morjens,
Kyllä minä huvittuneena luen näitä palstojen kirjoituksia täällä. Eihän sille voi mitään, että taloudessa on tällä hetkellä lama ja osa porukasta joutuu todellakin pinnistelemään ja työttömyyden kouriin. Kenelle nalli napsahtaa.
Itse olen 35-v miekkonen. Jyväskylässä työskentelen, koulutuksena tietojenkäsittelyn tradenomi, palkka pikkufirman tj:n tällä hetkellä noin 4500€ /kk.
Minusta olen valinnut elämänurani upeasti. Aikaisempaa työkokemusta teollisuudesta, muttta kouluksen jälkeen ne ajat ovat ohi. Meille menee hyvin ja olemme rekrytoimassa muutamia Novell /Linux osaajia tiimiimme lähiaikoina.
Miksi narisette? Keksikää jotain muuta, kyllä töitä on ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Kartoittakaa laaja-alaisesti. Hakekaa työpaikkoja esim. Irlanti / Englanti akselilta, reissun päälle vuodeksi. Mukana kuppa ja tukku rahaa?
T: Pekka
Menestymme upeasti
8
1838
Vastaukset
- Jere
Sulla on asenne kohdallaan, kitinää maailmaan mahtuu niin paljon että kun nyt itse ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan mihinkään niin konkreettisesti että siitä olisi mitään hyötyä teet mitä hyvänsä yksilönä niin jokainen huolehtikoon itsestään.
- että huvittaa
Mukava että saat kicksisi täältä. Sarasvuot on luettu hyvin iltaläksynä.
Jos muuten sulla menee niin hyvin, niin miksi käyt täällä hakemassa egollesi vahvistusta lukemalla huonompiosaisten valitusta? - työtön inssi
Tere vaan Pekka,
Koska itse hakeuduit työelämään? Tuskin olet valmistunut aivan lähiaikoina?
>Miksi narisette? Keksikää jotain muuta, kyllä >töitä on ja tulevaisuudessa yhä enemmän. >Kartoittakaa laaja-alaisesti. Hakekaa >työpaikkoja esim. Irlanti / Englanti akselilta, >reissun päälle vuodeksi. Mukana kuppa ja tukku >rahaa?
-Tietääkseni Englannissa tilanne aivan sama tai jopa huonopi IT-puolella, kuten myös Saksassa. Siellä olisi siis vielä huonommassa jamassa.
-Olen tietoliikennepuolelta. Pakko hakea laaja-alaisesti, kun ei ole alan töitä vapaana käytännössä katsoen ollenkaan. Hakemiini vapaisiin työpaikkoihin tulee hakemuksia 100-500. Ja koska paikat eivät ole aivan omaa alaa, niin työpaikan saanti vain on hyvin vaikeaa.
Jos haette kohta PK-seudulta Linux osaajaa, niin saatte yhden hakemuksista täältä, ellen ole saanut jo sitä ennen työtä. Kyllä hyvälle tyypille jostain työpaikka löytyy. Ennemmin tai myöhemmin. En vain uskonut että tämä voisi olla näinkin vaikeaa.- Janne
Itse olen it-tradenomi, Tampereelta valmistuin viime vuonna. Opiskelen tietoverkkopuolta, opiskeluissani oli mukana mm. Novell, Linux, Cisco CCNA, Oracle, MCP yms.
Sain heti valmistuttua töitä, samasta paikasta minne pääsin työharjoittelujaksollekin. Minulla oli aikaisempaa työkokemusta melko paljon, runsaasti monipuolista työkokemusta mm. asiakaspalvelusta ja myös SAP /R3 ympäristöstä, hankittu osin kesätyöhommina ja osa-aikaisena sekä ennen opiskeluja. Ikää oli 28 - vuotta.
Kyllä ajat ovat ihan jees, kun osaa oikein töitä hakea ja asustelee oikeassa paikassa. - työyön-inssi
Janne kirjoitti:
Itse olen it-tradenomi, Tampereelta valmistuin viime vuonna. Opiskelen tietoverkkopuolta, opiskeluissani oli mukana mm. Novell, Linux, Cisco CCNA, Oracle, MCP yms.
Sain heti valmistuttua töitä, samasta paikasta minne pääsin työharjoittelujaksollekin. Minulla oli aikaisempaa työkokemusta melko paljon, runsaasti monipuolista työkokemusta mm. asiakaspalvelusta ja myös SAP /R3 ympäristöstä, hankittu osin kesätyöhommina ja osa-aikaisena sekä ennen opiskeluja. Ikää oli 28 - vuotta.
Kyllä ajat ovat ihan jees, kun osaa oikein töitä hakea ja asustelee oikeassa paikassa.Sait duunia samasta paikasta missä olit työharjoittelujaksonkin. Eli duuni tuli siis suhteilla. Oletko sattunut seuraamaan tämän hetkistä tilannetta vapailla työmarkkinoilla.
1)Pitäisikö minun saada töitä, koska sinä olet saanut töitä??
2)Kun sinä olet nyt töissä niin ajat ovat hyvin??
Täh?
Kysyt heti otsikossa: Miksi et työllisty? ja tämän jälkeen kerrot että olet tehnyt paljon erialisia hommia kuumina IT-vuosina ennen kuplan puhkeamista ja koulussakin olet jotain oppinut.
Niin entä sitten?
Olet yksi niistä n. 90% jotka ovat IT-töissä eikä IT-työttömiä.
Oliko tarkoituksesi lannistaa, vai vain vittuilla? Et onnistunut kummassakaan ainakaan minun kohdallani. - hessu
Janne kirjoitti:
Itse olen it-tradenomi, Tampereelta valmistuin viime vuonna. Opiskelen tietoverkkopuolta, opiskeluissani oli mukana mm. Novell, Linux, Cisco CCNA, Oracle, MCP yms.
Sain heti valmistuttua töitä, samasta paikasta minne pääsin työharjoittelujaksollekin. Minulla oli aikaisempaa työkokemusta melko paljon, runsaasti monipuolista työkokemusta mm. asiakaspalvelusta ja myös SAP /R3 ympäristöstä, hankittu osin kesätyöhommina ja osa-aikaisena sekä ennen opiskeluja. Ikää oli 28 - vuotta.
Kyllä ajat ovat ihan jees, kun osaa oikein töitä hakea ja asustelee oikeassa paikassa.En itekkään arvannut alku vuodesta et viikate vois osua kohdalle. Nyt kuitenkin etsin uutta duunia tietoliikenne puolelta. Ja markkinatilanne on tosi vaikee (PK-seudulla) vaikka alan työkokemusta multa löytyy yli viis vuotta. Onneks liiton päivärahoilla selviää joten kuten...
Kerrotko minulle kuika haetaan töitä oikein? Onko Tampere SE oikea paikka asua, Helsinkiin verrattuna?
- Pekka
Töiden lisäksi ehdin kyllä harrastamaankin kaikkea pientä, asiat eivät saisi todellakaan olla niin, ettei harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintoihin riittäisi ruutia... Käypääkä kaikki tarkistamassa
http://www.tigerpumping.com/galleries/profiles/pekka.html
Jos löytyy muita alan harrastajia tai lajista kiinnostuneita niin ottakaa yhteyttä, erityisesti Jämsän seudulta kotoisin olevat...
T: Pekka- ---
Varmaan kirjoitit tämän omahyväisesti ja itsekkäästi. Toivottavasti viikate osuu omalle kohdallesi ja et saa töitä kirveelläkään ja sinulla on siinä vaiheessa perhettä (voi sitä onnetonta naista joka tämmöisen mu.. ottaa).
Niin sitten kun sulla on mahdoliseti pari koiraa ja kissa statuksena on vaikea lähteä akselille englanti etc..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396