Montakohan kertaa oon kirjottanu tänne tästä samasta asiasta.. Mä oon kyllästyny tähän mun elämään! Yhtä samaa vaan päivästä toiseen. Olen ollu masentunu 4 vuotta. Mä olen yksinäinen ja mulla on ihan nollassa itsetunto ja olen myös ujo. Tuntuu että ois sama kuolla! Mulla ei ole ystäviä. Mä en ole ollu koko päivää koulussa vuoteen. Mun koko yläaste on menny perseelleen. Oon jääny luokalle yhestikkin ku en käyny koulussa. Mä en enää tiiä mitä teen! Mä vihaan itseäni ku oon tällänen!
Apua!!!!!!!!!!!!!!!!!
Joku Yksinäinen Olio
201269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kyllähän minua kyllästyttää kun ihmiset tekee päivästä toiseen samoja asioita eikä mitään kyseenalaisteta, mitään ei muuteta. Kaikki vain menee normaalisti eteenpäin ettei ikinä mitään.
Nykyään kyllä masennus on vain tervettä tämmöisessä menossa, ei se välttämättä ole aina huono asia niin kuin sen sanotaan olevan.
Sitä en kyllä ymmärrä miksi ihmiset vihaa itseään, minä vihaan toisia ihmisiä, sen takia olenkin kotona kun en halua nähdä niitä.
Minulla olisi vaikka mitä mutta yksinkertaisesti ei voi tehdä yhtään mitään muuta kuin istua ja tuijottaa kattoa ja odottaa että aika kuluu.
Mä vaan muutun koko ajan heikommaksi ja masennun vaan enemmän. Tää ei ole yhtään tervettä. Mä vihaan itseäni koska mä olen tällänen paska suoraan sanottuna.. Mä haluan parantuu ja olla onnellinen. 4 vuotta tässä yrittäny sinnitellä
Tämä on sitten normaalien ihmisten ongelma.
Minä en käsitä niitä ja no minulla ei ole ongelmia mutta normaalit ei käsitä minun mielipiteitä.
Olin minä nuorisosairaalassa ja jonkinlaisessa päiväkodissa eikä niistä ollut mitään hyötyä, ne vain vahvisti minun mielipiteitä että olen kaikkea vastaan enkä pidä ihmisistä. Ja ne luulee että paransivat minut.
Varmasti olettavat että auttoivat sinua jos et sanonut että tämä ei auta.
Auttamaan pyrkivät ihmiset on hyvä pitää ajan tasalla ja kertoa mikä tuntuu oikealta ja mikä ei tunnu sopivalta.
Osan ottaminen on tärkeä osa.
Tulihan minullekin se en pidä muista vaihe mutta se oli ohi menevää.
Tää nuoruus on jännää aikaa ja eri vaiheita täynnä.
Kaikkea hyvää sinulle Jumalan siunausta :)
...kun minulla itsellä ei ole ongelmaa. Se on vain että jos erottuu muista ja on omat erilaiset mielipiteet ja käyttäytyy eri tavalla niin se vain heti merkataan että on jotain vikaa ja pitää saada apua.
Toisin sanoen pitää elää niin kuin muut, jos elää eri tavalla niin heti ihmetellään.
Nii.. En mä nyt ihan haluais olla samanlainen ku muut. Mut kyl mä haluan vähän muuttuu että saan tän pahan olon pois.
puhunu täst vanhemmilles tai vaitiolovelvolliselle terapeutille tai terkkarille?
Silleen mä voin lohduttaa et kohta tulee kesä ja pääsee relaamaan hiekkarannoille :)
Mä oon puhunu tästä vanhemmille ja terapeuteille.. Ooon ollu sairaalakoulussa ja perhekotia ehotti. Ei mitään apua mistään.
Kerroitko että siitä ei olut mielestäsi apua?
On aina hyvä kertoa missä mennään, silloin terapeutti voi muuttaa lähestymis tapaa ja oikea tyyli voittaa masennus löytyy.
Kopsasin yhest mun vanhast viestist osan.
Ehk täst on jotain apuu :)
Ku mä masennuin niin menin puhumaan siit vanhemmille.
Ne kerto et kaikille tulee masennus elämänsä aikana.
Se tulee nuorille.
Niillekin tuli kun ne oli nuorii.
Masennus kuuluu elämään mutta se lähtee aina pois.
Ku vaan puhu ja keskustelee ongelmist niin huomaa ettei loppujen lopuksi ole minkäänlaista syytä olla masentunu.
Sit mä oon uskonnollinen et Jumalasta sain lohdutusta eniten.
Sit raamiksessa käynnit ja kirkossa käynti helppas paljon.
Siel on hienoja tyyppejä :)
Ja sit ku mä näin yhen hirveen jutun mikä masenti niin kuuntelin bon jovin it's my life kovalla.
Älysin et mikään masennus ei mua saa ku it's my life.
Jos sul on masennusta niin mene ja puhu siitä jollekin, oli se vanhemmat, kaverit, vaitiolovelvollinen terkkari tai joku muu.
Kaikkea hyvää sulle ja Jumalan siunausta :)
Jep.. Eipä oikeen noi sun sanat auttanu
Oon minäkin masentunut enkä sitä jatkuvasti täällä toitota. Sun täytyy muistaa että ihmiset katoavat sun ympäriltä jos angstaat. Oot vaan oma ittes niin löydät ympärilles sellaisia ihmisiä kuin ite oot.
Nii kai..
Mistäköhän sitten löytyisi rationaalinen, anti-konformisti, eskapismia harrastavia tyttöjä...
Miksi harrastaisit eskapismia? Maailma on mitä on.
Sontakärpänenkin löytää oman tiensä elää kakkapallossaan. Jos ei, se kuolee.
Ehkäpä sen takia juuri että maailma on mitä on.
Eskapismissa on parempi maailma kuin tämä.
Pystyn samaistumaan kaikkiin muihin paitsi siihen tyttöön! Mutta eikös se sukupuoli ole vaan numeroita...
En tajua mitään mitä sanoit.
Kaikki muut tykittää mua jollain vitun omilla ideoillaan, että mitä mun pitäisi tehdä. Muhun ei luoteta, koska olen erilainen!
Kaikki ihmiset on erilaisia!
Saan huutoja ja raivokohtauksia päälleni jos en ole tehnyt jotain niin, kun se muiden mielestä pitäisi tehdä. Lopetin lukiossa käynnin, koska en ollut tarpeeksi. Mikään ei riitä.
Et sä ole nolla, etkä arvoton...
Sun tarttee vaan löytää se oma juttus ja oppia arvostamaan ittees...
Mä en usko et elämällä on sillai muuta tarkotusta ku et täällä ollaan ja yritetään elää kaikinpuolin sovus (useimmat meistä ainaski)ja sit vaa kuollahan. Itsemurha ei oo ratkasu koska sit sä oot vaan kuallu...
Mä tiedän että muutos on vaikeeta, mutta jos sä haluat elää sellasta elämää josta haaveilet ja jota sullei nyt oo muutos on ainoa vaihtoehto :)
Tiäks hanki vaik pirteän värinen takki tms vaate ja sit vaan päätät et mä kannan tätä takkia rohkeasti koko tän päivän ja kävelen kadulla pää pystys selkä suorana vaikka se sisälle sattuuski :). Käytä mielikuvii apunas ja sit meet vaan vaik kysyyn joltain tietä tai vastaavaa piäntä asiaa.
Lakkaa vihaamasta ittees koska sussa on voimaa muuttaa itteäs parempaan suuntaan mut muihin tai ittees kohdistuvat syytökset ei tee mitään muuta ku pahaa.
Aattele mita kurjalta se tuntuu sit 100 vuotiaana miettii et ois ollu niin kiva mutku en mä voinu ku oli nii hoppu pelkää kaikkee.
Mä tiän et se on alus vaikeeta mutta pienet onnistumisen ilot auttaa etiä päin
Laitoin jo tuonne jonnekkin viestiä.. Vähän sitä samaa asiaa, en vaan tiedä mistä alottaisin. Elämäni ei ole mallillaan, vaan yritän sitä selvitellä, ja siihenhän se aika meneekin mutta vastauksia ei tipu. Koulussa pyyhkii hyvin, siis, kouluaineissa.. Siinä se sitten melkein olikin. Uskonnon suhteen olen aivan sekaisin. Uskoakko vai eikö uskoa. Minua ei ole kastettu enkä käy riparia. Kavereita on vain pari ja hekin muuttumassa erilleen minusta. Oma murrosiän kehitykseni ovat jäljessä enkä muutenkaan sopeudu koulussa porukoihin. Ja niin. Kuulostaa varmaan tutulta.. Aina kun valopilkun elämästään löytää joku polkee sen helvettiin. Ja paljon muuta mukavaa...