Hei kaikille!
Olenko ainoa, joka on sortunut näin älyttömän kuuloiseen juttuun. Eli meillä on lapsen yritystä takana kohta kaksi vuotta. Minulla on jyrkästi taaksepäin kallistunut kohtu (joka siis voi hankaloittaa raskaaksi tulemista). Lapsettomuusutkimuksissa emme ole vielä käyneet ollenkaan, tuon kohtuasian tiedän vain tavallisista gynekäynneistä.
Nyt sitten ostimme ison lääkeruiskun, jossa on sellainen pitkähkö se ohut pää. Ajattelimme ovulaation aikaan laittaa sillä spermaa suoraan kohdunkaulalle kovalla paineella. Yhdynnän jälkeen minusta pursuaa aina kaikki spermat samantien sisälle, joten olen miettinyt olisiko tällä vaikutusta. Tiedän kyllä, että normaalisti sinne perillekin asti pitäisi siittiöiden löytyä.
Onko tämä teidän muiden mielestä järkyttävän tyhmä ja lapsellinen idea? Satuin vaan saamaan ajatuksen päähäni, kun G-piste ohjelmassa eräs pari kertoi näin tulleensa raskaaksi, kun eivät halunneet olla yhdynnässä. Tämä tuntuu viimeiseltä oljenkorrelta ennen lapsettomuustutkimuksia, joihin emme haluisi mennä, ennenkuin on "pakko".
Olenko ainoa, joka on sortunut näin älyttömän kuuloiseen juttuun. Eli meillä on lapsen yritystä takana kohta kaksi vuotta. Minulla on jyrkästi taaksepäin kallistunut kohtu (joka siis voi hankaloittaa raskaaksi tulemista). Lapsettomuusutkimuksissa emme ole vielä käyneet ollenkaan, tuon kohtuasian tiedän vain tavallisista gynekäynneistä.
Nyt sitten ostimme ison lääkeruiskun, jossa on sellainen pitkähkö se ohut pää. Ajattelimme ovulaation aikaan laittaa sillä spermaa suoraan kohdunkaulalle kovalla paineella. Yhdynnän jälkeen minusta pursuaa aina kaikki spermat samantien sisälle, joten olen miettinyt olisiko tällä vaikutusta. Tiedän kyllä, että normaalisti sinne perillekin asti pitäisi siittiöiden löytyä.
Onko tämä teidän muiden mielestä järkyttävän tyhmä ja lapsellinen idea? Satuin vaan saamaan ajatuksen päähäni, kun G-piste ohjelmassa eräs pari kertoi näin tulleensa raskaaksi, kun eivät halunneet olla yhdynnässä. Tämä tuntuu viimeiseltä oljenkorrelta ennen lapsettomuustutkimuksia, joihin emme haluisi mennä, ennenkuin on "pakko".
Vastaukset 25
Vanhimmat
että yhdynnän jälkeen spermat tulevat aina samantien ulos.
Insemainaatiosssa sama homma
muuta muka tehdä? Ihan ruiskullako vaan? Tavallista spermaa?
Inseminaatiossa sperma pestiin ennen kohtuun laittoa. Yleensähän on joku syy, miksi inssi tehdään, eli kun normaalia raskautta ei olla saatu aikaiseksi.
Mielestäni inssissä aina sperma pestään, toki varma en voi olla.
Inssissä sperma varmaan kuitenkin ruiskutetaan ihan perille kohtuun. Itse en uskalla työntää sitä ruiskua kohdunkaulaan syvälle, mutta ajattelin, että siihen suulle kuitenkin. Voisikohan onnistua näin? Tai miksei voisi, eihän miehen peniskään sinne kohtuun asti työnny.:)
Toisaalta tämä kyllä lienee ihan turhaa, on meissä varmaan jotain ihan "kunnon" vikaakin, mutta tuntuu, etten millään henkisesti jaksaisi nyt lähteä hoitoihin. Tämä nyt on tällaista hakuammuntaa. Viimeksi on vuosi sitten millään tavalla yritetty, toivoa ei ole enää murto-osaakaan siitä. Nyt vaan jotenkin yhtäkkiä sain päähänpiston, että kerran vielä oikein kunnolla yritetään. Taas tässä vaan järjestelee itselleen oikein kunnon pettymystä kuukauden päähän.
Mutta tälllaista tämä on. Lapsettomuus on perseestä. Voimia teille kaikille, monilla teistä on todella pitkä odotus takana.
Pestään ja meillä huonomat erotetiin, joten laitetin vaan parhaat. Lääkäri sanoi ettei pesemättömiä voi edes kohtuun laitta, mutta ei aloittaja kotikonstein itse niitä kohtuun saa kuitenkaan...
ehkei kannata itse mennä sörkkimään millään steriloimattomalla kohdunkaulan ja suojaavan limatulpan läpi.. mä ainakin pelkään jo muutenkin kaikkia tulehduksia! Ja inseminaatiossa käsittääkseni ruiskutetaan ne parhaat seulotut siittiöt sinne kohtuun/munajohtimeen josta puolen ovulaatio olis tulossa?
G-pisteessä oli pari josssa miehen homouden takia eivät halunneet harrastaa seksiä ja siksi käytti ruiskua. Sillonhan on periaatteessa ihan sama ruiskuaako sperma kohdunkaulan lähelle ruiskusta vai suoraan pippelistä.. ;)
ostimme, on kyllä steriili. Tietysti se on steriili vain sillä ensimmäisellä kerralla, mutta kuitenkin.
Olen vaan sitä ajatellut, että pippeli ja ruisku omalla kohdallani eroaa siten, että ruiskulla sperma pysyisi sisälläni paremmin. Kuten tuossa aikaisemmin sanoin, kaikki sperma on heti reisillä ja sängyllä, kun mies tulee pois minusta. Kyllä ainakin maalaisjärjellä ajateltuna se pysyisi sisällä paremmin, kun ruiskutetaan se sinne syvälle ja niin että minulla on takapuoli koholla.
ala sörkkiä sokkona kohdunkaulan läpi mitään. Siihen eteen ajattelin sen mössön ruiskuttaa, silloin tuskin tarvitsee pestä, kun eihän se luonnontuotekaan pestyä ole.:)
jos sperma ruiskutetaan samaan paikkaan (kohdunsuun lähetyville) riippumatta siitä millä, niin yhtä hyvin/huonosti se sinne jää? Tottakai kannattaa jäädä makuulle sen jälkeen ainakin puoleksi tunniksi, tai vaikka sitten nostaa sitä peppuakin ylös! :)
Luulen kyllä että enin osa spermasta valuu pois, ennemmin tai myöhemmin, mutta aina sinne ne sinnikkäimmät eteenpäin kohtuun pääsee ja sisään jää.. Olen lukenut myös että orgasmin saaminen (naisen siis) ruiskutuksen jälkeen avittaisi siittiöitä kohtuun pääsyssä, kun suu supistelee ja ikäänkuin "imaisee" enemmän spermaa sisään ;)
luulen, että ruiskutettuna sperma pysyy paremmin sisälläni. En osaa sanoa miksi, mutta näin uskoisin. Voin tulla huomenna kertomaan kuinka kävi.:)
Ja tuo orgasmiasia on otettu huomioon, eli homma hoidetaan loppuun asti kyllä.:)
todettu että spermassa ei ole vikaa? Entä tuleeko ovulaatio? Eli toi vaikuttaa nyt ihan turhalta touhulta. Jos sperma ok ja ovulaatio tulee niin kyllä niistä miljoonista siittiöistä jotkut pääsee perille vaikka tuntuukin, että kaikki tulis ulos samantien... Vanha keinohan on maata sitten puol tuntii jalat/lantio ylöspäin, tosin eihän se auta jos on vikaa.
Ei ne tutkimukset niin iso juttu ole ja sittenhän on tietoa. Toi ruiskuttelu on täysin turhaa.
ollenkaan kumpaakaan meistä, mutta kerran olen tullut tämän miehen kanssa raskaaksi (tosin meni kesken ja tästä on aikaa), joten ainakaan silloin värkeissä ei voinut olla mitään kovin suurta vikaa.
Niin ajattelinkin, että tästä ei ole hyötyä, mutta kuten jo sanoin, alkaa olla vitsit vähissä ja ennen syksyä emme halua/jaksa mennä mihinkään tutkimuksiin.
Kaikilla valuu osaa spermaa pois yhdynnän jälkeen, se on aivan normaalia. En usko, että tuolla ruiskusysteemillä edesautat raskautta mitenkään. Kyllä normaalissa yhdynnässä siittiöitä menee aivan tarpeeksi kohdunkaulalle ja vahvat uivat siitä sitten munasolun luokse. Ellei spermassa ole siittiöitä, jotka jaksaisivat uida munasolun luokse asti, ei tuo ruiskumenetelmä auta asiaa mitenkään.
Menkää rohkeasti vaan tutkimuksiin, niin siellä kuulette, onko lapsettomuuteen mahdollisesti joku syy. Hoidot aloitetaan yleensä, vaikkei mitään syytä löytyisikään. Meitä selittämättömästi lapsettomia on paljon, ja hoidot auttavat usein meidänkin kohdalla.
Tosiaan tuo ruiskumenetelmä on epätoivoinen yritys, jolla ette luultavasti saa mitään etua aikaan verrattuna normaaliin yhdyntään. Haittaa voit saada aikaan, kun tunget moisia ruiskuja sisääsi. Luultavasti syy lapsettomuuteenne on yli 99 prosenttisen varmasti muualla kuin siinä, että sperma ei tulisi tarpeeksi kovalla paineella orgasmissa. Sitä kai haet tässä takaa.
sitä, että sperma ei tulisi tarpeeksi kovalla paineella, vaan sitä, ettei se tunnu pysyvän sisällä ollenkaan. Olen keskustellut aiheesta ystäväpiirin kanssa, ja muut kertovat, että esim. käyvät valuttamassa sperman vessassa yhdynnän jälkeen pois. Minulla näin ei voi tehdä, kun "kaikki" on sängyllä ja reisillä ihan samantien, itse asiassa jopa ennenkuin mies ottaa peniksen ulos. Tuleeko ne sitten niin kovalla paineella, että lentää heti kättelyssä ulos?!:)
syynä voi olla se että olet "tiukka" tai et kovin syvä tai/ja miehesi tuottaa runsaasti spermaa, mikä on varmaan hyvä asia.. :)
Meillä ainakin mies jää siihen päälleni joksikin aikaa ennenkuin pippeli otetaan pois (tai valahtaa itsestään ulos) sieltä. Tietenkään ei kannata olla esim. niin päin että nainen on päällä! :D Ja viimesimmät työnnöt kun mies "tulee" niin kannattaa tietysti yrittää sijottaa mahdollisimman syvälle.
niin, että mies on jäänyt sisälleni ja minulla on ollut takapuoli koholla jne. Ongelmana vaan on se, että spermat tulevat silti heti ulos. Ja kyllä hän syvällä on lauetessaan. Ehkä paine on liian kova, niin ne pursuaa yli.:)
niitä kaiken järjen mukaan sinne sisäänkin aina jonkin verran (riittävästi!) jää.. Ja mulla, vaikka oisin onnistunu yhdynnän jälkeen pitään kaikenkin sisällä niin niitä sitten kuitenkin valuu pois seuraavana päivänä kun nousee jalkeille. Mutta kai niillä kuitenkin paremmat tsäänssit hitaammillakin voi olla mitä kauemmin, esim. yön yli saa muhia siellä kohdunsuulla..?
on se, että normaalisti naisen kyllä pitäisi tulla raskaaksi, vaikka mitään ylimääräisiä temppuja ei tekisikään. Tässä nyt vaan on niin epätoivoinen, että kaikki poppakonstit on kokeiltava.
Ja juuri noin ajattelin, että kai ne mahdollisuudet on edes hieman paremmat, jos saa suuremman määrän spermaa pysymään kohdunsuulla kauemmin. Ehkä ei, mutta emme ainakaan menetä mitään yrittämällä.
tyhmä jatkokysymys vielä. Kannattaako emättimestä "kaapia" ensin pois ovislimat, vai onko parempi jättää paikoilleen?
ikäänne ja kerroit, ettette jaksa henkisesti lähteä ennen syksyä tutkimuksiin. Sen voin sanoa, että jos teillä nyt sattuu olemaan ikää 20 paremmalla puolella niin menisin edes tutkimuksiin samantien. Siellähän voi aina todeta, ettette haluakaan jotain hoitoja kokeilla vielä vaan kypsytellä ajatusta ensin. Tietäisitte ainakin onko miehesi sperma ok - musta se olis aika oleellista ennenkuin alkaa kotiruiskutuksia yrittää (joista siis en minäkään usko olevan sen enempää hyötyä).
Pointtini on se, että jos jäätte kotiin asiaa keskenänne pohtimaan pitkään ja sitten vihdoin tutkimuksiin mentyänne kuulette, että "oikeaa" vikaa on (ja apua löytyy), niin teitä vain kaduttaa työ pitkä odottelu. Itse lähdin tutkimuksiin 6 kk yritettyämme. Valehtelin, että oltiin yritetty jo vuosi. Tässä vaiheessa (3 vuoden jälkeen) tuo pikku valhe ei vaivaa - päästiinpähän ajoissa hoitoon vaikkei toivottua lopputulosta meillä vielä ole...
Käykää ennen kesälomia edes perustutkimuksissa niin voitte lomalla sulatella rauhassa mahdollisia uusia tietoja. Ja miettiä suunnitelmianne. Muistakaa mahdolliset pitkät hoitojonot julkisella puolella :)
ja kiitos neuvosta. En nyt viitsinyt alkaa selittämään tilannetta kovin perinpohjaisesti, mutta tavallaan tilanne on se, että meidän olisi nyt monestakin syystä vaikea mennä sinne tutkimuksiin ennen syksyä. Yritystä tosiaan takana pari vuotta ja olemme 25 vuotiaita eli suht nuoria kuitenkin. Ja se helpottaa, että yhden kerran meillä on jo onnistunut, vaikka se olikin silloin yrityksen alussa.
Mutta syksyllä tutkimuksiin mikäli nämä ruiskuyritykset jäävät tuloksetta.:)
tai on hiukan härskiä oman kärsimättömyyden takia valehdella että ois yrittäny vuoden jos onkin vasta 6kk, mikä on kyllä vielä ihan normaali aika ettei tuu.. Tai yksityisellehän voi mennä tietysti koska vaan, mutta sellanen hysteria että jos ei puolen vuoden jälkeen oo tullu niin on melkosta julkisten varojen tuhlausta, ja tottakai epäreilua kaikkia rehellisiä kohtaan jotka on oikeesti sen tuskallisen vuoden yrittäneitä!!
..en suosittele kelleen liian aikaisia hoitoihin hakeutumisia.
Itselläni oli vaan vahva endoepäilys ja kovat vatsakivut, jonka takia ensin gynelle lähdin, ja aavistin, että häikkää löytyy. Pääsin sitten heti jonottamaan laparoskopiaa, jossa meni se puoli vuotta. Laparoskopiassa endo vaihvistettiin, siivottiin ja jälleen meni taas puoli vuotta luomuna. Siksi en pienestä kiirehtimisestä jaksa kantaa huonoa omaa tuntoa.
Luin kerran jutun tuollaisesta. Joku mimmi ulkomailla oli päättänyt ettei halua miestä, mutta haluaa ehdottomasti lapsen. Etsi sitten miehen luovuttamaan spermaa. Eli se mies sitten teki "luovutuksen". Mun mielestä se sanoi et sperma pärjää 30min ulkona. Sit se mimmi ruiskutteli sisäänsä ja tuli raskaaksi 1 kerran jälkeen... Ei sanonu millainen ruisku jne oli, mutta noin muka kävi.
Mulla on kans kohtu vinollaan ja pahasti. Ulos tulee tavarat heti. Normaalisti tulin raskaaksi kuitenkin ja uutta yritetää. Kintut vaan kattoa kohti ja kyllä ne sinne matkaa. On ainakin normaalinpaa toimintaa kuin ruiskuttelu. Niin ja vaikka ruiskuttelisitkin, täytyy varmasti silloinkin nostaa kintut kattoon... Oli miten oli, tsemppiä!