Rakas pankkimme on päättänyt keskittää palvelujaan Vantaalla.
On tietysti ollut kovin tarkoituksetonta, että eläkeläiset ovat maksaneet laskunsa pankkitiskillä omalla ostarillaan sijaitsevassa konttorissa.
Asumalähiö on 40 v. ikäinen, ja osa asukaista on ensi vaiheessa paikalle muuttaneita. Eläkeläisten asuintalokin on ostarin kulmalla.
Osa eläkeläisistä nyt vain ei opi, ja ei haluakaan oppia tietokoneella maksamista. Onhan maksuautomaatteja ostarillamme useampiakin, mutta aina ei ikäihminen jaksa opetella.
Pankki on suuressa viisaudessaan päättänyt keskittää pankkimaksut Korsoon ja Tikkurilaan, ja tässä meidän sivukonttorissamme annetaan sijoitusohjeita ja muita pankkipalveluun liittyviä apuja, mutta laskunmaksut käteisellä eivät sitten enää ole mahdolliset.
Bussilla vain Tikkurilaan tai Korsoon, siinähän saa mukavasti vaihteluakin samalla arkeensa.
Olisi pankkikin voinut odottaa vielä muutaman vuoden. Kyllä nämä jo kohta muuttavat tuonpuoleiseen, missä ei pankkeja tarvita.
Vähänkin nuoremmat jo oppivat ja jaksavat. Itsestäni en nyt puhu, osaanhan vuodattaa tänne palstallekin kiukkuani.
Ikäihmisten asiaa ei kukaan enää aja. Pankkitiskillä maksaminen maksaa eläkeläisellekin pitkän pennin, jonka he ovat siis valmiit maksamaan, mutta nyt sama summa menee bussimatkoihin vielä lisäksi.
Pankille eläkeläiset ovat riesa, jolle pitää elämä tehdä niin hankalaksi, että lopulta oppivat maksuautomaatin käytön!
Vahvemman oikeus
Bussimatkustaja?
1
153
Vastaukset
Vaihda pankkisi sellaisen, joka on lähellä ja jossa voit asioida samalla, kun käyt vaikkapa kaupassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512274- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471339Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31800Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647