starogyn

Onko jollain kokemuksia kyseisestä voiteesta?

Minulla on jo muutaman kuukauden ollut epämiellyttävän hajuista (kalamainen, vahva virtsa) valkovuotoa ja olen vain odotellut hajun katoamista.
Se on kuitenkin pysytellyt sitkeästi ja olen lueskellut että starogyn niminen voide voisi auttaa.

Kyseessä on ilmeisesti siis emättimen bakteeriepätasapaino.

Mistäköhän tämä voi johtua? Liiasta pesusta tai hengittämättömistä alusvaatteista?

Voiko alapäätä pestä edes pesuaineella, jonka ph 4,5, esim. lactoline?
Varsinkin nyt "tulehduksen" aikana tekisi mieli pestä paremmin, mutta johtaakohan se vain kehään?

Voiko tästä pahanhajuisesta valkovuodosta olla seuraamuksia partnerille yhdynnässä vai onko se vain naisen kehossa pysyvä tulehdustila?

Kiitos!
2948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mutta ei tehonnut. Gyne kirjoitti reseptin Flagyl Comp. puikoille ja hajut loppui kun tulehdus parani. Gyne sanoi että oli bakteerin aiheuttama, ehkäpä sieltä omasta lähteestä.

Äänestä

mutta ei poistanut ongelmaa kokonaan. En ole varma saako Starogyneä tällä hetkellä apteekeista. Oli mielestäni ainakin vähän aikaa sitten poissa myynnistä.

Oletko käynyt tutkituttamassa onko kyseessä hiiva tai jokin bakteeri? Sukupuolitauti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voide kirjoitti:

Onko jollain kokemuksia kyseisestä voiteesta?

Minulla on jo muutaman kuukauden ollut epämiellyttävän hajuista (kalamainen, vahva virtsa) valkovuotoa ja olen vain odotellut hajun katoamista.
Se on kuitenkin pysytellyt sitkeästi ja olen lueskellut että starogyn niminen voide voisi auttaa.

Kyseessä on ilmeisesti siis emättimen bakteeriepätasapaino.

Mistäköhän tämä voi johtua? Liiasta pesusta tai hengittämättömistä alusvaatteista?

Voiko alapäätä pestä edes pesuaineella, jonka ph 4,5, esim. lactoline?
Varsinkin nyt "tulehduksen" aikana tekisi mieli pestä paremmin, mutta johtaakohan se vain kehään?

Voiko tästä pahanhajuisesta valkovuodosta olla seuraamuksia partnerille yhdynnässä vai onko se vain naisen kehossa pysyvä tulehdustila?

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu