Vammainen työnhakija jää usein alakynteen
19.04.2008 07:17
Täysi työkyky ja pätevyys eivät likimainkaan takaa työnsaantia vammaiselle. Sosiaali- ja terveysministeriön lukujen mukaan vammaisista vain noin viidesosa on työssä.
Valtakunnallisen vammaisneuvoston pääsihteerin Sari Loijaksen mukaan työnantaja voi hylätä työnhakijan vamman vuoksi ilman seuraamuksia, koska mikään virallinen taho ei puolusta erityisesti vammaisten oikeuksia.
Loijaksen mukaan yksi työllistymisen suurimmista esteistä on pelko. Työnantajat pelkäävät, ettei vammainen suoriudu työssään, ja myös vammaiset itse saattavat olla epävarmoja omista taidoistaan.
Loijas katsoo, että ympäristön reaktiot ovat vaikuttaneet vammaisten omaan suhtautumiseen.
- Ympäristö on antanut palautetta, että vammainen ihminen ei ole työkykyinen eikä kuulu työmarkkinoille. Etenkään siinä tilanteessa, kun työtä ei ole edes niin sanotusti terveille ihmisille, Loijas selventää.
Kelan hitaus voi maksaa työpaikan
Pääsihteerin mielestä vammaisen työolosuhteiden järjestäminen ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, koska työssä tarvitaan usein ihan samoja välineitä kuin arkielämässä. Esimerkiksi liikuntavammaisella on jo pyörätuoli.
Kansaneläkelaitos on velvollinen maksamaan muut työssä tarvittavat apuvälineet. Tyypillisiä apuvälineitä ovat esimerkiksi säädettävä pöytä, porrasluiska tai apukaide.
Loijas kiittelee apuvälineiden kehittynyttä tekniikkaa, mutta moittii välineiden pitkiä toimitusaikoja ja Kelan pitkää hakuprosessia.
- Ei työnantaja jää odottamaan sitä, että vammainen ihminen saa apuvälineet, vaan palkkaa tehtävään sellaisen ihmisen, joka pystyy aloittamaan työt heti. Sehän tässä on nurinkurista, että Kela ei myönnä apuvälineitä ennen kuin on työpaikka, mutta työpaikkaakaan ei voi oikein saada jos ei ole apuvälineitä, Loijas summaa.
Toimikunta pohtii lain uudistamista
Loijasta harmittaa, ettei nykyinen yhdenvertaisuuslaki riittävästi puolusta vammaisten oikeuksia. Myös vähemmistövaltuutettu ja syrjintälautakunta ovat voimattomia vammaisten syrjintätapauksissa.
Suomi allekirjoitti viime vuonna YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, jossa korostetaan vammaisen oikeutta olla täysimääräinen osa yhteiskuntaa. Sopimusta ei ole vielä ratifioitu, mutta oikeusministeriön toimikunta pohtii, miten yhdenvertaisuuslakia voidaan uudistaa.
Valtakunnallinen vammaisneuvosto haluaisi Suomeen vammaisten tasa-arvolain sekä vammaisasiainvaltuutetun.
STT
Vastuunkantaja avuksi työllistymisessä
- Suomessa on noin 250 000 vammaista. Kolmasosa heistä haluaisi olla töissä, arvioi Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos.
- Suomessa on noin 145 000 henkilöä, joiden on vaikea työllistyä esimerkiksi vajaakuntoisuuden tai pitkäaikaistyöttömyyden vuoksi. Heidän työllistämiseensä etsitään ratkaisua, koska väestö ikääntyy ja työvoimasta on pulaa.
- Vajaakuntoisten työllistämistä estää sekin, että heidän työllistämisestään ei ole vastuussa mikään yksittäinen taho. Vastuuta pallotellaan työvoima- ja sosiaalitoimistojen välillä.
- Työnantajalle maksettava palkkatuki on tehokkain apu heikosti työllistyville. He tarvitsevat myös henkilökohtaista tukea.
- Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla on paljon työtehtäviä, jotka eivät vaadi alan ammatillista pätevyyttä. Stakesin uudessa mallissa hoito- ja hyvinvointialan sosiaaliset yritykset voivat työllistää osatyökykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
En taaskaa lue kuin otsikon, loput tietää jo muutenkin...
Mutta ku totuus on se, että ketää ei kiinnosta se, että vammaiset pääsis duuniin....
Ei kunnallisia, eikä valtiontason päättäjiä.
Ku luopuu kaikesta, nii ei sit tarvi olla muiden tiellä.
toimii viidakonlaki nopeet syövät hitaat. Työnantaja voi käyttää valitsemistyökaluna mittanauhaa muotojakin siis pitää olla. Onkohan työsuhdepolkupyörästä vammaisversiota jos tavallisella pysy pystyssä?. :)
Sit terveetkin on joukolla työttöminä ja vamskut pääsee rauhassa eläkkeelle.
"Rauno Vanhanen sanoo sanomalehti Kalevassa, että lisää työntekijöitä on haalittava myös työelämän ulkopuolella olevien suomalaisten joukosta."
Kuuluvatko vammaiset tuohon joukkoon?
Itse olen patalaiska, enkä menisi töihin millään nautin ns. vapaudesta, joka onkin lähes ainut hyvä puoli vammaisuudessa. Kertokaapa miksi haluatte töihin. Menisittekö rahan vai jonkun muun takia työelämään. Itsellä on kyllä niin kovat säryt, spastisuus ihan hieveä, avustajaa tarvitsisi lähes koko ajan ja sitten tietty ne muut ihmisen tarpeet,työn tekeminen olisi melko vaikeaa. Työpaikkoja olisi kyllä tarjolla, mutta olen kieltäytynyt kohteliaasti. Itsellä on kyllä suht" hyvä eläke, ettei rahan takia täydy mennä työelämään, mutta siis miksi kukin haluaa töihin?
Minä olen aina pitänyt työntekoa itsestäänselvänä, vaikka voisin kai saada eläkettäkin.
Työssä voin kehittää itseäni, oppia joka päivä uutta, olla osa yhteiskuntaa. En varmaankaan ole "nettomaksaja", koska kuljetustukeni töihin maksanee enemmän kuin maksan veroja, mutta koen silti osaltani osallistuvani yhteiskunnan rakentamiseen.
Palkkaa jää nettona käteen monta kertaa enemmän kuin saisin eläkettä, ja voin itse vaikuttaa palkkaan. Minulla on nyt varaa elää melko mukavasti, matkustella jne. Raha tuo vapautta, vaikkei se onnelliseksi sinänsä vielä teekään.
En edes oikein ymmärrä ajatusta, että työkykyinen ihminen pitää työntekoa vapaavalintisena. Työnteko on tämän yhteiskunnan perusta.
Ja töitähän tehdään, jotta yhteiskunta voisi huolehtia niistäkin, jotka eivät kykene työntekoon.
oon huomannut, että puheet pyöriin yleensä töiden ympärillä, siitä puhutaan mitä kukakin tekee. Siinä jos sattuu olemaan ilman töitä niin jää auttavasti ulkopuoliseksi. Ammattimiestä arvostetaan aina.
Tutkimuksethan on osoittanut, että joten olo fyysisesti ja henkisesti vaarallista. Jos sattuu olemaan heikkoluonne niin huonot elämäntavat voivat tulla tutuksi ja kaikki tallentavat digiboxit vielä hyvin edesauttaa orastavaa syrjääntymiskierrettä. Nukutaan päivät ja kukutaan yöt, siinä vasta elämää. Kyllä ihmiselo tarttee työntekoa palkkatyötä tai jotain vapaaehtoista hommaa.
Minäkin satuin löytämään mielenkiintoisen homman, ainakin vähäksi aikaa.
tarkoitus. Eli mielekästä tekemistä ja edes muutamia ihmisiä, jotka antavat arvoa sille, mitä itse kukin tekee.
Erityisen tarpeelliseksi tämän elämän tarkoituksen ja mielekkään tekemisen koen niiden kohdalla, jotka vammautumisen tai vakavan sairauden myötä ovat menettäneet mahdollisuutensa normaaliin työelämään. Eli ihmisestä ei saa tulla kaikkien unohtamaa ja hylkäämää huonekaluromua jonnekin kamarin nurkkaa. Siinä käy huonosti.
koskaan töissä, poju? Ei oikkee sovi että poika miehii neuvoo. Hus, pois täältä!
sun kanssas. Minä olen ollut töissä jo paljon ennen kuin sinä lainehdit vielä ohrapellossa suvituulen huojutettavana.
http://www.aretalogia.com/spiritus/spiritus.html
"Rekrytointi-ongelmat ovat lisääntyneet kuljetus- ja liikennetyössä, palvelutyössä sekä maa- ja metsätaloustyössä. Yksittäisistä ammateissa eniten ongelmia oli sairaanhoitajien paikkojen täytössä. Myös tarjoilijan, koneistajan, siivoojan ja kokin paikat ovat olleet vaikeasti täytettävissä."
Mihin ammattiin noista vammainen sopisi?
Itse toimin palvelualalla. Vaikeavammainen kaverini on kuljetusalalla. Kai vammainen soveltuisi kaikkiin noista tehtävistä, pitkälti riippuu työnantajan suhtautumisesta. Ruotsissa tiedän pyörätuolin käyttäjän opiskelleen sairaanhoitajaksi.
Siksi haluan töihin, että näen ihmisiä ja saan sosiaalista elämää ympärille, kun en ole tarpeeksi vammainen eläkkeelle, vaikka olenkin kuulo- ja cp-vammainen.
Ja tähän tietoon tarvittiin oikein tutkimus. Olisin osanut kertoa tuon ministerille ilman tutkimusta.
Yli kymmenen vuotta olen yrittänyt hakea koko päivä työtä, kahdella eri ammatilla. Kumpaankin ammattiin on pätevyys ihan koulutus muodossa. Työvoimatoimisto on tosin nostanut kädet ylös ja toivookin minun opiskelevan kolmannen ammatin.
Toimistotyötä kun ei saa merkomin ja datanomin tutkinnolla. Yleinen pelko tuntuu olevan työantajalla se, että vaadin datanomin palkan merkomin työstä. Kyllä minulle riittäisi sama palkka kuin työkaverille, joka tekee vastaavaa työtä kanssani, eli toimistosihteerin työtä.