Salanauhoitus

Olen noin 10-vuotta kaupungin palveluksessa ja päätin vaihtaa työpaikkaa samassa virastossa.
Kun näin työhakemuksen soitin vastaavalle henkilölle joka oli hakemuskessa mainittu. Keskustelin asiasta ja tietysti palkasta, henkilö jonka kanssa keskutelin lupasi minulle jo ensimmäisessä puhelussa, että jos pääsen heille töihin voin säilyttää entisen palkkani. Siis tehtävät muuttuvat ja palkka muuttuu vain tuntipalkasta kuukausipalkkaan.
Sovimme haastatelusta ja kävin myös siellä.
Siellä kävi niin että kaikki työtehtävät sovittiin haastatelussa ja taas puhuimme palkasta. Tuleva pomo sanoi että vuodentuloni säilyvät samana mutta tulevat vain kuukausipalkkana.
Kaikki sovittiin haastatelussa ja läsnänä oli yksikön sihteeri ja haaastatelussa oleva pomo lupasi ilmoittaa päätöksen.
Parin viikon jälkeen sama mies soitti minulle ja ilmoitti että sain työpaikan. Kysyin pitääkö kaikki sovitut asiat paikkaansa hän vastasi myöntävästi ja saman tien sovittiin milloin voisin aloittaa ja samalla hän sanoi minulle että minulla on mahdollisuus 3kk päästä palata vanhalle työpaikalleni jos työ ei mielytä.
Kaikki näytti erittän hyvältä.
Piti odottaa 2kk että sain työn aloitettua ja vähän ajan päästä tuleva pomo kävi työpaikkalani keskutelemassa työtehtävistä ja palkasta ja minä kysyin viellä kerran varmuuden vuoksi palkasta ja hän vahvisti asian taas.
Vähän ennen aloittamista uusissa tehtävissä sovittiin pomon kanssa että menen uudelle tehtäville ja pyysin mahdollisuuta palata takasin jos työ ei mielytä.
Hän vastasi myöntävästi, pyysin sitä kirjallisena ja hän lupasi kirjoittaa sen mutta ei ole koskaan saannut sitä kirjoitetuksi.
Vähän ennen joulua siiryin uudelle työpaikalle ja aloitin työt. Työ on mennyt hyvin ja olen hyvin perehtynyt siihen.
Mutta en ole allekirjoitanut vielä minkäälaista sopimusta, palkka tulee vanhalta työpaikalta, mutta samana summana, sain tietää että uusi pomo siirtyy toiseen yksikköön ja keskutelin hänen kanssaan miten asian käy ja pysyvätkö asiat kuin ne sovittiin kun hän lähtee ja hän sanoi että kyllä tietysti pysyvät.
Ja niin uusi pomo tuli.
Paikalla olen ollut nyt 4kk, pari päivää sitten keskutelin uuden pomon kanssa ja hän sanoi että työtehtäväni ovat suoritettu kiitettävästi ja että asiakkaat ovat tyytyväisiä ja että iso pomo nimenomaan haluaa minun jatkavani ja kirjallisesti tarjosi minulle vakituista sopimusta, joka on pienempi noin 7000€ vuodessa.
Tarjouksen aikana läsänäoleva sihteeri ei yhtäkiiä muistanut spomuksesta yhtään mitään ja hän sanoi vain että sopimus oli vain että kokeiluaikana olisi vain sama palkka. Soitin haastatlussa olevalle pomolle joka on siirtynyt toisiin tehtäviin ja yritin keskustella vähän, ja hän sanoi että yritän salanauhoittaa keskutelujamme ja löi luurin korvaan, sen jälkeen en ole soittanut hänelle, mutta ikävä kyllä en ole myöskään salanauhoittanut mikä oli iso virhe.
En hyväksynyt asiaa tietenkään vaan soitin vanhalle pomolle edelliseltä työpaikalta, että haluaisin palata takaisin ja hän sanoi; " sun pitää olla siellä, enkä sano enempää" , kysyin että muistiko hän mitä olimme sovinneet minun palamisesta ja hän vastasi; " enmpä sano enempää".
Nyt olen kahden ei mitään vaihtoehdon välissä.
Nyt minua painotetaan allekirjoittamaan uutta sopimusta keinolla millä hyvänsä, soitin pääluottamusmiehelle ja ammattiliiton lakimiehelle kaikki sanovat että olen oikeassa mutta kukaan ei vain halua auttaa.
Kaikki hyvät neuvot ovat tervetulleita sillä tarvitsen niitä tosissani.
41232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kertaus on opintojen äiti, nauhoita puhelusi. Äläkä luota lupauksiin, paperi ja muste on sitä varten, että niitä käytetään.

Äänestä
  • Vie asia oikeusasteisiin. Tulet häviämään sen sillä näyttöä ei ole. Vastuuhenkilöt joutuvat kuitenkin totuuden eteen ja ehkä he jatkossa ovat tarkempia...(autat muita jatkossa).

    Äänestä

Kannaltasi järkevintä olisi hyväksyä uusi sopimus. Riidellä ei hyödytä, jos et ole vaihtamassa työpaikkaa vielä.

Äänestä

onko nauhoitus laillinen jos ei sitä ensin kerro todistajalle. syynä pahoinpitelyn todistamisen peruminen. Nauhasta käy ilmi että hän oli paikalla (mun kotona) ja peruu kaiken.
Aiemmin hän kertoi minulle nähneensä ja kuulleensa kaiken....?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salanauhoittaja kirjoitti:

Olen noin 10-vuotta kaupungin palveluksessa ja päätin vaihtaa työpaikkaa samassa virastossa.
Kun näin työhakemuksen soitin vastaavalle henkilölle joka oli hakemuskessa mainittu. Keskustelin asiasta ja tietysti palkasta, henkilö jonka kanssa keskutelin lupasi minulle jo ensimmäisessä puhelussa, että jos pääsen heille töihin voin säilyttää entisen palkkani. Siis tehtävät muuttuvat ja palkka muuttuu vain tuntipalkasta kuukausipalkkaan.
Sovimme haastatelusta ja kävin myös siellä.
Siellä kävi niin että kaikki työtehtävät sovittiin haastatelussa ja taas puhuimme palkasta. Tuleva pomo sanoi että vuodentuloni säilyvät samana mutta tulevat vain kuukausipalkkana.
Kaikki sovittiin haastatelussa ja läsnänä oli yksikön sihteeri ja haaastatelussa oleva pomo lupasi ilmoittaa päätöksen.
Parin viikon jälkeen sama mies soitti minulle ja ilmoitti että sain työpaikan. Kysyin pitääkö kaikki sovitut asiat paikkaansa hän vastasi myöntävästi ja saman tien sovittiin milloin voisin aloittaa ja samalla hän sanoi minulle että minulla on mahdollisuus 3kk päästä palata vanhalle työpaikalleni jos työ ei mielytä.
Kaikki näytti erittän hyvältä.
Piti odottaa 2kk että sain työn aloitettua ja vähän ajan päästä tuleva pomo kävi työpaikkalani keskutelemassa työtehtävistä ja palkasta ja minä kysyin viellä kerran varmuuden vuoksi palkasta ja hän vahvisti asian taas.
Vähän ennen aloittamista uusissa tehtävissä sovittiin pomon kanssa että menen uudelle tehtäville ja pyysin mahdollisuuta palata takasin jos työ ei mielytä.
Hän vastasi myöntävästi, pyysin sitä kirjallisena ja hän lupasi kirjoittaa sen mutta ei ole koskaan saannut sitä kirjoitetuksi.
Vähän ennen joulua siiryin uudelle työpaikalle ja aloitin työt. Työ on mennyt hyvin ja olen hyvin perehtynyt siihen.
Mutta en ole allekirjoitanut vielä minkäälaista sopimusta, palkka tulee vanhalta työpaikalta, mutta samana summana, sain tietää että uusi pomo siirtyy toiseen yksikköön ja keskutelin hänen kanssaan miten asian käy ja pysyvätkö asiat kuin ne sovittiin kun hän lähtee ja hän sanoi että kyllä tietysti pysyvät.
Ja niin uusi pomo tuli.
Paikalla olen ollut nyt 4kk, pari päivää sitten keskutelin uuden pomon kanssa ja hän sanoi että työtehtäväni ovat suoritettu kiitettävästi ja että asiakkaat ovat tyytyväisiä ja että iso pomo nimenomaan haluaa minun jatkavani ja kirjallisesti tarjosi minulle vakituista sopimusta, joka on pienempi noin 7000€ vuodessa.
Tarjouksen aikana läsänäoleva sihteeri ei yhtäkiiä muistanut spomuksesta yhtään mitään ja hän sanoi vain että sopimus oli vain että kokeiluaikana olisi vain sama palkka. Soitin haastatlussa olevalle pomolle joka on siirtynyt toisiin tehtäviin ja yritin keskustella vähän, ja hän sanoi että yritän salanauhoittaa keskutelujamme ja löi luurin korvaan, sen jälkeen en ole soittanut hänelle, mutta ikävä kyllä en ole myöskään salanauhoittanut mikä oli iso virhe.
En hyväksynyt asiaa tietenkään vaan soitin vanhalle pomolle edelliseltä työpaikalta, että haluaisin palata takaisin ja hän sanoi; " sun pitää olla siellä, enkä sano enempää" , kysyin että muistiko hän mitä olimme sovinneet minun palamisesta ja hän vastasi; " enmpä sano enempää".
Nyt olen kahden ei mitään vaihtoehdon välissä.
Nyt minua painotetaan allekirjoittamaan uutta sopimusta keinolla millä hyvänsä, soitin pääluottamusmiehelle ja ammattiliiton lakimiehelle kaikki sanovat että olen oikeassa mutta kukaan ei vain halua auttaa.
Kaikki hyvät neuvot ovat tervetulleita sillä tarvitsen niitä tosissani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu