Ei epäasiallisia kommentteja, kiitos.
Mä tapasin viime kesänä meidän mökillä yhden pojan. Se on mua 2 vuotta vanhempi. Näin sen sitten kesällä muutaman kerran, ja joka kerta ihastuin enemmän. Oon tässä vuoden mittaan yrittäny hakeutua mahdollisimman paljon paikkoihin, jossa tiedän sen käyvän. Mutta me ei käydä mökillä kovin usein, ja vielä harvemmin näen sitä.
Nyt näin sen viime viikonloppuna, ja sen jälkeen en oo rehellisesti sanottuna pystyny ajatteleen mitään muuta. Kun teen mitä vaan, haaveilen, että se olis siinä mun kanssa. Yhdistän sen jokaiseen asiaan elämässäni. En voi sille enää mitään. En jaksa edes tehdä mitään. Nytkin istun vaan koneella, vaikka mun piti lähteä ulos lenkille. Mutta sitten ajattelin, että en kuitenkaan näe sitä siellä, koska se asuu yli 100km päässä musta. Siispä jäin fiksusti kökkimään kotiin.
Ainut ongelma on, etten tunne sitä. Oon kerran sanonu sille moi, ja se sano mulle moi. Siinä on meidän ainut keskustelu. Tiedän siitä kyllä yhtä sun toista, koska meidän vanhemmat tuntee jotenkin toisensa ja löysin sen netistäkin vähän aikaa sitten. Meillä on samat arvot ja kiinnostuksen kohteet, ja kaikki mitä siitä tiedän vaikuttaa niin hyvältä.
Mun ajatuksissa se on tietysti muodostunut täydelliseks ihmiseks. Ei liian täydelliseks, vaan just sellaseks kenen kanssa haluaisin viettää koko elämäni. Tällä hetkellä mun suurin haave on se, että saisin tutustua tähän poikaan, että se olis oikeestikin ihana ihminen, ja saisin olla sen kanssa. Oon ehkä outo 15-vuotias, mutta mä haluaisin jo sitoutua, mennä naimisiin ja saada lapsia.
En todellakaan tiedä, miks kirjotan tästä tänne. Ehkä siks, että mun kaverit jotka tietää tästä, ei voi ymmärtää mua. Ne ihmettelee vaan, miten voin olla näin ihastunut poikaan, jota en tunne, ja "eihän se oo ees hyvännäköinen".. Munkaan mielestä se ei ole mikään Mister Universum, enkä itekään oo päässyt selvyyteen miks oon näin ihastunut. Mutta mä vaan oon, enkä voi muuttaa sitä tahdollani. Enkä haluakaan. Haluan vain olla sen kanssa. Nyt.
Ehkä mulla on joku sisäinen tarve tulla ymmärretyks. Tai sitten vaan purkaa tunteita.
Kiitos kuitenkin sulle, joka jaksoit lukea tän.
Mutta entä kun nään sen seuraavan kerran? Siihen on ehkä enää alle kaks viikkoa. Mä en voi enää vaan istua penkissä ja tuijottaa sitä. Mun on pakko saada tutustua siihen. Mutta en kuitenkaan halua sen lähtevän siitä, että se tietää mun olevan ihastunu siihen. Haluaisin ihan oikeesti tuntea sen. Oon aika ujo mitään sanomaan, mutta toivoisin silti jotain vinkkejä.
Pojat, mitä te haluaisitte, että joku outo tyttö tulis sanomaan teille?
Iso kiitos, jos joku vaivautuu vastaamaan. :)
Mä tapasin viime kesänä meidän mökillä yhden pojan. Se on mua 2 vuotta vanhempi. Näin sen sitten kesällä muutaman kerran, ja joka kerta ihastuin enemmän. Oon tässä vuoden mittaan yrittäny hakeutua mahdollisimman paljon paikkoihin, jossa tiedän sen käyvän. Mutta me ei käydä mökillä kovin usein, ja vielä harvemmin näen sitä.
Nyt näin sen viime viikonloppuna, ja sen jälkeen en oo rehellisesti sanottuna pystyny ajatteleen mitään muuta. Kun teen mitä vaan, haaveilen, että se olis siinä mun kanssa. Yhdistän sen jokaiseen asiaan elämässäni. En voi sille enää mitään. En jaksa edes tehdä mitään. Nytkin istun vaan koneella, vaikka mun piti lähteä ulos lenkille. Mutta sitten ajattelin, että en kuitenkaan näe sitä siellä, koska se asuu yli 100km päässä musta. Siispä jäin fiksusti kökkimään kotiin.
Ainut ongelma on, etten tunne sitä. Oon kerran sanonu sille moi, ja se sano mulle moi. Siinä on meidän ainut keskustelu. Tiedän siitä kyllä yhtä sun toista, koska meidän vanhemmat tuntee jotenkin toisensa ja löysin sen netistäkin vähän aikaa sitten. Meillä on samat arvot ja kiinnostuksen kohteet, ja kaikki mitä siitä tiedän vaikuttaa niin hyvältä.
Mun ajatuksissa se on tietysti muodostunut täydelliseks ihmiseks. Ei liian täydelliseks, vaan just sellaseks kenen kanssa haluaisin viettää koko elämäni. Tällä hetkellä mun suurin haave on se, että saisin tutustua tähän poikaan, että se olis oikeestikin ihana ihminen, ja saisin olla sen kanssa. Oon ehkä outo 15-vuotias, mutta mä haluaisin jo sitoutua, mennä naimisiin ja saada lapsia.
En todellakaan tiedä, miks kirjotan tästä tänne. Ehkä siks, että mun kaverit jotka tietää tästä, ei voi ymmärtää mua. Ne ihmettelee vaan, miten voin olla näin ihastunut poikaan, jota en tunne, ja "eihän se oo ees hyvännäköinen".. Munkaan mielestä se ei ole mikään Mister Universum, enkä itekään oo päässyt selvyyteen miks oon näin ihastunut. Mutta mä vaan oon, enkä voi muuttaa sitä tahdollani. Enkä haluakaan. Haluan vain olla sen kanssa. Nyt.
Ehkä mulla on joku sisäinen tarve tulla ymmärretyks. Tai sitten vaan purkaa tunteita.
Kiitos kuitenkin sulle, joka jaksoit lukea tän.
Mutta entä kun nään sen seuraavan kerran? Siihen on ehkä enää alle kaks viikkoa. Mä en voi enää vaan istua penkissä ja tuijottaa sitä. Mun on pakko saada tutustua siihen. Mutta en kuitenkaan halua sen lähtevän siitä, että se tietää mun olevan ihastunu siihen. Haluaisin ihan oikeesti tuntea sen. Oon aika ujo mitään sanomaan, mutta toivoisin silti jotain vinkkejä.
Pojat, mitä te haluaisitte, että joku outo tyttö tulis sanomaan teille?
Iso kiitos, jos joku vaivautuu vastaamaan. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos mulle joku tyttö tulis tosta vaan puhuu niin oisin varmaan aluks vähän hämmästyny mut sitten tulisin iloiseks.
Varmaan ois hyvä vaan moikata ja sit kommentoida jotain ajankohtaist vaikka säätä.
Ja sit keskustelu alkaa vaan sujuu ku päästään vauhtiin.
Tutustu siihen ja yritä selvittää sen kautta minkälainen se oikeesti on.
Kaikkea hyvää teille ja Jumalan siunausta :)
meet vaan rohkeesti juttelee,jostai vaa..en osaa sanoa mitään hyvää esimerkkiaihetta mutta kuitenkin.meet sen luokse ja juttelet jotain...siitä se lähtee :)
etkä sä ole outo. itsekin olen 15 v tyttö,ja haluaisin kyllä sitoutua ihan mielellään :D