Olimme perheneuvolassa opettajan huolen takia: lapsi suuttuu kun lasta kiusaa. Kiusaaminen on loppunut ja näin ollen on huoli poistunut. Psykologilla oli kuitenkin valmiina plakkarissa väittämä että lapsella olisi nyt sitten trauma, näki lapsen leikkivän n 15min (leikki oli normaalia ja rauhallista), ei ainakaan näkemänsä perusteella voi moista väittää. Pyysin perustelemaan väittämänsä, ei kyennyt vaan meni aivan punaiseksi. Piti rautakangella vääntämällä hakea syytä asiakkuuden aikaansaamiseksi, kun mitään syytä ei tullut kuitenkaan esiin niin mainittiin että lastensuojelun asiakkuuden kautta saataisiin aikaan tukitoimena tarjottu asiakkuus. Ja jos kyseisestä tukitoimesta kieltäytyy niin toimii lapsensa edun vastaisesti ja vaarantaa lapsensa kehityksen ja sitten voidaan suorittaa hoidollinen huostaanotto, aika pirulaisia ovat. Katsotaan nyt mitä palturia laittavat paperille, olen ottanut oppia palstan opeista ja taltioin koko käynnin (kuva ja ääni).
Freelancer
sosionomipaatti
8259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi ruveta kiristämään asiaksta tuolla tavalla? Kun ei edes ole pätevää perustelua siitä että, jos kieltäytyy ottamasta vastaan tukitoimia, niin se toimisi sitten lapsen edun vastaisesti. Siis kuka on todellakin määrittelemään tätä lasten etua? Jos kerran ei ole sellaista ongelmaa ilmennyt, joka jo viittaisi siihen että vanhemman tai lapsen tarvitsisi tukitoimenpiteitä? Uskoakseni vanhemmat kyllä tulevat sitten apua hakemaan, kun siihen on tarvetta ja lasten edun mukaista. Niin, tulikin mieleeni että tapaus on tutun oloinen. Mutta se ero tuossa on että psykologi seurasi lapseni touhua ja teki muutamia liike testejä, niin sitten hän ihmetteli että miksi lapsi on hänen luokseen ohjattu kun lapsi on terve ja ei mitään motoriikka ongelmaa ja leikkiminen on normaalia tasoaym. Mutta, nyt sitten ennen huostaanottoa yllätyin kun lausunto olikin aivan muuta kuin tämä oli sanonut. Laitan tähän pätkän meidän tapauksesta, perheneuvolan huostaanotto lausunnossa olleet maininnat!Ja suluissa on minun mielipiteeni asiasta.
- Perheneuvolan osuus keskittyi nuorimman pojan oppimisvaikeuksien selvittämiseen, johon tutkimusjaksoon sisältyi myös perheneuvolan lääkärin tutkimus vuoden 2003 lopulla.
( Aivan nyt hän mainitsee asian niin kuin se kuuluikin olla!)
- Lääkärin arvion mukaan pojan levottomuuden ja alavireisyyden ja jopa masentuneisuuden taustalla oli tekijöitä, jotka viittasivat vanhemmuuden puutteeseen.
("Lääkärin arvion mukaan....." Kuinka lääkäri voi tehdä tuollaisen arvion kun on tavannut lapsen vasta ensimmäisen kerran? Ja se että kuinka hän voi arvioida kaiken viittaavan vanhemmuuden puutteeseen???
Sen että tämä lääkärin tutkimus tehtiin 2003 loppu puolella ja huostaanottoa alettiin valmistella 2005 alkupuolella! Joten on outoa että noin pitkällä aika välillä,vain yhden lääkärin lausunton mukaan olisi tilanne yhä sama?! Ja lapsi oli tuolloin 8v kun hän kävi tutkimuksissa. Epäilin kyllä tuolloin saatuani tuon lausunnon luettavaksi, niin että se on väärennetty. Koska muistan hyvin tuon lääkärikäynnin jossa olin lapseni kanssa yhdessä käymässä niin, vastaus oli aivan erillainen kuin nyt tuossa lausunnossa ja erikoista on myös se että tässä lausunnossa ei mainittu minun olevan mukana. Joten sen perusteella epäilin että se on väärennetty. Mutta miten todistat sen?
ettei ne psykopaatit ole luodinkestäviä.
kun etsivät syytä huostaanottoon.Lapsen puheenviimästymä-kehityksen viivästymä-äiti-lapsisuhteen tutkiminen kun kaikista saa puhtaat paperit se ei riitä,psykologin lausunto
hyvästä äiti-lapsisuhteesta ja muut häviävät lopullisesti soskujen ikuiseen arkistoon,niistä ei enää puhuta.Mikäli soskut ovat päättäneet jonkun
lapsen ottaa se otetaan on varma.Ellet nöyristele ja pokkuroi.Valtaansa haluavat käyttää vaikka suuriosa epäpäteviä.
huolissaan siitä, jos lapsi ei olisi suuttunut kun häntä kiusattiin! Ja koska kiusaaminen on saatu loppumaan, niin saa olla tyytyväinen, että lapsi on selvinnyt siitä ilman traumoja. Väkisin ei tarvitsisi vääntää yhtään mitään!
" lastensuojelun asiakkuuden kautta saataisiin aikaan tukitoimena tarjottu asiakkuus."
Mitä ihmettä? Ai että pelkkä ls:n asiakkuus muka olisi jokin tukitoimi, sitäkö tuossa tarkoitettiin? Hah, hah! Se on totta, että ei ls:sta nykyisin muuta tukea kaikilla paikkakunnilla saa kuin huostaanoton, mutta säästäisivät nyt sentään valheensa ja liioittelunsa tuossakin tilanteessa.
"Ja jos kyseisestä tukitoimesta kieltäytyy niin toimii lapsensa edun vastaisesti ja vaarantaa lapsensa kehityksen ja sitten voidaan suorittaa hoidollinen huostaanotto, aika pirulaisia ovat. "
Juuri noin meillä asia pyöriteltiin.
Hyvä, että olit kaukaa viisas ja nauhoitit keskustelun.
sitä miten kamalia ja vastuuttomia lapsiperheet vanhempineen nykyään ovat (alkkiksia, narkkareita, hulluja jne) kun
- lastensuojelun avohuollon asiakkaitakin on noiiiiin kamalasti.
Mutta kun sinne
avohuollon asiakkuuteen tässä maassa joutuu, pääsee jne
- jos lapsesi on koulukiusattu
- lapsesi koulunkäynti onnistuakseen (integraation ihanuus!) vaatisi koulunkäyntiavustajan sairautensa tms. vuoksi muttei koulutoimesta ole sellaista kunnan heikon talouden (hahahaha!) vuoksi lapselle kouluun antaa
- kodinhoitoapua sosiaalihuollosta (ei lastensuojelusta) pyytäneet lapsiperheet
- perheneuvolan asiakasperheet automaattisesti
- toimeentulotukiasiakas lapsiperheet
- terveydenhuollon palveluita tarvitsevat lapset ja nuoret > avohuollon asiakkuus ja mahdollinen huostaanotto>lastenkodeilla ihmetellään kun heille tulevat nuoret asiaakkaat eivät enää olekaan ns. häirikkönuoria vaan sulkeutuneita ja masentuneita sairaanhoitoa tarvitsevia
- vammaisten lasten ja nuorten palveluita ja kunnan taholta lain mukaan järjestettäviä tukimuotoja jne
.................
- ja niiin edelleen........
- ja kaikki tämä edellä mainittu tapahtuu LAINVASTAISESTI!
Asia kuin asia lasten ja nuorten ja heidän perheidensä kohdalla hoituu kyllä tässä maassa lastensuojeluviranomaisten
AVOHUOLLON ASIAKKUUDELLLA
JA JOS EI HOIDU
niin otetaanpas
LAPSI TAI NUORI SITTEN HUOSTAAN........
- lasten harrastamiset lastensuojelun avohuollon asiakkuuden kautta järjestettyinä
pois tuosta listasta...
Auttakaa vanhepia ja lapsia! Alle kirjoittamalla! Kiitämme me vanhemmat!