peltifirmat

moi kaikki

ajattelin aukaista tällaisen hyvien peltifirmojen listan.

laittakaa tänne kokemuksenne peltifirmoista muidenkin nähtäväksi.


itselläni on hyvä kuva kahdesta pirkanmaan alueella toimivasta yrityksestä ja ne ovat vesivek ja pirkanmaan rakennuspeltityö.

vesivekiltä saa hyvän työjäljen joka edellyttää kuitenkin sitä, että sieltä saa hyvän asennusporukan työmaalleen.

Pirkanmaan rakennuspeltityössä taasen on tasasen hyvä jälki ja siellä on ammattitutkinto pohjaisia rakennuspeltiseppiä.

ero näiden kahden firman välillä on lähinnä tarjonnassa/hinnassa kuin työjäljessä.

pirkanmaan rakennuspeltityö valmistaa ilmastointiosia sekä tekee rännitysten ja turvavarusteiden lisäksi myös rakennuspeltitöitä.

vesivek kun taas lähinnä keskittyy rännittämiseen ja turvavarusteisiin.

täällä on käyty erinäisiä keskusteluja eri peltifirmoista ja niihin kannattaa kunkin suhtautua varauksella sillä ne ovat kuitenkin vain "yksi" puolisia esitelmiä.

yleensä asioissa on kaksi eri puolta josta sitten ko. asiat ongelmineen muodostuvat.

totta se on, että peltialallakin on niitä, joita helppo raha houkuttaa huonon työn kustannuksella mutta onnneksi on nitäkin, jotka tekevät työnsä kunnolla asianmukaisesti.

en sano, että tässä tekstissä olevat firmat olisivat muita parempia mutta itselläni on niistä kuitenkin luotettava ja hyvä kuva.

molemmat firmat ovat olleet olemassa ainakin 20 vuotta ja siinä ajassa on kerinnyt jo tapahtua paljon.

ps. nämä firmat toimivat siis pirkanmaalla.

repe
41555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Peltiala on todella kirjava. Alalta löytyy täysiä kusettajia mutta myös hyviä ja ammattitaitoisia firmoja.

Äänestä

Pihlman ja Ykköspelti

Äänestä

Työtkö alkaa oleen vähissä ku omaa firmaa pitää alkaa kehuun ja rinnastaa vesivekkiin. Kukapa täällä suotta mainostaisi.
Meitä on kanssa kolme kovaa ruoka-alalla Atria, Saarioinen ja sitten mun firma ****** **** ky.

t.Pera =)

Äänestä
  • Hyviä seppiä löytyy Museoviraston taitajat listalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


repe kirjoitti:

moi kaikki

ajattelin aukaista tällaisen hyvien peltifirmojen listan.

laittakaa tänne kokemuksenne peltifirmoista muidenkin nähtäväksi.


itselläni on hyvä kuva kahdesta pirkanmaan alueella toimivasta yrityksestä ja ne ovat vesivek ja pirkanmaan rakennuspeltityö.

vesivekiltä saa hyvän työjäljen joka edellyttää kuitenkin sitä, että sieltä saa hyvän asennusporukan työmaalleen.

Pirkanmaan rakennuspeltityössä taasen on tasasen hyvä jälki ja siellä on ammattitutkinto pohjaisia rakennuspeltiseppiä.

ero näiden kahden firman välillä on lähinnä tarjonnassa/hinnassa kuin työjäljessä.

pirkanmaan rakennuspeltityö valmistaa ilmastointiosia sekä tekee rännitysten ja turvavarusteiden lisäksi myös rakennuspeltitöitä.

vesivek kun taas lähinnä keskittyy rännittämiseen ja turvavarusteisiin.

täällä on käyty erinäisiä keskusteluja eri peltifirmoista ja niihin kannattaa kunkin suhtautua varauksella sillä ne ovat kuitenkin vain "yksi" puolisia esitelmiä.

yleensä asioissa on kaksi eri puolta josta sitten ko. asiat ongelmineen muodostuvat.

totta se on, että peltialallakin on niitä, joita helppo raha houkuttaa huonon työn kustannuksella mutta onnneksi on nitäkin, jotka tekevät työnsä kunnolla asianmukaisesti.

en sano, että tässä tekstissä olevat firmat olisivat muita parempia mutta itselläni on niistä kuitenkin luotettava ja hyvä kuva.

molemmat firmat ovat olleet olemassa ainakin 20 vuotta ja siinä ajassa on kerinnyt jo tapahtua paljon.

ps. nämä firmat toimivat siis pirkanmaalla.

repe

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu