Arvelluttava tapaus

Tapahtuipa tässä puolen päivän aikaan jotain, mikä ei paljoa tuntunut missään mutta jäi hiukan arvelluttamaan. Minä, 16-vuotias poika, lähdin herättyäni kävelylle, kun huomasin huoneeni ikkunan takaa kantautuvan poutaisen aamun. Sää suorastaan suosi pientä luonnonvaellusta, sillä ulkona oli niin lämmintä, että saatoin pärjätä ilman takkiakin.

Matkalla näin pienen kyläkoulun pihalla pari ikäluokkaani vastaavaa tyttöä. Kuljettuani heidän ohi he tuijottivat minua epäilyttävästi, vaikken erityisemmin ollut tehnyt mitään ¨noloa¨ tms. Vastasin lyhyesti katseisiin, joilloin he hihittivät. En havainnut mitään pilkkaamisenkaan merkkejä, vaikka selvästi nuo tytöt näkivät minussa jotain erityistä.
Jaa-a. En sitten tiedä, miten ¨hyvännäköisenä¨ pitäisin itseäni muuten, vaikka monet yhtä kuva-albumiani netissä kommentoineet tytöt ovat pitäneet minua ¨suloisena.¨
9622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suurin osa ton ikäisistä tytöistä on hieman outoja. Kattellaan ihmeellisesti ja hihitellään. Jos ovat siis porukassa eivätkä yksin. Olen kyllästynyt tuohon.

Äänestä
  • En kyllä ymmärrä, mikä ¨läppä¨ se hihitys ja tuijottelu sitten olisi, ellei siihen ole juuri mitään konkreettista syytä. Ihme kyllä. Vastakkainen sukupuoli on kieltämättä joskus aika arvoituksellinen. : - I

    Äänestä

  • Kulkija luonnossa kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä, mikä ¨läppä¨ se hihitys ja tuijottelu sitten olisi, ellei siihen ole juuri mitään konkreettista syytä. Ihme kyllä. Vastakkainen sukupuoli on kieltämättä joskus aika arvoituksellinen. : - I

    Ehkä vain esittävät ja testaavat itseään. Voi siinä olla jotain sanatonta vedonlyöntiäkin, kun porukassa sellaista tekevät.

    Itse näytän narkkarilta jolla on parin viikon ryyppyputki takana, että itsekin "hihittelen" joskus peilistä katsoessani. Voi olla sitäkin :)

    Äänestä

  • Kulkija luonnossa kirjoitti:

    En kyllä ymmärrä, mikä ¨läppä¨ se hihitys ja tuijottelu sitten olisi, ellei siihen ole juuri mitään konkreettista syytä. Ihme kyllä. Vastakkainen sukupuoli on kieltämättä joskus aika arvoituksellinen. : - I

    :D Ne oli varmaan just juoruillu susta.
    Ehkä joku joskus tunnusti että sä oot sen mielestä hyvännäkönen.
    Älä nyt masennu.
    Luultavammin jotain HYVÄÄ, kuin PAHAA.

    Äänestä

  • lili-says-cool kirjoitti:

    :D Ne oli varmaan just juoruillu susta.
    Ehkä joku joskus tunnusti että sä oot sen mielestä hyvännäkönen.
    Älä nyt masennu.
    Luultavammin jotain HYVÄÄ, kuin PAHAA.

    hoh hoijakkaa :o

    Äänestä

Moi!

Olisikohan jompikumpi tytöistä ihastunut sinuun.. Noh, mut tommonen hihittely kuuluu varmaankin asiaan tytöillä tiettynä ikäkautena, kun puhe tulee pojista yleensäkin.

Äänestä
  • ...vaikken tietenkään täysin poissulje sitä mahdollisuutta, että näin olisi. En kuullut heidän puheistaan juuri mitään, saati sitten että molemmat voivat olla yhtä hyvin ruotsinkielisiä (asuinseudullani on paljon suomenruotsalaisia). Noh, jos aloitteita tulee, täytynee sanoa ¨Sori, jag talar inte svenska¨ tai ¨Kröhöm, jag talar finska men inte svenska.¨ :)

    Äänestä

  • Kulkija luonnossa kirjoitti:

    ...vaikken tietenkään täysin poissulje sitä mahdollisuutta, että näin olisi. En kuullut heidän puheistaan juuri mitään, saati sitten että molemmat voivat olla yhtä hyvin ruotsinkielisiä (asuinseudullani on paljon suomenruotsalaisia). Noh, jos aloitteita tulee, täytynee sanoa ¨Sori, jag talar inte svenska¨ tai ¨Kröhöm, jag talar finska men inte svenska.¨ :)

    Nonii, sullahan on ruotsinkieli veressäs. Muita ruotsalaisia sananparsia ei tässä maailmassa tarvita. Opetelkoot puhumaan ihmisten tavoin ne ruotsalaiset.

    No, onhan toi kivaa olla ns. keskipiste, varsinkin jos huomio tulee vähääkään mukavamman näköisiltä tytöiltä. Täytyy myöntää että olen syyllistynyt samaan. "Tui tui, flickor!" Kokeiles sitä enskerralla. Kyllä tolla kääntyy kauneimmankin ruotsittaren kiharat suhun päin.

    Äänestä

  • Fredi.,. kirjoitti:

    Olen syntynyt Suomessa ja puhun suomea äidinkielenäni. Mutta vaikka olisinkin ruotsalainen tai suomenruotsalainen, niin mitä väliä?

    ¨Opetelkoot puhumaan ihmisten tavoin ne ruotsalaiset¨

    Ketkä heistä eivät puhu ¨ihmisten tavoin?¨ Vaikuttaa siltä, että mielestäsi vain suomalaiset puhuisivat sillä ¨oikealla¨ tavalla. Ruotsin ja Suomen kulttuurit voivat ehkä hieman poiketa toisistaan, mutta löydätkö mitään todenperäistä syytä ruotsalaisuuden syrjinnälle?

    Minä en nuorena suomalaisena erityisemmin suosi tai syrji ketään, mutta ajattelen kaikkea vähemmistöön kohdistuvaa syrjintää vastaan ja tasa-arvon ja rauhan puolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kulkija luonnossa kirjoitti:

Tapahtuipa tässä puolen päivän aikaan jotain, mikä ei paljoa tuntunut missään mutta jäi hiukan arvelluttamaan. Minä, 16-vuotias poika, lähdin herättyäni kävelylle, kun huomasin huoneeni ikkunan takaa kantautuvan poutaisen aamun. Sää suorastaan suosi pientä luonnonvaellusta, sillä ulkona oli niin lämmintä, että saatoin pärjätä ilman takkiakin.

Matkalla näin pienen kyläkoulun pihalla pari ikäluokkaani vastaavaa tyttöä. Kuljettuani heidän ohi he tuijottivat minua epäilyttävästi, vaikken erityisemmin ollut tehnyt mitään ¨noloa¨ tms. Vastasin lyhyesti katseisiin, joilloin he hihittivät. En havainnut mitään pilkkaamisenkaan merkkejä, vaikka selvästi nuo tytöt näkivät minussa jotain erityistä.
Jaa-a. En sitten tiedä, miten ¨hyvännäköisenä¨ pitäisin itseäni muuten, vaikka monet yhtä kuva-albumiani netissä kommentoineet tytöt ovat pitäneet minua ¨suloisena.¨

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu