Noniin. Eli olen järjestämässä ensimmäistä kertaa kotibileitä. Kokeneemmat bilettäjät kertokaa, millä kaavalla kotipileet yleensä/parhaimmillaan toteutetaan. Miten paljon ja millaista porukkaa kannattaa kutsua? Miten alkoholijärjestelyt yleensä hoidellaan.
Kotibileet
Jaakko-86
31261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kivaa, kotibileet on kivoja.
1.Älä pyydä sellaisia, joilla on tapana pistää kämppä remonttiin/varastaa tavaroita/kusta parvekkeelta (juuh kaikki edelliset koettu)
2.Pidä huoli, ettei kaverit tuo kaverin kavereita, joita et ole koskaan nähnyt. Nämä yleensä tekevät kohdassa 1. mainittuja asioita.
3.Hyvä musiikki, ei vaan sitä mistä itse tykkäät, vaan sano frendeille että tuo omiakin levyjä.
4.Vierasmäärä on hyvä suhteuttaa kämpän kokoon. 30 alkaa olla jo liikaa kerrostalossa, 15 on aika hyvä. Liian vähän on myös huono juttu.
5.Ei liikaa toisilleen tuntemattomia ihmisiä, mutta ei myöskään vain yhtä ulkopuolista. Joko ei ollenkaan tai sitten pari.
6.Jokainen tuo omat juomat, jos pelkäät juomiesi katoamista, pane nimi pulloon/pulloihin.
7.Kääri matot (jos on nuorempaa porukkaa) ja varaa ämpäreitä. Piilota lasiesineet. Pulloille voi myös varata pari muovipussia/ison ämpärin.
8.Hyvä tunnelma, rento fiilis, hyvä valaistus. Ei nipottamista (paitsi aiheesta->naapurit valittaa->musiikki, pullojen heittely parvekkeelta)
9.Naapureille voi mainita asiasta etukäteen kuin myös vanhemmille.
10.Pitäkää hauskaa, muutama spontaani vieras voi piristää.
11.Ei mitään järjestettyjen treffien makua:tyttöjä ja poikia saman verran. Kumpaakin sukupuolta on hyvä olla mukana, niin sinkkuja kuin varattujakin. Jos varattu yksin liikenteessä, pettäminen helppoa (varsinkin kaverin kaverin kanssa)...
Tässä ne tärkeimmät, mutta joka kerta tapahtuu jotain, joko kivaa tai vähemmän kivaa. Mitään et voi ennakoida etkä olla 100% varma mistään.
yleensä bileihin tuodaan kaikki
omat juomamme!! ja ei sinne sellasta kauheeta
järjestelyy tarvita ku kännissä keksii aina omia
juttuja! kannattaa ottaa kaikki arvotavarat piiloon etteij mene rikki eikä häviä minnekkää..
kannattaa kutsua vaa sellasii omia kavereita=)
(mun mielipide)
Joo, noissa oli tullut jo tärkeimmät. Eli kaikki arvokkaat (meillä Aalto-vaasit) piiloon, ettei pöllitä/rikota. Ja todellakin kutsu vain ne, jotka tiedät varmasti olevan rauhallisia ja luotettavia. Eli jos hiukankin epäilet jotakin, älä kutsu. Itelle kävi se moka, ja isän viinakaappi meni tyhjäks. Ja ämpärit todellakin kannattaa olla lähimaastossa