Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Liftari

Olin 60-luvun lopulla kesäautollani liikkeellä ja pysähdyin levähdyspaikalle kuselle. Huomasin kyllä tien varressa liftaritytön mutta harvoin ketään otin kyytiin .Kun olin metsän reunassa auton takana kusella niin kuulin askeleita ja heleällä äänellä kysymyksen pääseekö kyytiin.
Sain jotenkin toimituksen tehtyä ja käännyin ääntä kohti vielä kulli ulkona. Olimme lähellä Turkua ja Helsinkiin olisi molemmilla matka. Johtuiko siitä että tytöllä oli lyhyt kesämekko vai mistä mutta piruuttani sanoin että tule pois vaan mutta näin kuumalla ajelen näin että on vilpoisempaa. Ihmeekseni hän tuli kyytiin ja istuessahan hame on vielä lyhyemi että reidet näkyivät kokonaan. Mullahan alkoi kulli seisomaan mutta yritin keskittyä ajamiseen. Oli tosiaan yksi kesän kuumimpia päiviä eikä siihen aikaan ilmastoinnista tietoakaan. Hän kysyi onko hame liia lyhyt kun kulli käy pitkäksi mutta ei muuten ollut moksiskaan, en kai näyttänyt murhamieheltä.Juttelimme niitä näitä mutta en laittanut kullia piiloon eikä se olisi niin helppoa ollutkaan sada housuihin. Ennen Lahnajärveä oli levähdyspaikka jonka lähellä oli pieni lampi jossa olin usein ollut matkalla uimassa. Sanoin pysähtyväni uimassa ja hän pääsisi jatkamaan, tervetuloa myös uimaan. Ei ollut kuulema uimapukua mutta en minäkään aikonut sellaista käyttää. Otin pyyheliinat mukaan ja menimme yhdessä lammelle. Ihmeekseni tyttö sanoi olevan niin kuuma että uiminen tekisi hyvää ja sanoi ehdoksi että olen kiltisti ja hän saa mennä ensiksi veteen. No hä riisui siinä vieressä vaan mekon, kengät, pikkuhousut ja rintsikat ja käveli veteen .Siellä hän jo oli kaulaa myöten kun itse kahlasin perässä kulli ojossa. Uimme aika pitkään ja välillä piruuttaan kelluin selälläni kulli pystyssä. Ranalla kuivattiin ja näin hänet myös slloin alasti, hyvätissinen tyttö. Runkkasin rannalla ja hän katseli ja sanoi että menee hukkaan hieno kalu jos ei ole parempaa käyttöä. Hän sanoi vaan jo olevansa varattu ,muuten olisi tehnyt mieli. Hän sanoi että kotimökillä hänkin on melkein aina alasri ja saunassa käydään miehet ja naiset yhdessä, Niin ajoin vielä kulli paljaana ja tunnelma oli vapaa ja välitön Toivotimme toisillemme hyvää jatkoa ja kiitimme puolin ja toisin erikoisesta kokemuksesta
210012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...ja Hesa välil o Lahnajärv.

Äänestä
  • Kyllä joka sana on totta että tuli ajettuakesäkuumalla kulli paljaana ja kävimme tosiaan kumpikin uimassa samaan aikaan. Olen pari muutakin kertaa päässyyt ajamaan niin. Kerran eräs vanhempi maalaisemäntä oli jäänyt bussista ja pyysi kyytiä Mulla oli kulli valmiiksi ulkona ja sanoin vaan että on niin kuuma. Kun vakuutin etten ole mikään raiskaaja niin hän uskalsi tulla kyytiin ja kehuippa vielä parinkymmenen minutin mastkan päätteeksi että komea on peli ja hukkaan menee jos ei kullilla ole parempaa käyttöä. No, olihan sillä joskus sentään. kun seurustelin tyttöystäväni kanssa niin telttailimme paljon ja uimme aina alasti ja sitä ennen tavallisesti nussittiin. Pitkillä automatkoilla mulla oli joskus kulli ulkona ja hänellä hame ylhällä. Ei kai kovin liikenneturvallista mutta vauhditkin oliovat hiljaisempia. Jos poliisi olisi pysäyttänyt nii siitä vaan hame alas ja kulli housuun vaikka seisovana se olisi ollut vähän hankalaa. Eipä tullut sellaista tilannetta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kesäauto kirjoitti:

Olin 60-luvun lopulla kesäautollani liikkeellä ja pysähdyin levähdyspaikalle kuselle. Huomasin kyllä tien varressa liftaritytön mutta harvoin ketään otin kyytiin .Kun olin metsän reunassa auton takana kusella niin kuulin askeleita ja heleällä äänellä kysymyksen pääseekö kyytiin.
Sain jotenkin toimituksen tehtyä ja käännyin ääntä kohti vielä kulli ulkona. Olimme lähellä Turkua ja Helsinkiin olisi molemmilla matka. Johtuiko siitä että tytöllä oli lyhyt kesämekko vai mistä mutta piruuttani sanoin että tule pois vaan mutta näin kuumalla ajelen näin että on vilpoisempaa. Ihmeekseni hän tuli kyytiin ja istuessahan hame on vielä lyhyemi että reidet näkyivät kokonaan. Mullahan alkoi kulli seisomaan mutta yritin keskittyä ajamiseen. Oli tosiaan yksi kesän kuumimpia päiviä eikä siihen aikaan ilmastoinnista tietoakaan. Hän kysyi onko hame liia lyhyt kun kulli käy pitkäksi mutta ei muuten ollut moksiskaan, en kai näyttänyt murhamieheltä.Juttelimme niitä näitä mutta en laittanut kullia piiloon eikä se olisi niin helppoa ollutkaan sada housuihin. Ennen Lahnajärveä oli levähdyspaikka jonka lähellä oli pieni lampi jossa olin usein ollut matkalla uimassa. Sanoin pysähtyväni uimassa ja hän pääsisi jatkamaan, tervetuloa myös uimaan. Ei ollut kuulema uimapukua mutta en minäkään aikonut sellaista käyttää. Otin pyyheliinat mukaan ja menimme yhdessä lammelle. Ihmeekseni tyttö sanoi olevan niin kuuma että uiminen tekisi hyvää ja sanoi ehdoksi että olen kiltisti ja hän saa mennä ensiksi veteen. No hä riisui siinä vieressä vaan mekon, kengät, pikkuhousut ja rintsikat ja käveli veteen .Siellä hän jo oli kaulaa myöten kun itse kahlasin perässä kulli ojossa. Uimme aika pitkään ja välillä piruuttaan kelluin selälläni kulli pystyssä. Ranalla kuivattiin ja näin hänet myös slloin alasti, hyvätissinen tyttö. Runkkasin rannalla ja hän katseli ja sanoi että menee hukkaan hieno kalu jos ei ole parempaa käyttöä. Hän sanoi vaan jo olevansa varattu ,muuten olisi tehnyt mieli. Hän sanoi että kotimökillä hänkin on melkein aina alasri ja saunassa käydään miehet ja naiset yhdessä, Niin ajoin vielä kulli paljaana ja tunnelma oli vapaa ja välitön Toivotimme toisillemme hyvää jatkoa ja kiitimme puolin ja toisin erikoisesta kokemuksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu