Kaksi kissaa & leikkauksen jälkeinen

Kotoani siis löytyy kaksi tyttökissaa,Taiga 1,5v ja Manta 11kk,jotka ovat siis olleet ennen eilistä niinkuin paita ja peppu.Taiga leikkautettiin ajat sitten,mutta eilen kun leikkautimme Mantan niin Taiga alkoi kotiin tulomme jälkeen jatkuvasti sähisemään ja murisemaan nuoremmalle tytölle,nyt on muutaman kerran kakannutkin lattialle jota ei ole koskaan aiemmin tehnyt.Ajattelin ensin,että Taiga olisi jotenkin "pelännyt" sitä kun Manta oli nukutusaineen vuoksi vähän sekaisin ja nukkui paljon,mutta tänään sama homma on jatkunut vaikka Manta onkin ollut normaali itsensä.Osaisikohan joku kertoa,että miksi ihmeessä Taiga käyttäytyy noin ja kuinkahan kauan tätä mahdollisesti jatkuu?Muilla samanlaisia kokemuksia.
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen kuullut, että kun toinen kissa käy eläinlääkärillä, se ei enää "haise tutulle", joten toinen kissa on jonkun aikaa epäluuloinen. Varmasti tasoittuu pikkuhiljaa kun hajut jälleen tasaantuu ja tuttu kodin yhteinen haju "tarttuu" taas lääkärillä käyneeseen kissaan. Se vaan haisee toisen kissan mielestä vieraalle, ja sekös on kissalle "kauhun paikka"!! Minulla on kohta sama tilanne edessä, vähän tietty jännittää että miten reagoivat..

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta,oli todella helpotus kuulla että tuo vanhemman kissan ärhentely loppuu jossain vaiheessa :).

    Äänestä

  • tuo hajun tuonti teoria pitää paikkansa.

    Joskus kissat pelästyessään jotakin riitaantuvat keskenään, koska kauhistunut kissa haisee kauhulle.
    Kissa siis erittää jotakin haisua silloin, eikä kaveri tunnista hajua, jolloin voi olla edessä samanlainen show, kuin eläinlääkärissäkäynnin jälkeen.

    Tuollaiseen kannattaa ottaa avuksi Feliway
    http://www.vetcare.fi/index.php?id=86

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttäytyminen kirjoitti:

Kotoani siis löytyy kaksi tyttökissaa,Taiga 1,5v ja Manta 11kk,jotka ovat siis olleet ennen eilistä niinkuin paita ja peppu.Taiga leikkautettiin ajat sitten,mutta eilen kun leikkautimme Mantan niin Taiga alkoi kotiin tulomme jälkeen jatkuvasti sähisemään ja murisemaan nuoremmalle tytölle,nyt on muutaman kerran kakannutkin lattialle jota ei ole koskaan aiemmin tehnyt.Ajattelin ensin,että Taiga olisi jotenkin "pelännyt" sitä kun Manta oli nukutusaineen vuoksi vähän sekaisin ja nukkui paljon,mutta tänään sama homma on jatkunut vaikka Manta onkin ollut normaali itsensä.Osaisikohan joku kertoa,että miksi ihmeessä Taiga käyttäytyy noin ja kuinkahan kauan tätä mahdollisesti jatkuu?Muilla samanlaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu