Avio-oikeuden

Poissulkeminen

Puolisoni on saanut vanhemmiltaan lahjana maata. Avio-oikeuteni lahjaan on poissuljettu. Puolisollani ei ole muuta avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta kuin tämä maa-alue.

Juttelin lakimiesten kanssa tilanteesta, jossa pariskunnalla on avio-oikeuden ulkopuolella olevasta omaisuudesta kuluja ja tilanteesta, jossa esimerkiksi puolison vanhempien testamentissa on ehto, jolla lapsen puolison avio-oikeus rajataan pois.

Lakimiesten suositukset olivat: 1) Tällaisen omaisuuden hoidosta aiheutuneista kustannuksista puoliso, jonka avio-oikeus on poissuljettu, voi edellyttää velkakirjan kirjoittamista 2) Jos ei halua noudattaa 1):tä, voi kieltää avio-oikeuden alaisen omaisuuden käytön avio-oikeudesta poissuljetun omaisuuden kustannuksiin.

Onko niin, että kolmas vaihtoehto olisi aikanaan osituksessa tehtävä hyvitys, jossa avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta maksetut kustannukset otetaan huomioon.

Minkälaisia järjestelyjä teillä on ollut? Omalla kohdallani tilanne taitaa olla se, että appivanhemmat halusivat sulkea minut omaisuuden ulkopuolelle, mutta haluaisivat kuitenkin maksajiksi lahja- ja perintöveroihin sekä omaisuuden ylläpitoon, mihin en ajatellut kovalla vaivalla keräämääni omaisuutta käyttää ;) Tämähän de facto siirtäisi omaa varallisuuttani avio-oikeuden ulkopuolelle.

8

1493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatuksia...

      Sikäli kuin itse ajattelen, niin varsin pätevää olisi valita vaihtoehtosi 1. On nimittäin kyseenalaista, voiko ketään kieltää tekemästä jotain, mitä taas vaihtoehtosi 2 edellyttää. Voit siis vaatia, että jos osallistut avio-oikeuden ulkopuolelle suljetun omaisuuden kustannuuksiin, asiasta kirjoitetaan selkeä velkakirja. Jos ei kirjoiteta, et osallistu kustannuksiin. Mutta en tiedä, miten voisit kieltää, (ja varsinkin valvoa kieltosi noudattamista) ettei puolisosi saa käyttää niihin kustannuksiin avio-oikeuden alaista omaisuuttaan.

      Kolmanteen vaihtoehtoosi en sinänsä usko. Se vaatisi, että osituksen kenties joskus tullessa eteen, puolisosi olisi halukas huomioimaan menneisyydessä tekemäsi panostukset täysimääräisesti. Jos ero ja ositus tulevat ajankohtaisiksi, kuinka todennäköistä on, että se pystytään hoitamaan kaikinpuolin korrektisti ja molempien ajaessa ehdottomasti tasapuolisesti myös toistensa etua? Etukäteenhän asiaa ei voi sopia muuten kuin, velkakirjalla.

      Tietysti vaihtoehdoksi voisi tulla myös molemminpuolinen ja mahdollisesti kaikenkattava avioehto, jonka tekisitte puolisosi kanssa. Siis kummallekin kuuluu vain hänen omaisuutensa, avio-oikeutta ei ole mihinkään toisen omaisuuteen. Ja tietysti kumpikin vastaisi omaisuutensa kuluista itse.

      • Vastauksesta

        Olen itse ajatellut tuosta vaihtoehdosta 1) näin: Avioliittolaki määrittelee, että avio-oikeuden alaista omaisuutta ei saa käyttää sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon puolisolla ei ole avio-oikeutta. Olen omissa ajatuksissani tulkinnut tätä niin että lainsäätäjä on halunnut estää juuri tällaiset tilanteet, joissa avio-oikeuden alaista omaisuutta saadaan pumpattua avio-oikeuden ulkopuolelle.

        Toinen pykälä avoiliittolaissa muistaakseni säätää about niin, että avio-oikeuden alaista omaisuutta ei saa hukata niin, että se puolison vahingoksi vähenee.

        Noiden kahden pykälän perusteella olen ajatellut niin, että vaihtoehto 1) olisi ihan toteutettavissa.


      • ...
        Vastauksesta kirjoitti:

        Olen itse ajatellut tuosta vaihtoehdosta 1) näin: Avioliittolaki määrittelee, että avio-oikeuden alaista omaisuutta ei saa käyttää sellaisen omaisuuden hankkimiseen tai parantamiseen, johon puolisolla ei ole avio-oikeutta. Olen omissa ajatuksissani tulkinnut tätä niin että lainsäätäjä on halunnut estää juuri tällaiset tilanteet, joissa avio-oikeuden alaista omaisuutta saadaan pumpattua avio-oikeuden ulkopuolelle.

        Toinen pykälä avoiliittolaissa muistaakseni säätää about niin, että avio-oikeuden alaista omaisuutta ei saa hukata niin, että se puolison vahingoksi vähenee.

        Noiden kahden pykälän perusteella olen ajatellut niin, että vaihtoehto 1) olisi ihan toteutettavissa.

        siis tarkoitin että 2) olisi ihan toteutettavissa


    • .,mnbvc

      En ymmärrä tällaista ajattelutapaa, että ollaan lakimiesten kanssa järjestelemässä omaisuuden käyttöä ja jakoa ja kirjoittelemassa velkakirjoja, vaikka kaikki on mukamas hyvin ja puhalletaan yhteiseen hiileen:O Jos haluat varmistaa, että sinua ei hyväksikäytetä niin sano että miehesi saa huolehtia siitä omaisuudestaan yksin, mikä on erotettu pelkästään vain hänen käyttöönsä. Hänhän voi vaikka myydä maasta osan ja rahoittaa sillä jäljelle jäävää.

    • yksi 1

      on ihan toimiva. Kysymystä lukiessa tuli kuitenkin ensimmäiseksi mieleeni, että onko teillä tarkoituskaan jatkaa yhteistä liittoa? Jos puolisosi on saanut omaisuutta on myös todennäköistä, että sinäkin siitä omaisuudesta tavalla tai toisella jotenkin hyödyt. Joko tuo omaisuus tuottaa euroja, joista yhdessä voitte nauttia tai sitä voi käyttää esim. kesämökki tms. Ei avioliitossa ainakaan pidemmän päälle voi ruveta kaikesta velkakirjoja tekemään.

      • -----

        Jos ja kun omaisuus on määrätty avio-oikeuden ulkopuolelle, ei kysyjä pääse nauttimaan sen tuotosta. Mikäli kysyjän puoliso käyttää omia avio-oikeuden alaisia varojaan kulujen maksamiseen (tai jopa puolison varoja), niin kysyjälle aiheutuu tappiota.

        Olipa hyvä, että tuli konsultoitua juristia asiassa.


      • kaiken varalta

        Nämä lahjoituksissa ja testamenteissa olevat määräykset on tehty kaiken varalle. Ei varmaan kysyjänkään appivanhemmat ole toivoneet, että heidän lapsensa eroaisi, jotta pääsisi toteuttamaan avio-oikeuden poissuljentaa omaisuutensa suhteen. Mutta kun appivanhemmat ovat ehdon kaiken varalle halunneet tehdä, niin samalla tavalla kysyjän kannattaa kaiken varalle turvata omaa omaisuuttaan. Vaikkei koskaan toivoisi liittonsa päättyvän.

        Olet oikeassa, ettei avioliitossa voi pidemmän päälle kaikesta tehdä velkakirjoja. Mutta silloin, kun on kyse isommista summista (omistamisessa usein niin on), on pelkästään järkevää tehdä velkakirja, jos vain toinen omistaa eikä toisella avioeron sattuessa ole avio-oikeutta. Tällä ei ole mitään tekemistä romantiikan, sen puutteen tai liittoon kohdistuvan luottamuksen kanssa. Siitä faktasta kun vaan ei pääse avioerossa sovittelemallakaan eroon, että toisen omaisuus on kaiken varalta suojattu. Miksi ihmeessä toisen tulisi sijoittaa omia varojaan sen kuluihin?

        Jos se avioero sitten kuitenkin tulee, kaiken varalta...


      • yksi1
        ----- kirjoitti:

        Jos ja kun omaisuus on määrätty avio-oikeuden ulkopuolelle, ei kysyjä pääse nauttimaan sen tuotosta. Mikäli kysyjän puoliso käyttää omia avio-oikeuden alaisia varojaan kulujen maksamiseen (tai jopa puolison varoja), niin kysyjälle aiheutuu tappiota.

        Olipa hyvä, että tuli konsultoitua juristia asiassa.

        avioliitossa ollaan ja toinen esim vuokratuloja tai metsätuloja saa, niin kyllä kai oikeassa elämässä koko perheen hyväksi käytetään. Oli sitten ehto tai ei.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4260
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      116
      3293
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3277
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2724
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2514
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      19
      2171
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2006
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1944
    9. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1903
    10. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      45
      1886
    Aihe