miksi amk yrittää väkisin tunkea työmarkkinoille jotain ylempää amk:ta. Itse olen amk-tutkinnon suorittanut, mutta ei tulisi mieleenikään hankiutua amk:hon, koska maistereitakin on tarjolla ihan tarpeeksi. Työhakutilanteessa vaaditaan yleensä joko kandin tai maisterin paperit.
Ylempi amk tuntuu olevan oikotie onneen. Ja sellaiset siellä käy jotka ovat jo valitut esim. vastaavan virkaan ja täytyy jotain johtamikoulutusta kuitenkin käydä raapsutamassa.
Miksi sitten ei yliopistoon, jos esimiestyö kiinnostaa?
Ylempi amk tuntuu olevan oikotie onneen. Ja sellaiset siellä käy jotka ovat jo valitut esim. vastaavan virkaan ja täytyy jotain johtamikoulutusta kuitenkin käydä raapsutamassa.
Miksi sitten ei yliopistoon, jos esimiestyö kiinnostaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
No ensinnäkin kaikilla ei rahkeet riitä yliopisto opiskeluun, eikä tarvitsekaan. Ei ole reilua, että esimiestehtäviin pääsevät vain harvat ja valittu eliitti. Myös ammatillisen koulutuksen myötä pitää olla mahdollisuus ponnistaa korkealle!
Ennen oli tosiaan opistotaso, jolta oli ilman yo pohjaa mahdollisuus yliopistoon eli oikotie onneen. Eiköhän ne petaa koko korkeakoulun pois seuraavan 15 vuoden aikana?. Sitten kaikilla pitää vaan olla ylempi amk todistus sairaalaan..No sehän vaan nostaa ammatin arvoa? Ja ihan totta..ihmiset viisastuu koko ajan.
Työnantajat loppupeleissä päättävät millä papereilla tulee heidän tarpeisiinsa pätevimmät työntekijät.
Se annetaanko opetus AMK:ssa vai yliopistossa on ihan yksi hailee, opetuksen tasoon vaikuttavat ennen kaikkea opettajien taso. Lisäksi motivoitunut opiskelija voi hankkia itse lisätietoa, jos koulussa annettava tietomäärä ei riitä.
Yliopistoissa opetetaan paljon huuhaata, välillä oikein ihmettelee, miksi verovaroja käytetään sellaisten kurssien järjestämiseen, kun esim. lasten ja vanhusten hoidosta säästetään koko ajan.