domino-

Olin huonossa työssä-> jatkuva stressi verotti henkistä ja fyysistä suorituskykyä-> aiheuttaen loppuunpalamisen-> jonka seurauksena hormonitasapaino oli sekaisin-> joka aiheutti erektiohäiriön-> josta seurasi epävarmuuden tunne omasta suorituskyvystä-> joka johti useisiin epäonnistuneisiin akteihin vaimon kanssa-> joka johti uskonpuutteeseen ja lopulta haluttomuuteen-> jonka seurauksena vaimon itsetunto kärsi "miksi et halua enää?" -> ja epäilyihin: "onko sulla joku..?"-> joiden seurauksena pyysin lääkäriltä lääkitystä ->ja sain Cialista-> joka auttoi silloin harvoin kun halut suvaitsivat tulla-> kokeiltiin myös kaikenlaisia leluja ja välineitä-> jolloin parisuhdekin taas parani vähäksi aikaa-> mutta todellinen syy taustalla ei-> päätin siis vaihtaa työtä ja koko alaa-> jossa tunnen tekeväni muutakin kuin juoksevani muille (=työnantajalle) rahaa-> henkinen vireys on jo parempi, mutta yhä kärsin haluttomuudesta (ja kyvyttömyydestä ilman lääkettä)-> josta tuleekin huoli tulevaisuudesta: onko tämä näin loppuun asti? Aiemmin harrastettiin seksiä vähintään kerran viikossa ja erinäisissä yhteyksissä, joten muutos on ollut valtava; nyt jos sekstaillaan n 5 kertaa vuodessa. Itse kyllä haluaisin haluta useammin, mutta kun ei. Vaimo ei ole meillä se joka vetoaa päänsärkyyn..
Kysymys kuuluukin: olisiko lääkärin pitänyt alkaa hoitaa hormonitasoja (=syytä haluttomuuteen), eikä erektiohäiriötä (=oiretta)? Korvaako Kela hormonihoitoja? Onko vastaavia kokemuksia työuupumisesta seksielämään? Miten olette päässeet yli?
t: lusty luke?
0404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


efekti kirjoitti:

Olin huonossa työssä-> jatkuva stressi verotti henkistä ja fyysistä suorituskykyä-> aiheuttaen loppuunpalamisen-> jonka seurauksena hormonitasapaino oli sekaisin-> joka aiheutti erektiohäiriön-> josta seurasi epävarmuuden tunne omasta suorituskyvystä-> joka johti useisiin epäonnistuneisiin akteihin vaimon kanssa-> joka johti uskonpuutteeseen ja lopulta haluttomuuteen-> jonka seurauksena vaimon itsetunto kärsi "miksi et halua enää?" -> ja epäilyihin: "onko sulla joku..?"-> joiden seurauksena pyysin lääkäriltä lääkitystä ->ja sain Cialista-> joka auttoi silloin harvoin kun halut suvaitsivat tulla-> kokeiltiin myös kaikenlaisia leluja ja välineitä-> jolloin parisuhdekin taas parani vähäksi aikaa-> mutta todellinen syy taustalla ei-> päätin siis vaihtaa työtä ja koko alaa-> jossa tunnen tekeväni muutakin kuin juoksevani muille (=työnantajalle) rahaa-> henkinen vireys on jo parempi, mutta yhä kärsin haluttomuudesta (ja kyvyttömyydestä ilman lääkettä)-> josta tuleekin huoli tulevaisuudesta: onko tämä näin loppuun asti? Aiemmin harrastettiin seksiä vähintään kerran viikossa ja erinäisissä yhteyksissä, joten muutos on ollut valtava; nyt jos sekstaillaan n 5 kertaa vuodessa. Itse kyllä haluaisin haluta useammin, mutta kun ei. Vaimo ei ole meillä se joka vetoaa päänsärkyyn..
Kysymys kuuluukin: olisiko lääkärin pitänyt alkaa hoitaa hormonitasoja (=syytä haluttomuuteen), eikä erektiohäiriötä (=oiretta)? Korvaako Kela hormonihoitoja? Onko vastaavia kokemuksia työuupumisesta seksielämään? Miten olette päässeet yli?
t: lusty luke?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu