muriseva riiviö

Eli meillä 9 viikkoinen oikein kiltti koikkupentu, muuten aivan unelma mutta yliriehaantuu esim kesken leikin ja pihalla. Kun tämä ylikierroksille meneminen tapahtuu, koira murisee, haukkuu, näykkii! Jouduin häpeämään silmät päästäni äsken puistossa kun rähisi minulle ja puri hihnaansa hyppi ja haukkui. Tekee näin myös kun komennan.

Sitten tuli vielä oikein mukava täti kertomaan mulle että minulla ei saisi olla koiria kun näin eläintä rääkkään. Eli nappasin kuonosta kiinni, en kova mutta napakasti ja katsoin silmiin ja sanoin EI! Kolmannella kertaa EI perkele :)

ONKO TÄMÄ MURINA AGRESSIIVISTA. ei se kellekkään muulle murise, vieraille eikä muille koirille. ai niin, rotu on irlanninsetteri.
132942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

niin en siis sitä tätiä napannut kuonosta, teki kyllä mieli.

Äänestä
  • 8 kahdeksan kuukautinen lapinkoira käy välillä pälleni haukkuu räksyttää näykkii ei hetkeen usko mitään. Mutta mieleeni tuli olisiko ehkä turhautunut koska jos käymme lenkillä noin 7-8 kertaa päivässämoista ei tapahdu koiralla on kyllä voimakas paimen koira vietti, olisi kiva hiukan saada tietoa moisesta käyttäytymisestä, ja soppa likalle kun löydän moisen mummelin nappaan hänen nokastaan kiinni

    Äänestä

  • koirallani samoja oireita kirjoitti:

    8 kahdeksan kuukautinen lapinkoira käy välillä pälleni haukkuu räksyttää näykkii ei hetkeen usko mitään. Mutta mieleeni tuli olisiko ehkä turhautunut koska jos käymme lenkillä noin 7-8 kertaa päivässämoista ei tapahdu koiralla on kyllä voimakas paimen koira vietti, olisi kiva hiukan saada tietoa moisesta käyttäytymisestä, ja soppa likalle kun löydän moisen mummelin nappaan hänen nokastaan kiinni

    Hei !

    Kyllä munkin pentuni saa riehumis-kohtauksia. Se on ihan normaalia. Se murisee ja puree. Käy hihnaan kiinni ja repii sitä. Ne on vauvoja vielä tässä iässä! Kyllä niitä tietty täytyy komentaa. Minä ainakin komennan heti, jos alkaa roikkumaan hihnassa. Kärsivällisyyttä, se menee ohi!

    Äänestä

  • 9 viikkoisen omistaja kirjoitti:

    Hei !

    Kyllä munkin pentuni saa riehumis-kohtauksia. Se on ihan normaalia. Se murisee ja puree. Käy hihnaan kiinni ja repii sitä. Ne on vauvoja vielä tässä iässä! Kyllä niitä tietty täytyy komentaa. Minä ainakin komennan heti, jos alkaa roikkumaan hihnassa. Kärsivällisyyttä, se menee ohi!

    pentuun voi kokeilla myös huomioimattomuutta, tilanteesta tietty riippuen. Meillä tuota teki ihan kiusakseen, että sai huomiota.

    Äänestä

luulen että koirasi yrittää vaan horjuttaa johtajan pallia. Muista että koirasi ei ole sinua kävelyttämässä/leikittämässä, vaan sinä sitä.

Äänestä
  • kyllä olen edellisen kanssa samaa mieltä. Meillä koira teki pentuna sitä, että kesken leikin se ampu kiinni (minuun, ei koskaan ukkoon) ja oli oikeesti sen näkönen ja kuulonen kun olisi oikeesti vihassa. Kaksi kertaa teki sen, että tarttui kädestä kiinni, mutta samontein otin koiran,panin selälleen ja alistin sen ja kovaan ääneen sanoin, että EI NOIN SAA TEHDÄ!
    toisen kerran jälkeen se sen usko, eikä ole toiste tehnyt. Ihan selvään yritti kokeilla vaan kumpi on "korkeemmassa asemassa".

    Kyl se siitä kunhan pahin riehaannus menee ohi :)

    Äänestä

Meillä kanssa 9 viikkoinen sekarotuinen koiranpentu joka toimii samalla tavalla. Tosin kotona, kun ei vielä oikein uskalla lenkkillä käydä (siis koira ei uskalla, pistää jarrut kotipihassa, ja sitä saa houkutella eteenpäin) Kotona sisällä ja omalla tontilla se on just välillä tollanen räyhä. Sillä menee yli ja ei kuuntele yhtään mitä sille sanotaan. Meidän poika puree ja räyhää. Pureminen on saatava loppumaan, koska aikuiselta ei tuollaista käytöstä voi suvaita.Me ollaan kyllä ihan "alistettu" pentu maahaan eli kädellä painetaan tiukasti maahan , mutta ei kuitenkaan väkivaltaisesti. ja komennan matalalla tiukalla äänellä EI!. Huomasin itseasiassa eilen kun käytiin pennun kanssa kaverin luona, jolla on 6v narttu, että tämä narttu välillä leikin keskellä selkeästi alisti pennuun menemällä päälle makaamaan,ja nousi pois kun pentu hieman rauhottui. Kärsivällisyyttä se vaatii. Itselläkin tässä taitaa kasvaa rautahermot...

ps: Mie oisin vetänyt sitä ämmää luunapilla kuonoon. Kyllä tervejärkisen komennuksen ja pahoinpitelyn kyllä erottaa!!!!!

Äänestä
  • kiva kuulla että en ole ainoa. JA mun mielestä eläin rääkkäys on kun potkitaan tai lyödetään, kyllä meillä helvetin kovaa kuria pidetään mutta sitten kun on kiltisti syötetään toisesta päästä kinkkua ja kehua sisään :)

    Mä olen ihmetellyt sitä että kun täällä treen seudulla ihmisten pitää hirveesti tuoda koiriaan väkisin tutustumaan (oon joutunut jo pari kertaa sanomaan pahasti että ei tule, mun mielestä koiria ei tutustuteta hihnassa ja muutenkaan tuntemattomia EI tarvi moikata). Sitten jäädään kyttäämään viden metrin päähän ja me joudutaan lähtemään pois. Samoin vastaantulevat ihmiset, yritän opettaa että kaikkia ei moikata niin ne tulee kesken kaikken hyökkää koiran kimppuun rapsuttaa ja lepertelee, sinänsä kiva että söpöstä pennusta kehittyy sosiaalinen MUTTA ne ei tervehdi minua ensin, eli johtajuuteni kärsii,kerran jopa suojatiellä kesken pikaisen ylityksen joku viisas herra nappasi pentuni syliin. OLEN SHOKISSA, miten ihmiset voi olla noin perk## törkeitä!!?

    Äänestä

  • soppatyttö kirjoitti:

    kiva kuulla että en ole ainoa. JA mun mielestä eläin rääkkäys on kun potkitaan tai lyödetään, kyllä meillä helvetin kovaa kuria pidetään mutta sitten kun on kiltisti syötetään toisesta päästä kinkkua ja kehua sisään :)

    sama juttu .pennun omistan ja kaikki olisivat heti lääppimässä ja vastaan tulevat päästävät koiransa luoksemme. en kuitenkaan asu tampereen keskustassa, mutta kuitenkin ihmisiä riittää sivummallakin.

    Äänestä

  • soppatyttö kirjoitti:

    kiva kuulla että en ole ainoa. JA mun mielestä eläin rääkkäys on kun potkitaan tai lyödetään, kyllä meillä helvetin kovaa kuria pidetään mutta sitten kun on kiltisti syötetään toisesta päästä kinkkua ja kehua sisään :)

    Mä olen ihmetellyt sitä että kun täällä treen seudulla ihmisten pitää hirveesti tuoda koiriaan väkisin tutustumaan (oon joutunut jo pari kertaa sanomaan pahasti että ei tule, mun mielestä koiria ei tutustuteta hihnassa ja muutenkaan tuntemattomia EI tarvi moikata). Sitten jäädään kyttäämään viden metrin päähän ja me joudutaan lähtemään pois. Samoin vastaantulevat ihmiset, yritän opettaa että kaikkia ei moikata niin ne tulee kesken kaikken hyökkää koiran kimppuun rapsuttaa ja lepertelee, sinänsä kiva että söpöstä pennusta kehittyy sosiaalinen MUTTA ne ei tervehdi minua ensin, eli johtajuuteni kärsii,kerran jopa suojatiellä kesken pikaisen ylityksen joku viisas herra nappasi pentuni syliin. OLEN SHOKISSA, miten ihmiset voi olla noin perk## törkeitä!!?

    me ollaan kävelty toistaiseksi vaan ihan tässä lähellä. korttelia kauenmaksi ei olla vielä menty. Mutta meille kävi tässä pari päivää sitten että kun oltiin äitin kanssa kävelemässä hänen asunnoltaan meille (asumme samalla kadulla) nähtiin naapurin pariskunta siinä kadulla. He ovat kyllä koiraihmisiä ja heillä on itselläään 2 koiraa, ja uskon että ovat hyviä koiran omistajia.. mutta. Tämä naapurin emäntä kaappasi meidän pikkujätkän syliin, kun siinä juteltiin, mutta ei päästänyt koiraa pois vaan piti sitä sylissään vaikka koira rimpuili. Totesi meille vaan että tämän minä halusinkin nähdä että on sillä omaa tahtoa. Ja jutteli pennulle että "sinun pitää oppia siihen että ihminen päättää millon päästetään irti" ok, totta tuokin, (vaikka tuskimpa mein jätkästä mitään sylikoiraa tulee kun on 3/4 oaa sakemanni)mutta mun mielestä sen ois eka pitänyt meiltä kysyä lupa ennenkö rupeaa testailemaan pennun luonnetta. Olin vähän näreissäni. Ja pentu on kuitenkin vasta 9vk, kadulla käveleminen on sille muutenkin pelottavaa, saati kun vieras ihminen tulee ja kaappaa syliin.

    Itse olen kyllä ottanut pennun pari kertaa syliin kun on tullut koira vastaan, juuri sen takia että meidän pikkujätkä on kadulla arka, ja pelokas JA sillä ei ole vielä rokotuksia. En halua että joku koira jota en tiedä onko se minkä luontonen pääsee säikyttämään pennun kun on jo muutenkin paniikissa. Tuttuja koiria ollaan tervehditty ja niiden kanssa on mennyt tosi hyvin. Pikkuhiljaa pentu saa varmuutta ja luottoa siihen että kotoonta voi lähteä ulos lenkille, että se ei ole niin kamalan pelottavaa. JOka päivä tulee vähän edistystä =)

    Äänestä

antakaan niiden vauvojen olla vauvoja. ne vasta totuttelevat pelottavaan maailmaan. tottakai välillä ne turhautuvat välillä ja purkavat tällaiset tunteet riehumalla ja "kiukuttelemalla".
jos pentusi alkaa riehumaan parasta mitä voit tehdä on käyttäytyä aikuismaisesti. sinä voit aina poistua paikalta. ei ole mitään syytä alkaa pelästyttämään pentua ottamalla sitä kuonosta kiinni ja karjumalla sille. tämä vain pahentaa tilannetta. jos se lopettaa riehumisensa sillä hetkellä onneksi olkoon olet pelästyttänyt sen tarpeeksi pahasti ja se on lamaantunut pentusi kauhusta.
saat tällä tyylillä vain aran ja pelokkaan koiran joka usein luokitellaan vihaiseksi koiraksi, koska koirat osoittavat pelkonsa murisemalla, haukkumalla ja hyökkäilemällä.

nauttikaan siitä pentuajasta. teidän tehvänne on näyttää pennulle ettei maailma ole pelottava paikka eikä pelotella niitä. te olette pennun tuki ja turva ;) olkaa niille esimerkkejä.

Äänestä
  • Täällä on ainakin puremiseen ja narun puremiseen tepsinyt vesipullo :)

    Äänestä

  • serra kirjoitti:

    Täällä on ainakin puremiseen ja narun puremiseen tepsinyt vesipullo :)

    Tarkotin suihkepulloa :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

soppatyttö kirjoitti:

Eli meillä 9 viikkoinen oikein kiltti koikkupentu, muuten aivan unelma mutta yliriehaantuu esim kesken leikin ja pihalla. Kun tämä ylikierroksille meneminen tapahtuu, koira murisee, haukkuu, näykkii! Jouduin häpeämään silmät päästäni äsken puistossa kun rähisi minulle ja puri hihnaansa hyppi ja haukkui. Tekee näin myös kun komennan.

Sitten tuli vielä oikein mukava täti kertomaan mulle että minulla ei saisi olla koiria kun näin eläintä rääkkään. Eli nappasin kuonosta kiinni, en kova mutta napakasti ja katsoin silmiin ja sanoin EI! Kolmannella kertaa EI perkele :)

ONKO TÄMÄ MURINA AGRESSIIVISTA. ei se kellekkään muulle murise, vieraille eikä muille koirille. ai niin, rotu on irlanninsetteri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu