Käsityönopettajan koulutus

mermaiden

Olen hakemassa käsityönopettajan koulutukseen Savonlinnaan, ja haluaisin vähän kuulla millainen se toisen vaiheen ryhmäkoe on. Löytyykö täältä ketään joka jo opiskelisi Savonlinnassa tai olisi aikaisempina vuosina käynyt pääsykokeissa?

6

3920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • texope

      En tiedä onko muuttunut miksikään, mutta 5 vuotta sitten ryhmätilanne oli oikein mukava rupattelutuokio. Meitä hakijoita oli tilanteessa viisi, saimme aihepaperit mistä meidän tuli keskustella, ja meitä seurasi taustalla kaksi "arvioijaa" (siis proffa ja lehtori). Keskustelunaiheita en kovin tarkasti muista, ainakin ennakkotehtävämme piti esitellä, ja sitten keskusteltiin jotain käsityön tulevaisuudesta. Tilanne kesti ehkä puoli tuntia (tai sit vähän yli), ja ainakin meidän ryhmällä aika vain hurahti, oltaisi voitu vaikka jäädä juttelemaan. Meillä oli kyllä hyvin tasainen ryhmä, kaikki osallistui keskusteluun ja kaikki myös päästiin opiskelemaan. Olen kyllä kuullut että joissakin ryhmissä oli ollut hirveitä päällepäsmäreitä, joilta ei ollut saanut suunvuoroa. Noh, eipä ne sitten olleet päässeet opiskelemaankaan. Mutta toisaalta ei kantsi olla tuppisuunakaan. Vinkiksi antaisin että ole kiinnostunut toisten tekemisistä ja näkemyksistä, ja osallistu keskusteluun ihan tavallisesti omana itsenäsi. Ite ainaki sain maksimipisteet kun toimin näin ;0)

      • mermaiden

        Voi kiitos sinulle vastaaja! Olisipa nytkin jotakin vastaavaa eli keskustelua ja ennakkotehtävän esittelyä :) Tässä olen vain miettinyt, että voisiko siellä olla jotain tehtäviä esim. joku ompelutyö, vai onko kyseessä tosiaankin mainitsemiasi asioita. Yksilöhaastattelun mahdollisuuttakin mietin. No, sen näkee sitten :)

      • tiilikki
        mermaiden kirjoitti:

        Haastattelua enemmän jännittää VAKAVA, josta pitää saada se min. 40 pistettä päästäkseen sisään...

      • Helsingissä?
        tiilikki kirjoitti:

        Haastattelua enemmän jännittää VAKAVA, josta pitää saada se min. 40 pistettä päästäkseen sisään...

        Nyt VAKAVA on jo jäänyt taakse ja odotellaan tässä tuloksia. Onko tietoa Helsingin pääsykokeesta, sinnekin on ilmeisesti ryhmähaastattelu? Ja kiitos Savonlinnan kysymykseen vastaajalle, oli kiva tietää millainen se ryhmähaastattelu oli. Ensi kuulemalta tuntui vähän oudolta se, miten tuossa ryhmätilanteessa oma motivaatio ja persoonallisuus tulevat esille. Kyllä tuossa puolessa tunnissa kokeneet haastattelijat näkevät onko koulutusta koskevia asioita edes miettinyt etukäteen.

      • niala_87
        Helsingissä? kirjoitti:

        Moi! Onko tietoa paljonko viime vuosina VAKAVAsta on pitänyt saada, jotta soveltuvuuteen on päässyt? En öydä tietoa mistään.. Vielä pitäs viikko jakssaa odotella..

      • pääsykoe
        niala_87 kirjoitti:

        Moi! Onko tietoa paljonko viime vuosina VAKAVAsta on pitänyt saada, jotta soveltuvuuteen on päässyt? En öydä tietoa mistään.. Vielä pitäs viikko jakssaa odotella..

        Meidän ryhmästä jatkoon pääsi aikaisempana vuonna Savonlinnassa sellaiset, jotka olivat tehneet ennakko tehtävän huolella, ja osasivat kuljettaa keskustelua muita huomioiden. Ei saanut olla päällepäsmärinä ja puhua pulputtaa, mutta hiljainen hissukkakin jäi "ulos". Kannattanee myös mainita, kuinka paljon pitää käsitöistä ja miten ne liittyvät omaan elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe