valjaissa-

Hei,
asun kaupungissa ja käytän toista kissaani valjaissa pihalla. Millaisia kokemuksia teillä on, käytättekö jokaikinen päivä vai jääkö päiviä joskus väliin ettei kissa pääse ulos? Itselleni tulee toisinaan yksittäisiä päiviä etten kertakaikkiaan ehdi lähteä ulos kotiin tultuani tai kipeänä ollessa, mutta tekeekö se hallaa kissan tavoille? Että lopettaako koko ulkoilu vai hyväksyä nuo muutamat päivät ilman ulkoilua? Itsellä vaan huono omatunto, jos kerran 2-3 viikon välein on YKSI päivä, jolloin kissani ei ulos pääse :)
11621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minulla on aika satunnaista tuo kissan ulkoiluttaminen. Kesällä useammin mennään mutta talvella ja sadesäillä ollaan sisällä. Kisuni haluaa ulkoilla hämärän tullen ja enimmäkseen kierrellään pihapiirissä. Kesällä kisu protestoi kun tullaan takaisin sisälle kun olisi niin mukava koko yö viettää ulkona. Kylmällä säällä kisu tulee mieluummin takaisin.

Äänestä

Ei mitään säännöllistä ulkoilua. Yleensä lämpimällä säällä. Ei noita meidän kissoja tosin kiinnosta ulkoilu kovin paljon. Kaupungissa kun asutaan niin jännittää kaikki melu.

Onhan se hyvä jos kissalla on säännöllinen rytmi mutta en minä nyt yhdestä päivästä itseäni soimaisi.

Äänestä

muutamia kertoja viikossa, ei siis päivittäin, mutta 2-7 krt/viikko. Säävarauksella tosin; sateella ei halua lähteä ja toisaalta en sitä märkään loskaan halua viedäkään kun pitkän turkin kuivattelu, puhdistus ja selvittäminen ei ole vaivan arvoista. Ei kissalle eikä minulle.

En usko, että kissa kärsii siitä, ettei ulkoilu ole kellontarkkaa, niillä on hieman erilainen aikakäsitys kuin meillä. Joskus kissani on todella halikipeänä ja "äkeä" jos siitä, että olen poistunut viemään roskapussia, toisinaan ei ole moksiskaan edes tupladuunivuorosta...

Eikö sinustakin ole ihan kiva käydä vaikka konsertissa edes silloin tällöin, vaikka et sinne päivittäin pääsisikään? Kaikki tai ei mitään, soveltuu periaatteena aika harvoihin asioihin.

Äänestä

Joka päivä me ollaan kissaamme ulkoilutettu valjaissa, ja joka kerta se pääsee rimpuilemaan valjaista irti =)...ja mamma juoksee kissan perässä ja kissa tekee hoikkaloikkas tiikerihyppyja ajatellen ihmisen näkökulmasta että kyseessä on kissan mielestä tosi kiva leikki... Asumme taajamassa omakotialueella, ja kissastamme ei tule ulkokissaa vaan hän kyllä on aina "valvonnan alla" ulkoillessaan, välillä fleksin päässä ja välillä ihmenen fleksin kanssa perässä =D keskikaupungilla en uskaltaisi kissan kanssa edes yrittää edes valjaiden kanssa, sitten pitäisi olla ammatti-ihmisten neuvoa miten kissa pysyy kiinni-neuvoja minäkin kyllä olen täältäkin kysynyt enkä kyllä osaa valjaita niin tiukalle laittaa ettei Illi-killi itseään saisi velmuiltua irti...

Äänestä
  • ...ei meilläkään pakkasella tai sateella ulos mennä....

    Äänestä

  • teillä on?

    Meidän valjaista ei ole kisu päässyt rimpuilemaan irti. Tosin ne taitaa olla koiralle tarkoitetut (kissa on tosi iso, vain pikkuisen pullea, mutta painoa n 9kg, Maine coon risteytys).

    Valjaissa on "kaulapanta" ja panta etujalkojen takana. Näitä kahta pantaa yhdistävät jalkojen välistä ja niskasta lenkit. Olin myös valmistautunut lisäämään valjaisiin lenkit kylkien kohdale; silloin pitäisi olla ja aika Houdini, että pääse vapaaksi.

    Äänestä

  • valjaat kirjoitti:

    teillä on?

    Pehmeät nahkavaljaat mutta koko on varmaankin meillä liian iso, koska ripuilee pois, mietin että olis sittenkin pitänyt ottaa nailonivenyvät valjaat... Näissä meidän valjaissa on kaulan ympäri kiristettävä nauha ja vatsan ympäri kiristettävä nauha- etujalkojen välistäkin menee nauha, ja fleksin paikka on ristiselän kohdalla masunauhassa.

    Olipas toivottavasti selkiyttävä selitys =)

    Kerrotko mistä omat valjaasi ostit-nämä maksoivat kissapuolella 13euroa

    Äänestä

  • kissanmami kirjoitti:

    eikä ole kertaakaan kissat rimpuilleet niistä pois. Ne pitää laittaa tarpeeksi tiukalle (HUOM Ei kuristamaan teitenkään)Niistä on kyllä mahdoton päästä irti, tai sitten oma ragdollini on vain sen verran kookkaampi...tosin ne klipsit menivät molempien kissojen valjaista heti rikki mutta tein patenkin niihin kunnon narulla, joka kestää takuuvarmasti.Ne muoviset klipsit on käteviä ihan mutta käytössä huonot kestämään..
    kymmenisen euroa maksaa

    Äänestä

  • kissanmami kirjoitti:

    Pehmeät nahkavaljaat mutta koko on varmaankin meillä liian iso, koska ripuilee pois, mietin että olis sittenkin pitänyt ottaa nailonivenyvät valjaat... Näissä meidän valjaissa on kaulan ympäri kiristettävä nauha ja vatsan ympäri kiristettävä nauha- etujalkojen välistäkin menee nauha, ja fleksin paikka on ristiselän kohdalla masunauhassa.

    Olipas toivottavasti selkiyttävä selitys =)

    Kerrotko mistä omat valjaasi ostit-nämä maksoivat kissapuolella 13euroa

    ostin mustin ja mirrin varastomyymälästä varistosta, poistopuolella valjaat ja talutin yht 4€. Valjaiden lukko muovinen, kuitenkin kestävä. Taluttimen klipsi metallinen.

    Jospa lisäisit yhdistävän nauhan kaula- ja vatsapannan välille myös yläpuolelle? Voisi auttaa...

    Jos kissa on ripuilija, niin venyvistä valjaista karannee vieläkin helpommin.

    Äänestä

  • Omani kirjoitti:

    Omalla kissallani on olleet tällaiset valjaat käytössä pari vuotta:

    http://personal.inet.fi/yritys/arjasart/kivaljas.html

    On päässyt niistä kerran irti valjaiden ollessa liian löysällä, mutta muuten on mennyt hyvin näiden kanssa, helpot ja nopeat pukea ja edelleen on kuin uudet vaikka ahkerassa käytössä ovatkin. Etenkin näin lämpimien ilmojen aikaan. Suosittelen siis satsaamaan kunnon valjaisiin jos ulkoilu kissan kanssa on säännöllistä, eihän näitä joka vuosi tarvitse ostaa uusia.

    Olen edellisen kanssa samaa mieltä - rimpuilevalle kissalle venyvät ja joustavat valjaat on vain entistä helpompi haaste... :)

    Äänestä

  • valjaat kirjoitti:

    teillä on?

    Meidän valjaista ei ole kisu päässyt rimpuilemaan irti. Tosin ne taitaa olla koiralle tarkoitetut (kissa on tosi iso, vain pikkuisen pullea, mutta painoa n 9kg, Maine coon risteytys).

    Valjaissa on "kaulapanta" ja panta etujalkojen takana. Näitä kahta pantaa yhdistävät jalkojen välistä ja niskasta lenkit. Olin myös valmistautunut lisäämään valjaisiin lenkit kylkien kohdale; silloin pitäisi olla ja aika Houdini, että pääse vapaaksi.

    ...pienelle kissalle pienet valjaat:) eli sitä kitty-kokoa. maksoi muistaakseni 13e eläinliikkeessä. on kaularemmi, remmi etujalkojen takaa ja lapaluiden välistä menee niitä yhdistävä remmi. Näissä pienissä valjaissa on pienet kiinnitysklipsut, jotka on vähän hankalat kun yrittää saada valjaita päälle tai pois kissan rimpuillessa. ja kun pistää ne kiinni niin saattaa jäädä turkkia väliin eikä se tunnu kissasta kivalta :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päivittäinkö?? kirjoitti:

Hei,
asun kaupungissa ja käytän toista kissaani valjaissa pihalla. Millaisia kokemuksia teillä on, käytättekö jokaikinen päivä vai jääkö päiviä joskus väliin ettei kissa pääse ulos? Itselleni tulee toisinaan yksittäisiä päiviä etten kertakaikkiaan ehdi lähteä ulos kotiin tultuani tai kipeänä ollessa, mutta tekeekö se hallaa kissan tavoille? Että lopettaako koko ulkoilu vai hyväksyä nuo muutamat päivät ilman ulkoilua? Itsellä vaan huono omatunto, jos kerran 2-3 viikon välein on YKSI päivä, jolloin kissani ei ulos pääse :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu