Isämme ei ole koskaan ollut kunnolla kotona tai lasten kanssa, joten äitini on joutunut kasvattamaan yksin neljä lasta (3 tyttöä ja 1 poika). Minä olen vanhin ja veljeni, jota tämä asia koskee, on minua kaksi vuotta nuorempi, 17v (heinäkuussa 18v).
Kun veljeni oli n. 14-15 vuotta, hän ilmoitti olevansa bi-seksuaali. Hän alkoi käydä todella vaikeaksi niin minulle kuin vanhemmillemme. Nuoremmat siskomme eivät joutuneet tulituksen kohteeksi. Hän haukkui, ei kunnioittanut, paiskasi ovia, rikkoi sääntöjä, varasteli, poltti, joi alkoholia, yms. Oli todella hankala ja raivostui pienistäkin asioista. Pyrki aina täydellisyyteen ja suuttui, jos jokin asia ei mennyt niin kuin hän halusi. Ainoana poikana, hän on saanut aina kaiken mitä on halunnut (jopa ne hulluimmatkin ajatukset - paitsi pianon).
Noh... Kaikki on nyt mennyt muutaman vuoden aikana hullummaksi, kun veljeni on ottanut hulttio-enostamme (myöskin homo, joka seurustelee alaikäisten kanssa ja käyttää hyväkseen muita saadakseen tasokkaan elämän) ns. isähahmon itselleen, kun oma isämme ei kamalan paljon ole ollut paikalla.
Nyt veljeni seurustelee 40-vuotiaan miehen kanssa, joka maksaa veljelleni melkein kaiken. Veljeni lintsaa joka päivä koulusta matkustaakseen Helsinkiin tapaamaan keski-ikäisiä miehiä ja lounastamaan heidän kanssaan kalliissa paikassa. Näistä asioista hän äidillemme sanoo: "Sä et tiedä kaikkea, enkä mä sulle kerrokaan!" Tiedän myös sen, että hän on seikkaillut öisin keski-ikäisten miesten kanssa ja antanut persettään heille.
Tämä kaikki on kammottavaa. Hän vieläkin varastelee melkein kaiken minkä kerkeää. On öisin netissä, nukkuu aamuisin pommiin, ei ota mistään vastuuta ja kuvittelee kaiken kasvavan puussa.
Koska veljeni on kohta 18 vuotta, ei hänelle oikein ole mitään sanottavaa. Äitini on valmis heittämään hänet ulos kodistaan (minä olisin heittänyt jo!) temppuilun vuoksi.
Äitimme on aina pitänyt hyvää kuria. Meillä on ollut terveet rajat: kotiintuloajat, joista on saatu joustaa, jos on siitä erikseen neuvotellut. Äitimme on opettanut, että koulut käydään kunnialla loppuun, jotta tässä maailmassa pärjää, yms. Meillä on aina ollut (minullakin oli niin kauan kun asuin kotona, täytin 18 vuotta ja hankin työpaikan) kohtuullinen kuukausiraha, jolla saimme ostaa vaatteita, yms. Pyydettäessä veljeni sai myös rahaa, jos halusi käydä kavereidensa kanssa syömässä. Yleensä kyllä hänen rikas kaverinsa (joka haukkui äitiäni huoraksi) osti hänelle ruoat ja vaatteita, aurinkolaseja, reppuja, koruja, yms.
Tilanne menee vain pahemmaksi, mitä vanhemmaksi hän tulee ja mitä enemmän vapautta hän on saanut. Jos rajoja tiukentaa, hän karkailee ikkunasta tai ilmoittaa, että jää koulun jälkeen kaverilleen yöksi.
Niin kuin tänäänkin hän ilmoitti äidille, että jää kaverilleen yöksi. Äitini taas kerran kielsi ja veljeni alkoi uhmakkaaksi: "Menen! Mä menen, etkä sä voi mitään." Äitini sanoi, että hänet tullaan hakemaan pois. Siihen hän sanoi: "Tulkaa vaan. Se on eriasia, tuunko mä autoon. Ainakin sillein mä voisin saada autokyydin." Juttu voi kyllä olla niinkin, että hän ei ole menossa juuri ko. kaverilleen yöksi vaan jonnekin muualle, mutta ei kerro minne.
Tänään tuon jutun kuultuani ja veljeeni täysin kyllästyttyäni (en tunne häntä enää), ehdotin äidilleni lopullista ratkaisua: jos veli ei astu autoon, kun häntä mennään hakemaan, pakataan hänen kamansa ja jätetään kaverin portaille - kotiin ei ole enää menemistä.
Mitä tässä voi enää tehdä? Kolmen ja puolen kk:n kuluttua veljeni täyttää 18 vuotta, jolloin hän saa mennä ja tulla miten haluaa. Tämä kammottaa. Mutta enemmän tämä huolestuttaa äitiäni ja säälittää kamalasti. Äitimme on kuitenkin yrittänyt parhaansa meidän kaikkien eteen, jotta meillä olisi hyvä elämä, mutta veljemme käyttää tätä vain hyväkseen! Ja kaikenlisäksi syyttää äitiä suorilla sanoilla päin naamaa, että tämä on äitimme vika, että hänestä on tullut tuollainen. Vihastuttaa. Tekisi mieli heittää hänet seinään, jokeen tai jopa tappaa! Vihaan veljeäni enkä enää tunne häntä. Hän oli jo pienenä ihan kamala, mutta nyt tämä on satakertaista siihen verrattuna.
Ei mitään vastuuta, kunnioitusta tai arvostusta ketään muuta kuin itteään kohtaan - jos edes sitäkään!
Kun veljeni oli n. 14-15 vuotta, hän ilmoitti olevansa bi-seksuaali. Hän alkoi käydä todella vaikeaksi niin minulle kuin vanhemmillemme. Nuoremmat siskomme eivät joutuneet tulituksen kohteeksi. Hän haukkui, ei kunnioittanut, paiskasi ovia, rikkoi sääntöjä, varasteli, poltti, joi alkoholia, yms. Oli todella hankala ja raivostui pienistäkin asioista. Pyrki aina täydellisyyteen ja suuttui, jos jokin asia ei mennyt niin kuin hän halusi. Ainoana poikana, hän on saanut aina kaiken mitä on halunnut (jopa ne hulluimmatkin ajatukset - paitsi pianon).
Noh... Kaikki on nyt mennyt muutaman vuoden aikana hullummaksi, kun veljeni on ottanut hulttio-enostamme (myöskin homo, joka seurustelee alaikäisten kanssa ja käyttää hyväkseen muita saadakseen tasokkaan elämän) ns. isähahmon itselleen, kun oma isämme ei kamalan paljon ole ollut paikalla.
Nyt veljeni seurustelee 40-vuotiaan miehen kanssa, joka maksaa veljelleni melkein kaiken. Veljeni lintsaa joka päivä koulusta matkustaakseen Helsinkiin tapaamaan keski-ikäisiä miehiä ja lounastamaan heidän kanssaan kalliissa paikassa. Näistä asioista hän äidillemme sanoo: "Sä et tiedä kaikkea, enkä mä sulle kerrokaan!" Tiedän myös sen, että hän on seikkaillut öisin keski-ikäisten miesten kanssa ja antanut persettään heille.
Tämä kaikki on kammottavaa. Hän vieläkin varastelee melkein kaiken minkä kerkeää. On öisin netissä, nukkuu aamuisin pommiin, ei ota mistään vastuuta ja kuvittelee kaiken kasvavan puussa.
Koska veljeni on kohta 18 vuotta, ei hänelle oikein ole mitään sanottavaa. Äitini on valmis heittämään hänet ulos kodistaan (minä olisin heittänyt jo!) temppuilun vuoksi.
Äitimme on aina pitänyt hyvää kuria. Meillä on ollut terveet rajat: kotiintuloajat, joista on saatu joustaa, jos on siitä erikseen neuvotellut. Äitimme on opettanut, että koulut käydään kunnialla loppuun, jotta tässä maailmassa pärjää, yms. Meillä on aina ollut (minullakin oli niin kauan kun asuin kotona, täytin 18 vuotta ja hankin työpaikan) kohtuullinen kuukausiraha, jolla saimme ostaa vaatteita, yms. Pyydettäessä veljeni sai myös rahaa, jos halusi käydä kavereidensa kanssa syömässä. Yleensä kyllä hänen rikas kaverinsa (joka haukkui äitiäni huoraksi) osti hänelle ruoat ja vaatteita, aurinkolaseja, reppuja, koruja, yms.
Tilanne menee vain pahemmaksi, mitä vanhemmaksi hän tulee ja mitä enemmän vapautta hän on saanut. Jos rajoja tiukentaa, hän karkailee ikkunasta tai ilmoittaa, että jää koulun jälkeen kaverilleen yöksi.
Niin kuin tänäänkin hän ilmoitti äidille, että jää kaverilleen yöksi. Äitini taas kerran kielsi ja veljeni alkoi uhmakkaaksi: "Menen! Mä menen, etkä sä voi mitään." Äitini sanoi, että hänet tullaan hakemaan pois. Siihen hän sanoi: "Tulkaa vaan. Se on eriasia, tuunko mä autoon. Ainakin sillein mä voisin saada autokyydin." Juttu voi kyllä olla niinkin, että hän ei ole menossa juuri ko. kaverilleen yöksi vaan jonnekin muualle, mutta ei kerro minne.
Tänään tuon jutun kuultuani ja veljeeni täysin kyllästyttyäni (en tunne häntä enää), ehdotin äidilleni lopullista ratkaisua: jos veli ei astu autoon, kun häntä mennään hakemaan, pakataan hänen kamansa ja jätetään kaverin portaille - kotiin ei ole enää menemistä.
Mitä tässä voi enää tehdä? Kolmen ja puolen kk:n kuluttua veljeni täyttää 18 vuotta, jolloin hän saa mennä ja tulla miten haluaa. Tämä kammottaa. Mutta enemmän tämä huolestuttaa äitiäni ja säälittää kamalasti. Äitimme on kuitenkin yrittänyt parhaansa meidän kaikkien eteen, jotta meillä olisi hyvä elämä, mutta veljemme käyttää tätä vain hyväkseen! Ja kaikenlisäksi syyttää äitiä suorilla sanoilla päin naamaa, että tämä on äitimme vika, että hänestä on tullut tuollainen. Vihastuttaa. Tekisi mieli heittää hänet seinään, jokeen tai jopa tappaa! Vihaan veljeäni enkä enää tunne häntä. Hän oli jo pienenä ihan kamala, mutta nyt tämä on satakertaista siihen verrattuna.
Ei mitään vastuuta, kunnioitusta tai arvostusta ketään muuta kuin itteään kohtaan - jos edes sitäkään!
Vastaukset 3
Vanhimmat
tiedä mikä tuohon voisi auttaa.Mutta varmasti veljesi joutuu vielä tosi paikan eteen tuollaisella käytöksellä.Ja kun on täysi-ikäinen kohta,niin ei voi paljon enää määrätä.Mutta voihan äitisi yrittää asettaa rajoja,kun täysi-ikäisyys täyttyy.Omasta asumisestaan ja ruuastaan voi alkaa maksaa kotiin,jos muutenkin on niin itsenäinen olevinaan,eikä saa muut määräillä.
ollut hyvä saada hoitoon nuorempana.
Potku perseelle, kun täyttää 18. Kotona on muilla oikeus olla rauhassa. Kyllä se Siperia sit opettaa.
Sano äidillesi että hän kertoo pojalleen että hänen sopii muuttaa kun täyttää 18. Jos hän sen jälkeen haluaa edelleen asua kotona hän saa maksaa vuokraa ja käyttäytyä kunnioittavasti.
Hän tulee todennäköisesti elättämään itsensä perseellään ja lankeaa todennköisesti käyttämään huumeita jos ei tee sitä jo nyt, mutta kuka haluaa hörhöä kotiinsa. Ei hyvältä näytä.