pentagon selitys

Wtc talojen romahdukset on helppo osoittaa räjähdyspuruksi fysiikaalisiin aihe todisteisiin perustuen, tämä onkin tehty moneen kertaan useissa filmeissä, kirjoituksissa, ym, laskelmissa.
Pentagonin konekatoa ei voi selittää millään fysikaalisella todisteella tai laskelmalla, jos haluaa uskoa että sinne törmäsi kymmenien tonnien matkustajakone on aivan samaa kuin uskoisi ihmeisiin.

Virallisen "selityksen" mukaan Pentagonin kone haihtui ja höyrystyi ilmaan.
Tämä selitys on niin mahdoton että on "ihme" että sellainen selitys on ylipäätään annettu?!

Ihminen kun ei kykene hävittämään mitään ainetta olemattomiin eikä varsinkaan kokonaista lentokonetta tämä on fysikaalinen fakta.
Lähimpänä aineen hävittämistä on ihminen päässyt atomipommilla jossa uraani halkeaa ja muuttuu fotoneiksi, neutroneiksi, ym tässäkään prosessissa ei aivan kaikki aine katoa ja höyrysty ilmaan.

Pentagonin lentokoneen kerrottiin haihtuneen ilmaan?? Jos ajatellaan selityksessä olevan edes jotain järkeä ja tolkkua voidaan ainoastaan "olettaa" että lentokone olisi jauhautunut niin pieniksi hiukkasiksi että tuuli voi niitä kuljettaa, yksikään lentokoneen atomi ei kuitenkaan katoaisi ja häviäisi mihinkään vaan ne laskeutuisi jossain vaiheessa pölynä maahan, tällaisesta kymmenien tonnien metalliseospölypivestä ei tietääkseeni ole kellään mitään havaintoa.

Jos sellainen metallipölypilvi olisi kuitenkin muodostunut niin ei se olisi kovin kauaksi voinut Pentagonista karata ja kymmenien tonnien metallipölymäärä on aivan varmasti silmin-näkyvää, koska sellaisen ainemäärän liikuttaminenkin vaatii jo kymmeniä kuorma-autoja.

Virallisessa selityksessä mainittiin nimenomaan että lentokone höyrystyi ilmaan, lentokone ei siis ollut sulanut kymmenien tonnien metalliklöntiksi Pentagonin raunioissa koska sellaisestakaan ei ole voitu julkaista valokuvia, toki olisi jos olisi!

Pentagonin tapaus on siis ihme isolla isolla IIIIII:llä jonka kaltaista ei löydy edes maailmanhistorian uskonnnollisista teoksista joissa nämä ns, ihmeet ilmeyttävät uskonnon sanomaa.
1172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hörhöt jo pilanneet salaliittopalstan niin, että salkarit pakenee sieltä muille palstoille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bleu engel kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu