Kopsasin mun vanhan viestin tost pari kohtaa alempaa :)
Ku mä masennuin niin menin puhumaan siit vanhemmille. Ne kerto et kaikille tulee masennus elämänsä aikana. Se tulee nuorille. Niillekin tuli kun ne oli nuorii. Masennus kuuluu elämään mutta se lähtee aina pois.
Ku vaan puhu ja keskustelee ongelmist niin huomaa ettei loppujen lopuksi ole minkäänlaista syytä olla masentunu.
Sit mä oon uskonnollinen et Jumalasta sain lohdutsta eniten. Sit raamiksessa käynnit ja kirkossa käynti helppas paljon. Siel on hienoja tyyppejä :)
Ja sit ku mä näin yhen hirveen jutun mikä masenti niin kuuntelin bon jovin it's my life kovalla. Älysin et mikään masennus ei mua saa ku it's my life.
Jos sul on masennusta niin mene ja puhu siitä jollekin, oli se vanhemmat, kaverit, vaitiolovelvollinen terkkari tai joku muu.
Masennukset muutenkin lähtee nopee pois.
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
0Äänestä
dispis
Masentaa, elämällä ei ole merkitystä eikä mikään kiinnosta. Osasyynä voi olla, että poikaystäväni on todennäköisesti jättämässä minut. Olen tällä hetkellä siinä tilassa, etten osaa hoitaa masennustani, yritän vain jaksaa päivästä toiseen. Pelottaa kaikki tuleva.
0Äänestä
yritetään90
Eihän sun yksin pidä kamppailla masennuksen kanssa. Apua saa kun sitä hakee.
Masennuksen hoito on edennyt suurin harppauksin viime aikoina.
Apua saa aina.
Aina on toivoa.
0Äänestä
dispis
yritetään90 kirjoitti:
Eihän sun yksin pidä kamppailla masennuksen kanssa. Apua saa kun sitä hakee.
Masennuksen hoito on edennyt suurin harppauksin viime aikoina.
Apua saa aina.
Aina on toivoa.
Jotenkin sitä vaan tuntee itsestään sen puolen, että ainahan minulla on tapana masentua, mutta kyllä ajan kuluessa tapahtuu sitten jotain mikä vie hetkeksi masiksen pois. Ei osaa hakeutua hoitoon, kun ajattelee, että kyllä tämä tästä joskus taas iloksi muuttuu. Jonkin verran on siis vielä positiivista asennetta jäljellä. Nyt toisaalta on tullut sellainen auringonpilkku elämään, että siskoni sai vauvan, jonka hoitamiseen osallistun päivittäin. Tuntee olevansa edes jotenkin hyödyksi, etenkin kun siskoni jäi yksinhuoltajaksi..
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kopsasin mun vanhan viestin tost pari kohtaa alempaa :)
Ku mä masennuin niin menin puhumaan siit vanhemmille.
Ne kerto et kaikille tulee masennus elämänsä aikana.
Se tulee nuorille.
Niillekin tuli kun ne oli nuorii.
Masennus kuuluu elämään mutta se lähtee aina pois.
Ku vaan puhu ja keskustelee ongelmist niin huomaa ettei loppujen lopuksi ole minkäänlaista syytä olla masentunu.
Sit mä oon uskonnollinen et Jumalasta sain lohdutsta eniten.
Sit raamiksessa käynnit ja kirkossa käynti helppas paljon.
Siel on hienoja tyyppejä :)
Ja sit ku mä näin yhen hirveen jutun mikä masenti niin kuuntelin bon jovin it's my life kovalla.
Älysin et mikään masennus ei mua saa ku it's my life.
Jos sul on masennusta niin mene ja puhu siitä jollekin, oli se vanhemmat, kaverit, vaitiolovelvollinen terkkari tai joku muu.
Masennukset muutenkin lähtee nopee pois.
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
Masentaa, elämällä ei ole merkitystä eikä mikään kiinnosta. Osasyynä voi olla, että poikaystäväni on todennäköisesti jättämässä minut. Olen tällä hetkellä siinä tilassa, etten osaa hoitaa masennustani, yritän vain jaksaa päivästä toiseen. Pelottaa kaikki tuleva.
Eihän sun yksin pidä kamppailla masennuksen kanssa.
Apua saa kun sitä hakee.
Masennuksen hoito on edennyt suurin harppauksin viime aikoina.
Apua saa aina.
Aina on toivoa.
Jotenkin sitä vaan tuntee itsestään sen puolen, että ainahan minulla on tapana masentua, mutta kyllä ajan kuluessa tapahtuu sitten jotain mikä vie hetkeksi masiksen pois. Ei osaa hakeutua hoitoon, kun ajattelee, että kyllä tämä tästä joskus taas iloksi muuttuu. Jonkin verran on siis vielä positiivista asennetta jäljellä. Nyt toisaalta on tullut sellainen auringonpilkku elämään, että siskoni sai vauvan, jonka hoitamiseen osallistun päivittäin. Tuntee olevansa edes jotenkin hyödyksi, etenkin kun siskoni jäi yksinhuoltajaksi..