työtön kotiäiti. Opintolainat painavat niskassa ja olen sairastanut iskiasta melkein 2 vuotta. Mieheni käy työssä ja maksaa asuntolainaamme työllään. Lapseni vuoksi en haluaisi erota mutta jatkuva riitelymme ja miehen ajoittainen väkivaltainen käyttäytyminen minua kohtaan, usein myös lapseni nähden on saanut minut sille kannalle että ero saattaisi olla pienempi paha lapsellemme kuin, eläminen jatkuvalla taistelu tantereella. Olen useasti joutunut lähtemään vanhempieni luo evakkoon, ja kerran myös turvakotiin väkivaltaisuuden takia. Mieheni ei ole koskaan ollut lastaan kohti väkivalatainen ja on muutoin hyvä isä lapselle. (laittaa lapsen nukkumaan, viettää aikaa jne.) Olemme myös käyneet terapiassa väkivaltaisuuden takia.
En tiedä miten toimia, olen kuullut että jos itse lähden kotoamme ja vien lapsen mukanani, se voidaan tulkita lapsen viemiseksi toiselta huoltajaltaan, ja saattaa asettaa minut epäsuosiolliseen tilanteeseen, huoltajuuden suhteen. Olen varma että mieheni käyttäisi tätä seikkaa hyväkseen, mahdollisissa huoltajuuskiistoissa.
Miehen pois muuto ei ole vaihtoehto, sillä en todellakaan usko että mies suostuisi lähtemään kodistaan, sillä hän omistaa asunnon. Olen myös miettinyt miten lapsi reagoi eron lisäksi siihen että joutuu lähtemään myös omasta kodistaan.
Mies raivoaa että jos ero tulee niin tapaaminen on 50-50. Olen kuitenkin lukenut yksin ja yhteishuoltajien liiton sivuilta suosituksista ettei tämä ole lapsen edunmukaista. Mutta en usko että mies päästää minua näin vähällä. Kannatan yhteishuoltajuutta mutta, mielestäni lapsella tulisis olla ensisijainen koti ja huoltaja vaikka tapaamisia toisen vanhemman kanssa olisikin usein ja tiheään.
Olen todella pulassa näiden pähkäilyjen kanssa, Minne voin mennä, mistä saan työtä? Miten jaksan yksinhuoltajana ja miten jaksan selkäni kanssa? Toivoisin niin että perheeni olisi yhdessä ja onnellinen mutta optimismini on sammumassa, joka riidan ja nöyryytyksen jälkeen...
Jos kenelläkään on minkäänlaista vinkkiä tai neuvoa, kertokaa ihmiset!!!
En tiedä miten toimia, olen kuullut että jos itse lähden kotoamme ja vien lapsen mukanani, se voidaan tulkita lapsen viemiseksi toiselta huoltajaltaan, ja saattaa asettaa minut epäsuosiolliseen tilanteeseen, huoltajuuden suhteen. Olen varma että mieheni käyttäisi tätä seikkaa hyväkseen, mahdollisissa huoltajuuskiistoissa.
Miehen pois muuto ei ole vaihtoehto, sillä en todellakaan usko että mies suostuisi lähtemään kodistaan, sillä hän omistaa asunnon. Olen myös miettinyt miten lapsi reagoi eron lisäksi siihen että joutuu lähtemään myös omasta kodistaan.
Mies raivoaa että jos ero tulee niin tapaaminen on 50-50. Olen kuitenkin lukenut yksin ja yhteishuoltajien liiton sivuilta suosituksista ettei tämä ole lapsen edunmukaista. Mutta en usko että mies päästää minua näin vähällä. Kannatan yhteishuoltajuutta mutta, mielestäni lapsella tulisis olla ensisijainen koti ja huoltaja vaikka tapaamisia toisen vanhemman kanssa olisikin usein ja tiheään.
Olen todella pulassa näiden pähkäilyjen kanssa, Minne voin mennä, mistä saan työtä? Miten jaksan yksinhuoltajana ja miten jaksan selkäni kanssa? Toivoisin niin että perheeni olisi yhdessä ja onnellinen mutta optimismini on sammumassa, joka riidan ja nöyryytyksen jälkeen...
Jos kenelläkään on minkäänlaista vinkkiä tai neuvoa, kertokaa ihmiset!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa:
Jos itse koet elämänne vaikeaksi yhdessä (ajoittainen väkivaltaisuus) kokee lapsesi sen viellä pahempana.
Se, että olet työtön, ei merkitse mitään -tai ei ainakaan pitäisi merkitä, koska olet kotihoidontuoella.
Kerrot että sairastat iskiasta, ei ole sinun vikasi.
Väkivaltaisuus, vaikka ei kohdistuisikaan lapseen, on sama kuin löisi lasta, lapsen ei kuulu kohdata perheessään väkivaltaa millään saralla.
Olet aikaisemmin paennut turvakotiin, se puhuu jo Sinun puolestasi, eli voit mennä sinne toistamiseen ja pyytää sieltä apua.
Parempi olisikin JOS Sinä ja Lapsi lähtisitte asunnosta jossa lapsi on joutunut kokemaan ahdistavia tilanteita. ROHKEASTI vain!! Ajattele Sinun ja Lapsesi parasta, älä sitä mitä miehellesi sitten käy.
Tapaamiset sovitaan sitten kun tilanne on tasaantunut ihan eriasiana, voi käydä jopa niin ettei miehesi saa edes tavata lastaan ilman valvottua tapaamista (älä murehdi sitäkään). Miehesi EI määrää niistä.
Yhteishuoltajuus ei aina tarkoita 50-50 tilannetta, alussa mies varmaan saattaa jopa kieltäytyä tapaamasta lasta "En ota lasta, että äiti pääsisi itse rilluttelemaan", mutta sekin muuttuu ajankanssa.
Yksinhuoltajille on paljon apuja tarjolla, niistä en osaa nyt yhtäkkiä kertoa, mutta usko pois, pärjäät kyllä.
ÄLÄ missään tapauksessa jää paikallesi!!
Voit soittaa vaikka sinne turvakotiin ensiksi missä olet ollut ja kysyä kuinka toimia.
MUISTA!!
Sinä olet tärkeä! Se mitä teet voi olla ulkopuolisista ilkeää, mutta ajattelet vain Lapsen parasta!
Kaikki ympärillä oleva tuki kannattaa ottaa vastaan, vaikka tuntuisikin jotenkin "alentavalta" ÄLÄ LUOVUTA!
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa:
Jos itse koet elämänne vaikeaksi yhdessä (ajoittainen väkivaltaisuus) kokee lapsesi sen viellä pahempana.
Se, että olet työtön, ei merkitse mitään -tai ei ainakaan pitäisi merkitä, koska olet kotihoidontuoella.
Kerrot että sairastat iskiasta, ei ole sinun vikasi.
Väkivaltaisuus, vaikka ei kohdistuisikaan lapseen, on sama kuin löisi lasta, lapsen ei kuulu kohdata perheessään väkivaltaa millään saralla.
Olet aikaisemmin paennut turvakotiin, se puhuu jo Sinun puolestasi, eli voit mennä sinne toistamiseen ja pyytää sieltä apua.
Parempi olisikin JOS Sinä ja Lapsi lähtisitte asunnosta jossa lapsi on joutunut kokemaan ahdistavia tilanteita. ROHKEASTI vain!! Ajattele Sinun ja Lapsesi parasta, älä sitä mitä miehellesi sitten käy.
Tapaamiset sovitaan sitten kun tilanne on tasaantunut ihan eriasiana, voi käydä jopa niin ettei miehesi saa edes tavata lastaan ilman valvottua tapaamista (älä murehdi sitäkään). Miehesi EI määrää niistä.
Yhteishuoltajuus ei aina tarkoita 50-50 tilannetta, alussa mies varmaan saattaa jopa kieltäytyä tapaamasta lasta "En ota lasta, että äiti pääsisi itse rilluttelemaan", mutta sekin muuttuu ajankanssa.
Yksinhuoltajille on paljon apuja tarjolla, niistä en osaa nyt yhtäkkiä kertoa, mutta usko pois, pärjäät kyllä.
ÄLÄ missään tapauksessa jää paikallesi!!
Voit soittaa vaikka sinne turvakotiin ensiksi missä olet ollut ja kysyä kuinka toimia.
MUISTA!!
Sinä olet tärkeä! Se mitä teet voi olla ulkopuolisista ilkeää, mutta ajattelet vain Lapsen parasta!
Kaikki ympärillä oleva tuki kannattaa ottaa vastaan, vaikka tuntuisikin jotenkin "alentavalta" ÄLÄ LUOVUTA!