Meillä on hieman hankala tilanne. Itsellä on hirvittävä vauvakuume. Avomiehen kanssa ollaan oltu 4 vuotta yhdessä, tiedän että lyhyt aika vielä..
Minä 23v. ja mies 24v. molemmat vielä opiskellaan, miehellä toki ihan loppusuoralla. Itellä 2v. jäljellä.
Meillä on tilanne, että mulla on naistentauti, jonka takia en voi tulla raskaaksi tuosta noin vaan. Lääkäri on jo vuoden ajan "höpöttänyt" että alkaa kohta olla viimeiset hetket saada lapsi ihan jo taudin vuoksi. Vielä on ehkäisypillerit käytössä.
Anoppi ja oma äiti kannustaa kovasti, haluavat jo mummoiksi. Kumpikin lupaa tukea ja hoitoapua, kannustavat ja sanovat, että kyllä ne opiskelut hoituu loppuun vaikka vauva tuleekin jne.
Mies taas on lähinnä paniikin partaalla. Haluaa kyllä lapsen, mutta ensin pitäisi saada taloudellinen tilanne mahd hyvään malliin. Eli vakityö (ei ehkä saa heti valmistuttuaan), isompi asunto ja varaa siis isomman asunnon vuokraan, pitäisi olla niin ja niin paljon säästöjä jne.
Mä taas itkeskelen, kun ajattelen kahden eri lääkärin mielipidettä ja arvioita siitä, että alkaa olla pian todella kiire. Muuten on lähtö lapsettomuusklinikalle, jossa hoidot taas maksaa tavattoman paljon.
Mitä kannattaa tehdä? Onko ihan tyhmää tehdä lapsi, jota kovasti kuitenkin halutaan, vaikka minulla on opiskelut vielä kesken. (monet koulussa kyllä suorittaa opiskeluita vaikka on pieni vauva kotona, koulu on sen verran joustava)
Mies taas pelkää musta turhan paljon taloudellista ahdinkoa. Kaverit taas sanoo, että saadaanhan me tukia enempi kuin ollaan opiskelijoita kumpikin kuin jos mies on töissä ja mä äippälomalla. Mies tekee kyllä opiskeluiden ohessa töitä, samoin minä.
Tukiverkosto on enemmän kuin mahtava ja kaikki kovin kannustavia. Ja siis, miehellä ei ole vauvaa vastaan mitään, pelkää vain tätä ajankohtaa. Musta taas tuntuu, että enempi se ajankohta on myöhemmin väärä kun joudun lapsettomuushoitoihin, niihin menee rahaa ja ties mitä se tekee meidän kummankin mielenterveydelle se niistä hoidoista stressaaminen.
Niin ja tosiaan naimisiin ollaan menossa kesällä, joten suhde voi todella hyvin :)
Minä 23v. ja mies 24v. molemmat vielä opiskellaan, miehellä toki ihan loppusuoralla. Itellä 2v. jäljellä.
Meillä on tilanne, että mulla on naistentauti, jonka takia en voi tulla raskaaksi tuosta noin vaan. Lääkäri on jo vuoden ajan "höpöttänyt" että alkaa kohta olla viimeiset hetket saada lapsi ihan jo taudin vuoksi. Vielä on ehkäisypillerit käytössä.
Anoppi ja oma äiti kannustaa kovasti, haluavat jo mummoiksi. Kumpikin lupaa tukea ja hoitoapua, kannustavat ja sanovat, että kyllä ne opiskelut hoituu loppuun vaikka vauva tuleekin jne.
Mies taas on lähinnä paniikin partaalla. Haluaa kyllä lapsen, mutta ensin pitäisi saada taloudellinen tilanne mahd hyvään malliin. Eli vakityö (ei ehkä saa heti valmistuttuaan), isompi asunto ja varaa siis isomman asunnon vuokraan, pitäisi olla niin ja niin paljon säästöjä jne.
Mä taas itkeskelen, kun ajattelen kahden eri lääkärin mielipidettä ja arvioita siitä, että alkaa olla pian todella kiire. Muuten on lähtö lapsettomuusklinikalle, jossa hoidot taas maksaa tavattoman paljon.
Mitä kannattaa tehdä? Onko ihan tyhmää tehdä lapsi, jota kovasti kuitenkin halutaan, vaikka minulla on opiskelut vielä kesken. (monet koulussa kyllä suorittaa opiskeluita vaikka on pieni vauva kotona, koulu on sen verran joustava)
Mies taas pelkää musta turhan paljon taloudellista ahdinkoa. Kaverit taas sanoo, että saadaanhan me tukia enempi kuin ollaan opiskelijoita kumpikin kuin jos mies on töissä ja mä äippälomalla. Mies tekee kyllä opiskeluiden ohessa töitä, samoin minä.
Tukiverkosto on enemmän kuin mahtava ja kaikki kovin kannustavia. Ja siis, miehellä ei ole vauvaa vastaan mitään, pelkää vain tätä ajankohtaa. Musta taas tuntuu, että enempi se ajankohta on myöhemmin väärä kun joudun lapsettomuushoitoihin, niihin menee rahaa ja ties mitä se tekee meidän kummankin mielenterveydelle se niistä hoidoista stressaaminen.
Niin ja tosiaan naimisiin ollaan menossa kesällä, joten suhde voi todella hyvin :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Että vaikka kummatkin ollaan vielä nuoria ja opiskelijoita, niin kumpikaan ei viihdytä baarissa ja vietetään lähes kaikki vapaa-aika kotona, suvun kanssa tai esim ulkoillen, joten se vauvan saaminen ei siinäkään mielessä olis shokki, että totuttu opiskelijabilettämiselämäntapa nyt jotenkin häiriintyisi. Ja kovin ruusuisia kuvitelmia kummallakaan ei lapsen tulon suhteen ole, lähinnä päin vastoin kun lähipiirissä on paljon lapsia ja niitä ongelmatapauksia näkee turhankin läheltä.
Kaikki vain niin pelottaa... Että teenkö oikean ratkaisun, jos jätän ehkäisyn pois ja yritän tulla raskaaksi vai mitä tekisin?
Kyllä teidän kannattaisi puhua asia halki. Kerro miehellesi tasan tarkkaan mitä lääkärit ovat sanoneet ja miltä sinusta tuntuu. Lapsi on maailman ihmeellisin mutta samalla luonnollisin asia. Jos biologisesti lasta ei kohta voi enää hankkia niin tässä tilanteessa ei kannata opiskeluista murehtia. Opiskella ehtii vaikka lopun elämää, lapsia voi saada vaan pienen hetken. Ja taloudellisesti pärjäisitte varmasti. Pieni pärjää äidinmaidolla, vaatteita ym saa varmasti tutuilta tai kirppareilta ja ainahan voi ottaa vaikka pienen opintolainan jos tiukille menee. Kyse on kuitenkin pienestä uudesta elämästä. Tsemppiä ja onnea matkaan teille!
Meillä samankaltainen ongelma... Mulle lääkärit sanoneet, että jos meinaa lapsen tehdä, niin nyt kannattais yrittää... Olen vuoden-parin päästä menossa isoon leikkaukseen, jonka jälkeen lääkärit eivät pysty takaamaan saanko enää lapsia. Minä tiedän ja olen tiennyt jo monta vuotta, että haluan lapsia. Olenkin jättänyt pillerit pois viime syksynä, mutta ei ole vaan vielä tärpännyt :( Avomieheni pelkää kanssa toimeen tulemista sitten jos lapsi saadaan ja pelkää onko hän valmis kuitenkaan tähän. Olen 25v. ja mieheni 24v. Kummallakaan ei ole vakituista työpaikkaa, mutta mieheni tod.näk. muutaman vuoden kuluttua saa vakipaikan. Nyt jo ollut 5 vuotta samassa firmassa töissä ja ainoastaan 2vkon työttömyysaika ollut tuona 5 vuoden aikana. Itse sanoin miehelleni suoraan, että jos olisin sinkku tällä hetkellä, niin tekisin (jos mahd.) lapsen siitä huolimatta. En aio jättää omaa haavettani ja unelmaani perheestä sen takia, että mies ei ehkä olekkaan valmis. Etenkin kun en välttämättä leikkauksen jälkeen voi enää saada omaa... Jos lapsi saadaan ja mies ei kestäkkään, niin pärjään kyllä itsekin! Sitä en pelkää! Mieheni ymmärsi tuon kun sanoin suoraan ja haluaa yrittää lasta kanssani. Nyt vaan toivomme, että tärppi kävisi mahdollisimman pian :)Ja sitten katsomme miten tulevaisuudessa jatkamme elämää...