jälkeen.Olen käynyt töissä nyt noin 2kk.syöpä hoidot loppuivat helmikuussa.
Ensimmäiset viikot sujuivat hyvin,olin täynnä tarmoa ja työtoverit toivottivat tervetulleeksi takaisin.
Mutta pikku hiljaa aivan huomaamatta aloin tuntea itseni kuin ulkopuoliseksi.
Tuli tunne ettei loppujenlopuksi kukaan heistä täysin ymmärrä,mitä minä olen kokenut.
Kommentteja:'tunnen usieta jotka ovat sairastaneet rintasyövän jo 10.vuotta sitten ja ovat yhä elossa'
'Rintasyöpä,sehän on pikkujuttu,siitä selviää'
ja niin edelleen.
Ja haluaisin kertoa heille miten raskaat oli sytohoidot,mutta turhaan,eivät he ymmärrä ,miten voisivatkaan,,
Kommentti:'mitäs siitä jos hiuksetkin lähti,nythän sul on paremmat kuin ennen'...
Jotenkin kaipaan takaisin sinne syöpäpolille,vaikka sitten tippaletkuun ja heidän joukkoon,jotka ovat saman kokeneet...
Hymy vain kasvoille ja kyyneleet piiloon.,,:)
Ensimmäiset viikot sujuivat hyvin,olin täynnä tarmoa ja työtoverit toivottivat tervetulleeksi takaisin.
Mutta pikku hiljaa aivan huomaamatta aloin tuntea itseni kuin ulkopuoliseksi.
Tuli tunne ettei loppujenlopuksi kukaan heistä täysin ymmärrä,mitä minä olen kokenut.
Kommentteja:'tunnen usieta jotka ovat sairastaneet rintasyövän jo 10.vuotta sitten ja ovat yhä elossa'
'Rintasyöpä,sehän on pikkujuttu,siitä selviää'
ja niin edelleen.
Ja haluaisin kertoa heille miten raskaat oli sytohoidot,mutta turhaan,eivät he ymmärrä ,miten voisivatkaan,,
Kommentti:'mitäs siitä jos hiuksetkin lähti,nythän sul on paremmat kuin ennen'...
Jotenkin kaipaan takaisin sinne syöpäpolille,vaikka sitten tippaletkuun ja heidän joukkoon,jotka ovat saman kokeneet...
Hymy vain kasvoille ja kyyneleet piiloon.,,:)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan juuri sitä varten että kukaan joka ei ole syöpää kohdannut ei voi tietää mitä sairastuneen mielessä velloo. Omalla kohdalla tämä töihinpaluun aika on paljon rankempaa kuin hoitojen aika. Vieläkään en jaksaisi tehdä normaalia 110% vaikka omat hoitoni loppuivat jo joulukuussa.
Meillä töissä on ignoorattu hyvin viimevuotinen poissaoloni, kukaan ei kommentoi. Eipä kyllä ole mutinoita siitäkään että käyn kesken työpäivän lymfassa. Ei työkavereiden asia olekaan ymmärtää, kunhan itsekin joskus ymmärtäisi :)
Iloa ja valoa kevääseesi, oliskos nyt hyvä aika puhallella saippuakuplia ja kerätä vain voimia?
koulutuspaikassani kenellekään. Ja miksi olisin, nythän olen terve...periaatteessa. Parikuukautta tulee kohta täyteen metallihommia, aika raskastakin vääntämistä välillä, mutta hyvin on käsi kestänyt vaikka imusolmukkeet poistettu, ainakin vielä. Kun jossain paperissa kysyttiin rajoittaako jokin työntekoa, niin siihen laitoin vain atooppisen ihon. Kädet onkin ollut isompi murheeni. Kuivaavat ihan vietävästi ja kutiavat, vaikka suojaudun hyvin.
Vappuna on eka kontrolli. Katsotaan sitten putoaako taivas niskaan, mutta siihen asti nautitaan joka päivästä täysillä.
Aurinkoista viikonloppua kaikille.
jaksakkaan täysillä, siitähän on vasta 2 kk kun olit hoidoissa.Ei se ihmiskroppa noin nopeasti toivu niistä hoidoista, vaikka itse sitä haluaisikin.Fyysinen ja henkinen toipuminen tollasesta shokista kestää jokaisella oman aikansa.
Työkaverit ovat yleensä, joko liian sääliviä, tai sitten niitä ,jotka eivät pysty syventymään sinun tilanteeseesi, koska syövän kokemus puuttuu ja saattaa vähän pelottaakkin.Syöpää ymmärtävä on paras kaveri vielä pitkään =vertaistukija.
Olen aikoinani kokenut vähän saman tyylistä...
Yks kaveri sanoi, että voi siitä nyt paranee melkein jokainen...
Toinen sanoi, että kyllä se kestää vuosia, ennenkuin siihen kuolee.
Olin heille kummallekkin aika läheinen.Vähän myöhemmin kun keskusteltiin, niin kerroin mitä olivat sanoneet minulle, .Kumpikaan ei muistanut sanomisiaan.Ihmettelivät, että kuinka he ovat voineet noin kommentoida.
Minä puolestani aloin miettiä, että miksi sanoivat noin, oliko omassa elämässä jotain sellaista, johon he keskittyivät niin, että minun sairauteeni eivät "pystyneet" reagoimaan muuten.
Jälkeenpäin ilmeni,että toisen mies oli taistellut 13 v. syöpää vastaan ja kuoli 2 kk kuluttua ja toisella oli muuten vaan raskaat ajat omassa elämässään.
jaeltu...
Mutta se ei haittaa. Kun muistan, miten itse ajattelin syövästä ennen omaa sairastumistani, en osaa kovin pahastua. Ajattelin, että jos on syöpä, ihminen kuolee. Ja ajattelin, että syöpää sairastavaa kohtaan pitää olla kohtelias eikä puhua hänen sairaudestaan. Pitää teeskennellä, että hän paranee, vaikka itse 'tietää', että kohta se siitä kupsahtaa.
Mutta onko se yleistäkin Suomessa, että saa pitkän sairasloman syövän takia? Minä olen jatkanut ammattini harjoittamista hoitojen läpi. Ei olisi muuten tullut vuokrat makseltua, kun tuloja ei olisi ollut. Olisipa se luksusta, jos olisi saanut olla kelletellä kotona mitään tekimäti.
ja miten elimistö niihin reagoi.
Minulle taxotere oli niin rankka etten jaksanut pariin viikkoon hoidon jälkeen mitään.
En olisi pystynyt töihin en millään kauhistuttaa ajatellakkin.
Riippuu tietty työstäkin jos töissäkin voi levätä,makailla,oksentaa ja olla kaikinpuolin sekopää syto huuruissa:))
ja levinneisyydestä, kuinka rankkaa sytostaattihoitoa annetaan. Minulla oli aggressiivinen syöpä, mutta ei etäispesäkkeitä, silti annettiin aika rankat hoidot. Olen sairauslomalla syksyyn asti, kiitän siitä.
Minuakin askarruttaa työelämä, kuinka minuun suhtaudutaan töihin palattuani...Peruukki päässä kenties vieläkin. Saa nähdä.
sytot ohi ja sädehoitojen jälkeen töihin paluu.
Ja senverran raskasta on ollut sytohoidot että
ambulanssilla olisi jouduttu töihin viemään
ainakin hoidon jälkeisellä viikolla..:))