Aikeissa olisi järjestää kastetilaisuus isovanhempien luona eli kotona.
Sellainen asia on mietityttänyt että kun sen papin sinne varaa/"tilaa" niin maksaako sekin jotain..?
En ole löytäny netistä tietoa tai sitten en ole osannut etsiä. Syksyllä vasta ajankohtaista mutta etukäteen olisi jo hyvä tietää!!
maksaako pappi kotikastejuhlassa?
3
3523
Vastaukset
- mapee
siis jos saman paikkakunnan pappi on kyseessä niin kuuluu palveluun tuo kotiin tulo. Toiselle paikkakunnalle sitten on sovittavia jutttuja.
- +++
Jos kastava pappi on sen seurakunnan palkkalistoilla, johon lapsen vanhemmat (vanhempi) kuuluu, tulee hän viran puolesta, eli seurakunta maksaa toimituksen ja matkakulut. Jos taas pappi ei ole kotiseurakuntanne palkkalistoilla, pitää hänelle maksaa toimitusmaksu ja matkakulut. Niistä neuvotellaan sitten kastavan papin kanssa erikseen.
- eräs pappi
Jos kastava pappi tulee sen seurakunnan alueelta, jossa kastetaan ei maksa mitään.
Jos haluaa oman seurakunnan papin, siitä pitää neuvotella sen papin kanssa. Matkakulut pitää maksaa, toimituspalkkiota ei. Papilla ei ole velvollisuutta lähteä toisen seurakunnan alueelle, etenkään jos matka on pitkä.
Siitä en tiedä miten menetellään esim. Helsingin tai muitten suurempien kaupunkien alueella, joissa eri seurakunnat on alueellisesti lähellä toisiaan ja samassa kaupungissa.
Eli lyhyesti: ottakaa yhteys siihen seurakuntaan, jonka alueella kaste tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2263322- 592817
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252453Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182451Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve721924Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841840Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401812Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191805Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911662Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli66982