missä

Ihmetyttää millaisia vähä-älyisiä
kunnat/kaupungit palkkaa peruskoulun opettajiksi.
Meillä AMK opiskelijoille lukujärjestykset
ovat valmiina 2 viikkoa ENNEN koulun alkamista,
MUTTA eipä onnistune peruskouluissa.

MUISTAKAA ne idiootit saavat isoa palkkaa jonka me veronmaksajat maksamme.
ELI vanhemmat vaatikaa rahoillenne vastinetta.
11665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mut amkssa taitaakin olla tietsikat jo käytössä. Luuletko, että joka kunnalla on varaa hommata laitteet ja ohjelmat lukkarin tekoa varten?

Parissakin lähikoulussamme tehdään joko ruutupaperilla tai magneettitauluilla nuo.

Reksihän ne lukkarit tekee eikä opettajat. Siks toisekseen samat opet voi olla luokka-asteilla 1-6, 7-9 ja lukiossa ja kaikki koulut eri puolilla kuntaa. Sovittele siinä sitten aikatauluja, kun joka koulussa on eri reksi. Ittesä kans touhutess oliski helppoo.

Koulu alko eilen ja lukkari oli pojalla kädessä tänään.

Sinänsä oot kyl oikeessa, nehän vois olla valmiina ku koulu alkaa. Isoa palkkaa ne ei kyl saa, keskituloisiksha ne luokitellaan.

Äänestä
  • Muunnappa opettajien kuukausipalkka tuntipalkaksi
    niin taitaa tulla hirmuinen.
    Missä muussa ammatissa on paskanjauhanta tauko 45min
    välein, 2,5 kuukauden kesäloma muut lomat, työaika vain 8.00-14.00.

    Aina on verukkeita ei oo sitä eikä tätä, varmaankin köyhilläkin kunnilla on varaa siihen yhteen koneeseen ja ohjelmistoon, mutta ei edes miljoona tietsikkaa paranna asiaa, mikään ei saa noita kaupungien/kuntien patalaiskoja työntekijöitä tekemään tulosta.

    Vaikka lukkarit tehtäis ruutupaperilla, niin aloitetaan teko vain tarpeeksi aikaisemmin.

    Äänestä

  • keskituloisia kirjoitti:

    Muunnappa opettajien kuukausipalkka tuntipalkaksi

    Kun kerran edut ja tuntipalkka on opettajan työssä niin mahtavat, niin miksiköhän pätevistä opettajista (etenkin miehistä) on pulaa?

    Äänestä

  • iskä kirjoitti:

    Kun kerran edut ja tuntipalkka on opettajan työssä niin mahtavat, niin miksiköhän pätevistä opettajista (etenkin miehistä) on pulaa?

    Mikä on pätevä opettaja ?
    Ainahan on pula työntekijöistä
    jos pätevyys esim määritellään
    seuraavasti: "nuori mielellään alle 25v,
    koulutuksena ylempi korkeakoulu tutkinto ja
    työkokemusta vähintään 10v:lta".
    Eiköhän meillä kaikilla aikuisilla
    ole tarvittavat tiedot esim. ala-asteen
    opettajan toimeen.

    Itselläni on 9v ja 5v pojat ja välillä
    meno yltyy ja ääni kasvaa yli sieto rajan, niin mitenkä on kun niitä on 20kpl.
    Onneksi vanhempi on tottunut kovaan kuriin
    harrastettuaan kartingia jo 5v.

    Äänestä

  • toinen iskä kirjoitti:

    määritellä. Olen ollut lasteni koulussa vanhempana 27 vuotta josta voi ottaa pois vuoden jolloin ei lasta koulussa. Nyt on alkamassa siis se 27 vuosi. olen siis ollut näkemässä todelle päteviä opettajia sekä täysin epäpäteviä opettajaksi huolimatta siitä että heillä on ollut jopa erikoisopettaja koulutus. Että se on minusta vaikea aina katsoa sitä koulutusta onko pätevä tai ei. Mutta ehdottomasti vaadin että jokaisella opettajalla on virkaansa vaadittava koulutus.

    Mitä lasten kuriin tulee niin se on hyvä aloittaa jo heti välittömästi kun lapsi on syntynyt. Monelle vaan on niin väärä kuva siitä kun puhutaan kurista että heillä nousee karvat pystyyn. Kun lapselle on opetettu hyvät säännöt ja selvät rajat ym. Silloin on lapsella ja muilla hyvä olla ja sen kyllä opettaja huomaa.
    Meillä kuritta kasvaneita kasvattilapsia ja siinä vuosia taistellen on selvä ero saavutettu siihen parempaan suuntaan. Miten helppoa kun ei tarvitse joka lähtöön huutaa vaan lapsi on oppinut sen että toimiakseen arjessa tarvitsemme sääntöjä. Siis johdonmukaisuutta lasten kasvatuksessa ja uskaltaa olla aikuinen äiti/isä. Lapsi tarvitsee aikuisen joka kantaa sen vastuun suurista asioista. Toivon kaikille lapsille hyvää koulumenestystä ja vanhemmat pitäkää kiinteää yhteyttä opettajaan. Menkää kouluun ja olkaa tunneilla mukana. Näin olen tehnyt aina lasteni koulussa, olen kertonut omasta ammatistani, opettanut tanssia, ym.

    Äänestä

  • keskituloisia kirjoitti:

    Muunnappa opettajien kuukausipalkka tuntipalkaksi
    niin taitaa tulla hirmuinen.
    Missä muussa ammatissa on paskanjauhanta tauko 45min
    välein, 2,5 kuukauden kesäloma muut lomat, työaika vain 8.00-14.00.

    Aina on verukkeita ei oo sitä eikä tätä, varmaankin köyhilläkin kunnilla on varaa siihen yhteen koneeseen ja ohjelmistoon, mutta ei edes miljoona tietsikkaa paranna asiaa, mikään ei saa noita kaupungien/kuntien patalaiskoja työntekijöitä tekemään tulosta.

    Vaikka lukkarit tehtäis ruutupaperilla, niin aloitetaan teko vain tarpeeksi aikaisemmin.

    Vaikea muuntaa, jos se on salaisuus, että paljonko ne saa palkkaa. Vai etkä sä TIEDÄKÄÄN sitä?!

    Kyllä mulla oli peruskoulussa pitempiä päiviä kuin vain klo 14 asti. Missä näitä tällaisia "lyhyen päivän peruskouluja" on? (Muita kuin ekaluokkia...

    Äänestä

  • keskituloisia kirjoitti:

    Muunnappa opettajien kuukausipalkka tuntipalkaksi
    niin taitaa tulla hirmuinen.
    Missä muussa ammatissa on paskanjauhanta tauko 45min
    välein, 2,5 kuukauden kesäloma muut lomat, työaika vain 8.00-14.00.

    Aina on verukkeita ei oo sitä eikä tätä, varmaankin köyhilläkin kunnilla on varaa siihen yhteen koneeseen ja ohjelmistoon, mutta ei edes miljoona tietsikkaa paranna asiaa, mikään ei saa noita kaupungien/kuntien patalaiskoja työntekijöitä tekemään tulosta.

    Vaikka lukkarit tehtäis ruutupaperilla, niin aloitetaan teko vain tarpeeksi aikaisemmin.

    sä ton työajan tempasit? Pojallaki on koulupäiviä, jotka on 8-15.

    Sen vartin "paskanjauhantatauon" aikana moni juoksee seuraavaan paikkaan, kun luokat saati koulut ei aina oo vierekkäin.

    Et oo tainnu ikinä olla koulussa töissä. Mä oon, vaikkakaan en opettajana. Muija taas on lastentarhanope ja se käyttää nelisen tuntia viikossa hommien suunnitteluun - sekin aika on työaikaa. Ja tuo on siis 0-6 -vuotiaiden tsydeemi.

    Siks toisekseen keskipalkat lasketaan edelleenkin kuukausiansioiden mukaan, työtunneilla ei siinä ole tekemistä.

    Äänestä

  • joup kirjoitti:

    Luokanopettajan palkkaluokka on c52 eli 1909,11 euroa kuukaudessa, lastentarhanopettajilla vieläkin "huikeampi". Tuntien suunnittelusta (päivittäin useampi tunti), vanhempainilloista, yhteydenpidosta koteihin tai muusta iltatyöstä EI makseta erikseen palkkaa. Pienituloisen tuloraha oli jonkun selvityksen mukaan määritetty n. 2300 euroon kuukaudessa. Emme todellakaan ole suuri- tai edes keskituloisia tai tee tätä työtä suuren palkan tai pitkien lomien takia.

    Luulen, että jokainen opettaja on valmis vaihtamaan esim. viikoksi työpaikkaa näiden marisijoiden kanssa. Tervetuloa kokeilemaan kuinka helppoa työtä tämä on!

    Äänestä

  • keskituloisia kirjoitti:

    Muunnappa opettajien kuukausipalkka tuntipalkaksi
    niin taitaa tulla hirmuinen.
    Missä muussa ammatissa on paskanjauhanta tauko 45min
    välein, 2,5 kuukauden kesäloma muut lomat, työaika vain 8.00-14.00.

    Aina on verukkeita ei oo sitä eikä tätä, varmaankin köyhilläkin kunnilla on varaa siihen yhteen koneeseen ja ohjelmistoon, mutta ei edes miljoona tietsikkaa paranna asiaa, mikään ei saa noita kaupungien/kuntien patalaiskoja työntekijöitä tekemään tulosta.

    Vaikka lukkarit tehtäis ruutupaperilla, niin aloitetaan teko vain tarpeeksi aikaisemmin.

    on vielä lyhyempi työaika, nehän on töissä vaan klo 19 - 22. Ja pitkät kesälomatkin, ehtivät jopa mennä tienaamaan lisää kesäteattereihin.

    Äänestä

Meillä keskiasteen koulussa EI ole lukujärjestykset etukäteen valmiita, joten kaipa sielläkin on sitten niitä "vähä-älyisiä opettajia". Tai kaipa ne ovat valmiita, mutta ei niitä opiskelijoille etukäteen näytetä.

Äänestä

ilmeisesti koulusta, sillä meillä ne oli valmiina ja saatiin ekana päivänä. Ja kuka sinä olet haukkumaan opettajia? Jos vituttaa noin paljon, niin mene itse opettajaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukujärjestykset kirjoitti:

Ihmetyttää millaisia vähä-älyisiä
kunnat/kaupungit palkkaa peruskoulun opettajiksi.
Meillä AMK opiskelijoille lukujärjestykset
ovat valmiina 2 viikkoa ENNEN koulun alkamista,
MUTTA eipä onnistune peruskouluissa.

MUISTAKAA ne idiootit saavat isoa palkkaa jonka me veronmaksajat maksamme.
ELI vanhemmat vaatikaa rahoillenne vastinetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu