Tuttavapiirissäni on nyt useampikin etäisä (ex:ni mukaanluettuna) ja nyt vain olen huomannut saman ongelman kaikilla. Etävanhempien tuntuu olevan mahdotonta käsittää, millainen ero oikeasti on siinä lapsiperheessä, mikä pyörii lähivanhemman luona ja siinä, mikä pyörii n. 4vrk/kk etävanhemman luona.
Seuraus tästä: "Miksi meidän pitää siivota, kun ei isinkään luona tarvi. Isin luona on kivempaa, kun siellä saa valvoa. Iskä ostaa aina muroja. Mä haluan muuttaa Iskän luo. Iskän luona saa onneks pelata koko päivän." jne. jne.
Selitä nyt siinä sitten, että jos asuisivat isän luona, niin mitenkään ei vois elämä olla noin "kivaa" jatkuvasti.
No, lapsille on vielä helppoa selittää, jos vertaa siihen, kun yrittää etävanhemman saada tajuamaan, miksi hänkin voisi pitää sentään joitain rajoja lapsille luonaan, vaikka ovatkin todella pienen osan elämästään siellä.
Meillä ainakin unirytmit on aivan sekaisin isäviikonlopun jälkeen. Lapset ihan väsyksissä, mutta ei mitenkään sovi, että menisivät isän luona ennen yhtätoista nukkumaan, vaikka kotona valvovat maksimissaan yhdeksään ja yleensä jo paljon aiemmin ovat pehkuissa.
Nälissään lapset ovat myös kotiutuessaan, koska ovat eläneet ei nälkää pitävällä sapuskalla.
Liian helposti vain tuntuu tulevan marinaa monelle lähivanhemmalle, että "Miks sä aina oot noin tylsä. Mä haluun isän/äidin luo".
Eräällä tuttavallani etävanhemmalla on tapaamisviikonloppuina runsaasti aikaa lapselleen, mikä on toki hyvä. Mutta ongelma onkin sitten siinä, että moittii lapselleen, kuinka toinen vanhempi on varmasti kamala, kun ei leiki lapsensa kanssa yhtä paljon, kuin hän. Etä ei tajua, että sillä yh:lla nyt vain on arjessa paljon muitakin hommia tehtävänä. Kun lapsi lähtee etävanhempansa luota ja jättäää jälkeensä hirveän siivon, sitä ei tarvitse todellakaan heti alkaa putsata. Siellä lähivanhemman luona vain on pakko korjata jäkiä ja oppia lastenkin korjaamaan jälkensä, jos siellä meinaa mahtua asumaan. Ja taas siellä toisessa on lapsen mielestä parempi, kun ei tarvitse siivota.
Kertokaas nyt ihan vapaasti mielipiteitänne. Vai onko tuttavapiiriini vain sattunut ainoat suppeakatseiset etävanhemmat?
Seuraus tästä: "Miksi meidän pitää siivota, kun ei isinkään luona tarvi. Isin luona on kivempaa, kun siellä saa valvoa. Iskä ostaa aina muroja. Mä haluan muuttaa Iskän luo. Iskän luona saa onneks pelata koko päivän." jne. jne.
Selitä nyt siinä sitten, että jos asuisivat isän luona, niin mitenkään ei vois elämä olla noin "kivaa" jatkuvasti.
No, lapsille on vielä helppoa selittää, jos vertaa siihen, kun yrittää etävanhemman saada tajuamaan, miksi hänkin voisi pitää sentään joitain rajoja lapsille luonaan, vaikka ovatkin todella pienen osan elämästään siellä.
Meillä ainakin unirytmit on aivan sekaisin isäviikonlopun jälkeen. Lapset ihan väsyksissä, mutta ei mitenkään sovi, että menisivät isän luona ennen yhtätoista nukkumaan, vaikka kotona valvovat maksimissaan yhdeksään ja yleensä jo paljon aiemmin ovat pehkuissa.
Nälissään lapset ovat myös kotiutuessaan, koska ovat eläneet ei nälkää pitävällä sapuskalla.
Liian helposti vain tuntuu tulevan marinaa monelle lähivanhemmalle, että "Miks sä aina oot noin tylsä. Mä haluun isän/äidin luo".
Eräällä tuttavallani etävanhemmalla on tapaamisviikonloppuina runsaasti aikaa lapselleen, mikä on toki hyvä. Mutta ongelma onkin sitten siinä, että moittii lapselleen, kuinka toinen vanhempi on varmasti kamala, kun ei leiki lapsensa kanssa yhtä paljon, kuin hän. Etä ei tajua, että sillä yh:lla nyt vain on arjessa paljon muitakin hommia tehtävänä. Kun lapsi lähtee etävanhempansa luota ja jättäää jälkeensä hirveän siivon, sitä ei tarvitse todellakaan heti alkaa putsata. Siellä lähivanhemman luona vain on pakko korjata jäkiä ja oppia lastenkin korjaamaan jälkensä, jos siellä meinaa mahtua asumaan. Ja taas siellä toisessa on lapsen mielestä parempi, kun ei tarvitse siivota.
Kertokaas nyt ihan vapaasti mielipiteitänne. Vai onko tuttavapiiriini vain sattunut ainoat suppeakatseiset etävanhemmat?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meillä kuuluu joka riidan perään sama lause: "minä muutan isin tykö". Ja kun äiti ei koskaan leiki sisällä hippaa, mutta isin kanssa leikitään. Ja kun äitin kanssa käydään niin harvoin esim. Hesellä ja isin kanssa joka kerta. Ja isin luona on AINA karkkia ja äitillä ei koskaan.
Noh onneksi lapsi kuitenkin on sitä mieltä, että "äiti tietää kaiken ja äiti on paljon fiksumpi kuin isi!" Tosin taitaapa lapsilla toi hauskuus voittaa viisauden =)
..näin vuoroviikkoisänä ihmettelen, miksei lähivanhemmalla ole aikaa lapselle. Saman verran sitä aikaa luulisi etällä ja lähillä olevan. Ei lueta iltasatua lähillä, karkkipäiviä kyllä pidetään (hassu juttu kun mun luona niitä ei ole edes kaivattu).
Kyllä minä ymmärrän, jos lapsille laitetaan "juhla-aikaa" silloin kun he käyvät vain harvoin kylässä. Sitä en ymmärrä miten vuoroviikkoetällä on kummasti enemmän aikaa lapselle.
on vain yhden parin osalta kokemusta ja heillä tosiaan menee paremmin. Itsekin olen siitä syystä miettinyt tuota vuoroviikkoisuutta, mutta... Nuorin on kuitenkin aika nuori vielä ja jos se elämä sitten olisi 3-vuotiaalla jatkuvaa koneen ääressä istumista ja pelaamista, niin ei oikein innosta :(
Meillä tyttö oli ½v kun ero tuli. Alussa ei ollut ihan vuoroviikkoja (mulla kaikki vkl:t ja lomat), mutta 1v:n iässä lähti säännöliseksi.
Vuoroasumisessahan hyvä puoli on siinä, että molemmille vanhemmille tulee arkea.
Tietysti tämäkään nyt ei kaikille sovi, mutta on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto silti.
Joo, kyllä tuo tuntuu olevan enemmän tapa kuin poikkeus, että etä jotenkin koettaa olla lastensa kaveri, enemmän kuin vanhempi.
Kunpa vain ihmiset tajuaisivat, ettei vanhemmuus ole kilpailu, jonka voittaa se, jota lapset sanovat kivammaksi ja joka sallii lapsilleen enemmän!
Etänä on toki helppoa olla hauska, kun voi koko viikonlopun olla vain lapsensa. Se on toki hyvä asia, että aikaa lapselle on, sen vähän aikaa, jonka lapsi saa etänsä luona olla, mutta kyllä etävanhempien tulisi näinä tapaamisina ottaa yhtäläinen kasvatusvastuu!
Minun tuttava- ja ystäväpiirini ei eronneita kuulu joten tämä on aivan omakohtainen kokemus. Lasteni isä ei todellakaan tiedä lasten arjesta yhtään mitään. Hän tapaa lapsia vain silloin kun on jotain kivaa tekemistä; esim. sukujuhlat, firman perhepäivä, lähtee lasten kanssa kylpylään tai hotelliviikonloppua viettämään. Hän ei koskaan vietä lasten kanssa sellaista ns. normaalia aikaa. Eli olisi kotona tms. Aina tehdään jotain kivaa. Ja eipä näitä tapaamisia montaa kertaa vuodessa olekaan, valitettavasti. Minä olen sitten se tylsä äiti joka vaatii siivomaan, osallistumaan muihin kodin askareisiin, vaatii syömään kunnon ruokaa, asettaa kotiintuloajat, rajoittaa tietokoneen käyttöä, komentaa ulos jne. jne. Vastapainoksi yritän järjestää niitä ilonhetkiä; sipsejä ja hyvä elokuva viikonloppuna, uintireissuja silloin tällöin. Mutta pientähän nämä arjen keskellä olevat "juhlat" ovat isän tarjoaman kivan rinnalla.
Mistä isä voisi sen tietää, mitä arki on, kun on sen lastensa kanssa menettänyt. Isä ja lapset ovat jo menettäneet yhteisasumisen ja arjen jakamisen.
Lapsille on vaan tehtävä karusti selväksi, että häneltä odetaan kahta tapaa toimia. Isä on se, joka olosuhteiden pakosta standardilla, joka toisen viikonlopun tapaamissilla on saanut sen hauskuuttajan roolin ja meidän on äitinä se vaan hyvässyttävä, jos emme ole valmiita antamaan enemmän tilaa isälle. Aseta itsesi isän asemaan, mitä olisit itse valmis antamaan siitä todella pienestä osasta aikaa.
Millainen ero on oikeasti siinä, että n. 4vkr/kk saa elää lastensa kanssa tai siinä, että sen arjen saa jakaa lastensa kanssa iloineen ja suruinneen.
Suomalainen lapsi ei edes tiedä mitä nälkä on. Unirytmi on nopeasti kirittävissä kiinni, kun on paluu taas arkeen.
Lähivanhempikin voisi hieman miettiä, mitä voisi arjessaan tehdä toisin, että saisi annettua lapsilleen, jotain muuta kuin sitä arkea.
Mikä oikeuttaa ketään vaatimaan avarakatseisuutta etävanhemmalta, kun ei ole itse valmis samaan.
Äitinä en voi muuta sanoa kuin, että tiedän silloin tällöin olevani lasten silmissä maailman kurjin ihminen, mutta kiitoksen aika vielä edessä.
ole käynyt mielessäkään estää isää tapaamasta lapsiaan enempää, mutta päinvastoin kylläkin.
Isä vaihtaisi mielellään viikonlopputapaamisiaan arkipäiviksi, eikä se merkitse mitään, että arkisin lapset ovat koulussa suuren osan päivää, jolloin yhteistä aikaakin jää vähemmän, kuin viikonloppuna. Sekin tuntuu olevan omalla ex:lläni vaikea tajuta.
Meillä oli vuosia ns. etäkoti mieheni aikaisemmille lapsille. Koen meillä asioiden olleen ja menneen aikalailla erilailla kun sinä kuvailit tuttaviasi.
Meillä on aina ollut nukkumaanmenoajat, ruoka-ajat ja siivousta omien jälkien osalta. En toisaalta laittanut lapsia yleisesti siivoamaan, kun kuitenkaan eivät olleet kuin viikonloppuja ja loma-aikoja.
Ongelma oli minulle oikeastaan heidän kotiolonsa lähivanhemman luona. Siellä sai valvoa, sotkea ja kutsua kavereita mieleinmäärin eikä ruokailuilla ollut mitään aikoja tai lämpimiä ruokailuja. Ei ollut karkkipäivää tai perinteitä pukeutua sään mukaisesti jne.
Nyt kun muistelen niin oli nuo viikonloput aika "raastavia" toisinaan. Kesälomista toivoin heidät aina ensin meille, koska silloin heidän unirytminsä oli vielä "normaalin" puolella. Loppukesästä äidin luona noustiin vasta pitkälti iltapäivän puolella...
Nyt asustellaan samaa kotia me kaikki ja pikkuiset. Vieläkin paukutan päähän heille ja pienemmille, että ruoka-ajat koskevat koko perhettä ja talvella puetaan talvivaatteet ja nukkumaan mennään koulupäivinä jne...
Että ei se helppoa ole varmaan kenellekään. Oli sitten exä, nyksä tai lapsukainen isossa saatika pienessä koossa.
Vointeja.
Olisiko asia ollut samoin, josko SINÄ et olisi pyörittänyt sitä normaalia arkea miehesi lapsille? Jos miehesi olisi tavannut heitä yksin?
vastuuntuntoiselta :)
Yleensä puhutaan lastenkasvatuksessa rakkauden, rajojen ja rutiinien puolesta. Miksi siis pitäisi muuttaa arkirutiineja muutaman päivän ajaksikaan.
mennytkään.
Mutta ei kai siinä mitään vääryyttä ole tapahtunut jos etäisällä on vaimo ja uusi koti. Lapsien puolesta olen itse onnellinen, että jossain heidän elämässän oli ryhtiä ja järjestystä.
Halusin vain tuoda esille näkemyksen, että ei se etäisän luona vietetty viikonloppuaika ole aina yhtä "juhlaa", jossa halutaan sekottaa äidin huolella pyörittämä arki sekaisin. Joukossa on myös äitejä, jotka saavat lapsensa itse sekaisin.
Mikäli mieheni ja minä emme olisi olleet aina yhdessä niin todennäköisesti hänen "erolapsensa" olisivat heitteillä ja tekisivät mitä tahtoisivat tuolla kylillä. Vanhemmilla voi olla paljon rakkautta lapsiinsa, mutta ei järkeä toimia aikuisena.
Jos lapsella on lähiperheessä arki kohdaalaan niin ei n. 4vrk/kk etävanhemman luona, ei pitäisi sitä horjuttaa.
Kuka meille on sanonut, että äitiys on aina kivaa. Sitten on jo ollut alkuasetelma pahasti pielessä, jos näin suuret on ollut oletukset äitiydestä.
Minun puolesta juoskoon lapset vaikka alasti, eläköön tuo n. 4vrk/kk etävanhemman luona pelkillä karkeilla ja valvotkoon yöt läpeensä, niin ei se minulta pois ole, eikä kyllä lapsiltakaan.
Se, että lapset edes noista asioista kotona nurisee, niin se syy on kyllä ihan jossain muualla kuin etävanhemman suppeakatseisuudessa.
Peruskäytöstavat yms. opitaan siinä kodissa, jossa sitä arkea vietetään. Lapset osaavat noita taitoja noudattaa, myös etävanhemmat kodissa, että niihin ei tarvitse erikseen puuttua.
talossa talon tavalla.
Muistan omasta lapsuudestani, kuinka sisarusteni kanssa käyttäydimme ihan eri tavoin äitini vanhempien luona, kuin isäni vanhempien. Ja muutenkin joka kyläpaikassa tottui, kuinka missäkin tuli käyttäytyä ja mitä isäntäväki toivoi.
Mutta ikävintä kai noissa eri säännöissä on se, että hankalien tilanteiden tullessa etävanhempi vain ihmettelee "Ei mun luona ne vaan mitään semmosta tee.".
Tai sitten on sellainen esimerkki, että kännykkää on käytetty vastoin sopimusta ja toisessa paikassa pitäisi puuttua asiaan, mutta toisessa sitten vain todetaan, että "Eihän se täällä ollessa ole tapahtunut.". Kun sitten siellä päässä tapahtuu jotain vastaavaa, niin heti ollaan vaatimassa toiselta myös toimenpiteitä ja jopa kustannuksiin osallistumista.
..Niin että lähtökohtaisesti pyrittäisiin vuoroviikkoon. Siis siitä LÄHDETTÄISIIN. Kasikille se ei käy mutta useammille kävisi mitä nyt on. Silloin lapset saisivat arkea ja juhlaa molempien vanhempien luona ja niin myös vanhemmat. Tosin talousasiat pitäisi laittaa uusiksi eli ei elatusmaksuja ja lapsilisät puoliksi vanhemmille. Se olisi oikeutta kaikille!
Enkä todellakaan tarkoita että kaikille sopisi. Tiedän.
Tunsin pienen pistoksen omatunnossani, kun luin kirjoituksesi.
Miehelläni on lapsi edellisestä liitosta, he erosivat kun lapsi oli yksivuotias. Minä tulin kuviohin 2,5 vuoden päästä tästä. Ero oli raskas äidille, hän kieltäytyi antamasta lasta isälleen ensimmäisen puolen vuoden aikana. Sen jälkeen lapsi kävi hieman boheemilla isällään säännöllisemmin. Tultuani kuvioihin äidin oli vaikea sopeutua, hän ehkä pelkäsi minun yrittävän viedä hänen paikkansa – turhaan kylläkin.
Lapsi ja isä olivat jo luoneet omat rutiininsa ja minun oli sitten hyväksyttävä ne. Oikeastaan se oli helppoa ja hauskaakin, itse en ole mikään äitityyppi enkä kodin hengetär. Sitten muutimme toiseen kaupunkiin, lapsi kasvoi, on nyt teini ja tapaamiset ovat epäsäännöllisempiä. Tapaamme nykyisin hänen ehdoillaan (kaverit ja harrastukset ovat tällä hetkellä tärkeitä).
Lapsi on aina ollut esiintymishaluinen ja huomionkipeä – olemme molemmat yrittäneet antaa hänelle riittävästi aikaamme. Tiedän, että siinä menee helposti ojasta allikkoon kun "aina on kivaa", mutta on myös tosi kurja olla ottamatta lasta täysipainoisesti huomioon, kun tämä niin harvoin kuitenkin käy. Tärkeintä on, että lapsi tuntee olevansa tervetullut ja tärkeä, osa meidänkin perhettämme.
Kahden aikuisen huushollissa ei ole hirveästi leluja ja lasten tavaroita, olemme aina panostaneet musiikkiin, näyttelemiseen, tanssiin, pelaamiseen etc. Helposti ne illat venähtävät, kun on itselläkin hauskaa. Ja sitten kutsutaan täällä asuvia kavereita ja ...
... monet kerrat lapsi on varmaankin ollut ihan silmät ristissä kotiin mennessään, mutta aika on ainakin käytetty täysipainoisesti hänen huomioimiseensa. Toisaalta hän tuntuu itse olevan tyytyväinen järjestelyihin, enkä usko että tuota marinaa "mä muutan iskälle" ei erityisemmin liene kuultu (paitsi uhmaiässä). Hänellä on mukava koti, toinen "iskä" ja pikkusisaruksia äidin luona.
Pitemmillä lomilla on sitten se arki enemmän esillä meilläkin, joten sekin puoli on tullut koetuksi. ;)