Tutkikaa paikalliset makeiset huolella ennen syöntiä!

proteiinipatukat ;-)

Saavuimme hiljattain Hurghadasta mukanamme läjäpäin egyptiläisiä makeisrasioita tuliaisiksi tuttavillemme. Yhden pakkauksen avatessamme ja "herkkuja" maistellessamme huomasimme, että rasiat olivat puolillaan erilaisia pieniä matoja, muurahaisia ja muita ötököitä.. Päällepäin näitä proteiinipaukkuja ei pakkauksista näkynyt, joten valitettavasti tulimme jakaneeksi tuliaisia jo eteenpäinkin. :(
Eli olkaapa varovaisia, paikallisten myyjien hygieniakäsitykset eivät vastaa ihan länsimaista tasoa. Itse emme osanneet varoa, kun makeispakkaukset olivat siististi minimarketin hyllyllä kaikkien länsimaisten merkkien joukossa.
(Meidän matokarkkimme olivat peräisin Grand-hotellin liepeillä sijainneesta Grand Mallista.)

5

1419

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeps, en yhtään ihmettele, että suljetussa pussissakin saattaa olla kaikenlaisia ökkömönkiäisiä mutta kyllä ne yleensä ihan ok ovat. Jos hirveästi epäilyttää, kannattaa aina kuitenkin ostaa suljetussa pussissa (ei siis mitään rasioita/pakkauksia, joihin pääsee jostain reiästä jotain sisälle) sekä tarkastaa, että on ehjä. Täällä kun kaikillä elävillä olioilla on tapana hakeutua makean ääreen ja se on ongelma kotonakin, varsinkin kesäaikaan. Jos ei pidä sokeripussia tiukasti kiinni ja vielä purkin sisässä, niin jo kohta on muurahaisarmeija vallannut sen.

      Egyptiläisessä makeistehtaassa on käyty, ei ole kovin kaunista katseltavaa, mutta edelleen näitä tulee joskus syötyä.

      • proteiinipatukat ;-)

        Uuh, kuulostaa ötökkäkammoisen herkkusuun unelmapaikalta.. ;)

        Outoa niissä mainitsemissani rasioissa vaan oli se, että ne karkkipötköt siellä rasian sisällä todella olivat muoviin pakattuja. Ja ei, niissä ei tosiaankaan ollut nähdäkseni mitään ryömimisaukkoja.. :-/ Yöks..

      • :::::::::::;;;;;;;;;;;;;;
        proteiinipatukat ;-) kirjoitti:

        Uuh, kuulostaa ötökkäkammoisen herkkusuun unelmapaikalta.. ;)

        Outoa niissä mainitsemissani rasioissa vaan oli se, että ne karkkipötköt siellä rasian sisällä todella olivat muoviin pakattuja. Ja ei, niissä ei tosiaankaan ollut nähdäkseni mitään ryömimisaukkoja.. :-/ Yöks..

        että olivat myös niin vanhoja, että saattaneet pyöriskellä siellä hyllyssä vuositolkulla. Egyptiläiset eivät noita makeisrasioita varmaan kovinkaan usein osta. Löysitkö parasta ennen päiväystä?

        Olen ostanut Egyptistä juustoa, jossa oli vuosi sitten mennyt parasta ennen leimaus umpeen.

        Pakasteet ovat usein moneen kertaan sulatettuja ja pakatettuja. Esim. eräs tuttava oli supermarketissa töissä ja omistaja käski sulkemaan pakastimen yöksi ettei kulu sähköä. Sitten se taas aamulla avattiin.

        Lehdessä kerrottiin juuri, että ensi kesän hedelmäsadosta noin 60 % ylittää sallitut myrkkypitoisuudet varsinkin, viinirypäleet, melonit ja mansikat. On käytetty torjunta-aineita, jotka voivat aiheuttaa esim. munuaisten pettämisen.

        Viime kesänä oli maitoon lisätty sementtiä, jotta saadaan maidosta täyteläisempää. Lihasta olikin jo puhetta täällä aiemmin.

        Egyptissä hygieniataso on todellakin mitä on ja ruoan ja elintarvikkeiden laatu on parina viime vuotena mennyt kamalasti alaspäin. Täytyy miettiä tarkkaan, mitä suuhunsa pistää.

      • Huomioida.
        :::::::::::;;;;;;;;;;;;;; kirjoitti:

        Normaali egyptiläinen ostaa ruokatuotteensa tuoreina torilta, jopa elävinä.
        Paikalliset eivät juuri suosi kalliita vakuumipakattuja ja pakastettuja tavaroita.

      • kanat tuoreina
        Huomioida. kirjoitti:

        Normaali egyptiläinen ostaa ruokatuotteensa tuoreina torilta, jopa elävinä.
        Paikalliset eivät juuri suosi kalliita vakuumipakattuja ja pakastettuja tavaroita.

        torilta kuolemanvakavilta sairauksilta välttyäkseen. Jep jep. Suosittelen myös keitettäviksi pieniä kilpikonnia. Niitäkin myydään toreilla kilohintaan koneelle matkailijalle. Turisti saa yhden konnan kymmenen kilon hinnalla.

        Mutta kuitenkin; siitä sitten hotellille ruokaa tekemään toriostoksistanne.... Tuskin näinkään toimien tulette välttymään hirveiltä yrjöpaskataudeilta...

        sanailee 27 x ....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2220
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      390
      1242
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      76
      1035
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      215
      968
    5. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      65
      676
    6. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      644
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      33
      627
    8. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      34
      608
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      597
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      41
      574
    Aihe