Asiakaspalvelua amerikkalaisittain

Huiputettu

Erehdyin ensimmäistä ja viimeistä kertaa ostamaan Motorolan kännykän. Eri valmistajien malleja pitkään vertailtuani päädyin valitsemaan lapsilleni lahjaksi kaksi Moton W375-kännykkää.

Koska yksi keskeisistä kriteereistä valinnassa oli kyky kyetä synkronoimaan puhelimen tietoja tietokoneelle, varmistin asian etukäteen Motorolan Suomen asiakaspalvelusta. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoi puhelimen perusominaisuuksiin kuuluvan vain toiminnan USB-muistitikkuna. Synkronisointi onnistuisi kuitenkin Motorola Phone Tools 5.0 -ohjelmalla, tieto jonka Moton Suomen internet-sivusto myös puhelimen osalta vahvisti.

Noh... ...ostin puhelimet ja hankin kyseisen ohjelman. Epäilys tietojen luotettavuudesta heräsi siinä vaiheessa, kun ohjelman hankittuani huomasin sen olevan versioltaan 4.6 - ja ettei 5.0 versiota edes ole olemassa. Tietokoneyhteys varmisti sitten lopullisesti asian - W375 ei kuulu tuettujen puhelimien piiriin.

Hauskuus alkoi siinä vaiheessa kun soitin Motolle aiheesta ja pyysin korjaavia ehdotuksia - uusi ohjelmaversio(?), puhelimien korvaaminen, puhelimien lunastus. Reilun kahden viikon pohdinnan ja usean seurantasoiton jälkeen sain lopulta vastineen:

Motorola myöntää antaneensa verkkosivuillaan virheellistä tietoa kyseisestä puhelimesta - tämä oli selvää jo alusta lähtien. Verkkosivuille präntätyn pienen tekstin mukaan Motorola ei kuitenkaan katso olevansa minkäänlaisessa vastuussa antamansa tiedon oikeellisuudesta tai velvollinen korvaamaan mitään kuluja tiedon pohjalta hankittujen tuotteiden osalta.

Yhteenvetona viesti oli siis: paska juttu, että satuit luottamaan verkkosivuillemme laittamaamme tietoon. Älä ole niin naivi jatkossa. Kiitos asioinnistasi ja hyvää jatkoa!

Kertokaapa aihetta paremmin tuntevat, vastaako tämä myös teidän käsitystänne valmistajan tuotevastuusta ja vastuun ottamisesta virheellisestä tiedosta?

4

988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • as0dfio+0e,c

      Meidän käsityksellämme ei ole sinänsä merkitystä, käänny kuntasi kuluttajaneuvojan puoleen ja anna palaa!

      • Huiputettu

        ...yksittäisen kuluttajan mielipiteellä oikein ole virkaa muissakaan asioissa - tähän tuntuu ainakin Moto luottavan. Kuluttajasuojaan olen ollut jo yhteydessä - katsotaan mitä sieltä aukeaa. Sinänsä ironista oli, että samaan kannusti myös Moton oma henkilökunta: nähtävästi firman sisälläkään ei jaeta yhtäläistä mielipidettä siitä että vastuun pakoilu ja jenkkityyppinen "jos rahat on jo meillä, asia ei voisi vähempää kiinnostaa" mentaliteetti ei ole tapa jolla haluaisivat toimia. Selkärangaton paikallisorganisaatio ja asiakkaista etääntynyt globaali sellainen.


      • kbjewb

        Ihmeellisiä nuo valittajat. Vaikka netti on edessä, ladataan ohjelmasta neuvoista huolimatta kuitenkin joku ihan eri versio ja sehän onkin sitten jonkun muun, nyt amerikkalaisten, vika kun puhelin ei sillä toimi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      388
      5794
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      27
      1149
    4. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      121
      1033
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    6. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      56
      904
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      882
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      882
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      833
    Aihe