Kauko Parkkinen on ahkera kirjoittaja, joka runsaan parinkymmenen vuoden kuluessa on julkaissut koko joukon omakustannekirjoja.
Parhaimmillaan Parkkinen on luonnollisesti leipälajinsa, työsuhdelainsäädännön, alalla. Välillä kyllä vaikuttaa siltä, että työsuhteiden kuntoonsaattamisella voidaan ratkaista miltei kaikki maamme ongelmat.
Oi maamme -kirja -pamfletin perusteltua antia on byrokratiakritiikki sekä suomalaisen johtamiskulttuurin kritiikki – oli sitten kyse julkishallinnosta, yritysmaailmasta tai ay-liikkeestä. Viime vuosikymmenen politiikkaa tarkastellessaan kirjoittajalta ei löydy myötätuntoa yhdellekään eduskuntapuolueelle. Myös vallan keskittymisestä Parkkinen esittää osuvia huomioita.
Valitettavasti myönteisten asioiden lista jää lyhyeksi. Vaikka sivuuttaisi kirjoittajan hyppelehtivän, paikoin tajunnanvirtaa muistuttavan esitystavan, kritisoitavaa riittää. Kirjassa on kohtuuttomasti yksipuolisuuksia, jopa käsittämättömyyksiä.
Parkkinen ihailee Thatcherin aikaista Englantia sekä ylipäätään Yhdysvaltoja. Kirjan heikkouksista tämä tietysti selittää paljon. Vakavin puute on kuitenkin kirjoittajan tietämättömyys – tai tahallinen harhautus – mitä tulee maailmanpolitiikan valtavirtaan, vapaakaupallistamiseen.
”EU:n merkitys on siis kaiken kaikkiaan niin hämärä, että sitä ei voida tässä yhteydessä seikkaperäisemmin käsitellä saati ratkaista”, Parkkinen kirjoittaa vuonna 2002, kun Suomi on ollut kahdeksan vuotta EU:n jäsen, ja jäsenyyden lohduttomat seuraukset kävelevät vastaan päivittäin.
Ennen kuin Parkkinen jatkaa yhteiskuntakriittistä tuotantoaan, suosittelen paneutumista esim. David C. Kortenin, Naomi Kleinin ja Risto Isomäen teoksiin.
Parhaimmillaan Parkkinen on luonnollisesti leipälajinsa, työsuhdelainsäädännön, alalla. Välillä kyllä vaikuttaa siltä, että työsuhteiden kuntoonsaattamisella voidaan ratkaista miltei kaikki maamme ongelmat.
Oi maamme -kirja -pamfletin perusteltua antia on byrokratiakritiikki sekä suomalaisen johtamiskulttuurin kritiikki – oli sitten kyse julkishallinnosta, yritysmaailmasta tai ay-liikkeestä. Viime vuosikymmenen politiikkaa tarkastellessaan kirjoittajalta ei löydy myötätuntoa yhdellekään eduskuntapuolueelle. Myös vallan keskittymisestä Parkkinen esittää osuvia huomioita.
Valitettavasti myönteisten asioiden lista jää lyhyeksi. Vaikka sivuuttaisi kirjoittajan hyppelehtivän, paikoin tajunnanvirtaa muistuttavan esitystavan, kritisoitavaa riittää. Kirjassa on kohtuuttomasti yksipuolisuuksia, jopa käsittämättömyyksiä.
Parkkinen ihailee Thatcherin aikaista Englantia sekä ylipäätään Yhdysvaltoja. Kirjan heikkouksista tämä tietysti selittää paljon. Vakavin puute on kuitenkin kirjoittajan tietämättömyys – tai tahallinen harhautus – mitä tulee maailmanpolitiikan valtavirtaan, vapaakaupallistamiseen.
”EU:n merkitys on siis kaiken kaikkiaan niin hämärä, että sitä ei voida tässä yhteydessä seikkaperäisemmin käsitellä saati ratkaista”, Parkkinen kirjoittaa vuonna 2002, kun Suomi on ollut kahdeksan vuotta EU:n jäsen, ja jäsenyyden lohduttomat seuraukset kävelevät vastaan päivittäin.
Ennen kuin Parkkinen jatkaa yhteiskuntakriittistä tuotantoaan, suosittelen paneutumista esim. David C. Kortenin, Naomi Kleinin ja Risto Isomäen teoksiin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.