Äitini pääsi alle kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin (siis vähän aikaa sitten, hän on yli 40), suurinosa ystävistäni on pässyt muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Minä ja poikaystäväni olemme seurustelleet jo 4 vuotta enkä vieläkään ole päässyt! Missä vika??? Kaikkeni olen yrittänyt tehdä! Minusta tuntuu, että hän yrittää pitää minut piilossa, niin ikään ”kaiken varalta”(että jos ei löydy ketään parempaa).
Esimerkiksi irc-galleriassa kun häneltä loppui vippiaika eikä hän halunnut sitä jatkaa ja kuvia piti piilottaa/poistaa niin kyllä se oli minun kuva joka sieltä lähti eikä esim. auton! Jopa äitinsä koiralle hän on perustanut oman albumin!!!! Eikä hän liity mihinkään rakkauteen liittyviin yhteisöihin tosin kerran pakotin hänet liittymään, vähän aikaa siellä hän oli ja lähti. Ei siinä muuten mitään mutta ystäväni ehtivät huomata että hänellä oli se yhteisö ja kun he kysyivät minulta miksi hän erosi siitä niin minä sitten hermostuneissani selitin jotain että hän painoi vahingossa ”eroa tästä yhteisöstä” tai jotain sellaista... Ja jos kommentoin hänen oletuskuvaan niin kuva vaihtuu ja äkkiä!
Ja siihen miksi emme voi mennä hänen vanhempiensa kanssa mökille löytyy ainakin miljoona syytä! Julkisilla paikoilla hän ei yleensä halua kävellä käsikädessä tai halailla.
Ehkä olen väärässä, mutta mitä muita syitä sitten voi olla miksi en ole päässyt kihloihin...? Alkaa pikkuhiljaa hävettää... Asumme yhdessä ja mielestäni meillä menee hyvin.
hävettää....
22
4693
Vastaukset
- >><<
No huh, ihanko irc-gallerissa?? Hyvä provo
- voihan kauheeta
olipa taas juttu, eroa teini!!!
- alkup.
En todellakaan aio luopua hänestä. Hän on juuri sellainen mies josta olen aina haaveillut (sori en nyt jaksa selittää miksi koska olen selittänyt sen niin monta kertaa). Ja tiedoksi, että mitään teinejä emme ole... ihan kuule 23- ja 24-vuotiaita olemme.
- pikkytyttö
alkup. kirjoitti:
En todellakaan aio luopua hänestä. Hän on juuri sellainen mies josta olen aina haaveillut (sori en nyt jaksa selittää miksi koska olen selittänyt sen niin monta kertaa). Ja tiedoksi, että mitään teinejä emme ole... ihan kuule 23- ja 24-vuotiaita olemme.
siis onhan tuo irc-galleria homma vähän lapsellista, mutta sehän se onkin. jos ei e d e s jossain galleriassa "tunnusta" toista, niin aika heikolta kuulostaa.
sinuna 'yrittäisin' vähemmän ja keskustelisin miehen kanssa vakavasti. - pahempi!!
alkup. kirjoitti:
En todellakaan aio luopua hänestä. Hän on juuri sellainen mies josta olen aina haaveillut (sori en nyt jaksa selittää miksi koska olen selittänyt sen niin monta kertaa). Ja tiedoksi, että mitään teinejä emme ole... ihan kuule 23- ja 24-vuotiaita olemme.
Siis se, että ette ole teinejä. Ei kyllä uskoisi tekstistä ja ajatuksenjuoksusta.
- häh?
Onko jätkäkaverisi ihan typerä, kun ei tuollaista aarretta ole vielä kosinut?
Siis "päässyt" kihloihin... eiköhän sitä mennä kihloihin. Harmi vain, monilla teineillä on tapana, että kun seurustellaan, niin seurustelu tarkoittaa samalla kihloissa oloa. Te olette yllättävän pitkälle päässeet ilman kihloja, ehkä toinen puoliskosi on sen verran järkevä, että kihloihin ei mennä ihan heti, kun ollaan päivää-hauska-tutustua sanottu...- alkup.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Emme ole teinejä. Ei minunkaan mielestä seurustelu tarkoita sitä että heti mennään kihloihin. Itse en menisi kuukauden tai muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin sillä toista ei voi tuntea silloin vielä kunnolla. Tiedän kyllä monia, jotka ovat näin tehneet ja ovat olleet kauan yhdessä yhdessä, mutta itse en niin tekisi. Mutta koska suhteemme on jo niin pitkällä niin mielestäni voisimme edetä eteenpäin...
Niin ja vielä... mä tiedän kyllä että ei kuulu sanoa "päästä kihloihin", mutta mä haluan sanoa niin...
- kohtalotoveri
Voi kuule, kohtalotovereita löytyy. Me olemme kans olleet kohta neljä vuotta yhdessä ja saman katon alla asuttu 3 ½ vuotta. Ja olemme sentään jo kolmekymppisiä molemmat. Eikä siis kihloista tai naimisiinmenosta tietoakaan! Kateellisena katson kun kaverit menee kihloihin ja naimisiin ja samaan aikaan meillä ei tapahdu mitään. Asiasta on kyl puhuttu, joskus jopa riidaksi asti. Mies sanoo että asia ei ole hänelle tärkeä, et voimme olla yhdessä ilmankin. Tottahan se onkin, mutta mulle asia on tärkeä ja vain mietin, et missä vika kun hän ei halua tällä lailla sitoutua. Hävettäähän se...
- Aino_30
Tästä väännetään kättä silloin tällöin monilla palstoilla, mutta jos suhteessa toinen osapuoli haluaa vakaasti avioliittoa, toista ei voisi vähempää kiinnostaa, onko suhteella edes tulevaisuutta?
Kyseessä on tärkeä asia ja jos kannat eroavat dramaattisesti toisistaan, voi edessä olla tarkempi pohdiskelu. Jos joku menee "väkisin" naimisiin, hän tuskin pysyy mielellään liitossa. - Pitäjää hauskaa vauvojen ka...
Lehmä haluaa vasikan. Ennen sitä lehmä haluaa kihloihin.
Mikä sinua hävettää siinä ettei mies halua sitoutua sinuun avioliitolla?
Miksi sinä et voi ilman häpeää olla hänen kanssaan nykyisessä suhteessa?
Kun totesit ettei "tapahdu mitään" niin tarkoit avioliittoa ja vauvanhankintaa.
Olet esimerkki siitä miksi jätän naiset vuoden heodän kanssaan seurusteltuani. Pitää vain repäistä itsensä seurustelusta irti, että heille jää aikaa muodostaa suhde sellaisen miehen kanssa, joka haluaa vauvan heidän kanssaan. On surullista jättää nainen sen takia, että he haluavat vauvan ja minä en. Mutta kun jätän naisen niin olemme pitkällä tähtäimellä paremmalla fiiliksellä kumpainenkin. Hän vauvansa kanssa yh-eukkona tai miehensä kanssa perheenä ja mä eläen elämääni ilman lasta.
Lapset ovat mukavia. Tehkää naiset paljon lapsia.
- auntie
Kosikaa hyvät tytöt avokkejanne:
"Menetkö kanssani kihloihin ja myöhemmin naimisiin. Haluan perustaa kanssasi perheen ja elää kanssasi loppuelämäni. Tämä on minulle hyvin tärkeää ja tarvitsen lupauksen jatkuvuudesta." Jos vastaus on "Ei", niin lähtekää ja etsikää joku toinen, joka haluaa viettää loppuelämänsä kanssanne.
Voi olla ettei poikaystäväsi ehkä ymmärrä, miten tärkeä asia on sinulle. Tee selväksi hänelle, miten tärkeää se on sinulle, ja jos hän ei siitä välitä, niin miksi sitten jatkaa tuollaisen kanssa.
Voi myös olla, ettei poikaystäväsi halua asiaan liittyvää "hässäkkää" eli kihlajaisjuhlia yms. Voit sopia, että kihlautuminen tapahtuu vain "teidän kahden kesken" ilman mitään hälyä.
Ei asiassa mitään hävettävää ole, ennemminkin siinä, että kuluttaa vuosikausia suhteessa, joka ei johda minnekkään. Kyllä jo neljän vuoden jälkeen pitäisi alkaa suunnittelemaan yhteiselämää vuosiksi eteenpäin.
Tässä minun mielipiteeni. - näin se on...
Olen itse reilu kolmekymppinen...
No menneisyydessä seurustelin, kun olin teidän ikäinen ja oli sama tilanne. Meni useita vuosia ja miestä ei kiinnostanut. Hän on vielä tänä päivänäkin naimaton ja vaihtaa lyhyistä seurustelusuhteista toiseen, ollut kerran aviossa ja eronnut. Onneksi en sitten päätynyt hänen kanssaan koskaan edes kihloihin.
Hiukan ennen kolmeakymmentä tapasin kivan miehen ja meillä toiveet elämän kulusta osui täysin yksiin, mentiin naimisiin ja ei ole tarvinnut katua. Jälkeen päin olen ollut tyytyväinen, kun tajusin lopettaa sen parikymppisenä olleen teinirakkauden. Kyllä 23 on mielestäni vielä tosi nuori, eikä sen ikäisenä kannata naimisiin vielä mennä. - naisen mitta
hmm.. mitenkähän tämän nyt sanoisi. Jos itsein luet tuota irc- galleria kohtaa, en tiedä ymmärrätkö, mutta se kyllä kuulostaa hieman lapselliselta. Vaikka iältäsi et sitä ole. Anteeksi nyt vaan, mutta siltä se kuulostaa.
Vaikka äitisi tai ystäväsi ovatkin menneet kihloihin, niin mitä sitten? Eihän suhteita voi vertailla keskenään. te elätte omalle suhteellenne. Ja olen myös ollut aina sitä mieltä, eten ota vakavasti alle vuoden sisällä kihloihin/ naisimisiin menoa, mutta se on minun näkemykseni. Itse olen seurustellut kohta puolin viisi vuotta ja kihlaus alkaa tulla aiheeseen, kun on ollut puhetta tuosta naimisiin menostakin. Minulle kihlaus merkitsee lupausta olla yhdessä aina toisen kanssa.
Mutta toivottavasti ehkäpä mietit asiaa myös siltä kantilta, onko se tässä elämässä tärkeintä. On aika paljon paljon ongelmia tässä maailmassam jotka menevät kirkkaasti ongelmasi ohi. Tooivon silti, että selviätte tästäkin koettelemuksesta ja saatte yhteisen hyvän päätöksen asialle. Hyvää jatkoa elämään. - Nti_xXx
15vee..?
"päästä kihloihin", eikös kihloihin mennä eikä päästä? Se on lupaus avioliitosta, eikä vaan sormusshoppailusta.
Vai onko tässä taustalla joku uskonnollinen vakaus? eikun hei lessuiltahan on netin käyttö kielletty, eikö? Älä ole noin naiivi ja pakota poikaystävääsi liittymään tyttölässynlässynyhteisöihin, siitä on hyvä aloittaa, ja toiseksi: älä ruinaa kihloja. Se aiheuttaa sitoutumiskammoa.- tessa...
niin hehän olivat siis yli 23v kumpiki. luki aijemmin...
Ja täällä sama homma myös. yhdessä oltu 3.5v ja yhteinen lapsikin on, mutta tuntuu että edes kihloihin ei pääse. Mies kyllä sanoo että ehkäpä jokupäivä.... Sellaisen käsityksen oon saanu että hänei ole kuitenkaan varma, jos vaikka tulee joku paha riita ym niin hän häippäsee.
voi voi.... - naishenkilö
tessa... kirjoitti:
niin hehän olivat siis yli 23v kumpiki. luki aijemmin...
Ja täällä sama homma myös. yhdessä oltu 3.5v ja yhteinen lapsikin on, mutta tuntuu että edes kihloihin ei pääse. Mies kyllä sanoo että ehkäpä jokupäivä.... Sellaisen käsityksen oon saanu että hänei ole kuitenkaan varma, jos vaikka tulee joku paha riita ym niin hän häippäsee.
voi voi....onkaan hankkia lapsi ja sitten vasta haikailla avioliiton perään!
Kyllä niinkin suuret asiat kuin avioliittoon halukkuus pitäisi ehdottomasti olla selvillä ennenkuin aletaan lapsia laatimaan!
- kihloihin???
Ei kihloihin päästä! Kihloihin mennään yhteisellä sopimuksella! Missä ihmeen maailmassa sinä oikein elät? Kasvahan vähäsen vielä ja unohda ne kihlaukset toistaiseksi!
- jksdjlsf
kihloihin ei päästä mutta kihloihin ei myöskään mennä. kihloissa _ollaan_ sitten kun on päätetty naimisiinmenosta.
- jul213
Ja naimisiin myös!
Kyllä se pääseminen on sitä, että omassa tahdossa on vain 50%.
Kaikenlaisia ajatuksen heikkouksia on läpikäyty, mutta päästiin siis. Yhdessä ja molemmat.
- . . .........
Olisin luullut aloitusta pilaksi, jollei Mindy olisi palaillut vastailemaan hänelle osoitettuihin viesteihin.
Tajuatko, kihlaus on lupaus avioliitosta ja elämänmittaisesta suhteesta? Luuletko todellakin olevasi valmis tekemään jotain tämän tason päätöksiä kun saat mielenmyllerrystä jostain kommentoinnista ja yhteisöihin kuulumisesta/kuulumattomuudesta teinigalleriassa? - jaippadai
...päivän parhaista nauruista!!! Hervotonta:
"Jopa äitinsä koiralle hän on perustanut oman albumin!!!!"
Kiitos, kiitos kun sait minut nauramaan...:D
...mutta siis ihan oikeastihan tämä ei voi olla vakavissaan kirjoitettu juttu. Ainakaan 23-vuotiaan? Mutta hauskaa silti!- Cittie**
Eipä ole tässä torpassakaan äijällä galleriakuvissaan mua :D Mutta se nyt ei varmaan varsinaisesti ole se rakkauden mitta :D Se ei ole rakkaus-, tai lässynlääyhteisöissä mutta en mä niitä sinne halua ellei se itse halua. Ei pojat oo sellasia rakkauslässyjä että ne haluaa kaikille rakkautensa kuuluttaa. Ei pidä meilläkään äijä kädestä julkisilla paikoilla kiinni, mutta mä hyväksyn sen, koska se on vaan sellainen. Kotona se osoittaa rakkauttaan senkin edestä, ja tiedän, että se ei todellakaan petä mua, koska luotan siihen. Äijät nyt ei vaan hehkuta sillä tavalla kuin mimmit. Piste.
Galleriakuvastoko on välittämisen mitta...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206949Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899- 72855
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297855- 40841