Pesen alapääni yleensä kahdesti päivässä (menkkojen aikaan hieman useammin), silloin tällöin "pesen" myös sisältä, pyöräytän sormella enimmät valkovuodot pois. En käytä saippuaa.
Onko pesutapani ihan ok?
Jotkut sanovat että alapää pitäisi pestä vain kerran päivässä, ja vain häpyhuulet, ei sisältä. MUTTA ei minulle ainakaan tuo riitä... joskus on pakko pestä myös sisältä, muuten valkovuoto "kerääntyy" sinne ikävästi, ja esimerkiksi seksin yhteydessä miehen penikseen jää ällöttäviä valkovuotoklönttejä. Melko epäseksikästä. Muulloin valkovuotoa kerääntyy häpyhuulten väleihin, ja on inhottavan "märkä" ja likainen olo koko ajan.
Toisekseen minä ainakin alkaisin haisemaan jos vain kerran päivässä peseytyisin.. ei millekään kalalle, mutta muuten vaan epämiellyttävälle. Ja sanottakoon että hiivaa, tai muitakaan tulehduksia ei ole löytynyt.
joten onko tämä mielestäni "paha haju" sittenkin emättimen normaali haju? Ei haise voimakkaalle, mutta ikävälle mielestäni kuitenkin. Olenko vaan vainoharhainen ja kuvittelen haisevani pahalle?
Vai olisiko jokin tulehdus saattanut jäädä huomaamatta koska "pesen" myös sisältä, olisiko se saattanut vaikuttaa, ja olisin saanut väärän tuloksen?
Hygienia
nuori nainen