Semmoista kysyisin, että meidän yhtiössä kun on tulossa jossain vaiheessa lähiaikoina varmasti putkiremontti (meillä kun on yli 50 vuotta vanhat putket siellä). Tuosta huolimatta isännöitsijä eikä hallitus ole tippaakaan halukkaita alkamaan valmistautumaan tuohon. Isännöitsijä aikoo jäädä eläkkeelle ennen kuin tuo tulee ajankohtaiseksi meillä ja hallituksen jäsenet taas on niin pihejä ettei mikään korjaus mene läpi siellä ellei ole aivan pakko. Olen vaan miettinyt tässä, että tohon valmistautuminen ei olisi mikään tyhmä idea, sillon tiedettäisiin missä mentäisiin ja kustannuksetkin pysyisivät vähän paremmin kurissa.
Joten, mites mä turvaan oman persukseni parhaiten siltä varalta että noiden tekemättömyyden takia kustannukset tulisivat olemaan aivan törkeät?
Joten, mites mä turvaan oman persukseni parhaiten siltä varalta että noiden tekemättömyyden takia kustannukset tulisivat olemaan aivan törkeät?
Vastaukset 12
Vanhimmat
suunnittelun aloittamista yhtiökokouksen esityslistalle, ja siellä (yhtiökokouksessa) koitat saada asiaa vireille. Jos sitäkään kautta asia ei etene, niin mitään muuta sinulla ei ole tehtävissä. Asunnon myynti on tietysti sitten yksi vaihtoehto.
Minä ainakin häipyisin mokomasta paskaläjästä!
Miten taloyhtiössänne on todettu putkiremontin tarpeellisuus? Onko siitä tehty tarkastus ja todettu niiden vetävän viimeisiään?
Vai perustuuko halukkuutesi remonttiin vain talon ikään, tai siihen kun jossain naapurissa tai tuttavan tuttavan talossakin tehdään juuri nyt remonttia?
Talon tai putkien ikä kun ei kerro kaikkea!
Itse asumme 1920-luvulla rakennetussa talossa ja putkistomme on edelleen hyvässä kunnossa.
Putkiremontin lykkääminen muutamalla vuodella voi päinvastoin olla erittäin hyvä idea. Juuri nyt on suurin buumi menossa ja näistä saatavat kokemukset tiedossa seuraavan 2-5v päästä. Samoin ammattikouluista tulee valmistumaan reilusti uusia putkimiehiä parin vuoden sisällä. Kaikkiin putkimieskouluihin on halukkaita ruuhkasti asti ja vain joka 1/10 pääsee sisälle. On siis varaa valita ne parhaat alalle sopivat kaverit joita vanhat patut ehtii vielä opastamaan alkuun.
Eli parhaiten työvoimaa on tarjolla 5-10v kuluttua ja kokemusta tehdyistä remonteista ja niiden virheistä opittu.
Kirjoitit:
"Isännöitsijä aikoo jäädä eläkkeelle ennen kuin tuo tulee ajankohtaiseksi meillä ja hallituksen jäsenet taas on niin pihejä..."
Oletko itse pyrkinyt hallitukseen? Mitä mieltä muuta asukkaat ovat remontista, onko hallitus ainoa joka sitä vastustaa (esim täynnä kansaneläkkeellä eläviä eläkeläisiä?).
Tuo on totta, että kallisiin remontteihin pitää valmistua ja niistä pitää keskustella ja otettavan taloyhtiölainan määrää pohdittava.
Kehottaisin teitä sitten vaihtamaan isännöitsijää (jos ette ole häneen tyytyväisiä), samoin valitsemaan uusi hallitus jos heidänkin toiminta on huonoa.
Taloyhtiöissä vaan osallistuminen yhtiökokouksiin on valitettavan alhaista ja yleensä ei-vastuussa olevat ovan niitä arvostelijoita, eikä hallitukseen kukaan halua ilmaista työtä tekemään ja kuuntelemaan jatkuvia valituksia.
Joten, pitäkää vaikka ihan erillinen, epävirallinen kokous asian tiimoilta (jonne kaikki asukkaat lobbauksen jälkeen mukaan!). Putkiremontti on kalleimpia remontteja taloyhtiössä, sen luulisi kiinnostavan kaikkia omistajia. Palkatkaa puolueeton, ulkopuolinen asiantuntija tekemään kuntokartoituksen putkistosta. Tämän perusteella teetta suunitelman tyyliin "aloitetaan 5v päästä, 10v päästä".
Mutta kuten sanottu...talossamme joka on vuodelta 1920, on edelleen erittäin toimiva systeemi. Moni viimevuosina putkirempattu talo on päätynyt ojasta allikkoon. Uudet putket ovatkin alkuperäisiä huonompia. Nykyään käytetään paljon ala-arvoista Kiinalaista ja Venäläistä kupariputkea, joten kannattaa oikeasti miettiä enemmän kun kahdesti ennen kun remonttiin lähdette!
Ei tuota tarvetta ole todettu varsinaisesti mitenkään, ainakaan virallisesti. Tuo on sellainen yleisesti vain tiedossa oleva asia. Niitä kun on jouduttu aika usein korjaamaan ja sen yhteydessä on tullut sitten esille että ne ovat nähneet parhaat päivänsä. Tota vaan pahentaa vielä se, että meidän kellarissa on asbestia ja tosta ei sitten tiedetäkään pitääkö tuohon koskea ton putkiremontin yhteydessä. Toi on lähinnä se syy miksi tota olisi kai hyvä miettiä etukäteen. Enkä ole itse keksinyt tuota, että tuosta asbestista voi tulla ongelma vaan tuo ihan tilanteen tuntevan ammattilaisen mielipide.
Hallitukseen ei tuolla ole mitään mahdollisuuksia eikä oikein isännöitsijän vaihtoonkaan. Hallituksen ydinporukka ja isännöitsijä kun on vanhoja kavereita eikä ne siitä eroon hankkiudu. Muut taas on lähes kasveja ja ne tekee niin kuin hallituksen tietyt heput sanoo.
Eikä mun tarkotus ole missään nimessä alottaa tuota remonttia väen väkisin vaan ihan haluaisin tietää vaan mikä on tuon kanssa todellinen tilanne.
Monesti korjattu taloyhtiönne putkistoja jos tarkastuksessa on putkiston kunto todettu hyväksi, ja on lähes alkuperäinen lienee suomenennätys kestävyydessä.Meillä 1963 rakennettu "taloyhtiö"
putkiston kuntokartoitus tehty korjailtu on tilapäisesti vähän joka puolelta noin 5v sisään tulee isompi putkiremppa yhtiöömme.
Aikoinaan eräs varakas tehdas rakennutti ylimmille johtohenkilöilleen kaksikerroksisen täystiili kerrostalon.
nyt lähes 50v. sitten rakennetun kerrostalon putkisto on vuonna 2005 huuhdeltu ja kuvattu. arvio on,että viemäriverkston ikä on tarkistuksen jälkeen vielä 25 vuotta. Myös vesijohtoverkoston uusimistarpeen uskotaan tulevan eteen joskus reilun 10. vuoden jälkeen.
Talossamme on korjattu ja uusittu lähes kaikki mahdollinen, kuitenkaan asumiskustannukset eivät ole kohonneet mahdottomuuksiin. Talo itsessään on toteutukseltaan nostalkinen. Esimerkiksi rappukäytävä on "Ranskalaistyylinen puolipyöreä, ei niinkuin nykyisin laatikkomallinen. Tontti on iso. Kaikki talossamme henkii arvokasta rakennusperinnettä.
Kun oikein ajatellaan, nykyiset elementtikerrostalot, ovat ns. kertakäyttörakentamista ja useinkin juuri tämäntapaisissa asumuksissa on myös asukkaat hyvin passiivisia ja arvostavat asumista pelkän yhtiövastikkeen pienuuden vuoksi. Onhan päivänselvää, että "laatikko" asuminen ei viehätä ketään, varsinkin jos siitä joutuu maksamaan.
Tämä juuri monelta unohtuu. Saman vuonna tai samassa kaupungissa olevat talot voivat olla raknetamisen laadun kannalta äärilaidasta toiseen. Mummoni asuu joskus ennen sotaa rakennetussa jykevässä Jugendtalossa. Upeat rappukäytävät ja sielläkin vielä vanhat putkistot tarksitusten jälkeen odotetaan kestävän 20-30 vuotta.
Moni 70-90-luvun talo on jo täyttä sutta ja halpaa taiwan-matskua täynnä.
Näitä tällaisia sinunlaisia kitisijöitä riittää joka taloyhtiössä. Itse olen nyt ollut 10v hallituksessa ja aina joka yhtiökokouksessa valitetaan että hallituksen pitäisi valmistautua tai korjata jotain, jossa todellisuudessa ei ole vielä mitään korjattavaa. Mikä ihme on tämä tällainen "korjataan varmuudeksi" ajattelu. Se koskee niin putkistoja, seinien maalaamista/rappausta, yhteisten saunatilojen kaakeloinnin uusimista, ja vaikka mitä. Nämä kitisijät eivät koskaan ajattele että kaikki maksaa, ja varsinkin silloin jos varmuudeksi vain tehdään. Hallitukseen he eivät kyllä koskaan ole tulossa vastuuta ottamaan, mutta jaksavat aina valittaa tekemättömistä töistä.
Kun taloyhtiössä esiintyy korjaustarvetta, niin useinkin on asia sellainen, että kukin katsoo korjaustarvetta omasta näkökohdastaan.
Nykyään kun arvostetaan kunnollista asumis muotoa, niin silloin korjauksille tulee tarvetta.
Kun ensivuonna tulee pakolliseksi 5 -vuotis suunnitelma ja myös energian kuluttamisen vähentämiseksi noussee energiavero korkeaksi niissä taloyhtiöissä, joissa energian kulutus on korkea, on syytä tehdä suunnitelma, joka laskee energiaveroa ja täten asumiskustannyksia.
Kun taloyhtiön hallitukselle esitetään korjaustarpeita, on niihin syytä asennoitua oikein. Jos korjausehdotus on väärä, pitää asia selittää niin, että se tulee selväksi, mutta jos korjaustarve on akuuttinen, on se korjaus tehtävä. Jos sitä korjausta tehdä, on silloin hallituksen syytä mennä itseensä ja tutkia ovatko ko. hallituksen jäsenet kelvollisia johtamaan ko. taloyhtiön vastuullisena klikkinä.
"seinien maalaamista/rappausta, yhteisten saunatilojen kaakeloinnin uusimista, ja vaikka mitä. Nämä kitisijät eivät koskaan ajattele että kaikki maksaa, ja varsinkin silloin jos varmuudeksi vain tehdään."
Olet ymmärtänyt asian AIVAN väärin! Sinä et ajattele muuta kuin HALVALLA asumista, joka on persee***. ET kuulu hallitukseen. Eroa heti!
Meillä uusittiin saunat ja pesuhuoneet, koska paikat olivat jo nuhjuiset 20-vuoden käytön jälkeen. Nyt on uutta ja moternia kaakelia pesutiloissa, lauteet ties mitä ja kauniit katsella. Saunojien määrä tuplaantui uudistusten jälkeen. Asukkaat VIIHTYVÄT yhteisissä tiloissamme.
Pesutupa pantiin uusiksi. Vanhat vähän väliä hajoavat koneet uusiksi vaan, seiniin iloista väria, uusi kuivausrumpu ja pesukone. Tilojen toimivuutta parannettiin ja maksu tuplattiin. Kas, käyttäjien määrä lisääntyi jälleen. On niin modernia, että.
Porraskäytävät maalataan ensi vuonna. Tulossa kirkasta punaista, sinistä, vihreää ja keltaista, mitä nyt minne halutaankin.
Tarkoitus on, että asumme VIIHTYISÄSSÄ ja siistin oloisessa ympäristössä. Vaikka se nyt vähän maksaakin, niin sen tekee ihan mielellään, kun ei tavitse katsella niitä 20 vuotta vanhoja samoja paskoja koko ajan.
Joten kannattaa miettiä missä haluaa asua, Venäjällä vai venäläisen näköisessä ympäristössä Suomessa. Vaiko sitten ihan muunlaisessa ympäristössä.
Totta kai korjata pitää, silloin kun on tarvetta! Mutta mitä jos parvekkeet on uusittu 5v sitten, miksi ne pitäisi uusia jos joku ei satu tykkäämään kaiteista ja niiden väristä tai mallista? Pesutupaa meillä ei ole, mutta sauna uudistettiin perusteellisesti 8v sitten ja vuosi sitten rempattiin pukuhuone ja laitettiin sinne lattialämmitys. Nyt on kitinää kun kaakelit ovat rumat väärän väriset. Kitisijän mielestä vaaleat ja vihreät sävyt ovat ihan väärä, pitäisi olla ruskeaa ja sinistä.
Joten onhan meitä kitisijöitä joka lähtöön. Lisäksi tämä kitisijä joka haluaa siniset kaakelit, ei ole halukas mitään ylimääräistä maksamaan. Eli on meitä 'hulluja' joka lähtöön.
Pahinta ovat ne taloyhtiöt, joissa 70-90v pitävät valtaa taloyhtiössä ja isännöitsijä on jees-jees-kuten-ennenkin ja mitään korjauksia ei saada läpi, edes elintärkeitä.
Mutta hyvä jos teidän talossa pesu-ja saunatilat on uudistettu, ja toteutus onnistui. Kuullostikin erittäin tarpeelliselta remontilta ja hyvä näin. Mutta jos vuoden päästä joku kitisee että kaikki pitäisi rempata taas uudelleen, ymmärrät näkemykseni.
Nyt ymmärän valituksesi kitisijöistä. Näitä riittää. Meillä homma toimii helkutin hyvin, hallitus päättää värit ym. asiat yleisissä tiloissa ja asukkaille annetaan mahdollisuus valita asuntokohtaiset ratkaisut.
Ei kitinöitä, sillä kitisijöille ilmoitetaan hymy suunpielessä, että jos ei kelpaa, niin aina voi muuttaa pois. Olen saanut muutaman mulkaisun, mutta se on pientä, sillä kitinät loppuu juuri siihen.