Syyttäjät kehittivät riita- ja mustasukkaisuusteoriansa pääosin yhden naisen tarinasta. Hän väitti olleensa murhayönä oman seurueensa kanssa naapuriniemessä, ja Gustafssonin porukan käyneen illalla heidän leirissään. Poliisi kuitenkin kuuli naista ensimmäisen kerran vasta 15.6.2005, viikko syyttämispäätöksen jälkeen. Lisätutkintapöytäkirja on päivätty 6.7.2005 ja toimitettu syyttäjille sen jälkeen. Väitteet seksin puutteesta ja teltan ulkopuolelle sulkemisesta olivat syyttäjien omaa fabulointia.
Bodomfabulointia
Kyrpänaamat tiedetään
5234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei asia ole noin yksinkertainen.
Mukana on tekninen tutkinta, monet haasatattelut, kertomuksen G ristiriidat, kriminologia, teon jälki, paljon sitä mitä oli ja ei ollut.
Avuton yritys kaataa kaikki yhden naisen niskaan.
on se että nuorella miehellä tekee pilluva mieli.
Uskomatonta myös on että nuorella humalaisella kuumakallella palaa hihat kun kokee jääneensä paitsioon.
Ihmeellistä kertakaikkiaan ja fabulointia.
Kerro, kun kukaan muu ei tiedä.
fabuloida. Spekulaatio oli yleisellä tasolla. Johtopäätökset ja nimet jäävät jokaisen omaan harkintaan tilanteisiin sovellettaviksi.
PS. Telttailu on kivaa. Kokeile homoporukassasi!
Kerro nimesi ja osoitteesi, niin katsotaan kuinka otat poskeen, kynäniska!